Tuot järjen valon tähän järjettömään
Eurooppaan.
Eurooppaan.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Neuvostoliiton hajoamisen katkeroittama c-luokan KGB-agentti, valehteleva, historiaansa käpertynyt murhaaja, ei muuta ja tällainen natsi tuomaan järjen valoa. Yläikkuna auki ja moi.
Ketä valehtelee?
Media?
Sinä uskot,luulet löytäväsi totuuden.
Lisäksi mielenvikainen =pakkomielteinen, kiero tappaja, joka valehtelee ja käyttää nyt esim. kieroilulla hyväkseen narsistista Trumpia, lupaamalla nyt öljyä Yhdysvaltoihin, josta Trump nyt kiittelee Putinia, mutta jonka kriisin Trump on itse aiheuttanut aloittamalla sodan Iranin kanssa, ja pelkää tulossa olevia välivaaleja marraskuussa ja on nyt pelastavinaan oman maineensa Putinin avulla. Kaksi samanlaista, Putin ja Trump. Sanotaan, että eihän korppi korpin silmää noki. Trump tuhosi sodallaan Hormusinsalmen öljynviennin, ja kehtaa haukkua ja syyttää nyt Ukrainaa Venäjän pommituksista, jonka sodan kaikki tietävät Putinin aloittaneen. Putin voisi lopettaa sodan vaikka heti, jos haluaisi, mutta ei halua, vaikka Trump toisin väittää. Putin on kietonut sormensa Trumpin ympäri. Kaksi samanlaista, jotka tuhoavat maailmaa. Heidän jälkeensä jää musta maine ikuisesti, toisin kuin he itse luulevat.
Tarkoitatko ydinräjähdyksen kajoa, muuta valoa Putelta ei saa.
Putin voisi Pelastaa Suomen,euroopan vasemmistoislamihyysäreilyä.
Suksi takaisin venäjälle, mokoma natsiryzzä!!
Kommari pelastaa? Hekoheko.
Putin oli NL:n aikoihin kova kommari, sralinisti. Kun tuo paskiainen koraili itsensö presidentiksi, niin eikös se kahminut kaiken vallan itselleen ja niin oli syntynyt diktaattorin myötä uuden polven venäläinen: KOMMUNATSI!
Tämä z-tyyppi on siis yhdistänyt kommunismin ja natsismin pahuudet!
Putler on äärimmäisen paha tyyppi, siinä missä jenkeillä on äärimmäisen hölmö, sivistymätön narsisti johdossa leikkimässä jotain muinaista Ranskan aurinkokuningas Ludvik XIV:ää!
Ei kun petteriSuomalainen kuka sinua on kurjistanut eniten
Kuka on eniten hommannut sulle kulutusta ja maksuja lisää ja siirtänyt rahaa rikkaille
Vienet jopa lakko-oikeutesi
Äärioikeisto diktatuurin hyväksyvä Peters perseet pettää aina
Ennen Soini nyt tekopyhä purra
Hävetkää paskan puhujat🤶👵🪑♿💺🤡🤡🤡
Mielestäni vain joku sellainen joka ei ole koskaan . oikeaa työtä voi kannataa eläkeiän nostoa 70-vuoteenNäin on
Runtataan yhdessä !!⛽⛽⛽
Äänestä SDP sinun etujesi tähdenMitä hyvää kokoomus on koskaan saanut aikaeksi Suomen kansalle
Kertokaa se jos tiedätteNäin on
Runtataan yhdessä !!⛽⛽⛽
Äänestä
Syyttely suojelee omilta virheiltä: Kun media ja asiantuntijat toitottavat, että ”kaikki kriittiset äänet ovat Venäjän trollien infosotaa”, se luo kätevän suojakilven. Tällöin kenenkään ei tarvitse toimituksissa vastata siihen, miksi uutisointi teki itsestään naurettavan paisuttelemalla nuorison vesitorniseikkailut tai kansanedustajan vetämättömän vessanpöntön Kremlin vakoiluoperaatioiksi. Kaikki median oma hätiköinti kuitataan sillä, että "olemme hybridiuhkan alla".
Kahden suunnan propaganda: Kumpikin osapuoli tekee loppujen lopuksi samaa, mutta eri tarkoituksessa. [Venäjän valtionmedia] maalaa lännestä ja Suomesta kuvaa vaarallisena ja vihamielisenä Nato-vihollisena säilyttääkseen Kremlin sisäisen vallan.
Suomen media puolestaan ylläpitää jatkuvaa hälytystilaa idän uhasta. Kun kumpikin uutisoi vain toisen osapuolen synkimmistä puolista ja omista oletuksistaan, totuus kuolee molemmin puolin rajaa.
Kansalaiset joutuvat maksumiehiksi: Suurin ongelma on se, että kun media keskittyy vain syyttämään kaikesta naapuria ja toistamaan yhtä sallittua virallista linjaa, se lakkaa olemasta vapaa vahtikoira. Siitä tulee propagandakoneisto, joka vaatii kansalta sokeaa uskoa silloinkin, kun uutisten taso on muuttunut pelkäksi hysteriaksi.
Tämän vuoksi tilanne tuntuu monesta irvokkaalta: media, jonka pitäisi opettaa kansalle medialukutaitoa ja varoittaa propagandasta, käyttää itse tismalleen samoja pelon, liioittelun ja vastakkainasettelun työkaluja.
Kyllä minua ainakin pelottaisi nukkua yläkerrassa Kiovassa ensi yönä,olenko hysteerinen pelkuri, kun venäläiset pelottaa?!
Kohta kaikki ryhtyvät talkoisiin Putinin hulluuden lopettamiseen, niin omat kuin vieraat. Moskova ja Pietari ovat tietenkin ensisijaisia kohteita.
Totuus kuolee molemmin puolin rajaa?
Mitä on venäläinen "totuus"? Sitä paskaa saa kuulla päivittäin ammattivalehtelijoiden, Putlerin, Lierovin, Paskovin ja Saharevan rumista suista!
Suomessa mediat julistavat aivan olikeaa totuutta siitä, että Venäjä on imperalistinen, agressiivinen diktatuuri, joka syyllistyy päivittäin kammottaviin sotarikoksiin Ukrainassa!
Niinpä. Noiden kahden suurvallan johtajan iskulause näyttää olevan "Hyökkäys on paras puolustus". Tai sitten ne ovat muuten vain suuruudenhulluuteen sairastuneita.
Kiva tietää,että aika jättää diktaattoritkin lopulta. Elinvaihdot eivät aivojen lopullista kalkkeutumista ja kuolemaa ehkäise. Sorry siitä.
Eli siis suomennettuna eskaloimaan sotaa.
No nyt tuli päivän mustinta huumoria!
Ensi vuonna rauhan NoopelI?
Se annetaan todellisille rauhanihmisille, jotka kunnioittavat aina ihmisoikeuksia,sopimuksia, oikeudenmukaisia lakeja.
Aloittaja tarvitseekin järjen valoa, koskapa kirjoittelee aivan järjettömiä.
Haluaisit varmaankin ko tyypin meillekin hallitsijan asemaan? HÄH?
Trump haluaa käydä kauppaa mutta eu sotaa niin Trump ryhtyy sitten omin päin tekemään mitä haluaa.
Euroopan johdolla on aivan sairaan vahva pakkomielle saada sota aikaan Venäjän kanssa.
Vaikka tiedetään että se voi johtaa vain Euroopan tuhoon.
Jos nyt ajatuksen tasolla kuvitellaan että konventionaalinen sota kääntyisi Venäjälle tappiolliseksi, niin kuvitellaanko myös, että maailman vahvin ydiasevaltio antautuisi?
Siis edes teoriassa ei Euroopalla ole mitään mahdollisuuksia voittaa Venäjää, ei mitään.
Niin miksi silti pyritään sotaan?
Tämä on täysin käsittömätöntä.
Ensinnäkin ei sota kiinnosta.Siksi varaudutaan siihen,ettei ketään kiinnosta myöskään tänne hyökätä. Jos haluat rauhaa,valmistaudu sotaan.
Toiseksi ei Venäjällä eikä Euroopalla ole mahdollista "voittaa" toistaan. Venäjän kansa voi voittaa sairaan putinismin itse ja se on sen pyhä tehtävä.
Hieno mies on. Taatusti hyvä rakastajakin.
Niin kukako?
Samanlaisia röyhkeitä ja sivistymättömiä rohjakkeita ovat molemmat suurvaltojen isännät.
Miten voi olla mahdollista, että tuollaisten annetaan huseerata mielensä mukaan ja vahingoittaa koko muuta maailmaa.
Ennenvanhaan tuollaisille olisi käynyt kuten Kennedylle...
Valintaprosessi on ns. rikki. Kun Venäjällä,USssa ja Israelissa pääsee idiootteja valtaan,on systeemissä vikaa. Onneksi ihmiskunta slaa halveksia tuontyyppisiä pyrkyreitä ja konnia.
Toivottavasti joku nitistää sen,tai mielummin loppuiäkseen vankilaan.