Valtiontalouden uusi katekismus (eli miten opimme rakastamaan nollasummapeliä)
Voi niitä aikoja, kun synninteko oli yksinkertaista. Ennen vanhaan sitä saattoi vain lankeilla ylpeyteen, ahneuteen tai laiskuuteen, ja sunnuntaina haettiin kirkosta armahdus. Nykyään asiat ovat monimutkaisempia. Jos haluat todella nähdä modernin moraalisen tyhjiön, älä mene pimeille kujille – mene budjettiriiheen. Siellä istuvat aikamme uudet ylipapit, joiden raamatun korvaa Excel-taulukko ja joiden jumalana toimii Valtion Luottoluokitus.
Suomessa on nimittäin lanseerattu aivan uusi moraalifilosofian suuntaus: Pragmaattinen Välttämättömyys. Sen ensimmäinen ja ainoa käsky kuuluu: ”Sinun ei pidä budjetoiman sellaista, mikä ei tuota prosentteja.”
Otetaanpa esimerkiksi tämä vanha teologinen kysymys siitä, onko ihmisen kodin ja toivon riistäminen kuolemansynti. Vanhan katekismuksen mukaan vastaus olisi kyllä, suoraan helvettiin, kulkematta lähtöruudun kautta. Mutta moderni, talouskurikoulutettu poliitikko osaa katsoa asiaa dynaamisesti.
Kun vähävaraiselta viedään asumistuki ja jääkaappiin jää pelkkä valo, kyseessä ei ole suinkaan riistäminen. Se on ”kannustinrakenneuudistus”. Ihminen ei suinkaan menetä toivoaan, vaan hänet ”aktivoidaan etsimään uusia mahdollisuuksia työmarkkinoilta”. Jos koti menee alta, kyseessä on vain ”asuntomarkkinoiden dynaaminen sopeutuminen”. Katsos, kun asiat sanoo tarpeeksi monimutkaisilla sivistyssanoilla, syntikin muuttuu säästölausekkeeksi!
Ja entä se kaikkein hyvätuloisimpien veronkevennys, jota kriitikot kutsuvat heikoimpien uhraamiseksi rikkaiden alttarille? Älkää nyt viitsikö olla niin populistisia. Ei se ole mikään synti. Se on pääomien sitouttamista kansalliseen ekosysteemiin. Jos upporikkaalta otetaan eurokin veroa, hän saattaa nimittäin suuttua ja viedä rahansa maahan, jossa dynaamisuus on dynaamisempaa. Ja silloin meillä kaikilla on kylmä. Joten on vain loogista ja täysin moraalista antaa sille, jolla jo on, jotta se, jolla ei ole, voisi tulevaisuudessa katsella dynaamisempaa taulukkoa.
Koko maailma näyttää nykyään toimivan tällä samalla logiikalla. Kun ilmasto lämpenee ja luonnonvarat loppuvat, se ei johdu ahneudesta. Se johtuu siitä, että globaali markkinamekanismi vaatii dynaamista resurssien allokaatiota. Ja jos tästä allokaatiosta seuraa pieni aseellinen konflikti siellä täällä, niin se on vain geopolitiikan välttämätön sivuvaikutus, jolla turvataan vakaus. Tai ainakin osakekurssit.
Lopulta me elämme dynaamisessa iltasadussa, jossa taloudenhoitajat sammuttavat talosta valot säästääkseen sähköä, ja kun kaikki paleltuvat, he toteavat tyytyväisinä: ”Mutta katsokaa, kuinka tasainen tämä kulutuskäyrä nyt on!”
Joten nukkukaa rauhassa, rakkaat kansalaiset. Teidän nälkänne ei ole moraalinen vääryys. Se on vain dynaaminen investointi tulevaisuuteen, jota te ette luultavasti ole enää näkemässä.
Miten tämä pakinan hieman purevampi ja ironisempi sävy istui ajatuksiisi – haluatko, että kirjoitetaan tästä vielä jatko-osa, joka pureutuu johonkin tiettyyn arjen ilmiöön (kuten nykyajan virastokieleen), vai siirrytäänkö johonkin aivan muuhun ilmaisumuotoon?
Voi niitä aikoja, kun synninteko oli yksinkertaista. Ennen vanhaan sitä saattoi vain lankeilla ylpeyteen, ahneuteen tai laiskuuteen, ja sunnuntaina haettiin kirkosta armahdus. Nykyään asiat ovat monimutkaisempia. Jos haluat todella nähdä modernin moraalisen tyhjiön, älä mene pimeille kujille – mene budjettiriiheen. Siellä istuvat aikamme uudet ylipapit, joiden raamatun korvaa Excel-taulukko ja joiden jumalana toimii Valtion Luottoluokitus.
Suomessa on nimittäin lanseerattu aivan uusi moraalifilosofian suuntaus: Pragmaattinen Välttämättömyys. Sen ensimmäinen ja ainoa käsky kuuluu: ”Sinun ei pidä budjetoiman sellaista, mikä ei tuota prosentteja.”
Otetaanpa esimerkiksi tämä vanha teologinen kysymys siitä, onko ihmisen kodin ja toivon riistäminen kuolemansynti. Vanhan katekismuksen mukaan vastaus olisi kyllä, suoraan helvettiin, kulkematta lähtöruudun kautta. Mutta moderni, talouskurikoulutettu poliitikko osaa katsoa asiaa dynaamisesti.
Kun vähävaraiselta viedään asumistuki ja jääkaappiin jää pelkkä valo, kyseessä ei ole suinkaan riistäminen. Se on ”kannustinrakenneuudistus”. Ihminen ei suinkaan menetä toivoaan, vaan hänet ”aktivoidaan etsimään uusia mahdollisuuksia työmarkkinoilta”. Jos koti menee alta, kyseessä on vain ”asuntomarkkinoiden dynaaminen sopeutuminen”. Katsos, kun asiat sanoo tarpeeksi monimutkaisilla sivistyssanoilla, syntikin muuttuu säästölausekkeeksi!
Ja entä se kaikkein hyvätuloisimpien veronkevennys, jota kriitikot kutsuvat heikoimpien uhraamiseksi rikkaiden alttarille? Älkää nyt viitsikö olla niin populistisia. Ei se ole mikään synti. Se on pääomien sitouttamista kansalliseen ekosysteemiin. Jos upporikkaalta otetaan eurokin veroa, hän saattaa nimittäin suuttua ja viedä rahansa maahan, jossa dynaamisuus on dynaamisempaa. Ja silloin meillä kaikilla on kylmä. Joten on vain loogista ja täysin moraalista antaa sille, jolla jo on, jotta se, jolla ei ole, voisi tulevaisuudessa katsella dynaamisempaa taulukkoa.
Koko maailma näyttää nykyään toimivan tällä samalla logiikalla. Kun ilmasto lämpenee ja luonnonvarat loppuvat, se ei johdu ahneudesta. Se johtuu siitä, että globaali markkinamekanismi vaatii dynaamista resurssien allokaatiota. Ja jos tästä allokaatiosta seuraa pieni aseellinen konflikti siellä täällä, niin se on vain geopolitiikan välttämätön sivuvaikutus, jolla turvataan vakaus. Tai ainakin osakekurssit.
Lopulta me elämme dynaamisessa iltasadussa, jossa taloudenhoitajat sammuttavat talosta valot säästääkseen sähköä, ja kun kaikki paleltuvat, he toteavat tyytyväisinä: ”Mutta katsokaa, kuinka tasainen tämä kulutuskäyrä nyt on!”
Joten nukkukaa rauhassa, rakkaat kansalaiset. Teidän nälkänne ei ole moraalinen vääryys. Se on vain dynaaminen investointi tulevaisuuteen, jota te ette luultavasti ole enää näkemässä.
Miten tämä pakinan hieman purevampi ja ironisempi sävy istui ajatuksiisi – haluatko, että kirjoitetaan tästä vielä jatko-osa, joka pureutuu johonkin tiettyyn arjen ilmiöön (kuten nykyajan virastokieleen), vai siirrytäänkö johonkin aivan muuhun ilmaisumuotoon?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Valtiontalouden uusi katekismus, osa II: Kun dynaaminen saksi viuhuu
Me opimme jo, että kun moderni ihminen menettää kotinsa tai ruokansa, kyseessä ei ole moraalinen vääryys vaan dynaaminen rakenneuudistus. Mutta pelkkä teorian ymmärtäminen ei riitä. Jotta uusi taloususko todella uppoaisi kansaan, meidän on kuunneltava aikamme ylipappeja – eli Suomen hallituksen poliitikkoja – ja heidän omia, kuolemattomia liturgioitaan.
Otetaanpa esiin pääministeri Petteri Orpo (https://www.google.com/search?kgmid=/m/01114ghn&q=Petteri+Orpo). Kun eduskunnassa aletaan puhua niistä kurjista seurauksista, joita leikkaukset ihmisten elämään tuovat, pääministeri nousee puhujapönttöön ja lausuu lohdutuksen sanat: ”Me emme tietenkään halua kaikkea sitä kehitystä, mitä me nähdään, esimerkiksi lapsiperheköyhyyttä. Emme tietenkään, se ei ole millään tavalla tavoiteltavaa.”
Tämä on moraalisen vastuuvapauden korkeakoulutusta. Se, mitä tapahtuu, on dynaamista ”kehitystä, mitä me nähdään” – aivan kuin kyseessä olisi luonnonilmiö, kuten vesisade tai syksyn saapuminen, johon hallituksen allekirjoittamilla laeilla ei ole osaa eikä arpaa. Me vain näemme sen. Se ei ole kenenkään synti, se vain dynaamisesti kehittyy siellä leipäjonon kulmalla.
Mutta eihän pelkällä katselemisella valtiota pelasteta. Siihen tarvitaan kovempia työkaluja. Astukoon esiin valtiovarainministeri Riikka Purra (https://www.google.com/search?kgmid=/g/11h10vfpsm&q=Riikka+Purra), jonka nimi on jo siirtynyt kansanperinteeseen erään tietyn keittiövälineen myötä. Kun oppositio huutaa salissa, että ”ja sakset heiluu!”, valtiovarainministeriöstä muistutetaan, että säästöjä on haettava tasapainoisesti ja dynaamisesti. Eihän niitä leikkauksia tehdä ilkeyttään, vaan siksi, että saavutetaan se kaikkein pyhin. Orpon hallitus nimittäin muistaa joka välissä vakuuttaa, että ”riihessä tehdyillä päätöksillä vahvistamme entisestään suomalaisten luottamusta talouteen”.
Katsokaa sitä logiikan kauneutta! Kun sulta viedään tuet, sä saat tilalle jotain paljon parempaa: luottamusta talouteen. Sillä luottamuksella sä voit sitten dynaamisesti yrittää maksaa vuokrasi tai ostaa kaupasta maitoa. Jos maito maksaa liikaa, voit aina lohduttautua pääministerin vakuutuksella siitä, kuinka tehdyt toimet ”tukevat alkanutta talouskasvua”. Kasvu alkaa ihan kohta, dynaamisella viiveellä, kunhan vain odottelet siellä kylmässä huoneessasi.
Ja jos joku eettinen pikkusielu vielä miettii sitä John Rawlsin ”tietämättömyyden verhoa” tai sitä, miten vähäosaiset tässä pelissä pärjäävät, hallituksen katekismus tarjoaa lopullisen, tyhjentävän vastauksen: ”Ajamme suomalaisen veronmaksajan sekä Euroopan kokonaisetua.”
Kokonaisetu vaatii uhreja. Se on dynaamista matematiikkaa. Joten kun sakset seuraavan kerran viuhuvat nips naps, älä mieti sitä moraalina, synnyttimenä tai hätänä. Ajattele sitä dynaamisena luottamuksen vahvistamisena. Se on kuulemma kustannuksiltaan kohtuullista ja painotuksiltaan aivan oikeaa. Ainakin sieltä norsunluutornista katsottuna.