Ylöstempauksessa

Jeesus kutsuu Kristuksen ruumiin luokseen. Tempauksessa, taivaaseen eivät mene ne ihmiset, jotka eivät tähän ruumiiseen kuulu. Kristuksen ruumis on tämän maailmanajan Jumalan seurakunta. Se on profetoimaton seurakunta. Profeetat lupasivat israelilaisen supervallan, joka toimii Messiaan johtamana. Tämä tulee, mutta Kristuksen ruumis ei ole Israel. Meille Jumala on valmistanut paikan ja tehtävän taivaassa.
Jos Kristuksen ruumis olisi Israel, niin silloin se ei olisi tarvinnut erillistä nimeä:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18770347/kristuksen-ruumis-jumalan-antama-nimitys-seurakunnalle

Myös Paavalin kutsuminen apostoliksi olisi todella outoa, jos me olisimme Israel, koska Israelin apostolit valittiin jo. Olisi outoa, että hänelle ilmoitettiin niin paljon asiaa vs se mitä muille apostoleille annettiin Raamattuun kirjoitettavaksi.

“Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.”
1. Tessalonikalaiskirje 4:16-18 FB38

Olisi myös outoa, että Paavali puhuu Israelin kääntymyksestä erillisenä tapahtumana, jos tämä nykyinen seurakunta, olisi täysin sama:

“ Sillä minä en tahdo, veljet — ettette olisi oman viisautenne varassa — pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus — hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.”
Roomalaiskirje 11:25-26 FB38
55186
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Ei murhamiehet mene mihinkään taivaaseen.

2Äänestä
  • Ap. t. 26:10

    Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.

    1Äänestä

Aabraham ja Mooses olivat Tuonelassa, ei missään Jumalan taivaassa.

1. Tim. 6:16

Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.

Äänestä
  • Ap. t. 1:11

    Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."

    Ps. 115:16

    Taivas on Herran, maan hän on antanut ihmisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ap. t. 1:11

    Tuhatvuotinen valtakunta alkaa maan päällä.

    Äänestä

Ei ihmiset mene mihinkään Jumalan taivaaseen. Ne on utopioita ja matkalauluja, joissa ihmisiä on rohaistu jatkamaan vaellusta vaikeissa olosuhteissa erämmavalluksen aikana.

1Äänestä
  • Joh.3:13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Joh.3:13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.

    Että mitenkä?!

    Äänestä

Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi kaikki jotka kirjaan kirjoitetut ovat Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät toiset iankaikkiseen elämään toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen Ja TAIDOLLISET loistavat niinkuin TAIVAANVAHVUUS loistaa ja ne jotka monta vanhurskauteen saattavat niinkuin TÄHDET aina ja iankaikkisesti.

Daniel 12:1-3. KR33/38

Mä oon funtsinut että uuteen taivaaseen menee vain TAIDOLLISET. Kun taas joitakin tai monia tavallisia nousee UUTEEN MAAHAN. Siellä sitten murhamiehet ja epäjumalten palvojat ovat häpeässä ja kauhistuksessa, kun taas hyvin tehneet voi päästä jopa Uuteen Jerusalemiin. Tarkoittaako tuo kauhistus että uudessa maassakin on HÄVITYKSEN KAUHISTUS, eli vääryys kirkossa, temppelissä tai moskeijassa. Joka tapauksessa uudessa maassa on toinen kuolema uhkana joka on tulikivijärvi. Sinne joutuu mm. Pelkurit.

Äänestä
  • Tuosta Danielin kirjan tapahtumasta
    on selvennys Ilmestyskirjassa.
    Israel-vaimo viedään erämaahan
    tuoksi ajaksi
    (aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa).

    Viimeiset 3,5 vuotta Danielin kansalle
    luvatusta 70 vuosiviikosta
    on päätös Israelin kansan ahdistukselle.

    Osa tämän valitun kansan jäsenistä
    selviää siis ahdistuksen läpi elossa.
    Niitä päiviä jopa lyhennetään
    näiden valittujen tähden.

    Ja ahdistuksen aikana
    Jeesuksen ja Jumalan Sanan tähden
    surmansa saaneet
    ja valitun kansan kaikki pyhät
    siis niin Daniel kuin hänen kansansakin
    saa kokea ruumiin ylösnousemisen.

    Maan päällä alkaa Messiaan Valtakunta.
    Ihmiskunnen seitsemäs millennium,
    kun Jeesus tulee pyhiensä
    eli taivaassa vihityn Vaimonsa kanssa
    takaisin maan päälle
    ja on hääjuhlan aika.

    Daavid hallitsee maanpäällisessä
    Jerusalemissa
    ja seitsemän vuotta aiemmin
    ylöstemmattu seurakunta
    taivaallisessa Jerusalemissa,
    joka tosin on laskeutunut lähelle
    tätä nykyistä maata,
    joka taas on palautunut
    (horjunut/hoippunut)
    takaisin alkuperäiselle kiertoradalleen.

    Maa siis uudistetaan
    Herran päivän tulemisen yhteydessä.

    Mutta sen jälkeen
    eli tuhat vuotta myöhemmin
    koittaa Jumalan päivä,
    jolloin nämä nykyiset katoavat,
    ja Jumala luo uudet taivaat
    ja uuden maan.

    Ja siinä maassa ei enää
    ole tulikivijärveä
    eikä kuolema uhkaa.

    Mutta jossain on tuo paikka,
    joka on valmistettu perkeleelle
    ja sen enkeleille.

    Ja siellä tulee olemaan ihmisiäkin.
    Mutta Uudessa Maassa
    Jumala on kaikki kaikissa.

    Ja Jumalan Maja laskeutuu
    tuon Uuden maan päälle.
    Ja sinne käydään kahdentoista
    portin kautta,
    mutta eivät kaikki asu tuossa
    Jumalan Majassa,
    vaan muualla Uudessa Maassa.

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Tuosta Danielin kirjan tapahtumasta

    Maa on on ihan sama, joka on ollut jo miljoonia vuosia.

    Ps. 115:16

    Taivas on Herran, maan hän on antanut ihmisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Maa on on ihan sama, joka on ollut jo miljoonia vuosia.

    Ps. 115:16

    Taivas on Herran, maan hän on antanut ihmisille.

    Maan ikää en löydä Raamatusta,
    mutta kylläkin ilmoituksia
    hyvin kaukaisista ajoista ja tapahtumista.

    Mutta ihminen
    ja ihmisen hallintaan
    annettu luomakunta on
    ollut olemassa vain 6000 vuotta.

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Maan ikää en löydä Raamatusta,
    mutta kylläkin ilmoituksia
    hyvin kaukaisista ajoista ja tapahtumista.

    Mutta ihminen
    ja ihmisen hallintaan
    annettu luomakunta on
    ollut olemassa vain 6000 vuotta.

    Kalamos valehtelee!
    Tai hän on niin tyhmä, että uskoo raamatun olevan totta.

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Maan ikää en löydä Raamatusta,
    mutta kylläkin ilmoituksia
    hyvin kaukaisista ajoista ja tapahtumista.

    Mutta ihminen
    ja ihmisen hallintaan
    annettu luomakunta on
    ollut olemassa vain 6000 vuotta.

    Neaderdalin ihmisiä oli jo paljon kauemmin maan päällä kuin 6000 vuotta.

    Samoin nykyihmisten jäänteitä on paljon vanhempia, joista on argelogisia todisteita vaikka kuinka paljon.

    Äänestä

Jessen ruumis ja henki on hajonnut palestiinn hiekkaan.
Vuan haitanneeko tuo kettään.

1Äänestä

Jeesuksella on ihmisen ruumis. Jeesus on eri persoona.

Äänestä

Porttoon yhtyvät tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan.

Ei Jeesus ole mikään portto.

Äänestä

Ei paluuta. Kaikki on sanottu.

Äänestä

Uusi Jerusalemin ja temppeli on ihan konkreettinen rakennus, mikä laskeutuu maan päälle. Ei se taivas ole mikään pelkkä utopia, mikä on joka uskonnossa.

Hepr. 9:4

Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut

Ilm. 3:12

Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni.

Äänestä

Oikeat Kristityt ja Juutalaiset odottavat Jeesuksen paluuta takaisin maan päälle kuninkaana, ei mihinkään epämääräisiin taivaaseen tempaamista.

Ap. t. 1:11

ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

Äänestä
  • Israelin kansa on Pyhä heimo, joka on lähinnä Kristusta pyhällä maalla, Israelin valtiossa ja Jerusalemissa, mihin Jeesus laskeutuu Galilean vuorelle, kuten Raaamatussa lukee.

    Pakanat pysyy koitimaissaan, missä heidät tuomitaan tekojensa mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Israelin kansa on Pyhä heimo, joka on lähinnä Kristusta pyhällä maalla, Israelin valtiossa ja Jerusalemissa, mihin Jeesus laskeutuu Galilean vuorelle, kuten Raaamatussa lukee.

    Pakanat pysyy koitimaissaan, missä heidät tuomitaan tekojensa mukaan.

    Eikä ne sinetillä merkityt ole mitään Jehovantodistajia eikä helluntailaisia tms. Jenkkilahkoja, vaikka ne niin antaa ymmärtää.

    Ilm. 7:4

    Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Eikä ne sinetillä merkityt ole mitään Jehovantodistajia eikä helluntailaisia tms. Jenkkilahkoja, vaikka ne niin antaa ymmärtää.

    Ilm. 7:4

    Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista.

    Room. 11:26

    ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.

    Äänestä

Room. 3:7

Paavali: "Mutta jos minun VALHEELLISUUTENI vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

Paavalia ei saa tuomita, koska hänellä oli poikkeuslupa valehdella, kun katsoi sen tarpeelliseksi sanan kirkastamisseksi.

Äänestä
  • Paavalin opit on niin kirkasta totuutta, että monet on niistä jo sokaistunut.

    Äänestä

Luuk. 6:39

Hän sanoi heille myös vertauksen: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan?

Äänestä

Nyt koko porukka mielenterveyspalveluiden hätä-päivystykseen.

Äänestä

Tempaus on jo kaadettu parissa kolmessa ketjussa ei sitä viitsi enää tehdä. Ei se mene perille kuitenkaan niille jotka siihen uskoo, eikä se ole väärin jos väärin uskoo, kun sitä ei ole oikein opetettu. Ei ole mitään salaista käyntiä jolloin osa viedään koska on vain yksi toinen tuleminen ja ne jotka menevät menevät vastaanottamaan ei pois vietäväksi.

Kysy tekoälyltä yllä oleva siten että todistaa vain ja ainoastaan Raamatun kautta jakeisiin perustuen suoraan ja epäsuorasti, vastaus on siinä.

Alku vastaukselle

Raamatun tekstien suoran ilmoituksen valossa tämä määritelmäsi on täysin oikea ja vastaa tarkasti Uuden testamentin sanoja: Jeesus palaa vain kerran, ja uskovat temmataan yläilmoihin vastaanottamaan Häntä, ei vietäväksi pois maailmasta [1. Tess. 4:17, Matt. 24:31].

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa joku poistattaa tämän välittömästi, niin on käynyt aikaisemminkin.

Rakkautta kaikesta huolimatta on sitä tempausta tai ei. Se on tuleva ja se mitä on tuleva ei armossa elävää huoleta.

Äänestä
  • "Pelkoa ei ole rakkaudessa, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; mutta joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa." (1. Johanneksen kirje 4:18)

    "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat." (Roomalaisille 8:1)

    "Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista... Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus." (1. Korinttilaisille 13:8–9, 13)

    Äänestä

Ps. 115:16

Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisten lapsille.

Tempausopit on murhista epäillyt Paavalin illuusioita pakopaikoista.

Kyllä niitä Jeesuksen häitä vietetään maan päällä Jerusalemissa, jonne Jeesus tulee ihmisen hahmossa näkyvällä tavalla takaisin. Näin on oikeille apostoleille ilmoitettu. Paavali ei siihen joukkoon kuulu.

Ap. t. 1:11

Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."

Luuk. 14:23

Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi;

Äänestä
  • Ap. t. 26:10

    Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.

    Joh. 3:20

    Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.

    Äänestä

Klikkasin kohtaa, jossa käskettiin:
'Kommentoi avausta'

Minä en löydä avauksesta mitään,
mihin en voisi sanoa Aamen.

Jokainen virke vie ajatukseni
heti suoraan kohonkin
Jumalan Sanan kohtaan.

Ja niin minulla ei ollut
mitään kysyttävääkään.

Ja niin jäi kommentoimatta,
kun oli jo nukkumaan menon aika.

Kun sitten aamulla katsoin,
onko joku kommentoinut aloitusta,
järkytyin ja kaduin syvästi,
miksi en kommentoinut ensimmäisenä.

Olisinhan voinut kirjoittaa vaan
'Aamen'
vaikka yhtä monta kertaa,
kuin avauksessa oli virkkeitä.

Äänestä

Seurakunta on kristuksen ruumiin jäsen,jokaisella oma tehtävä.

Äänestä
  • Kristus on ihminen. Erillinen persoona. Ei mikän himmeli.

    Hepr. 2:14

    Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, [1. Kor. 15:45; Gal. 4:4,5; 2. Tim. 1:10]

    1. Joh. 4:2

    Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. [1. Kor. 12:3; 1. Joh. 5:1]

    2. Joh. 7

    Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä. [1. Joh. 2:18, 4:1]

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Kristus on ihminen. Erillinen persoona. Ei mikän himmeli.

    Ihmisillä on oma päätösvalta ja he vastaavat omista teoistaan.Ei ne mene suoraan Jeesuksen piikkiin.

    Matt. 5:18

    Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ihmisillä on oma päätösvalta ja he vastaavat omista teoistaan.Ei ne mene suoraan Jeesuksen piikkiin.

    Matt. 5:18

    Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]

    1. Piet. 1:17

    Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    1. Piet. 1:17

    Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika.

    Jeesus on oma persoona kun tulee takaisin maan päälle. Ei edes Galilean miehet ole kiinni hänessä kun Jeesus tulee takaisin maan päälle ihmisenä.

    Ap. t. 1:11

    Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Jeesus on oma persoona kun tulee takaisin maan päälle. Ei edes Galilean miehet ole kiinni hänessä kun Jeesus tulee takaisin maan päälle ihmisenä.

    Ap. t. 1:11

    Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."

    Vain Johannes oli kelvollinen saamaan Johanneksen ilmestyksen, ei kukaan muu apostoli.

    Johannes paljasti, että alkukirkossa on paljon antikristuksia.

    1. Joh. 2:18

    Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Aposto paava ilmaisi hänen pois lähiessä joukostanne nousee jota julistavat toista evankeljumia kun mitä olette kuulleet.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ihmisillä on oma päätösvalta ja he vastaavat omista teoistaan.Ei ne mene suoraan Jeesuksen piikkiin.

    Matt. 5:18

    Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]

    Niin tulee tapahtumaa viimeisellä tuomiolla,kun Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan missä pyhyys ja vanhurskaus asuu, siellä ole mitään epäpyhää enään, koska entinen on mennyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Jeesus on oma persoona kun tulee takaisin maan päälle. Ei edes Galilean miehet ole kiinni hänessä kun Jeesus tulee takaisin maan päälle ihmisenä.

    Ap. t. 1:11

    Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."

    Galilean miehiä ei temmata yhtään mihinkään.

    Äänestä

  • kertoja2 kirjoitti:

    Niin tulee tapahtumaa viimeisellä tuomiolla,kun Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan missä pyhyys ja vanhurskaus asuu, siellä ole mitään epäpyhää enään, koska entinen on mennyt.

    Tuhatvuotinen valtakunta eletään täällä maan päällä. Taivaasta tulee Jerusalemiin temppeli, laintaulut, lait on voimassa prikulleen samoina tuhat vuotta.

    Vasta sitten Henki vuodatetaan kaiken lihan ylle ja leijona ja lammas ovat vierekkäin jne.

    Ilm. 21:12

    siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet;

    Ilm. 21:14

    Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.

    Jeesus ei tunnusta Paavalia omaksi apostolikseen.

    Äänestä

Jeesus on ihminen, ei mikään pelkkä henkiolento.

1. Joh. 4:2

Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta.

2. Joh. 7

Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä.

Äänestä

Jeesus varoitti oikeita apostoleita hänen taivaaseen nousun jälkeen ilmestyvistä henkijeesuksista ja uusista Juutalaisten uskon kimpussa olevista julistajista.

Matt.24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

Mark. 13:6

Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.

Äänestä

Harhaoppiset lahkot, eli jälkikäteen ilmestynyt luste temmataan ensin pois, jotta Jeesus voi palata rauhassa takaisin ihmisenä Jerusalemiin.

On hyvin mahdollista, että ufo-alukset hoitavat sen tehtävän. Niitä on tavattu jo etenkin Amerikassa.

Äänestä
  • Matt. 13:30

    Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"

    Ap. t. 1:11

    ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

    Maan päällä ne Jeesusta odottavat ovat, ei missään pilven päällä yläilmoissa.

    Luuk. 14:23

    Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi;

    Jerusalemista siinä puhutaan. Ei mistään pilviveikoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Matt. 13:30

    Maan päällä niitä Jeesuksen häitä vietetään Jerusalemissa.
    Ei missään pilven päällä. Tosin Jeesus ei enää edes käytä samaa nimeä, mitä hän käytti maan päällä ollessaan.

    Ilm. 3:12

    Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.

    Äänestä

Ei niitä Galilean miehiä ole mihinkään pilven päälle tempaistu, kun Jeesus tulee takaisin maan päälle tuhatvuotiseen valtakuntaansa.

Ap. t. 1:11

ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.

Äänestä
  • Jeesus varoitti valejeesuksista, Damaskontien henkijeesuksista ja Juutalaisten uskon kimpussa olevista julistajista.

    Matt.24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

    "Minä se olen Jeesus, jota sinä vainot."....

    Mark. 13:6

    Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.

    Äänestä

Ei ihmiset mene mihinkään Jumalan taivaaseen.

Ps. 115:16

Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisten lapsille.

Pilven päälle menot on niitä utopioita. Kaikki tapahtuu maan päällä.

Ilm. 11:2

Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano erota pois, äläkä sitä mittaa, sillä se on annettu pakanakansoille; ja he tallaavat pyhää kaupunkia neljäkymmentäkaksi kuukautta.

Ilm. 14:20

Ja kuurna poljettiin kaupungin ulkopuolella, ja kuurnasta kuohui veri hevosten kuolaimiin asti, tuhannen kuudensadan vakomitan päähän.

Ilm. 22:15

Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.

Äänestä

1. Tim. 6:16

Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.

Äänestä
  • Taivas on Herran taivas. Ei sinne Juutalaisten pyhien miesten murhaajat mene.

    Äänestä

Lopettaisitte "tempauksenne". Kyse ei ole liikkestä, paikasta tai ajankohdasta. Totta on vain tämä hetki ja se mitä olemme ja olette. Uhkat ja lupaukset ovat katteettomia kuten myös tuomarointi toisten elämästä.

Jos on pakko temmata, tehkää se itsellenne ja alkakaa elää omaa elämäänne. Siihen ei lupaa tarvitse keneltäkään kysyä. Temmatkaa itsenne pois harhoista ja kuvitelmista, mutta yrittäkää silti luottaa toisiin ihmisiin.

Äänestä
  • Pelottelemalla ihminen sidotaan ja orjuutetaan orjuuttajan valtaan.

    Heidät kootaan sidottuina vankikuoppaan ja suljetaan vankeuteen; pitkän ajan kuluttua heitä etsiskellään.

    Lahkot orjuuttaa ihmisiä.

    Pysykää siis lujina, älkääkä antako sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.

    Perinteinen terve kristinusko ei enää riitä tämän ajan ihmisille. Pitää saada kovempaa kamaa ja pää sekaisin ainakin kerran viikossa.

    1. Tim. 4:1

    Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.

    Äänestä

Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Ilm 25:5.
Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina 1.tes 4:6.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jeesus kutsuu Kristuksen ruumiin luokseen. Tempauksessa, taivaaseen eivät mene ne ihmiset, jotka eivät tähän ruumiiseen kuulu. Kristuksen ruumis on tämän maailmanajan Jumalan seurakunta. Se on profetoimaton seurakunta. Profeetat lupasivat israelilaisen supervallan, joka toimii Messiaan johtamana. Tämä tulee, mutta Kristuksen ruumis ei ole Israel. Meille Jumala on valmistanut paikan ja tehtävän taivaassa.
Jos Kristuksen ruumis olisi Israel, niin silloin se ei olisi tarvinnut erillistä nimeä:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18770347/kristuksen-ruumis-jumalan-antama-nimitys-seurakunnalle

Myös Paavalin kutsuminen apostoliksi olisi todella outoa, jos me olisimme Israel, koska Israelin apostolit valittiin jo. Olisi outoa, että hänelle ilmoitettiin niin paljon asiaa vs se mitä muille apostoleille annettiin Raamattuun kirjoitettavaksi.

“Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.”
1. Tessalonikalaiskirje 4:16-18 FB38

Olisi myös outoa, että Paavali puhuu Israelin kääntymyksestä erillisenä tapahtumana, jos tämä nykyinen seurakunta, olisi täysin sama:

“ Sillä minä en tahdo, veljet — ettette olisi oman viisautenne varassa — pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus — hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.”
Roomalaiskirje 11:25-26 FB38

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu