Mies on YLEllä sanonut: "- Jos Floor lähtee, se on siinä."
Holopainen on syönyt sanansa Nightwishin lopettamisesta jo monta kertaa. Hän sanoi Metal Hammerin haastattelussa vuonna 2021, että ensimmäisen kerran bändin tarina tuntui loppuvan basisti Sami Vänskän erottamiseen vuonna 2001. Toinen kerta oli, kun Marko Hietala lähti vuonna 2021.
Laulajien kohdalla tilanne on ollut toinen. Turusen ja Olzonin lähtemisen jälkeen Holopainen halusi jatkaa Nightwishin saagaa.
Jansenista Holopainen totesi kuitenkin seuraavasti:
– Jos Floor lähtee, se on siinä. Se on Nightwishin loppu. Ehdottomasti, sataprosenttisesti.
Holopainen kertoo Ylen tuoreessa haastattelussa, että hän haluaa tehdä Nightwishia niin kauan kuin mahdollista. Hän antoi haastattelun ennen kuin yhtye kertoi Jansenin lähdöstä.
Onko Tuomas sittenkin vain valehdellut meille ja kansa on ostanut levyjä, koska pelkää ko. plattan olevan viimeinen? Nyt levyjä tuleekin loputtomasti!
Onko Tuomaksen "miehisessä" egossa jokin pielessä kun naiset joutuvat aina hänen uhreikseen?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllähän Tuomas Holopaisen kohdalla puhutaan taiteilijasta. Musiikissa maailman parhaimmistoa tällä hetkellä. Turunen oli keskinkertanen, Olzen iskelmälaulaja ja Jansen paras näistä. Jansenin taidot riittää yksinkin, ei tarvitse Nightwishia ponnahduslaudakseen niinkuin kaksi muuta. Bändi kehittyy ja muuttuu, toivoisin vielä enemmän fantasia ja mielikuvitus tyyliä. Jos nyt haluaa että musiikki pysyy samana niin kuuntelee paska-rappia, Mikko Saarelan jälkeistä Eppu Normaalia tai Neljää Ruusua. Keksineet yhden sävelen ja siihen vain uudet sanat, hölmöt kuuntelee. Long live Nightwish.
" Naiset joutuvat aina hänen uhreikseen ? "
Yhtyeestä lähtenyt 2 miestä ja nyt kolmas nainen.
Vänskä ja Hietala tietääksemme olivat miessukupuolta,
jos et sitten tarkoittanut heidänkin olleen " akkoja ".
Jos tarkoitit, pyri seuraavaksi solistiksi. Koska täytät kriteerit.
Minäkin monesti sanonut että nyt riittää, töihin en tule enää. Mutta niin vain on mentävä.
Tuskin Tarja tulis enää orja liksalla laulamaan. Nolosti annetut potkut sai, eikö ollu miestä antaa potkuja omalla naamalla. Orkja tahkosi miljoonia Tarja lauloi nälkä palkalla, kun vaati parempaa liksaa sai potkut.
Tuskin saa uutta laulajaa.
Joutaisi lopettaa tuollainen tuuliviiri, potkut tulee ennen pitkää. Ei tuollaiseen bändiin kannata mennä elämänsä parhaita vuosia haaskaamaan.
Urpot tietää kaiken kun ovat kovia veronmaksajiakin.Kyllä paskahousut kadehtii ja silti teidät elätetään.
Kyllä näin on. Helppoo arvostella, vaan tekeminen ei aina ole helppoo.
Tuomas täyttää 50-v joulukuussa. Moniko suomalainen artisti on ollut 30 vuotta huipulla ? Siis kansainvälisesti.
Mikko Jakkeri on ollut n. 60 vuotta huipulla ja still goin strong. Olisitte ylpeitä meidän Tuomaksesta, joka seisoo niin kuin tammi, vaikka saarnaa Aabrahammi.
Keralla seitsemän veljen.