Oulun talvinen pimeys painoi Kemintietä, kun taivaalta tippui rääppivää räntää. Rinta-Kumpulan Jaska astui ulos baarin ovesta, veti vanhan karvalakin syvälle korvilleen ja syläisi maahan. Jaska oli Pohjolan kovin ryyppymies, mies jonka sisäinen lämpö perustui yksinomaan ysikymppiseen viinaan ja johon ei purettu sen enempää sääkartat kuin paikalliset körttien saarnatkaan.
Mutta Jaskalla oli salaisuus. Viikonloppuisin, silloin kun raittiit tuulet puhalsivat ja pyhä lähestyi, hänellä oli tapana hiipiä vanhan rukoushuoneen takahuoneeseen. Siellä kokoontui salainen kerho: Lestadius AA – porukka, joka oli virallisesti kieltänyt kaiken syntisen nautinnon, mutta jonka takahuoneen kahvinkeittimestä tuoksui aina joku muukin kuin pelkkä presidentti.
Jaska potkaisi lumihangesta tyhjän tölkin ja käveli kohti rukoushuonetta. Ovi oli totutusti auki sen verran, että siitä mahtui luikertelemaan sisään ilman, että lukot narisivat.
Sisällä hämärässä salissa istui kerhon ydinporukka: vanhoja herroja mustissa takeissaan, valkoisissa kauluksissa ja sellaisilla tuimilla ilmeillä, että vähemmästäkin olisi luullut maailmanlopun alkavan. Mutta nyt pöydällä ei ollut virsikirjoja – tai no, virsikirjan kansien väliin oli koverrettu tila, josta sarveiskalvojen loisteessa pilkisti ruskea lasipullo.
– No niin, Jaska saapui, murisi vanha rovasti, joka tunnettiin seurakunnassa kirkkaimpana valona mutta kerhossa porukan kovimpana tislaajana. – Oletko taas juossut pitkin kyliä ryyppäämässä vai saitko viimein syntisi anteeksi?
– Minä mitään syntejä anteeksi pyytele, Jaska murahti ja heitti takkinsa naulaan. – Pohjolan tuulet ne vain tuoksuu käymistilassa. Onko herroilla pullo auki vai pitääkö tässä alkaa taas saarnaamaan raittiudesta?
Koko pöytä purskahti synkkään, hillittyyn nauruun. Lestadius AA -kerho oli perustettu vuosia sitten salaa sen vuoksi, että kukaan ei kestäisi niitä loputtomia seuroja ilman pientä vastapainoa. Siellä tunnustettiin synnit, mutta vielä herkemmin tasoitettiin tärinät ennen sunnuntain pitkää istuntoa.
Jaska istahti penkille, otti vastaan lasillisen kirkasta ja kohotti kattonsa kohti pimeää kattoa. Konesielu saattaisi hyrskähtää jossain kaukaisuudessa, mutta täällä Oulun pimeydessä pohjoinen mies tiesi tasan tarkkaan, missä kulki taivaan ja helvetin välinen raja: se kulki suoraan tämän saman pöydän kautta.
Mutta Jaskalla oli salaisuus. Viikonloppuisin, silloin kun raittiit tuulet puhalsivat ja pyhä lähestyi, hänellä oli tapana hiipiä vanhan rukoushuoneen takahuoneeseen. Siellä kokoontui salainen kerho: Lestadius AA – porukka, joka oli virallisesti kieltänyt kaiken syntisen nautinnon, mutta jonka takahuoneen kahvinkeittimestä tuoksui aina joku muukin kuin pelkkä presidentti.
Jaska potkaisi lumihangesta tyhjän tölkin ja käveli kohti rukoushuonetta. Ovi oli totutusti auki sen verran, että siitä mahtui luikertelemaan sisään ilman, että lukot narisivat.
Sisällä hämärässä salissa istui kerhon ydinporukka: vanhoja herroja mustissa takeissaan, valkoisissa kauluksissa ja sellaisilla tuimilla ilmeillä, että vähemmästäkin olisi luullut maailmanlopun alkavan. Mutta nyt pöydällä ei ollut virsikirjoja – tai no, virsikirjan kansien väliin oli koverrettu tila, josta sarveiskalvojen loisteessa pilkisti ruskea lasipullo.
– No niin, Jaska saapui, murisi vanha rovasti, joka tunnettiin seurakunnassa kirkkaimpana valona mutta kerhossa porukan kovimpana tislaajana. – Oletko taas juossut pitkin kyliä ryyppäämässä vai saitko viimein syntisi anteeksi?
– Minä mitään syntejä anteeksi pyytele, Jaska murahti ja heitti takkinsa naulaan. – Pohjolan tuulet ne vain tuoksuu käymistilassa. Onko herroilla pullo auki vai pitääkö tässä alkaa taas saarnaamaan raittiudesta?
Koko pöytä purskahti synkkään, hillittyyn nauruun. Lestadius AA -kerho oli perustettu vuosia sitten salaa sen vuoksi, että kukaan ei kestäisi niitä loputtomia seuroja ilman pientä vastapainoa. Siellä tunnustettiin synnit, mutta vielä herkemmin tasoitettiin tärinät ennen sunnuntain pitkää istuntoa.
Jaska istahti penkille, otti vastaan lasillisen kirkasta ja kohotti kattonsa kohti pimeää kattoa. Konesielu saattaisi hyrskähtää jossain kaukaisuudessa, mutta täällä Oulun pimeydessä pohjoinen mies tiesi tasan tarkkaan, missä kulki taivaan ja helvetin välinen raja: se kulki suoraan tämän saman pöydän kautta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mikä lienee katkeruutesi syy?