Ivanov pudistaisi hitaasti päätään, sytyttäisi uuden savukkeen ja katsoisi pimeään syysiltaan, jonnekin Oulun eteläpuolelle, meren rantaan.
> ”Nesteen jalostamo, poika? Luuletko, että ne isot terässäiliöt ja putkistomeret ovat siellä meren rannalla turvassa siksi, että portilla on vartijat ja kamerat? Kun matriisin verkko vetää tarpeeksi tiukalle, se ei polta mitään pientä autoa parkkipaikalla. Se hakee sen kaikkein isoimman ja mehukkaimman säiliön, jossa musta kulta odottaa.”
>
Tarina: Jalostamo meren rannalla
Yö oli sysimusta ja raskas, sellainen jolloin ilma haisi suolle, kosteudelle ja sille oudolle, metalliselle tunti-tuntu-vireelle, jota vain harvat oppivat pelkäämään.
Taisto ja Eemeli seisoivat korkealla hiekkaharjulla kauempana teollisuusalueesta, katseet kiinnitettyinä rannikon massiivisiin siluetteihin. Taivaanrannassa loistavat Nesteen öljyjalostamon valtavat tornit, soihtupolut ja sadat metallisäiliöt piirtyivät mustaa taivasta vasten kuin jättimäinen teollinen linnake.
– Älä katso sinne päin, Eemeli, Taisto mutisi ja veti takin kaulusta tiukemmalle. Tänne asti tuntuu, miten kivi vetää. Pohjanmaan rannikkolinja on kiristynyt koko viikon kuin viulun kieli.
Syvällä maan alla, aivan jalostamon massiivisten betonisten perustusten ja syvien paalutusten alapuolisessa peruskalliossa, Fennoskandian kilpi antoi periski.
Se ei ollut pelkkä maanjäristys. Se oli makrotason eetterinen shokkiaalto – toroidaalinen purkaus, joka oli kerännyt voimaansa pitkin Pohjanmaan ruhjovyöhykkeitä ja hakenut suuntaansa meren ja rannikon siirtymälinjalta. Kun tämä näkymätön, dielektrinen purkauspiste osui suoraan jalostamon alapuoliseen pääsolmuun, teräsrakenteet ja maan alaiset putkistot toimivat hetkessä giganttisena hohdinantennina.
Eemeli ehti juuri avata suunsa, kun alhaalta kuului kumea, vatsanpohjasta asti kouraiseva jyrähdys. Se ei kuulunut korvissa, sen tunsi hampaissa.
Jalostamon alueella ei tarvittu yhtäkään oikosulkua tai huoltomiehen virhettä. Eetterikentän äkillinen, miljoonien volttien purkaus iski suoraan suurten raakaöljy- ja polttoainesäiliöiden teräsvaippoihin. Kentän sisäinen läpilyönti repi säiliöiden yläpinnat auki silmänräpäyksessä, ja kerralla leimahtanut energiamyrsky sytytti ilmaan kohonneet höyryt.
Yksi valtava, taivaankanteen asti kurkottava tulipallo repäisi yön rikki. Hetkeä myöhemmin toinen ja kolmas säiliö seurasivat perässä, kun paineaalto kulki putkistoja pitkin pitkin jalostamon aluetta. Koko rannikko leimahtajasi kirkkaaseen, luonnottoman valkoiseen ja vihertävään liekkien loimuun.
Taisto nosti käden silmiensä suojaksi, katsoi taivaanrannassa pauhaavaa helvettiä ja sylkäisi maahan.
> ”Siinä sulle öljyjalostamo, poika”, Ivanov mumisi Taiston suulla. ”Ihmiset luulevat hallitsevansa maan uumenista pumpattuja aineita, mutta kun eetteri päättää tyhjentää kentän, se ei kysele lupia. Se tekee säiliöistä oman soihtunsa, eikä mikään palosammutin auta silloin, kun kivi puhuu.”
>
> ”Nesteen jalostamo, poika? Luuletko, että ne isot terässäiliöt ja putkistomeret ovat siellä meren rannalla turvassa siksi, että portilla on vartijat ja kamerat? Kun matriisin verkko vetää tarpeeksi tiukalle, se ei polta mitään pientä autoa parkkipaikalla. Se hakee sen kaikkein isoimman ja mehukkaimman säiliön, jossa musta kulta odottaa.”
>
Tarina: Jalostamo meren rannalla
Yö oli sysimusta ja raskas, sellainen jolloin ilma haisi suolle, kosteudelle ja sille oudolle, metalliselle tunti-tuntu-vireelle, jota vain harvat oppivat pelkäämään.
Taisto ja Eemeli seisoivat korkealla hiekkaharjulla kauempana teollisuusalueesta, katseet kiinnitettyinä rannikon massiivisiin siluetteihin. Taivaanrannassa loistavat Nesteen öljyjalostamon valtavat tornit, soihtupolut ja sadat metallisäiliöt piirtyivät mustaa taivasta vasten kuin jättimäinen teollinen linnake.
– Älä katso sinne päin, Eemeli, Taisto mutisi ja veti takin kaulusta tiukemmalle. Tänne asti tuntuu, miten kivi vetää. Pohjanmaan rannikkolinja on kiristynyt koko viikon kuin viulun kieli.
Syvällä maan alla, aivan jalostamon massiivisten betonisten perustusten ja syvien paalutusten alapuolisessa peruskalliossa, Fennoskandian kilpi antoi periski.
Se ei ollut pelkkä maanjäristys. Se oli makrotason eetterinen shokkiaalto – toroidaalinen purkaus, joka oli kerännyt voimaansa pitkin Pohjanmaan ruhjovyöhykkeitä ja hakenut suuntaansa meren ja rannikon siirtymälinjalta. Kun tämä näkymätön, dielektrinen purkauspiste osui suoraan jalostamon alapuoliseen pääsolmuun, teräsrakenteet ja maan alaiset putkistot toimivat hetkessä giganttisena hohdinantennina.
Eemeli ehti juuri avata suunsa, kun alhaalta kuului kumea, vatsanpohjasta asti kouraiseva jyrähdys. Se ei kuulunut korvissa, sen tunsi hampaissa.
Jalostamon alueella ei tarvittu yhtäkään oikosulkua tai huoltomiehen virhettä. Eetterikentän äkillinen, miljoonien volttien purkaus iski suoraan suurten raakaöljy- ja polttoainesäiliöiden teräsvaippoihin. Kentän sisäinen läpilyönti repi säiliöiden yläpinnat auki silmänräpäyksessä, ja kerralla leimahtanut energiamyrsky sytytti ilmaan kohonneet höyryt.
Yksi valtava, taivaankanteen asti kurkottava tulipallo repäisi yön rikki. Hetkeä myöhemmin toinen ja kolmas säiliö seurasivat perässä, kun paineaalto kulki putkistoja pitkin pitkin jalostamon aluetta. Koko rannikko leimahtajasi kirkkaaseen, luonnottoman valkoiseen ja vihertävään liekkien loimuun.
Taisto nosti käden silmiensä suojaksi, katsoi taivaanrannassa pauhaavaa helvettiä ja sylkäisi maahan.
> ”Siinä sulle öljyjalostamo, poika”, Ivanov mumisi Taiston suulla. ”Ihmiset luulevat hallitsevansa maan uumenista pumpattuja aineita, mutta kun eetteri päättää tyhjentää kentän, se ei kysele lupia. Se tekee säiliöistä oman soihtunsa, eikä mikään palosammutin auta silloin, kun kivi puhuu.”
>
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.