Stepuliukko tuomittiin useista rikoksista - sai vankeutta

Tytär voi olla taas ylpeä isästään.
65681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Ihana rehellisen lutuinen unelmavävy.

Äänestä

Stefulla ehdonalainen törkeästä ratista parikymppisenä nuorukaisena ja heti seuraava ehdonalainen törkeästä ratista ja mukana huumeitakin marraskuussa 2020. Tuon jälkeen vielä kaksi ehdollista tuomiota ja muitakin sakkotuomioita. Mitä tapahtui miehelle vuonna 2020 kun alamäki alkoi? Stefu itse on nyt selittänyt että 2020 lähtien rahatilanne meni huonoksi ja vuonna 2022 tilanne oli tosi paha.

Äänestä
  • Ennemmin kannattaisi kysyä, että miksi hänellä oli jo parikymppisenä noita ongelmia!

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ennemmin kannattaisi kysyä, että miksi hänellä oli jo parikymppisenä noita ongelmia!

    Oli ongelmia parikymppisenä tai ei niin miljonääriksi tuli kun vuonna 2012 perusti firmansa eikä ollut mitään tuomioita tuon parikymppisen jälkeen kuin vasta syksyllä 2020. Ja kyllä, siitä on uutisoitu että neljänä vuotena eli 2016-2019 firmansa tulot oli yhteensä 16 miljoonaa ja voittoa tuli 1,5 miljoonaa. Eli voi kysyä että miksi oli täysin ilman tuomioita ja liiketoiminta kukoisti noinkin pitkän ajan. Stefu varmaan itsekin tietää vastauksen, ei sen puoleen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Eli ei jäänyt aiemmin kiinni törttöilyistään.

    1Äänestä

Ihmiskunnan tuho on selvä asia. Putin aloitti joku toinen jatkaa.

Äänestä

Puolitoista miljoonaa tapettu tähän saakka. Hidastahan se on.

Äänestä

Yksipuolinen yrittäminen on yksipuolista

Äänestä

Vielä se römsäukko elää. Yksinkertainen elää voi hyvin.

Äänestä
  • 00005 Onko pakonomainen tarve iskee peräkkäisiä kommentteja perätysten?

    Äänestä

Jokainen aikuinen oikeustoimikelpoinen kansalainen on itse vastuussa rahankäytöstään. Ja jos yrittäjänä ei sitä osaa voi palkata kirjanpitäjän/ammattihenkilökuntaa. Jos nuo tulot on ollut noinkin mittavat miksi on tehty petoksia 2019-2020 eli myyty rahoitusyhtiön omistama auto? Tosin uusi "omistaja" ei pystynyt sitä rekisteröimään omalle nimelleen. Onhan se niinkin, että voi olla kukoistavaa liiketoimintaa ja sitten hups, konkurssi.

Äänestä

Taparikollinen joka huutaa muille "köyhät".

Äänestä
  • No niin. Nyt vuosi kunnolla ja ilman yhtään rikolista tekoja, muuten Stefan Therman joutuu heti vankilaan nautiskelee valtion leivästä.

    Äänestä

Ylilaudalla epäillään että Belorf kääntää seuraavaksi haukankatseensa taas Stefuun. Kautta aikain on rahamiehille järjestetty houkutuslintuja, eli miesten heikkoudet on tunnettu hyvin. Onhan Stefu kuitenkin perijä. Sofialta kysyttiinkin että miten saa iskettyä rikkaita miehiä niin sanoi että houkuttelee. Ylilaudalla se yksi mitä ilmeisemmin Sofian lähipiiriläinen jo puolusti että ei ne Stefun rikokset niin pahoja ole. Ja valitettavasti Stefu on osoittanut että ei ole se ole se penaalin terävin kynä.

Äänestä
  • Noi rikokset ovat kyllä todellakin pahoja ja näkeehän sen jo tuomiostakin. Yksi vuosi ehdollista vankilatuomiota. Pienikin virhe rikoksen tielle ja vankilan ovi aukeaa heti Stefan Thermaninlle.

    1Äänestä

Mahtaa tyttöä hävettää isänsä sekoilut.

Äänestä
  • Kyllä se on häpeä omalla äidillä ennen kaikkea, koska miksi pojasta tuli rikolinen ja alkoholisti. Pienistä lapsista pienet huolet ja aikuisista lapsista isot murheet ja huolet.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kyllä se on häpeä omalla äidillä ennen kaikkea, koska miksi pojasta tuli rikolinen ja alkoholisti. Pienistä lapsista pienet huolet ja aikuisista lapsista isot murheet ja huolet.

    Niin tai miks lapsesta tuli narkki.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Niin tai miks lapsesta tuli narkki.

    Häpeä on vanhemmille, aina jos lapset epäonnistuvat omas elämässään. Kantavat raskasta taakka, jo silloin kun lapsi on kohdussa kasvamassa. Et osaanko olla hyvä ja se paras äiti tuleville lapsilleni.

    Äänestä

  • Lapset eivät valitse vanhempiaan eikä näiden tekoja lapsen tarvitse hävetä sekuntiakaan.

    1Äänestä

Oikeasti Stefu on kunnollinen herkkä mies, jota media ja viranomaiset jahtaavat. Stefu saa aikaan ympärilleen iloa ja rakkautta, mutta sitä mediakaan ei mitenkään noteeraa.

Äänestä
  • Stefu on väärinymmärretty, oikeasti ihana herrasmies.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Stefu on väärinymmärretty, oikeasti ihana herrasmies.

    Stefan nyt toivottavasti pysyy ainakin vuoden raittiina. Jos törttöilee yhdenkin kerran vuoden sisällä, pääsee heti suoraan vankilan selliin huilailee.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Stefu on väärinymmärretty, oikeasti ihana herrasmies.

    Toisesta eilen illalla kuuden maissa tehdystä ketjusta tulee selville että Martinan pitkäaikainen vainoaja, Minna-hokija ja Levin vessaa hokeva, tekee sitä Eskon puolesta. Eli onko siis joku Eskosta kiinnostunut henkilö kyseessä vai joku Eskon exä? Kyseessähän on joko miesmäinen nainen tai naismainen mies. Se on tullut jo aikapäiviä selväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Sama pa*ka vainooja, joka on Martinan kimpussa ollut jo ainakin 18 vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Sama pa*ka vainooja, joka on Martinan kimpussa ollut jo ainakin 18 vuotta.

    Oliko se ollut jossain suljettujen takana vai missä kun se toivotettiin tervetulleeksi eilen illalla aloitetussa Martinan haukkumisketjussa? Ja onhan se Minna-Levi -hokija vähän aikaa ollutkin poissa. Nimihulluksikin sitä on kutsuttu.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Oliko se ollut jossain suljettujen takana vai missä kun se toivotettiin tervetulleeksi eilen illalla aloitetussa Martinan haukkumisketjussa? Ja onhan se Minna-Levi -hokija vähän aikaa ollutkin poissa. Nimihulluksikin sitä on kutsuttu.

    ...Muhiksestakin oli tehnyt aloituksen ja "nimihulluus" tulee selville jo aloituksestaan.

    Äänestä

Stefu on saanut uusia ystäviä, kauramaitomiljonäärin exän Netan ja tämän uuden elättäjämiehen. Tuosta ei hyvää seuraa, sanokaa mun sanoneen. Sofian kanssa ollessa kaveerasivat Sarmasten kanssa. Stefu on TOMPPELI eikä muuksi muutu.

Äänestä
  • No jos se tekee yhdenkin mokan, eli pienenkin rikoksen. Pääsee suoraa päätä makaa vankilan pahnoille Stefan.

    Äänestä

Antakaa lapsen olla rauhassa. Ei ole isön teot hänen syytä.

Äänestä

Stefu on väärinymmärretty. Oikeasti hän on sympaattinen, avulias ja kunnollinen mies. Komea ja varakaskin. Termi lutuinenkin sopii häneen hyvin.

Äänestä
  • Onneksi se on saanut sen ison tynnyrivatsansa pois, jollain konstilla.

    Äänestä

Mikäs tää uusin Rolex-juttu nyt on?

Äänestä
  • Netta Kukkosen nykyinen mies syyttää arvokkaan Rolexin varastamisesta. Kello löytynyt hotellihuoneesta, olikohan ST siinö asustellut.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Netta Kukkosen nykyinen mies syyttää arvokkaan Rolexin varastamisesta. Kello löytynyt hotellihuoneesta, olikohan ST siinö asustellut.

    Netan puheet voi olla mitä on. Ja minkälainen mies on suhteessa tuon Netan kanssa. Netta itse väittää että miljonääri.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Netan puheet voi olla mitä on. Ja minkälainen mies on suhteessa tuon Netan kanssa. Netta itse väittää että miljonääri.

    Ainakin viime kesänä Seiskan mukaan mies oli vielä naimisissa. Kun Stefu ja Sofia olivat yhdessä niin kaveripariskunta oli Kelly ja Stefun naimisissa ollut kaveri.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Netan puheet voi olla mitä on. Ja minkälainen mies on suhteessa tuon Netan kanssa. Netta itse väittää että miljonääri.

    Uunon mukaan mökille väkivaltatilanteisiin kutsuttu poliisi, tuntuu viina maistuvan.
    Tästä ei hyvä seuraa.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Uunon mukaan mökille väkivaltatilanteisiin kutsuttu poliisi, tuntuu viina maistuvan.
    Tästä ei hyvä seuraa.

    Hörkkö ei pysy housuissaan koska Stefu on sen inhokki, kun haukkunut Hörkköä.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Uunon mukaan mökille väkivaltatilanteisiin kutsuttu poliisi, tuntuu viina maistuvan.
    Tästä ei hyvä seuraa.

    Ei lue Uunossa mitään sellaista. Hörkkö on joutunut korjaamaan juttuaan koska aikaisemmin Netta oli väittänyt että Rolex oli löytynyt Stefun hotellihuoneesta. Nyt sitten lukee Netan sanomana että että Rolexia ei ole löytynyt. Stefu itse kertoo että on Netan miesystävän ystävä eikä mitään rikosilmoitusta ole tehty eikä pidätys liity asiaan. Hörkön pitäisi olla tarkkana koska toimittajalla ei saisi olla henkilökohtaista kaunaa kun tekee noita juttuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Netan puheet voi olla mitä on. Ja minkälainen mies on suhteessa tuon Netan kanssa. Netta itse väittää että miljonääri.

    Netta on kuitenkin älykäs ja kaunis nainen.

    Äänestä

Järkyttävä alamäki alkoi miehelle Sofiaan sekaantumisesta.

Äänestä

Miksiköhän kaikki miljonäärit ovat niin kiinnostuneita netasta? Varmasti maukas herkku sängyssä, mutta muuten... Ja toivottovasti toi kellosotku selviää. Stefulla tuskin on syytä varastella kenenkään kelloja.

Äänestä
  • Stefu pyörii aina väärissä porukoissa. Se kuulemma aina tarjoaa kaikille eli sellainen seuramies.

    Äänestä

Kyllä se itseasiassa on mahdollista, että onkin ylpeä isästään - saa sentään jotain aikaiseksi elämässään, eikä vain käy tylsässä 08 - 16 työpaikassa ja kituu surkealla palkalla.

Steppendo nauttii elämästä ja pistää fyffeä haisemaan, arvostan!

Äänestä

Miksi Hörkkö ja nyt Seiskan Miikkakin haluaa tehdä juttuja tuon Netan puheiden perusteella. Nettahan ei pysy totuudessa nimeksikään ja on syytteessä monista rikoksistakin, mm. kiristyksestä.

1Äänestä
  • ...ja Stefu se osaa valita nuo kaverinsa aina niin "oikein". Siis joku mies aikuisten oikeesti on suhteessa tälläkin hetkellä tuon Netan kanssa, kaikesta huolimatta, ja eikös vaan tomppeli Stefun kaveripiiriin kuulu tuokin mies.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    ...ja Stefu se osaa valita nuo kaverinsa aina niin "oikein". Siis joku mies aikuisten oikeesti on suhteessa tälläkin hetkellä tuon Netan kanssa, kaikesta huolimatta, ja eikös vaan tomppeli Stefun kaveripiiriin kuulu tuokin mies.

    Kyllä tuossa Netassa täytyy olla joku salainen vetovoima, kun noita miehiä riittää. Ja se vetovoima ei ole kauneus.

    Äänestä

Kuka?

Äänestä

Stefu on ainoa järkimies näillä palstoilla. Antanut kovat näytöt liike-elämässä, eikä rakkauselämässäkään huonosti ole käynyt. Kauniita fiksuja nuoria naisia riittää joka sormelle. Kateelliset, köyhät ja pienimunaiset vain täällä häntä mollaavat.

Äänestä
  • Voisi joskus käyttää sitä järkeä, jos sitä kerta on olemassa.

    Äänestä

  • Stefu tuo lähipiiriinsä sellaisia naisia kuten Belorf ja nyt sitten jopa viimeksi Netta, joka on syytteessä kaikenlaisista rikoksista, jopa kiristyksestä. Ja Hörkkö ehti jo tunnettuna Stefun vihaajana tehdä jutun Netan valheistakin. Joutui jopa korjaamaan juttua, mutta kyllä ne valheet jää aina elämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Stefu tuo lähipiiriinsä sellaisia naisia kuten Belorf ja nyt sitten jopa viimeksi Netta, joka on syytteessä kaikenlaisista rikoksista, jopa kiristyksestä. Ja Hörkkö ehti jo tunnettuna Stefun vihaajana tehdä jutun Netan valheistakin. Joutui jopa korjaamaan juttua, mutta kyllä ne valheet jää aina elämään.

    ...Belorf oikein tunnettu Stefun lapsen äidin vihaaja ja mustamaalaja ja tuo Netta nyt varmaankin kadehtii kaikkia naisia. Tämäkin nykyinen elättäjämiljonääri taitaa olla edelleenkin naimisissa, kuten myös Belorfin elättäjänä pitkään toiminut miljonääri.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    ...Belorf oikein tunnettu Stefun lapsen äidin vihaaja ja mustamaalaja ja tuo Netta nyt varmaankin kadehtii kaikkia naisia. Tämäkin nykyinen elättäjämiljonääri taitaa olla edelleenkin naimisissa, kuten myös Belorfin elättäjänä pitkään toiminut miljonääri.

    Stefan Therman taas joutunut poliisien kanssa tekemisiin. Syytetty, että on varastanut rolex kellon. Jos on totta tää asia, pääsee Stefan suoraan vankilaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Stefan Therman taas joutunut poliisien kanssa tekemisiin. Syytetty, että on varastanut rolex kellon. Jos on totta tää asia, pääsee Stefan suoraan vankilaan.

    No ei ole totta vaan Netta puhunut palturia ja Hörkkö teki jutun ilman faktantarkistusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    No ei ole totta vaan Netta puhunut palturia ja Hörkkö teki jutun ilman faktantarkistusta.

    Taisi itse Netta vetää rolex kellon liiveihinsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    ...Belorf oikein tunnettu Stefun lapsen äidin vihaaja ja mustamaalaja ja tuo Netta nyt varmaankin kadehtii kaikkia naisia. Tämäkin nykyinen elättäjämiljonääri taitaa olla edelleenkin naimisissa, kuten myös Belorfin elättäjänä pitkään toiminut miljonääri.

    Hyvin vähän on Sofia tainnut Stefun lapsen äidistä sanoa mitään. Ainoastaan kertonut tosiasiat, kun seurusteli Stefun kanssa. Niitäkin vain muutaman. Martinan ilkeyshän on kaikkien tiedossa. Siis niiden jotka haluavat totuuden nähdä.
    Sofia elää elämäänsä ja tuskin joku naikkonen suomessa tulee mieleenkään, joten miksi sotkea häntä noihin juttuihin.
    Stefu on aivan itse sotkenut asiansa, siihen ei ole tarvinnut Sofiaa, ei Martinaa eikä ketään muutakaan. Milloinhan tuonkin ymmärrätte vai ettekö koskaan, ei aivosoluissanne kehitystä tapahdu.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Sofia on kuin käärme joka luikertelee varattujen miesten elämään kuin sutena lammasten vaatteissa. Ei ne puheet vaan enemmänkin ne teot.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    No ei ole totta vaan Netta puhunut palturia ja Hörkkö teki jutun ilman faktantarkistusta.

    Miksi ihmeessä ei Hörkkö jätä rauhaan Stefan Thermania ?

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Miksi ihmeessä ei Hörkkö jätä rauhaan Stefan Thermania ?

    Hörkkö kostaa kun Stefu on haukkunut Hörkköä. Kun Stefu oli kännissä siinä livessä niin siinäkin taisi sanoa jotain Hörköstä. Ja ei Martinakaan ole Hörkön suosikki, kuten tiedetää, koska Hörkkö on jopa podissa itkenyt että Martina on tullut lankoja pitkin ja haukkunut toimittajia. Ja Stefu on Martinan lapsen isä niin välillinen kosto Martinalle ja jopa lapsellekin tuosta aiheutuu. Stefuhan ei ole periaatteessa tällä hetkellä mikään julkisuuden henkilö, onko koskaan ollutkaan. Sofian aikana tuli kohuliikemies ja tositv-tähti kylläkin, mutta sitä ennen oli tosi harvoin missään mediassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    ...Seiska oli kerran laittanut Stefusta jutun ja videon kun Stefu kaadettiin maahan järjestysmiesten toimesta jonkun baarin edustalla. Juttu oli ajoitettu sen päivän aamuun kun Stefun tytöllä oli tärkeä ratsastuskisa. Esko stoorissa moitti toimittajia että sairas mies kyseessä, Esko tarkoitti alkoholismia koska se on sairaus, ja sitten että lähipiiri ja ennenkaikkea lapsi kärsii tuollaisista uutisoinneista. Ja mitä teki Seiska, hetikohta uudestaan video näkyviin uuteen juttuun Eskon avautumisen ja moittimisen jälkeen.

    Äänestä

Jaahas, reppulimiehellä taas päihdettä kuluu ja sehän tietää usein poliisille töitä! Eiköhän tällä kertaa lähdetä jo istumaan. Sinne vaan Riihimäelle jonkun kunnon venkulan morsiameksi. Ei varmaan huutele surkimus siellä ketään köyhäksi.

Äänestä

Jokos on ukolla lauantain ensimmäiset päihteet nautittu? Tarvitaanko ehtoommalla taas virkavaltaa??

Äänestä

Stefu on komea, seksikäs, kunnollinen ja lutunen mies!

Äänestä
  • Missä tää repuli ukkeli nykyisin asuskelee ?

    Äänestä

Stefu asuu jonkun kaunottaren luona. Niitä on useita, joista voi kulloinkin valita. Siinä voi sitten polkaista aina välillä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tytär voi olla taas ylpeä isästään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu