Koska tajusit ensimmäisen kerran, että kristityt valehtelevat?

Muistatteko tuota hetkeä?

Olen sen verran vanha että aloitin koulutieni kansakoulussa. Luokkamme opettaja oli uskovainen ja opetti pakollisen ruokarukouksen. Hän perusteli ruokarukouksen merkitystä väittämällä, että "nälänhätää on vain sellaisissa maissa, joissa ei lueta kristillistä ruokarukousta".
En muista olinko 7 vai 8, mutta tuonikäisen pojankin ymmärrys riitti sen ymmärtämiseen, että jos nälänhädän välttäminen olisi noin simppeliä, niin kyllä se olisi keksitty jo joka puolella maailmaa.

En usko että opettaja oli niin tyhmä ja tietämätön, että olisi itse uskonut väitteeseensä, vaan kyse oli uskovaisten ajattelusta, että saa vähän valehdella, jos tarkoitus on hyvä. Eiköhän opettaja tiennyt esimerkiksi suvirren syntyhistorian, kun sitä meille kevätjuhlaa varten opetti?
47244
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Minulla on kokemus vain ja aina psyykkisesti sairastuneista uskonto-opettajista, ja ajattelin, että he ovat niin herkkiä, etteivät kestä Jeesuksen kiduttamista. Ja eräs heistä aina itki tätä, joten oli selvää, että koko jutussa on jotakin todella, todella pahasti pielessä.

Lievempi asia olisi ollut, jos se olisi perustunut siihen, että 'joku valehteli'.

1Äänestä
  • Ja mitä sitten tuli tuohon kuoliaaksi kiduttamiseen, on se minulle aina ollut jokin todella selvästi paha asia, ei ole tullut koskaan edes mieleen, että voisi mitenkään edustaa mitään hyvää. Niin kuin ei edustakaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Ja mitä sitten tuli tuohon kuoliaaksi kiduttamiseen, on se minulle aina ollut jokin todella selvästi paha asia, ei ole tullut koskaan edes mieleen, että voisi mitenkään edustaa mitään hyvää. Niin kuin ei edustakaan.

    Kun myöhemmin on ymmärrys lisääntynyt, että miten tuo kuoliaaksi kiduttaminen pahuuden symbolina on oikein absurdisti ylikorostettu vain itse uskonnon paha/hyvä akselia varten (Jeesusta ei kuollot), niin se palvelee ihmissyönnin ohella itse asiaansa.

    2Äänestä

    Tarkoitus lukea - Jeesus ei kuollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Tarkoitus lukea - Jeesus ei kuollut.

    Ja toisessa ääripäässä on sitten vastaavasti oikein ylikorostettu Jeesuksen hyvyyttä jumalalliseksi, että saatiin asetelma, että missä äärimmäinen paha tappoikin äärimmäisen hyvän.

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Ja toisessa ääripäässä on sitten vastaavasti oikein ylikorostettu Jeesuksen hyvyyttä jumalalliseksi, että saatiin asetelma, että missä äärimmäinen paha tappoikin äärimmäisen hyvän.

    Ja miten kansa reagoi?! Tosi hyvä juttu!

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Ja toisessa ääripäässä on sitten vastaavasti oikein ylikorostettu Jeesuksen hyvyyttä jumalalliseksi, että saatiin asetelma, että missä äärimmäinen paha tappoikin äärimmäisen hyvän.

    Äärimmäisen pahahan tuossa on jumala, joka olisi kevyesti kyennyt estämään tuon kidutuskuoleman, kun kerran kaikkivaltias on...

    Koko stoorihan on suorastaan äärimmäisen korni!

    Mitä se kertoo niistä, jotka siihen uskovat ja kansalaisille viikosta toiseen toitottavat tuota veristä tekoa?

    Äänestä

Ei kuitenkaan valehdellut ope
suvivirrestä. Eipä tiennyt vielä.
Minä kuulun samaan ikäryhmää

Koulussa oli uskonto iso osa.
Aamuhartaus keskuradiosta
Ja tuli vielä pitkään myös:
Aikana. Musiikkilukiossa.
Kuorolaulu liimasi " totuutta "
Eli koko elämän kaari. Mutta !
Poikkeus ei ole tieteen nälkä
Vaan mennään 50/50

Äänestä

Ei raamatun tarina valehtele. Uskovaiset valehtelevat, kun he muuttavat paha, eivät ainoastaan hyväksi, vaan jopa Pyhäksi. On avoimin silmin syytä tutkailla heidän sielun maisemaansa.

Äänestä
  • Sinapinsiemen on siemenistä pinin?
    Valetta.

    1Äänestä

Kaipa se oli peruskoulussa. Uskontotunnilla opetettiin uskonnollisia asioita, jotka olivat ristiriidassa ympäristöopin, maantiedon ja fysiikan tunneilla. Muistan jo ala-asteella pitäneeni ainakin kristinuskoa aika naurettavana.

Nuorena aikuisena törmäsin kai ekan kerran varsinaiseen kreationismiin ja sen kautta huomasin miten paljon uskovaiset valehtelevat. Mitä syvemmin on uskossa, sitä syvemmin valehtelee.

Ja tiedän että se on tietoista valehtelua, koska valehdellaan ihan yleistietoisista perusasioista, jotka voi kumota jo pelkällä peruskoulu tietämyksellä.

5Äänestä
  • Olin hihhuli, en valehdellut. Pidin totena kaiken mihin uskoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Olin hihhuli, en valehdellut. Pidin totena kaiken mihin uskoin.

    Se on minun mielestä valehtelua jos väittää jonkin asian olevan totta, vaikka se perustuu vain uskomukseen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Se on minun mielestä valehtelua jos väittää jonkin asian olevan totta, vaikka se perustuu vain uskomukseen.

    Tuossa pitää silti muistaa, että yllättävän monelta vaan puuttuu kognitiivinen kyky arvioida noita Raamatun 'totuuksia'.

    Äänestä

  • Uskovaisuus on verrattavissa psykoosiin.

    Äänestä

Olin kyllä aika vanha kun tajusin ensimmäistä kertaa kristittyjen valehtelevan. Se oli kun tajusin kuinka jotkut tosissaan uskoo nuoren maan kreationismiin. Ennen sitä vain kuvittelin heidän olevan tietämättömiä.

Nuoren maan kreationismi avasi silmiäni siihen kuinka kristinuskossa valehdellaan järjestemällisesti. Eikä kyse ole pelkästään edes nuoren maan kreationismista, vaan koko uskonnosta.

1Äänestä

kateuksissaan uskovainen valehtelee ettei toinen saa vaan liikaa etuja 🤣 kohtaloaan ei voi estää , kun päätoimii samanlailla niin sitä on mahdoton pysäyttää edes valheilla vaan valheet voi johtaa kirtotietä vielä suurempaan menestymiseen 🤣🤣🤣

Äänestä

Tajusin ekan kerran vuonna 1964 kiirastorstaina, kun ope koulussa kertoi, että olemme kaikki syntyessämne syntisiä, jajoku mies tapettiin sen takia. Olin tuolloin 7 v 3 kk.

Naapurin tyttö oli sairaana, joten hiihdon yksin koulusta kotiin. Mietin asiaa siellä ladulla. Tulin siihen tulokseen, että en ole paha, vaikka joskus saatan jotain pahaakin tehdä, mutta niin paha en ole, että sen vuoksi pitäisi joku mies tappaa.

Silloin kristinusko sai ansaitsemansa aseman minun maailmankuvassani. Sellaisena se on pysynyt. Tämä näkemys tulee ihan sydämestä.

2Äänestä

Jeesus kuoli turhaan.

Äänestä
  • Kuoli? Tapettiin jumalan tahdosta, tietenkin turhaan. Sairas koko filosofinen (tuskin edes sitä) rakennelma.

    1Äänestä

Soopaa!

Äänestä

Soopaa

Äänestä
  • Soopaa, siis ajattelin Kun rippikouluun menin
    Sontaa sillon uskoin

    1Äänestä

Opettaja jättänyt Post trauman
joka lähti liikkeelle ja kasvoi...
Ei lapsille opeteta: olet syntinen
Tämä on vanhoillisen open syy
Vrt. Sanoisiko Jesse näin ??
Ei tietenkään.

Mutta kyllä, tuohon aikaan oli
vanhan liiton opettajia.

Pyhäkoulussa valkeni asioita
kun saatiin pappi oikomaan

Äänestä
  • Minä nyt sattumoisin olin varsin ajattelevainen lapsi. Sain tuolloin 7v. raittiuskilpakirjoituksissa maininnan poikkeuksellisen kehittyneestä ajattelusta, kun selitin, miten kaikki elämä maapallolla tulee auringon valosta.

    Kristinusko olisi ihan ok ilman juutalaisten kivikautista vanhaa testamenttia kummallisine uskomuksineen ja jeesuksen rituaalimuehaa, joka juontaa juurensa syntien lastaamiseen vuohen selkään, ja joka sitten lähetettiin autiomaahan kuolemaan synnit selässään. Hyi miten sairasta, sanoisinko paholaismaista, varsinkin kasvisyöjän korville ja silmille, kun ei halua tappaa eläimiä, ei edes kärpästä.

    Kristinusko perustuu pahuuteen. Se lähtee ajatuksesta, että kaikki haluavat vain pahaa. Voi olla, että lähi-idässä, ainakin kivikaudella, ehkä vieläkin, kaikki halusivat tappaa ja pahaa toisille.

    "Viha, ylpeys ja kilpailunhalu ovat todellisia vihollisiamme". Tiedätkö ketä lainasin?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Minä nyt sattumoisin olin varsin ajattelevainen lapsi. Sain tuolloin 7v. raittiuskilpakirjoituksissa maininnan poikkeuksellisen kehittyneestä ajattelusta, kun selitin, miten kaikki elämä maapallolla tulee auringon valosta.

    Lainaus ei ole tuttu, että keneltä se on, mutta kirjoituksesi on täyttä asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Lisäystä - oletko koskaa ajatellut puhumastasi VT:n uhrikultista, että miten korneja ovat nämä lammaslauma- ja johtajalammasvertaukset raamatussa niin Jeesukseen kuin kristittyihinkin?

    Lampaat ovat VT:n Jahven uhreja - uhrilampaita.

    Tämä on koko kristinuskon perusta:

    1.Kor. <<<5:7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän PÄÄSIÄISLAMPAAMME, Kristus, TEURASTETTU.<<<

    Ja tuo mikä on hapan tai happamaton, liittyy VT:n ihmisuhrauksen, ettei mitään hapansa saa olla läsnä, ettei uhri veri kokkaroidu, joka juodaan.

    Jeesuksen opetus, minkä Paavali tässä käskee perkaamaan pois:

    Matt. <<<13:33 Taas toisen vertauksen hän puhui heille: "Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani".<<<

    Tällä kehotuksella Paavali kumoaa koko oman perisyntivalheensa, kun tunnustaa, että Jeesksen opetuksen mukaan me synnymmekin taivasten valtakuntaan, jonka Jeesus opettaa olevan meidän todellisuutemme.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Lisäystä - oletko koskaa ajatellut puhumastasi VT:n uhrikultista, että miten korneja ovat nämä lammaslauma- ja johtajalammasvertaukset raamatussa niin Jeesukseen kuin kristittyihinkin?

    Joo, olen miettinyt tuota uhrikulttia. Esimerkiksi työpaikalla tai jossain yhdistyksessä ongelmat saatetaan heittää jonkun ihmisen kontolle. Ehkä hän on juuri irtisanoutunut tai irtisanottu tai hänet hyljeksitään porukan ulkopuolelle. Messiaskin löytyy, kun uusi henkilö palkataan. Hän ratkaisee kaiken, jos ratkaisee.

    Ihmiset ovat oppineet odottamaan kaiken ratkaisijaa sen sijaan että tekisivät itse jotain. Syyllisen löytyminen on kivempi kuin itsereflektio ryhmässä tai yksin.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Minä nyt sattumoisin olin varsin ajattelevainen lapsi. Sain tuolloin 7v. raittiuskilpakirjoituksissa maininnan poikkeuksellisen kehittyneestä ajattelusta, kun selitin, miten kaikki elämä maapallolla tulee auringon valosta.

    Kristinusko olisi ihan ok ilman juutalaisten kivikautista vanhaa testamenttia kummallisine uskomuksineen ja jeesuksen rituaalimuehaa, joka juontaa juurensa syntien lastaamiseen vuohen selkään, ja joka sitten lähetettiin autiomaahan kuolemaan synnit selässään. Hyi miten sairasta, sanoisinko paholaismaista, varsinkin kasvisyöjän korville ja silmille, kun ei halua tappaa eläimiä, ei edes kärpästä.

    Kristinusko perustuu pahuuteen. Se lähtee ajatuksesta, että kaikki haluavat vain pahaa. Voi olla, että lähi-idässä, ainakin kivikaudella, ehkä vieläkin, kaikki halusivat tappaa ja pahaa toisille.

    "Viha, ylpeys ja kilpailunhalu ovat todellisia vihollisiamme". Tiedätkö ketä lainasin?

    Uhriksi valittiin kaksi oinasta, joista toinen tapettiin ja toinen päästettiin menemään.

    "Voi olla, että lähi-idässä, ainakin kivikaudella, ehkä vieläkin, kaikki halusivat tappaa ja pahaa toisille."

    Ei voinut olla noin!
    Yksikään yhteiskunta ei voisi pysyä pystyssä, jos 'paha' olisi noin yleistä. Kustannukset olisivat liian korkeita, ja viimeistään ympäristön heimot valtaisivat surjean heimon.

    "Kristinusko perustuu pahuuteen. Se lähtee ajatuksesta, että kaikki haluavat vain pahaa. "

    Jos ihmiset eivät luonnostaan halua pahaa toisilleen, niin mihin tarvitaan satoja eri lakeja, ja vankiloita ja oikeuksia ja poliiseja? Nuo kaikki olisivat täysin turhia ilman ihmisen synnynnäistä pahuutta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Laittaisin "synnynnäisen pahuuden" kyseenalaiseksi, koska pahuutta on systemaattisesti iskostettu ihmisiin kristinuskolla jo 2000 vuotta, ja se on meillä jo geenitasolla asti.

    Mutta periaatteessahan pahuuden perusta on jo alhaisissa tunteissa, koska ihmisen tunteet ovat ihmisen toiminnan käynnistäjinä.

    Ja on tietysti mielenkiintoista, että Jeesuksen koko opetus on perustunut psykologiaan alhaisten tunteiden tunnistamiseksi ja niiden voittamiseksi, kun taas Paavalin luoma kristinusko perustuu pelastukseen tehdä vaikka sitä pahaa mitä vihaa Jeesuksen kuoliaaksi kidutettuun ja kirottuun nimeen, koska Paavalin sanoin (Room.7) ihminen on täysin syyntakeeton hallitsemaan omia tekojaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    "Voi olla, että lähi-idässä, ainakin kivikaudella, ehkä vieläkin, kaikki halusivat tappaa ja pahaa toisille."

    Ei voinut olla noin!
    Yksikään yhteiskunta ei voisi pysyä pystyssä, jos 'paha' olisi noin yleistä. Kustannukset olisivat liian korkeita, ja viimeistään ympäristön heimot valtaisivat surjean heimon.

    Mielestäni pahan tahtoisuus "vääräuskoisia ja vääränlaisia" ihmisiä kohtaan yhdistää hyvinkin kansaa. Noitavainot, juutalaisviha ties mikä erilaisuuden epäily vetoaa kansaan varsin hyvin. Pahuudesta niissäkin on kyse. Pahuudesta putlerinkin puuhissa on kyse.

    Toisten vihaamisesta saa ylemmyyttä. Niin ...kristityt haluavat ylemmyyttä toisin ajattelevia kohtaan. Siksi teistä krisuista ei tykätä. Te ette kunnioita "väärin" ajattelevia.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    "Voi olla, että lähi-idässä, ainakin kivikaudella, ehkä vieläkin, kaikki halusivat tappaa ja pahaa toisille."

    Ei voinut olla noin!
    Yksikään yhteiskunta ei voisi pysyä pystyssä, jos 'paha' olisi noin yleistä. Kustannukset olisivat liian korkeita, ja viimeistään ympäristön heimot valtaisivat surjean heimon.

    No, juuri tuon takia niitä lakeja on tarvittu. Mieti nyt vähän. Mistä ne Mooseksen käskyt tulivat ja miksi. Ihmiset tarvitsevat yläpuolelta kontrollointia, muuten mikään ei ole mahdollista. Ei ole yhtäkään yhteiskuntaa missä kontrollointia ei olisi.

    Ja jos otetaan lapsi, sanotaan sille että se saa tehdä ihan mitä haluaa ja saa käyttäytyä niinkun haluaa ilman mitään rangaistuksia, niin mitä luulet että se tekee?

    Pahuus on ihmisen synnynnäinen ominaisuus. Tai perisynti vai miten se nyt raamatussa sanotaankaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    "Kristinusko perustuu pahuuteen. Se lähtee ajatuksesta, että kaikki haluavat vain pahaa. "

    Jos ihmiset eivät luonnostaan halua pahaa toisilleen, niin mihin tarvitaan satoja eri lakeja, ja vankiloita ja oikeuksia ja poliiseja? Nuo kaikki olisivat täysin turhia ilman ihmisen synnynnäistä pahuutta.

    Valtaosa ihmisistä käyttäytyy ihmisiksi ilman rangaistuksen uhkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Joo, olen miettinyt tuota uhrikulttia. Esimerkiksi työpaikalla tai jossain yhdistyksessä ongelmat saatetaan heittää jonkun ihmisen kontolle. Ehkä hän on juuri irtisanoutunut tai irtisanottu tai hänet hyljeksitään porukan ulkopuolelle. Messiaskin löytyy, kun uusi henkilö palkataan. Hän ratkaisee kaiken, jos ratkaisee.

    Ihmiset ovat oppineet odottamaan kaiken ratkaisijaa sen sijaan että tekisivät itse jotain. Syyllisen löytyminen on kivempi kuin itsereflektio ryhmässä tai yksin.

    Yleensä noin se on.

    Tuohan näkyy myös politiikassa, esim siinä, mitä Päivi Räsäselle tapahtui.

    Äänestä

Minulle on ollut jotenkin aivan pienestä saakka täysin selvää, että kaikki valehtelevat.

Ainoa kiinnostava asia on ollut vain syy, ja sitäkin enemmän seuraus. Jos valehteluun on hyvä syy ja siitä seuraa enemmän hyvää kuin pahaa, en näe mitään ongelmaa valehtelussa.

Jos esimerkiksi joku valehtelee juopolle, että hänen juomiinsa on aina kustu ja hän sen takia alkaa kaihtaa ryyppäämistä, niin mikä siinä on ongelma? Tai joku sanoo murhamiehelle, että Jumala näkee kaiken (seinällä olleen taulun teksti eräässä Komissario Palmu-elokuvassa), ja murhamies alkaa siihen uskoa ja lopettaa murhaamisen, niin mitä järin pahaa on siinäkään mahtanut tapahtua.

Äänestä
  • Patologinen valehtelu (pseudologia fantastica) ja uskonnollinen vakaumus (tai uskonnolliset sisällöt) voivat toisinaan kietoutua toisiinsa yksilötason psykologiassa, vaikka kyseessä on kaksi erillistä ilmiötä.
    Psykologisesta ja psykiatrisesta näkökulmasta niiden yhteyttä voidaan tarkastella seuraavien mekananismien kautta:
    1.
    Tarinoiden suuruudenhulluus ja roolit
    Pseudologia fantasticalle on tyypillistä, että valheet ovat monimutkaisia, dramaattisia ja yliampuvia. Valehtelija asettaa itsensä usein joko sankarin tai uhrin rooliin.
    Uskonnollinen viitekehys tarjoaa tähän valmiin, suuren näyttämön:
    • Yksilö saattaa sepitää tarinoita yliluonnollisista kokemuksista, suorista jumalallisista ilmoituksista tai henkisistä taisteluista saavuttaakseen ihailua, auktoriteettiaseman tai myötätuntoa yhteisössään.
    2.
    Erotusdiagnostiset haasteet: Valhe vs. Harha
    Kun patologinen valehtelu liittyy vahvasti uskonnollisiin teemoihin, on kliinisesti erittäin tärkeää erottaa toisistaan pseudologia fantastica ja varsinaiset psykoottiset uskonnolliset harhaluulot (deluusiot):
    • Pseudologia fantastica: Henkilö keksii tarinoita pakonomaisesti.
    Vaikka hän voi eläytyä valheisiinsa niin syvästi, että raja todellisuuden välillä hämärtyy, hän pystyy yleensä kohtaamaan reaalimaailman faktat, jos hänet ajetaan tiukasti nurkkaan (hänellä säilyy jonkinlainen todellisuudentaju).
    • Psykoosissa tai vakavassa maanisessa episodissa yksilö on täysin ja järkähtämättömästi vakuuttunut uskonnollisesta roolistaan (esim. luulee olevansa profeetta). Tällaisessa kyseessä on korjaamaton häiriö todellisuudentajussa.
    3.
    Patologinen valehtelu on oire, joka liittyy usein persoonallisuushäiriöihin, kuten narsistiseen tai epävakaaseen persoonallisuuteen.
    • Esim. narsistisesta persoonallisuudesta kärsivä henkilö voi käyttää uskonnollista vakaumusta ja siihen liittyviä keksittyjä tarinoita manipuloinnin välineenä tai erinomaisuutensa (grandiositeetin) pönkittämiseen.
    Uskonnollisessa yhteisössä syvän hengellisyyden esittäminen voi olla tehokas tapa saavuttaa muiden luottamus ja valta-asema.
    -
    Ilmiöt voivat siis kohdata siten, että uskonnollinen kuvasto toimii materiaalina patologisille valheille, tai uskonnollista vakaumusta käytetään tietoisesti tai tiedostamatta suojakeinona heikkoa itsetuntoa tai sisäistä tyhjyyttä vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Patologinen valehtelu (pseudologia fantastica) ja uskonnollinen vakaumus (tai uskonnolliset sisällöt) voivat toisinaan kietoutua toisiinsa yksilötason psykologiassa, vaikka kyseessä on kaksi erillistä ilmiötä.
    Psykologisesta ja psykiatrisesta näkökulmasta niiden yhteyttä voidaan tarkastella seuraavien mekananismien kautta:
    1.
    Tarinoiden suuruudenhulluus ja roolit
    Pseudologia fantasticalle on tyypillistä, että valheet ovat monimutkaisia, dramaattisia ja yliampuvia. Valehtelija asettaa itsensä usein joko sankarin tai uhrin rooliin.
    Uskonnollinen viitekehys tarjoaa tähän valmiin, suuren näyttämön:
    • Yksilö saattaa sepitää tarinoita yliluonnollisista kokemuksista, suorista jumalallisista ilmoituksista tai henkisistä taisteluista saavuttaakseen ihailua, auktoriteettiaseman tai myötätuntoa yhteisössään.
    2.
    Erotusdiagnostiset haasteet: Valhe vs. Harha
    Kun patologinen valehtelu liittyy vahvasti uskonnollisiin teemoihin, on kliinisesti erittäin tärkeää erottaa toisistaan pseudologia fantastica ja varsinaiset psykoottiset uskonnolliset harhaluulot (deluusiot):
    • Pseudologia fantastica: Henkilö keksii tarinoita pakonomaisesti.
    Vaikka hän voi eläytyä valheisiinsa niin syvästi, että raja todellisuuden välillä hämärtyy, hän pystyy yleensä kohtaamaan reaalimaailman faktat, jos hänet ajetaan tiukasti nurkkaan (hänellä säilyy jonkinlainen todellisuudentaju).
    • Psykoosissa tai vakavassa maanisessa episodissa yksilö on täysin ja järkähtämättömästi vakuuttunut uskonnollisesta roolistaan (esim. luulee olevansa profeetta). Tällaisessa kyseessä on korjaamaton häiriö todellisuudentajussa.
    3.
    Patologinen valehtelu on oire, joka liittyy usein persoonallisuushäiriöihin, kuten narsistiseen tai epävakaaseen persoonallisuuteen.
    • Esim. narsistisesta persoonallisuudesta kärsivä henkilö voi käyttää uskonnollista vakaumusta ja siihen liittyviä keksittyjä tarinoita manipuloinnin välineenä tai erinomaisuutensa (grandiositeetin) pönkittämiseen.
    Uskonnollisessa yhteisössä syvän hengellisyyden esittäminen voi olla tehokas tapa saavuttaa muiden luottamus ja valta-asema.
    -
    Ilmiöt voivat siis kohdata siten, että uskonnollinen kuvasto toimii materiaalina patologisille valheille, tai uskonnollista vakaumusta käytetään tietoisesti tai tiedostamatta suojakeinona heikkoa itsetuntoa tai sisäistä tyhjyyttä vastaan.

    Mene kettuun siitä AI-pelle.

    1Äänestä

Vuonna 1999 olimme kuuntelemassa silloista
Paavia. Johannes Paavali II piti perinteisen Urbi et Orbi -joulutervehdyksen ensimmäistä kertaa Pietarinkirkon aukiolla

25. joulukuuta 1999. Aiemmin se oli tavallisesti pidetty Pietarinkirkon sisältä.
Tapahtuma liittyi vuoden 2000 suuren riemuvuoden alkamiseen.

Tietysti väkeä riitti ja oli myös
ateisteja suomesta vakuuttamassa meille hienoa
tapahtumaa.

Äänestä
  • Minua hämmentää nykyisen paavi Leon vaatteilla koreilu, ja nyt mopollaan pörrääminen koko ajan ja jossakin maassa?! Siinä on jotakin jopakin kirkkoluonnotonta nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Minua hämmentää nykyisen paavi Leon vaatteilla koreilu, ja nyt mopollaan pörrääminen koko ajan ja jossakin maassa?! Siinä on jotakin jopakin kirkkoluonnotonta nyt.

    Jopa iso herra V. Putin
    Soitti Paaville ja kysyi neuvoja

    Paavia ei voi lahjoa, kuten
    Orpotoxic kirkon päätä Venäjällä
    Suhmurointi sisäpiiri pappia joka
    pyhittää Putinin sotaa, maksusta.
    Ei kuulu ortodoksisuuteen.

    Paavi on säilyttänyt asemansa
    Ja ihmisten mielissä hän on
    Jumalan - ja Ihmisen välissä Pyhitettynä virassaan.
    Maailman laajuisesti, riippumatta
    eri kulttuureista

    Äänestä

Minusta jotenkin tuntuu, että tähän maailmaan vain synnytään tajunnan kanssa - tai ilman tajuntaa.

Vain ohi menevä videon - noin 3 v lapsi aikuista jaloissa, ja kukaan ei huomannut, hän näki lampaan elämänsä ensimmäisen kerran, ja puhui ääneen, joka vain sattumalta osui mikrofoniin: "Miten hämmästyttävää - tuo ei ole koira!"

Äänestä
  • Munusta tuohon kenenkään huomaamattomaan lauseeseen kiteytyy se kaikki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Muistatteko tuota hetkeä?

Olen sen verran vanha että aloitin koulutieni kansakoulussa. Luokkamme opettaja oli uskovainen ja opetti pakollisen ruokarukouksen. Hän perusteli ruokarukouksen merkitystä väittämällä, että "nälänhätää on vain sellaisissa maissa, joissa ei lueta kristillistä ruokarukousta".
En muista olinko 7 vai 8, mutta tuonikäisen pojankin ymmärrys riitti sen ymmärtämiseen, että jos nälänhädän välttäminen olisi noin simppeliä, niin kyllä se olisi keksitty jo joka puolella maailmaa.

En usko että opettaja oli niin tyhmä ja tietämätön, että olisi itse uskonut väitteeseensä, vaan kyse oli uskovaisten ajattelusta, että saa vähän valehdella, jos tarkoitus on hyvä. Eiköhän opettaja tiennyt esimerkiksi suvirren syntyhistorian, kun sitä meille kevätjuhlaa varten opetti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu