Sinulla on kumppani, todennäköisesti aviokumppani

Joten en voi lähestyä. Välillä silti mietin minkälaista olisi käydä jossain yhdessä ja jutella. Kahden tapaamisen perusteella kosketus saattaisi olla hyvin miellyttävää. Keskustelua odottaisin paljon, syvistäkin aiheista. Ja että minkälainen olet ihmisenä. Näemmeköhän kolmatta kertaa. Luulisi. Ei vaan voi tulla sinne milloin vaan kun pitää olla asiaakin sinne. On hetkiä kun ei ole helppoa.
3138
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minkähän ikäinen olet. Ei sillä ole niin väliä mutta jos tähän kirjoitukseen siitä mainitsisi. Puheesi perusteella arvioisin, että olet ainakin 15 vuotta minua vanhempi.
Ap

Äänestä

Ehkä kolmas kerta vielä tulee.
Minusta tärkeintä olisi, että voisi kohdata toisensa ihan ihmisinä, ilman turhia odotuksia tai paineita. Keskustella elämästä, ajatuksista ja kaikesta siitä, mistä ei aina tule muiden kanssa puhuttua.
Uskon, että jokaisella on oma tarinansa, eikä elämäntilanteen tarvitse olla täydellinen, jotta voi kohdata toisen aidosti ja kunnioittavasti. Joskus jo se, että saa puhua ja tulee kuulluksi, merkitsee paljon.
Katsotaan rauhassa, mitä elämä tuo tullessaan. Kaikkea ei tarvitse tietää etukäteen.

Äänestä
  • Vastaan, vaikken tiedä kuka olet. Pahimmillaan vastaan jollekin toiselle, ja siihenhän ei elämä kaadu 😅
    Huojentava ajatus tuo, että elämäntilanteen ei tarvitse olla täydellinen, jotta voi kohdata toisen aidosti ja kunnioittavasti. Minulla kun on niin tarkat rajat. Hmm.
    Ap

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joten en voi lähestyä. Välillä silti mietin minkälaista olisi käydä jossain yhdessä ja jutella. Kahden tapaamisen perusteella kosketus saattaisi olla hyvin miellyttävää. Keskustelua odottaisin paljon, syvistäkin aiheista. Ja että minkälainen olet ihmisenä. Näemmeköhän kolmatta kertaa. Luulisi. Ei vaan voi tulla sinne milloin vaan kun pitää olla asiaakin sinne. On hetkiä kun ei ole helppoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu