Vasemmiston viha oikeistoa kohtaan alkoi jo vuonna 1918

ja sillä oli pahat seuraukset. Siitä se viha on sitten jatkunut näihin päiviin, ja saavuttanut huippunsa nyt Orpon hallituksen aikana. Kolme vuotta on vasemmisto yrittänyt haastaa riitaa ja saada aikaan epäsopua, niin eduskunnassa kuin somessakin. Somessa on esim. eräät vasemmistoliittolaiset uhkailleet persuja tappamisella, tälläinen on hyvin tyypillistä juuri äärivasemmistossa.

Vasemmisto kaappaisi vallan jos se pystyisi, mutta siihen ei voimat riitä. Uutta kapinaa ei tule, koska nyky-vasemmistolaisista ei ole sellaiseen.
53130
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Täällä pohjan tähden alla elokuvassa näytettiin hiensoti mitä punikeille kävi. Moni teloitettiin

1Äänestä
  • Meillä päin Hämeessä teloitettiin ihan oikeasti punaisia.

    1Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Meillä päin Hämeessä teloitettiin ihan oikeasti punaisia.

    AI-yhteenveto

    Punaisten ja valkoisten välinen syvä vastakkainasettelu ja vihanpito eivät alkaneet yhtenä tiettynä päivänä, vaan ne kehittyivät vähitellen 1900-luvun alussa ja kärjistyivät avoimeksi konfliktiksi vuoden 1917 aikana. Konflikti huipentui tammikuussa 1918 alkaneeseen Suomen sisällissotaan.
    Vihan syttymiselle ja kasvulle oli kolme keskeistä vaihetta:

    1. Sosiaaliset ja taloudelliset taustat (1900-luvun alku)

    Vihan juuret olivat pitkään jatkuneessa yhteiskunnallisessa epätasa-arvossa. Kaupunkien tehdastyöläiset sekä maaseudun köyhä, tilaton väestö ja torpparit (punaiset) kokivat asemansa huonoksi varakkaampaan väestöön, kuten tehtaanjohtajiin, virkamiehiin ja suurtilallisiin (valkoiset), verrattuna. Työväestö koki, ettei heillä ollut riittävästi vaikutusvaltaa tai oikeuksia.

    2. Kärjistyminen ja aseistautuminen (Vuosi 1917)

    Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen järjestysvalta Suomessa romahti. Yhteiskunta polarisoitui nopeasti:
    • Molemmat osapuolet alkoivat perustaa omia aseellisia joukkojaan: työväestö perusti punakaarteja ja porvarillinen osapuoli suojeluskuntia (valkoiset).
    • Syksyllä 1917 maassa vallitsi vakava elintarvikepula ja nälänhätä, mikä lisäsi epätoivoa ja katkeryyttä.
    • Marraskuussa 1917 järjestetty suurlakko ja sen aikana tapahtuneet ensimmäiset poliittiset väkivallanteot ja verityöt syvensivät epäluottamusta puolin ja toisin. Osapuolet alkoivat nähdä toisensa suorina vihollisina.

    3. Sodan syttyminen ja terrori (Tammikuu 1918)

    Lopullinen leimahdus tapahtui 27.–28. tammikuuta 1918, kun punaiset aloittivat vallankumouksen Helsingissä ja eteläisessä Suomessa, ja valkoiset aloittivat samaan aikaan venäläisten varuskuntien aseistariisunnan Pohjanmaalla.
    Sodan alettua viha muuttui äärimmäiseksi väkivallaksi. Syntyi niin sanottu punainen terrori, jossa punakaartilaiset surmasivat hallitsemillaan alueilla siviilejä – usein luokkavihan ajamana "herroja", kuten tehtaanjohtajia ja varakkaita talollisia. Sodan edetessä ja erityisesti sen päättyessä valkoisten voittoon toukokuussa 1918, käynnistyi puolestaan laajamittainen valkoinen terrori ja punaiset suljettiin sotasurmia täynnä olleille vankileireille. Tämä molemminpuolinen väkivalta jätti suomalaiseen yhteiskuntaan vuosikymmeniksi syvän vihan ja eripurun kuilun.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    AL vain kopio mitä internetiin on kirjoitettu kuten sen voittaja kirjoitti. Eli täyttä humpuukia!!

    SDP aloitti kapinan.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    AL vain kopio mitä internetiin on kirjoitettu kuten sen voittaja kirjoitti. Eli täyttä humpuukia!!

    ?????

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    SDP aloitti kapinan.

    Se on fakta.

    Äänestä

Vasemmistolaiset vihaa kaikkia niitä joilla menee paremmin kuin heillä.

Äänestä

Jo pitkälti yli 100 samanlaista avausta sinulta. Oletko joskus koittanut hakea apua tuohon ongelmaasi? Eihän tuollainen tervettä ole.

1Äänestä
  • Ethän sinä ressukka tiedä mitä avaaja on kirjoitellut, ja luuletko, että aina on sama henkilö kyseessä?

    1Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Ethän sinä ressukka tiedä mitä avaaja on kirjoitellut, ja luuletko, että aina on sama henkilö kyseessä?

    Kun aina toistaa samalla tavalla saman viestin 1918 niin eiköhän se ole aina sama henkilö.

    1Äänestä

  • Ethä sinä sitä tiedä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kun aina toistaa samalla tavalla saman viestin 1918 niin eiköhän se ole aina sama henkilö.

    No katos kun ei ole. Mutta sinä siis roikut täällä aina?

    Äänestä

Oi tätä älyn tylsyyttä kun ei kuuneltu edes peruskoulussa historiaa!

Suomalainen työväki vastaan ruotsinkielinen porvaristo. Nämä pitivät suomalaisia orjanaan. Lukutaidoton kansa pantiin 16 tuntia päivässä ja 6 päivää viikossa palvelemaan näitä bättre folk porukkaa leipä palkalla.

Maaorjan piti 2 päivää viikossa hevonen ja mies tehdä työtä ilmaisella ruotsinkielisille papeille ja paroneille!

Suurin porvari puolue oli 18%. SDP noin 49%.

Tasavalta pelotti tätä porvaristoa koska Eduskunnan enemmistö oli joutua vasemmiston valtaan. Oikeisto oli hajallaan. Ruotsinkieliset unelmoivat kuninkaasta!

Vain kuningas takaisi samat etuudet kuin Tsaarin vallan aikana!

Vapaus suomenkieliselle köyhälle työväelle (suuri määrä lukutaidotonta) tarkoitti 8 tuntista työpäivää ja torpparien orjuutuksen poistamista.

Sopii nyky Persukin miettiä, mitä tarkoittaa 16 tuntia raskasta työtä päivässä 6 päivää viikossa!

Kun Suomi ei pääse sopuun, oli selvää että tappelu alkaa. Se alkaisi myös tänään!

Siitä ei ole mitään epäilystä.

Työmies kuoli alle 40 vuotiaana työpaikalle. Vanhin poika jatkoi isänsä työtä 15 vuotiaana.

Sodassa oli kaksi vapautta vastakkain. Porvarin edut jatkaa samaa menoa kuin Tsaarin vallan alla ja suomalaisen työväen vapaus orjatyöstä omassa maassa!

Äänestä
  • Jessus sä olet idiootti.

    SDP oli puolueena vastuussa tammikuussa 1918 alkaneesta aseellisesta kapinasta, joka johti Suomen sisällissotaan.

    SDP:n toimeenpaneva komitea teki lopullisen päätöksen kapinaan nousemisesta 26. tammikuuta 1918. Vallankumouksen alkamisen merkiksi Helsingin Työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty 27. tammikuuta iltana, ja varsinaiset sotatoimet alkoivat yön aikana.

    Siinä sulle faktaa, idiootti.

    1Äänestä

  • Nyt vassuille tärkeämpiä ovat nämä tulijat. Työmies on missä lie

    Äänestä

  • Oletko koskaan tehnyt töitä, punikki?

    Kun minä kävin peruskoulua, niin vuoden 1918 tapahtumista ei pahemmin puhuttu.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Jessus sä olet idiootti.

    SDP oli puolueena vastuussa tammikuussa 1918 alkaneesta aseellisesta kapinasta, joka johti Suomen sisällissotaan.

    SDP:n toimeenpaneva komitea teki lopullisen päätöksen kapinaan nousemisesta 26. tammikuuta 1918. Vallankumouksen alkamisen merkiksi Helsingin Työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty 27. tammikuuta iltana, ja varsinaiset sotatoimet alkoivat yön aikana.

    Siinä sulle faktaa, idiootti.

    Siinä on totuus.

    Lukisit pari kirjaa mitä todella tapahtui ennen sitä ja mikä roskajoukko todella aloitti tämän turhan sodan!

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Jessus sä olet idiootti.

    SDP oli puolueena vastuussa tammikuussa 1918 alkaneesta aseellisesta kapinasta, joka johti Suomen sisällissotaan.

    SDP:n toimeenpaneva komitea teki lopullisen päätöksen kapinaan nousemisesta 26. tammikuuta 1918. Vallankumouksen alkamisen merkiksi Helsingin Työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty 27. tammikuuta iltana, ja varsinaiset sotatoimet alkoivat yön aikana.

    Siinä sulle faktaa, idiootti.

    Totuus ei mene vassujen päähän.

    Äänestä

  • Olisit punikki joskus tehnyt töitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Nyt vassuille tärkeämpiä ovat nämä tulijat. Työmies on missä lie

    Näin on.

    Äänestä

Persut ne historiassa jaksavat pyöriä, kun nykypäivänä muka ole mitään ongelmia.

Äänestä
  • Siinä taas yksi pelle joka näkee persuja joka paikassa.

    Äänestä

Ja oikeisto ei ole tehnyt mitään väärää. VOI VITTU

Äänestä
  • No mitä ne on tehnyt.

    Äänestä

Tässä on kyse oikeiston ahneudesta!!!!!

Äänestä
  • Sen vassut ovat yleistäneet rankasti

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Sen vassut ovat yleistäneet rankasti

    Vassut valehtelee aina.

    Äänestä

Minkä ihmeen takia he jaksavat pitää tätä ikuista vihaa? Heidänhän pitäisi olla rakkauden aatetta edustajia

Äänestä
  • Edustavia

    Äänestä

  • Love and peace. Tämähän on vassujen iskulause

    Äänestä

  • Niin, oikein rauhanaatteen ihmisiä....

    Äänestä

Mikä taulapää täällä vinkuu sata vuotta sitten tapahtuneista asioista? Ja todellisuus on hukassa.
Eiköhän eletä tätä päivää ja yritetään selvittää tämän päivän ongelmat.
Juuri nythän maailma on kolmen sekopääpapparaisen armoilla.

2Äänestä

Ei Suomessa esim. persuja vihata, mutta heitä halveksitaan.

Äänestä
  • Ja persut halveksii suomalaisia.Tasapeli?
    Ei ole koska suomalaisia on 85% ja haittapersuja vain 15%.

    Äänestä

Vasemmistolaisuuteen kuuluu oikeiston vihaaminen.

Äänestä
  • Se on normaalia vassuille.

    Äänestä

Vihavasemmisto on oikea sana.

Äänestä

Kyllä se paikkansa pitää.

Äänestä

Eikä ole laantunut.

Äänestä

Vassarit ovat kyllä hyviä näkemään ongelmia ja niihin syyllisiä aina muista mutta ongelmien ratkaisukyky heiltä puuttuu täysin.

Äänestä

Eihän se koskaan lopu.

Äänestä

Sitä tulee vihaseksi kun oikeistolainen tulee torpalle ja häätää akan ja kakarat lumihankeen ja potkii torpan ikkunat hajalle kolmenkymmenen asteen pakkasella.

Äänestä

Eihän nyky-vassareista ole mihinkään.

Äänestä
  • Kyllähän nyky-vassarit on oikeistolaisia itsekin.

    Äänestä

Kysymys: Miksi hallituksemme vihaa omaa kansaansa niin kovasti? Miksi etenkin persut haluavat tehdä Suomestamme diktatuurisen Venäjän?

Äänestä
  • Noin sanoo vain tyhmä punikki.

    Äänestä

Vassut vaan ovat niin sivistymättömiä.

Äänestä

Sinä sen sanoit.

Äänestä

Vihavasemmisto.....

Äänestä

Ei unohdu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

ja sillä oli pahat seuraukset. Siitä se viha on sitten jatkunut näihin päiviin, ja saavuttanut huippunsa nyt Orpon hallituksen aikana. Kolme vuotta on vasemmisto yrittänyt haastaa riitaa ja saada aikaan epäsopua, niin eduskunnassa kuin somessakin. Somessa on esim. eräät vasemmistoliittolaiset uhkailleet persuja tappamisella, tälläinen on hyvin tyypillistä juuri äärivasemmistossa.

Vasemmisto kaappaisi vallan jos se pystyisi, mutta siihen ei voimat riitä. Uutta kapinaa ei tule, koska nyky-vasemmistolaisista ei ole sellaiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu