Kommentoisitko artikkeliani: "Helsingissä, ainakin, polkupyöräilijöistä on tullut uusia Teuvoja, maanteiden röyhkeitä rosvoritareita ja linnannneitoja. Jalankulkijat, siis ihmiset, jotka eivät sillä hetkellä ole pyörän sarvissa, ovat paariaa, jonka tulee kumartaa näitä aatelisia aina kohdattaessa edellyttipä laki tai hyvät tavat sitä. Olen joutunut toistuvasti bussipysäkillä lähes kaksipyöräisen yli ajamaksi, kun bussin lähestyttyä pysäkkiä, olen astunut esiin näyttääkseni autolla pysäytyssmerkkiä.
Jokin saa tällaisen kampiapinan kuvittelemaan, että kun itse on "pelastamassa maailmaa" olemalla käyttämättä fossiilisia polttoaineita, muun rahvaan pitää ymmärtää väistää.
Ote Helsingin Uutisista, la. 11.10. "Olemme huomanneet useita vaaratilanteita, sillä pyöräilijöiden nopeudet ovat paikoin todella kovia ja jalankulkijoita ohitetaan hyvin läheltä tai ilman minkäänlaista varoitusta. Kadulla liikkuu paljon ihmisiä, joten nykyinen ratkaisu tuntuu siltä, ettei jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden yhteiseloa ole kaikilta osin mietitty loppuun asti."
Artikkelissa tilanteesta hieman syytetään virkamiehiä, mutta tosiasia on, että pyöräilijöiden ylivaltiuden harha aiheuttaa näitä tilanteita.
Toinen juttu on, että suurimmalle osalla fillaristeista väistämisvelvollisuus suojatiellä, ei ole käytännössä vieläkään tullut selväksi, ja useat autoilijatkin pysähtyvät suojatien eteen, vaikka se aiheuttaa aivan turhaa pysähtelyä, eihän kukaan stopmerkinkään takaa tulevaa väistä."

Vastaukset 1
Vanhimmat
Persekipuisuus ja aivopesu ohjelmat on syy siihen miksi pyöräilijä käyttäytyy liikenteessä tollosti kuin tyhmä aivopesty onnellinen suomalainen joka seuraa silmä tarkkana suomalaista aivopesu mediaa.
Kun tämä ohjelmoitu aivopesty suomalainen sitten nousee fillariin niin hän pitää itseään etuoikeutettuna valtiaana joka pelastaa mailman ja saa ajaa että muut nöyrtyvät hänen edessään. Jos tämä aivopestyt fillaristit saavat käsiaseen he käyttäisivät sitä niihin jotka eivät kumarra heitä liikenteessä.
Tökeryys ja tyhmyys on niin paljastavaa pyöräilijöiden keskuudessa.
Huonosti liikenteessä käyttäytyvälle pyöräiljälle joka ei noudata liikennesääntöjä voisi vähintään rangaista 500-1200e sakkomaksulla.