SUOMALAISTEN MÄÄRÄ KASVOI SUURIMMILLEEN 2000-LUVULLA

SUOMALAISTEN MÄÄRÄ KASVOI SUURIMMILLEEN 2000-LUVULLA, sillä saimme 2019-2023 maahamme noin 250 000 uutta suomalaista EU:n ULKOPUOLELTA, VAIKKA oma työttömyys kasvoi samaan aikaan liki 50000!!!

Noin suuri ja nopea väestön lisäys, EI VOI OLLA NÄKYMÄTTÄ ASUNNOTTOMUUDEN, TYÖTTÖMYYDEN JA VALTIONVELAN NOUSUNA. TÄMÄKIN AJOITUS OSUI DEMAREILTA TÄYSIN PERSEELLEEN!!!!
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Mihin unohtui Sipilän hallituksessa ottamat ja tämä hallitus luvut, nehän ovat tuohon lukuun moninkertaiset.

Tiedätkö mitä, olet porvareille mieluisa 🫏:asi.
Koska harkinta ja päättelykykysi on tosi rajallinen.

Äänestä
  • "Mihin unohtui Sipilän hallituksessa ottamat ja tämä hallitus luvut, nehän ovat tuohon lukuun moninkertaiset."

    LAITA LINKKI äläkä VALEHTELE!!! Sipilän ja tämän hallituksen luvuthan ovat MURTO-OSA 2019-2023 luvuista!!!!

    Äänestä

  • Vuoden 2019 lopussa virallinen väkiluku oli 5 525 292 asukasta.
    Vuoden 2023 lopussa virallinen väkiluku oli 5 603 851 asukasta.
    Vuoden 2025 lopussa virallinen väkiluku oli 5 652 881 asukasta.

    2025 koettiin pieni piikki kansalaisuuden saannissa, kun n. 14000 MAASSAMME YLI 5vuotta asunutta, haki kansalaisuutta, koska Orpon hallitus päätti nostaa kansalaisuuteen vaadittavaa rajaa 5:stä 8:aan vuoteen.

    Suomessa asui vuoden 2019 lopussa 423 494 ulkomaalaistaustaista henkilöä.
    Suomessa asui vuoden 2025 lopussa 660 800 ulkomaalaistaustaista henkilöä

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Vuoden 2019 lopussa virallinen väkiluku oli 5 525 292 asukasta.
    Vuoden 2023 lopussa virallinen väkiluku oli 5 603 851 asukasta.
    Vuoden 2025 lopussa virallinen väkiluku oli 5 652 881 asukasta.

    2025 koettiin pieni piikki kansalaisuuden saannissa, kun n. 14000 MAASSAMME YLI 5vuotta asunutta, haki kansalaisuutta, koska Orpon hallitus päätti nostaa kansalaisuuteen vaadittavaa rajaa 5:stä 8:aan vuoteen.

    Suomessa asui vuoden 2019 lopussa 423 494 ulkomaalaistaustaista henkilöä.
    Suomessa asui vuoden 2025 lopussa 660 800 ulkomaalaistaustaista henkilöä

    Suomessa asui vuoden 2019 lopussa 423 494 ulkomaalaistaustaista henkilöä.
    Suomessa asui vuoden 2023 lopussa 571 268 ulkomaalaistaustaista henkilöä
    ELI MÄÄRÄ KASVOI 147774
    Suomessa asui vuoden 2025 lopussa 660 800 ulkomaalaistaustaista henkilöä.
    ELI MÄÄRÄ KASVOI 89532 MUTTA KUN OTETAAN HUOMIOON, ETTÄ: Perheen yhdistäminen (perheside) on ollut vuosina 2024–2025 yksi suurimmista Suomeen suuntautuvan maahanmuuton perusteista. VOITANEEN TUOSTA 89532:sta YLI PUOLET sanoa kuuluvan 2019-2023 kauteen, jolloin määräksi tulee 200 000!!!!

    Perheen yhdistäminen (perheside) on ollut vuosina 2023–2025 yksi suurimmista Suomeen suuntautuvan maahanmuuton perusteista.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    "Mihin unohtui Sipilän hallituksessa ottamat ja tämä hallitus luvut, nehän ovat tuohon lukuun moninkertaiset."

    LAITA LINKKI äläkä VALEHTELE!!! Sipilän ja tämän hallituksen luvuthan ovat MURTO-OSA 2019-2023 luvuista!!!!

    Oliko linkki aloitus väitteele.

    Wikipediasta voit mennä katsomaan.

    Todeta että väittämäni on oikea.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Suomessa asui vuoden 2019 lopussa 423 494 ulkomaalaistaustaista henkilöä.
    Suomessa asui vuoden 2023 lopussa 571 268 ulkomaalaistaustaista henkilöä
    ELI MÄÄRÄ KASVOI 147774
    Suomessa asui vuoden 2025 lopussa 660 800 ulkomaalaistaustaista henkilöä.
    ELI MÄÄRÄ KASVOI 89532 MUTTA KUN OTETAAN HUOMIOON, ETTÄ: Perheen yhdistäminen (perheside) on ollut vuosina 2024–2025 yksi suurimmista Suomeen suuntautuvan maahanmuuton perusteista. VOITANEEN TUOSTA 89532:sta YLI PUOLET sanoa kuuluvan 2019-2023 kauteen, jolloin määräksi tulee 200 000!!!!

    Perheen yhdistäminen (perheside) on ollut vuosina 2023–2025 yksi suurimmista Suomeen suuntautuvan maahanmuuton perusteista.

    Mihin taas jäi Sipilän hallituksessa aikana otetut.

    Eli kaikki orpon hallituksen hommaamat uudet kansalaiset eivät vielä ole edes saapuneet, lopullinen tulos nähdään vasta n. 8 vuoden kuluttua sen jälkeen kun hallitus on lopettanut, ja jo nyt on tullut paljon väkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    "Eli kaikki orpon hallituksen hommaamat uudet kansalaiset eivät vielä ole edes saapuneet, lopullinen tulos nähdään vasta n. 8 vuoden"

    Saatat hyvinkin olla oikeassa, mikäli Orpon hallitus jatkaa vielä 8 vuotta. Luvuthan nähdään, ainakin vuosittain julkaistavissa tilastoissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Mihin taas jäi Sipilän hallituksessa aikana otetut.

    Sipilän hallituskaudella tulleet alle 40000 ovat vain 1/5 Marinin hallituskaudella tulleista, joista niistäkin valtaosa jatkoi HETI matkaansa Eurooppaan lihapatojen ääreen. NYT 2019-2023 SSDP siskoineen lupasi kaikille, myös paperittomille ja opiskelijoiden vanhemmille ja isovanhemmille, ilmaisen ylöspidön suomalaisen duunarin piikkiin, heillä ei siis ole kiire minnekään.

    Äänestä

DEMARIT TARVITSEVAT UUSIA KANNATTAJIA, KUN SUOMALAISTEN KANNATTAJIEN OSUUS LASKEE KOVAA VAUHTIA!!!!

Äänestä
  • Persuilla tulee kiire lisääntyä keskenään, sillä eivät muuten saa uusia kannattajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Persuilla tulee kiire lisääntyä keskenään, sillä eivät muuten saa uusia kannattajia.

    TAAS viime gallupissakin Perussuomalaiset ottivat kiinni SSDP:ja kannatuksessa!!!! Samaan aikaan kun Perussuomalaisten kannatus nousee, SSDP laskee!!! Siirtyykö SSDP:stä siis kannattajia Perussuomalaisiin... olisiko tulleet järkiinsä ja jättävät uppoavan laivan!? Kas, siinäpä kysymyksiä vailla vastausta....

    Puoluebarometri sijoittaa PS:n hädin tuskin RKP:n yläpuolelle, siis lähes sinne minne PS kuuluukin, eli pohjalle.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7ea77bed-2d50-4c0f-84bb-6c0192dff0d6

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

SUOMALAISTEN MÄÄRÄ KASVOI SUURIMMILLEEN 2000-LUVULLA, sillä saimme 2019-2023 maahamme noin 250 000 uutta suomalaista EU:n ULKOPUOLELTA, VAIKKA oma työttömyys kasvoi samaan aikaan liki 50000!!!

Noin suuri ja nopea väestön lisäys, EI VOI OLLA NÄKYMÄTTÄ ASUNNOTTOMUUDEN, TYÖTTÖMYYDEN JA VALTIONVELAN NOUSUNA. TÄMÄKIN AJOITUS OSUI DEMAREILTA TÄYSIN PERSEELLEEN!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu