Rakennustarkastajan vastuu

Hesarin juttu tänään 10.10. herättää monia kysymyksiä. Yksi on, että loppuiko rakennustarkastajalta osaaminen vai uskallus? Vai painostettiinko niin, että asia on syytä tutkia poliisin toimesta. Miten tämä kaikki saattoi jatkua ilman, että työmaalla olisi käyty, vaikka kaikki ovat nähneet mitä on meneillään. Kenen vastuulla asia on kunnassa?
26546
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Jos haluat rosvota, älä aloita ostamalla työpaikaltasi kahta roskiin menevää pasteijaa alehintaan, vaan ui suoraan menestykseen, kuten Google, tuo rappiostriimaajan kummisetä, joka tekee mitä huvittaa - kunnallispoliitikkojen nuollessa varpaanvälitkin palvellaakseen. Laki on noissa piireissä tuntematon sana.

Äänestä

jos on myöntänyt vaan saunoille ja autotalleille rakennuslupia niin tuskin se osaaminen kovin korkealla on ja pitäisikö ees olla. kyllä se on kunnan vastuulla huolehtia myös siitä, että työntekijät kykenee näitä asioita käsittelemään vaikka konsultaatiopalveluilla.

Äänestä
  • Eipä mennä asioiden edelle kun ei tiedä kuka siellä on käskyttäny ja ketä. Onhan tästä kaikki kunnan viranomaiset olleet tietoisia jo pitkään mutta kiinteistövero dollarit on sokaissut lakipykälät.

    3Äänestä

Rakennustarkastaja on toiminut aivan oikein, koska tuon mittakaavan bisnestä ei vaaranneta pienten muotoseikkojen vuoksi eikä elämäntapavalittajille anneta turhaan siimaa aloittaa loputtomien valitusten sarja. Painostuspuheet ovat kuitenkin kuin veteen vedetty viiva eli täysin harmaalla alueella.
LVV sekä ministeri ovat toimineet samalla periaatteella myös mallikkaasti.

Äänestä

Muhoksen kunnanjohtaja Hinno sekä Kari ja Pellikka on pistettävä heti syrjään tehtävistään. Täysin epäpätevää toimintaa samalla kun taitavat lavastaa toisen syylliseksi.

4Äänestä

On kyllä uskomatonta ja luokatonta kunnanjohtajan touhu jos ei kameran eteen ole kanttia tulla kommentoimaan. Mistä hitosta hänelle maksetaan? Nyt hänellä unohtuu kokonaan missä on töissä, miksi ja mitä tehtävän hoitaminen edellyttää. Jos koko datacase on liian iso ymmärrettäväksi, ei muuta ku vaihtoon koko konklaavi. Kyllä oli helppo patsastella kun uutisoitiin investointia, mutta kun paljastui mitä sontaa tähän liittyy, ukot luikkii pottukuoppaan leikkimään näkymätöntä.

6Äänestä

Samalla kun kunnanjohtaja luikkii kameroita pakoon heitetään rakennustarkastaja bussin alle. Hävytöntä. Samalla pyykillä vielä johtavalle rakennustarkastajalle kenkää

8Äänestä

https://yle.fi/a/74-20251238

Johtavan rakennustarkastajan työsuhde aiotaan purkaa koeajalla. Tulee mieleen, että olisi hän kunnan johtohahmojen mielestä ollut hidaste kunnan harjoittamalle politiikalle ja halutaan siksi eroon. Tosin väittävät muuta syyksi.

1Äänestä

Muhoksen päättäjät ovat täysiä kusipäitä ja vellihousuja.

Äänestä

Kattokaa nyt, että jos joku erotetaan....ettei lähde väärä ihminen😂😂

1Äänestä
  • Venäjän johtamistyyliä matkitaan. Kun on tehty virhe yksi uhtataan.
    Kunnan johto joutuu noloon tilanteeseen jos johtava rakennustarkastaja saa ylen haastattelun takia potkut.
    Nyt jo jotavat virkailia sanovat raukkamaisesti, että potkut ei johtuisi haastattelusta,
    Jos potkut tulee Yle kyllä pitää huolen, että asia ei ihan heti unohdu.

    1Äänestä

Tasapuolisuuden nimissä pitää vaatia Google ympäristövastuussa olevaa johtoa heittämään Suomen maajohdosta se henkilö pihalle joka käski ministerin runtata rakentamisen hidasteet Muhoksen kunnasta bussin alle.

Lupaukset laitureista ja aurinkopaneleista antavat perusteen epäillä Googlen edustajien käyneen keskusteluja suljettujen ovien takana.
On myös mahdollista että Googlen edustajat ovat ennakkoon tutkineet tarkoin Pohjois -Pohjanmaa valtakäytänteet.

Äänestä

Mitä sitä lahtarialueella muuta kun rikoksia, syytesuoja kun on taattu jo yli satavuotta sitten.

Äänestä

Ei muuta kuin Googlea kehiin.
Vit... itkettä

1Äänestä

Selvitä: Tuike Finland Oy:n 31.3.2026 jättämä maisematyölupahakemus.
LVV:n 18.5.2026 esittämä kannanotto em. luvan myöntämisestä.
Rakennusvalvonnan 5.6.2026 tapaamista koskevat muistiot tai kirjaukset.
Rakennusvalvonnan 23.6.2026 lupapisteessä antama ilmoitus.
Mahdollinen maisematyölupa päätös ja siihen liittyvät muutoksenhakuohjeet.
Naapureiden/muiden asianosaisten kuulemiset tai niiden laiminlyönnit.
Rakennustarkastajan mahdollinen toimivallan ylitys.

Huom! Rakennustarkastaja ei voi korvata lupapäätöstä omalla ilmoituksellaan.

Äänestä
  • Tekstiä on työnnetty ulos puhtaasti tekoälyn avulla.

    Äänestä

Muhoksella ja Otamäellä on toimittu oikein ja hanke meni loikalla eteenpäin. Vaalassa aletaan saivarrella ja koko hanke siirtyy hamaan tulevaisuuteen?

Äänestä

On oikein äijäkaarti asialla! Johtava rakennutarkastaja (naispuolinen), joka EI ollut toimessa silloin kun googlen hakkuupäätökset tehtiin, saa kenkää! Kunnan johtavat viranhaltijat luikkineet pakoon kaikkea vastuuta!

2Äänestä
  • Melkosta hommaa. Hakkuut ja valmistelevat työt aloitettu jo talvella. Tarkastajan virka alkoi vasta elokuussa. Mutta hänestä tehtiin syyllinen. Ja kun lupia ei myönnetä tuommosessa hommassa suullisesti, kyllä se myöntämislanketti löytyy kun kaivelee, ja siinä seisoo nimi alla. Ellei satu vain katoamaan. Luulenpa että asia ei jää tähän.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Melkosta hommaa. Hakkuut ja valmistelevat työt aloitettu jo talvella. Tarkastajan virka alkoi vasta elokuussa. Mutta hänestä tehtiin syyllinen. Ja kun lupia ei myönnetä tuommosessa hommassa suullisesti, kyllä se myöntämislanketti löytyy kun kaivelee, ja siinä seisoo nimi alla. Ellei satu vain katoamaan. Luulenpa että asia ei jää tähän.

    Rakennustarkastaja oli koeajalla. Miljardibisneksen aikana rekrytoinnit on tehtävä viimeisen päälle.

    Äänestä

Maalaiskomediaa parhaimmillaan, korruptio viinapullot vaan kilisee mopon tarakalla kun kunnan sauna lämpiää.

1Äänestä

Ei noiden valta-apinoiden tarvitse nykyään edes hävetä, ottavat oppinsa Putinilta ja Trumpilta. Ihminen ei ole kehittynyt kovin hyvään suuntaan. Luonnon tuhoaminen on sama kuin tuikkaisi kotinsa tuleen jännän kotivideon kuvatakseen ja datakeskukset ovat lopun alku kaikelle sellaiselle, jonka arvostusta on aina hurskaasti kailotettu.

1Äänestä
  • Googlen ostama alue paloi 1930-luvulla, josta syystä alue on lähes arvoton luontoarvoiltaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Googlen ostama alue paloi 1930-luvulla, josta syystä alue on lähes arvoton luontoarvoiltaan.

    Päin vastoin.
    Metsäpalo nostaa useinkin luontoarvoa.
    Luonnon monimuotoisuuden puolelta mettäpalo on uudistava ja luonnossa välttämätönkin luonnonilmiö.
    Monimuotoisuus lisääntyy kun tulee paljon kuollutta lahopuuta, iso määrä luonnon lannoitetta eli tuhkaa ja taivaalta valoa.
    Tuhkasta nousee fenix-lintu, niinku varmaan olette kuulleet sanottavan.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Päin vastoin.
    Metsäpalo nostaa useinkin luontoarvoa.
    Luonnon monimuotoisuuden puolelta mettäpalo on uudistava ja luonnossa välttämätönkin luonnonilmiö.
    Monimuotoisuus lisääntyy kun tulee paljon kuollutta lahopuuta, iso määrä luonnon lannoitetta eli tuhkaa ja taivaalta valoa.
    Tuhkasta nousee fenix-lintu, niinku varmaan olette kuulleet sanottavan.

    Höpö höpö.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Päin vastoin.
    Metsäpalo nostaa useinkin luontoarvoa.
    Luonnon monimuotoisuuden puolelta mettäpalo on uudistava ja luonnossa välttämätönkin luonnonilmiö.
    Monimuotoisuus lisääntyy kun tulee paljon kuollutta lahopuuta, iso määrä luonnon lannoitetta eli tuhkaa ja taivaalta valoa.
    Tuhkasta nousee fenix-lintu, niinku varmaan olette kuulleet sanottavan.

    Miten sitä lahopuuta voi paljon tulla kun alue on ollut joutosuota ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hesarin juttu tänään 10.10. herättää monia kysymyksiä. Yksi on, että loppuiko rakennustarkastajalta osaaminen vai uskallus? Vai painostettiinko niin, että asia on syytä tutkia poliisin toimesta. Miten tämä kaikki saattoi jatkua ilman, että työmaalla olisi käyty, vaikka kaikki ovat nähneet mitä on meneillään. Kenen vastuulla asia on kunnassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu