Sheriffistä,

ja toimenpiteistä

Tapanani ei ole avata otsikoita, mutta kun on tullut runsaasti kyselyjä, niin katson tarpeelliseksi selostaa tilanne.

Kuten useimmat ovat varmaan jo huomanneet, niin uskontokeskustelun otsikon alla lukee, että olen palstan sheriffi. Tämä tarkoittaa sitä, että vapaa-ehtoisesti, ilman korvausta, poistan asiattomaksi havaitsemani viestit.

Tilanne on tällä hetkellä se, että moderaattorin työkalulla ei ole mahdollista poistaa itse keskustelunavausta. Tämä on puute, jonka olen pyytänyt ylläpidon korjaamaan, koska juuri aloitukset, jotka eivät liity palstan aihepiiriin, ja ovat suoranaisia henkilöhyökkäyksiä, olisi minusta ne, johon olisi puututtava. Kohdistuupa kehen hyvänsä. Näillä ei rakenneta asiallista keskustelua.

Jos tähän ei tule korjausta, niin minusta valvonnasta puuttuu keinot, ja silloin luovun tehtävästä. Siihen mennessä pyytäisin yhteistyötä niiltä, jota asiallinen keskustelu kiinnostaa. Asiattomuuksiin on turha vastata. Ne kun vain korreloi lisää asiattomuuksia.

Minua on myös pyydetty tuomariksi, mutta tähän en ryhdy. Mitään sensuuria en aio harrastaa. Yritän parhaan mukaan karsia pahimmat rikkeet (jos saan siihen kunnon työkalun). Enempää tuskin keneltäkään voidaan vaatia. Joka ketjua en ehdi lukea. Jos ketjujen sisällä on loukkaavia viestejä, niin ilmoittakaa niistä spostiini [email protected]

Toinen asia: En ole täällä jatkuvasti. Parina seuraavana viikkona on työkiireitä. Mutta eiköhän aikuiset ihmiset kykene kommunikoimaan keskenään, ilman jatkuvaa valvontaa?

Vielä lopuksi: Jotta aiheesta ei avattaisi otsikoita vielä lisää hämmentämään keskustelua, niin Sheriffin toiminnasta voi valittaa osoitteessa:

http://keskustelu.suomi24.fi/support.cgi?mode=seriffs
7411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Arethusa, vaikutat asialliselta. Analyysisi on varmaankin juuri oikea. Juuri epäasialliset avaukset turmelevat koko palstan. Toivottavasti saat asianmukaiset työkalut, jotta tilanne rauhoittuisi.

Äänestä
  • Oletpa urakkaan ryhtynyt.Sitkeyttä vain ja jakasmisia.Olenkin ollut pois erinäisten teknisten muutosten takia kuukauden.Virkamiehen
    työ ei ole kiitollista,mutta sinä olet varmasti sitkeä.Siis onnea vain.
    P.S.27.5. hesarissa oli Masi-sarjakuva.Taitaa
    aika lailla vastata työmaatasi.

    Äänestä

  • Jokeri kirjoitti:

    Oletpa urakkaan ryhtynyt.Sitkeyttä vain ja jakasmisia.Olenkin ollut pois erinäisten teknisten muutosten takia kuukauden.Virkamiehen
    työ ei ole kiitollista,mutta sinä olet varmasti sitkeä.Siis onnea vain.
    P.S.27.5. hesarissa oli Masi-sarjakuva.Taitaa
    aika lailla vastata työmaatasi.

    para tu. Tarvitaankin järeitä toimenpiteitä siihen "törkypostiin", mitä olet selaamassa. Slava boko.

    Äänestä

...että oikein seriffi ! Onnea ja menestystä lainvalvontatehtävillesi.

Olen ollut poissa palstalta pitkään ja nyttenkin kirjoittelen vain koska tämä uusi virkasi on varmasti paras asia mitä tälle palstalle on ikinä tapahtunut. Työt vievät aina vain enemmän aikaa ja vapaa-aika sujuu lähinnä uuden kaksisylinterisen rakkaani selässä, joten kovin aktiiviseksi kirjoittajaksi en varmastikaan palaa.

Lämpimin terveisin: Iiwari

Äänestä
  • ...Iiwari. Hauska "nähdä" pitkähköstä aikaa.

    "joten kovin aktiiviseksi kirjoittajaksi en varmastikaan palaa."

    Sorry vain Iiwari, mutta vanha Addiktiosi on tästä tasan tarkalleen eri mieltä. Itse et sitä vielä tiedä, mutta Hän kyllä kertonee siitä, jahka aika ja paikka ovat otolliset.

    Äänestä

Anteeksi ja kiitos. Olet suorittanut puhdistustoimenpiteitä joka on hyvä asia. Lupaan minäkin vastedes pitää kirjoitukset asiallisina.

Äänestä

No kyllä minusta sensuurista palstalla voisi puhuakin ilman että sinä poistat kaikki sellaiset jutut.
Vähän diktatuurilta maistuu.

Onhan täällä ennenkin keskusteltu kurinpidollisista toimenpiteistä ja palstalaisiahan ne koskee.
Mitä olisi palsta ilman kirjoittajia?
Ei mitään, ei yhtään mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arethusa kirjoitti:

ja toimenpiteistä

Tapanani ei ole avata otsikoita, mutta kun on tullut runsaasti kyselyjä, niin katson tarpeelliseksi selostaa tilanne.

Kuten useimmat ovat varmaan jo huomanneet, niin uskontokeskustelun otsikon alla lukee, että olen palstan sheriffi. Tämä tarkoittaa sitä, että vapaa-ehtoisesti, ilman korvausta, poistan asiattomaksi havaitsemani viestit.

Tilanne on tällä hetkellä se, että moderaattorin työkalulla ei ole mahdollista poistaa itse keskustelunavausta. Tämä on puute, jonka olen pyytänyt ylläpidon korjaamaan, koska juuri aloitukset, jotka eivät liity palstan aihepiiriin, ja ovat suoranaisia henkilöhyökkäyksiä, olisi minusta ne, johon olisi puututtava. Kohdistuupa kehen hyvänsä. Näillä ei rakenneta asiallista keskustelua.

Jos tähän ei tule korjausta, niin minusta valvonnasta puuttuu keinot, ja silloin luovun tehtävästä. Siihen mennessä pyytäisin yhteistyötä niiltä, jota asiallinen keskustelu kiinnostaa. Asiattomuuksiin on turha vastata. Ne kun vain korreloi lisää asiattomuuksia.

Minua on myös pyydetty tuomariksi, mutta tähän en ryhdy. Mitään sensuuria en aio harrastaa. Yritän parhaan mukaan karsia pahimmat rikkeet (jos saan siihen kunnon työkalun). Enempää tuskin keneltäkään voidaan vaatia. Joka ketjua en ehdi lukea. Jos ketjujen sisällä on loukkaavia viestejä, niin ilmoittakaa niistä spostiini [email protected]

Toinen asia: En ole täällä jatkuvasti. Parina seuraavana viikkona on työkiireitä. Mutta eiköhän aikuiset ihmiset kykene kommunikoimaan keskenään, ilman jatkuvaa valvontaa?

Vielä lopuksi: Jotta aiheesta ei avattaisi otsikoita vielä lisää hämmentämään keskustelua, niin Sheriffin toiminnasta voi valittaa osoitteessa:

http://keskustelu.suomi24.fi/support.cgi?mode=seriffs

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu