Vuonna 1963 taloustoimittaja Pentti Poukka paljasti päätoimittajakaudellaan Kauppalehdessä juttusarjan, jossa tuotiin julki Mekes Oy:n vakavat talousvaikeudet ja epäonnistuneet liiketoimet.
Valtion luvattiin takaavan nämä suurlainat, silloista rahaa yli 20 milj. markkaa. Kauppalehden paljastettua Mekesin suuruudenhulluuden ja surkean liiketaloudellisen tilan valtion takauksia ei tullutkaan.
Valtuo ei menettänyt rahaa konkurssissa, mutta arvokas traktorituotanto tuhoutui.
Valtion luvattiin takaavan nämä suurlainat, silloista rahaa yli 20 milj. markkaa. Kauppalehden paljastettua Mekesin suuruudenhulluuden ja surkean liiketaloudellisen tilan valtion takauksia ei tullutkaan.
Valtuo ei menettänyt rahaa konkurssissa, mutta arvokas traktorituotanto tuhoutui.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Belarus oli parempi traktori.
Siitä todisti olematon myyntimenekki Suomessa!🤡🤡🤡
Tykin vetäjä se oli.
https://www.parkanonmobilistit.fi/ajankohtaista/muuli-projekti/
Tämä on Valmetin toimintamalli nykyään.
Erikoista, että Venäjä on Euroopan militarisoitunein valtio ja SILTI Tiltu-laumaa nyppii suuresti vastaavat piirteet muualla Euroopassa! Miksiköhän?😅😂🤣🤪
Ei liity Venäjään mitenkään, Fordson oli niin kallis, että kehitettiin konehevonen, sekös marskin faneja vihastittaa.
Eestissä oli samanlaisia.
https://www.koneviesti.fi/weteraani/22e0b865-ae71-4d18-885a-aa9c09dcdd20
Tiltun logiikka on täysin olematon ja outo!?
Miksi KETÄÄN vihastuttaisi se, että keksittiin traktori auttamaan maataloustöissä?!
Ei voi enää vedellä pollen huilua ees taa.
Urkki pyörittiin suomettumista!
”Urkki ei pyörittänyt korruptiota”
Pahimmillaan ”suomettumis-ajan ääri-ilmiöt” perässähiihtäjineen ja toisin-ajattelijoiden torjumisineen oli varsin lähellä korruptiota!
No ei lähelläkään sitä, mitä se on nykyisin. Erona on se, että varsin minimaalisella "korruptiollaan" urkki piti pahat ihmiset aisoissa, nykyisin pahat ihmiset pitää aurinkoa syleilevällä korruptiollaan hyvät ihmiset aisoissa.
Riippuu siitä kuka mitäkin pitää ”korruptiona” tai ”pahoina ihmisinä”!
Jos olet todella hyvä johtaja niin et todellakaan pidä eri mieltä olevia ”pahoina ihmisinä” vaan eri kannalla olevien sietäminen on yksi demokratian kulmakiviä!
Vain Stalinin ajan diktatuureissa koettiin ’eri mieltä’ olevat ihmiset ”pahoina ihmisinä”, jotka jouti vangita ja tuhota!
Eri mieltä olevien sietäminen on demokratian kulmakivi ja sen vahvuus!
Tiltulle on poliisivaltio rajoituksineen yhä ’ihanne-yhteiskunta’ ja tavoiteltava asia!
Opportunismista on kyse UKK:n perässähiihtäjistä, "Perässähiihtäjiksi" kutsuttiin niitä, jotka eivät uskaltaneet tai halunneet kyseenalaistaa Kekkkosen päätöksiä tai idänsuhteiden hoitoa. Sen sijaan he pyrkivät ennakoimaan Kekkosen toiveita saadakseen tästä itselleen poliittisen suojelijan.Poliittinen menestys ja ministerinvirat riippuivat usein presidentin suosiosta ja tämähän oli suunnattu erästä korruptoitunutta joukkiota vastaan.
Heh, naiset... Mutta kerroppa nyt, keitä ne urkin kanssa erimielisiä olivat. Ja muistaakseni suomi oli kyllä urkin aikaankin demokratia. Silloin oli vaan tavan tallaajat vähän fiksumpia.
Kekkosen vastustus juonsi juurensa jo 1930-luvun lopulta, jolloin hän sisäministerinä yritti lakkauttaa äärioikeistolaisen IKL:n.
Mien niin erimielisiä? Demokratiassa voi ja saa aina olla halutessaan eri mieltä! Se on juuri järjestelmän suurin VAHVUUS!
Suomettumiskauden huippuaikoina oli ’yksimielisyys’ väliin liiallista sikäli, että eri mieltä olevia vainottiin! Onneksi tuo aika sitten loppui neukun romahduksen myötä!
Tänä päivänä Suomella on toki oma linja ja SIITÄ saa olla eri mieltä eikä se haittaa!
Venäjän Tiltu on vaan niin yksinkertainen, ettei ymmärrä eri mieltä olemisen sallimisen kuvaavan vain vallitsevan järjestelmän VAHVUUTTA!
Urho Kekkosen presidenttikaudella (1956–1981) ja sen huipentumana olleella YYA-ajalla (erityisesti 1970-luvulla) vallitsi laaja ulkopoliittinen yksimielisyys siitä, että Neuvostoliiton kanssa oli tultava toimeen.
Kuitenkin sitä, miten pitkälle myötäilemisessä, itsesensuurissa ja idänsuhteiden korostamisessa sai mennä, vastustettiin voimakkaasti.
Ne, jotka olivat eniten eri mieltä nykyisin "suomettumiseksi" kutsutusta politiikasta, kuuluivat pääasiassa poliittiseen oppositioon, akateemisiin piireihin ja oikeistolaisiin liikkeisiin. Heidät leimattiin aikanaan usein "neuvostovastaisiksi" tai ulkopolitiikan vaarantajiksi (ns. ystäväpiirin ulkopuolisiksi).
Merkittävimmät suomettumiskauden politiikan kriitikot ja vastustajat voidaan jakaa seuraaviin ryhmiin ja henkilöihin:
1. Oikeistopoliitikot ja Kokoomuksen "kansallinen oppositio"
Vaikka Kokoomus puolueena sopeutui lopulta Kekkosen linjaan 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa (pyrkiessään takaisin hallitusvastuuseen ns. K-linjan kautta), puolueen sisällä ja oikealla laidalla oli selkeitä kriitikoita, jotka eivät suostuneet mukautumaan idänsuhteiden ylistämiseen:
Georg C. Ehrnrooth: RKP:n (ja myöhemmin Perustuslaillisen Kansanpuolueen) pitkäaikainen kansanedustaja, joka oli yksi Kekkosen itäpolitiikan ja suomettumisen ehdottomimmista ja näkyvimmistä vastustajista. Hän vastusti avoimesti Neuvostoliiton vaikutusvaltaa ja itsesensuuria.
Kullervo Rainio: Kokoomuslainen kansanedustaja, professori ja kirjailija, joka kritisoi voimakkaasti suomalaista sisäpolitiikkaa, vasemmistolaistumista ja ulkopoliittista alistumista.
Tuure Junnila: Kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja ja taloustieteilijä, joka oli Kekkosen arvostelija ja varovaisen markkinatalous- ja länsilinjan puolustaja. Junnila joutui pitkälti paitsioon Kekkosen kaudella juuri idänsuhteita koskeneiden kriittisten näkemystensä vuoksi.
2. Suomen Maaseudun Puolue (SMP) ja sen johtajat
Veikko Vennamo: SMP:n perustaja ja johtaja kritisoi railakkaasti Kekkosen yksinvaltaista otetta ja sitä, kuinka ulkopolitiikkaa käytettiin lyömäaseena sisäpoliittisia vastustajia vastaan. Vaikka Vennamo teki ajoittain taktisia vetoja, hänen populistinen liikkeensä ja vastakkainasettelunsa Kekkosen sisäpiirin (erityisesti "K-linjan") kanssa teki hänestä järjestelmän vakavan haastajan.
J. Juhani Kortesalmi: SMP:n keskeinen poliitikko, joka tunnettiin voimakkaasta Neuvostoliiton kritiikistään ja vastustuksestaan maan ylivallalle suomalaisessa päätöksenteossa.
3. Akateemiset kriitikot ja sananvapauden puolustajat
Kekkosen kaudella akateemisessa maailmassa ja kulttuurielämässä oli henkilöitä, jotka kokivat suomettumisen rapauttavan sananvapautta ja demokratiaa:
Konservatiiviset ja länsimieliset opiskelijat ja professorit: Esimerkiksi Helsingin yliopistossa ja muissa korkeakouluissa vasemmistolaistumista ja Neuvostoliiton myötäilyä vastaan nousi vastarintaa (kuten Pohjalainen Osakunta ja oikeistolaiset opiskelijaryhmät).
Kirjailijat ja toimittajat: Osa kulttuuriväestä uskalsi kritisoida itsesensuuria. Esimerkiksi Neuvostoliiton toisinajattelijoiden (kuten Aleksandr Solz വിവിധitsinin) teosten salakuljetus tai niiden puolustaminen Suomessa herätti raivokasta vastustusta virallisessa poliittisessa eliitissä.
4. Entiset sosialidemokraatit (Leskisen linja)
Väinö Leskinen: Vaikka Leskinen oli myöhemmin mukana kääntämässä SDP:n ulkopoliittista kurssia Kekkoselle myötämielisemmäksi (ns. Tannerin linjan hylkääminen), hän ja ns. tannerilaiset sosiaalidemokraatit olivat pitkään 1950- ja 1960-luvuilla tyytymättömiä siihen, miten pitkälle Neuvostoliiton tahtoon suostuttiin taipumaan. (Leskisen myöhempi pragmatismi tosin erottaa hänet puhtaista periaatteellisista vastustajista).
Yhteenveto
Eniten eri mieltä olleet koettiin aikanaan poikkeuksellisina kapinallisina tai "vaarallisina elementteinä", joiden toimintaa saatettiin seurata tarkasti.
Erityisesti Georg C. Ehrnrooth, Tuure Junnila ja Veikko Vennamo henkilöittivät sen poliittisen opposition, joka katsoi Kekkosen YYA-ajan ja suomettumisen vaarantavan Suomen länsimaisen demokratian ja itsemääräämisoikeuden.