Berliinin taivaan yllä leijui vuodenvaihteen 1945 harmaa savu, mutta Valtakunnan kanslian syvimmässä betonibunkkerissa tapahtui jotain sellaista, mihin yksikään historiankirjoitus ei ollut varautunut. Adolf Hitler seisoi karttahuoneensa keskellä, pudotti pienen lyijykynänsä lattialle, katsoi tiiviisti kenraaleihinsa ja sanoi äänellä, jossa ei ollut pienintäkään epäilystä:
– Riittää. Me lopetamme tämän pelleilyn heti. Eetteridynamiikka ja sotatoimet on peruttu. Meistä tulee hyviä ihmisiä.
Ennen kuin kukaan ehti edes kysyä, mitä valtakunnanjohtaja oikein horisi, Hitler oli jo kiskaissut ylleen puhtaan valkoisen pellavapaidan, ottanut mukaan ison nipun valtakunnan kultavarantoja ja marssinut ulos bunkkerista suoraan Berliinin kaduille.
Ensimmäinen suuri operaatio oli selvä. Hitler keräsi kasaan kaikki Berliinin ympäristön kuorma-autot, ajoi ne suoraan leirien porteille ja avasi häkit itse omilla käsillään.
– Tulkaahan ulos sieltä! Hitler huusi megafoniin iloisesti hymyillen. – Kaikki vankilat ja leirit on nyt tyhjennetty! Minä pelastan teidät! Nyt lähdetään kaikki yhdessä kaupungille syömään Berliinin parhaita munkkeja ja juomaan kuumaa kaakaota!
Vangit tuijottivat häntä hämmentyneinä, mutta kun Hitler jakoi jokaiselle taskustaan suklaata ja ilmapalloja, epäluulo vaihtui riemuun. Koko joukko marssi laulaen kohti Berliinin keskustaa, eikä kukaan enää muistanut menneitä hirmutekoja, sillä johtaja oli nyt selvästi kääntänyt täysin uuden lehden.
Mutta Berliinissä oli toinenkin ongelma: kaupungin vanha, monumentaalinen luterilainen kirkko, jonka massiiviset tiiliseinät ja korkeat holvit olivat seisseet tyhjillään. Hitler käveli sisään kirkkosaliin, katsoi korkealle kattoon, jossa kaiut olivat täydelliset, ja teki välittömän arkkitehtonisen päätöksen.
– Tämä on aivan liian hieno paikka pelkille virsille, Hitler totesi ja veti esiin sinisen tussin. – Tästä tulee Pohjois-Euroopan upein vesiliikuntakeskus.
Seuraavana päivänä työmaakoneet jyräsivät kirkkoon. Penkit kannettiin ulos, alttarin tilalle rakennettiin näyttävä vesiliukumäki, ja itse kirkkosali täytettiin puhtaalla, kirkkaalla vedellä suoraan Spree-joesta. Urkuparvelta sai jatkossa lainata vesipatjoja, ja saarnatuoli muutettiin uimavalvojan korokkeeksi, josta vanha kirkkoherra kykeni valvomaan polskijoita pilli huulessaan.
Siitä tuli hitti. Joka tiistai ja torstai entiset vangit, paikalliset luterilaiset rouvat ja entiset SS-upseerit polskivat iloisesti samassa altaassa, kun kirkon holvien alla kaikui riemukas vesileikkien loiske ja ilmapatjojen kahina. Hitler itse seisoi altaan reunalla raidallisissa uimahousuissa, puhalsi vesipyssyyn ja nauroi niin, että Berliinin taivas näytti päivä päivältä kirkkaammalta.
– Riittää. Me lopetamme tämän pelleilyn heti. Eetteridynamiikka ja sotatoimet on peruttu. Meistä tulee hyviä ihmisiä.
Ennen kuin kukaan ehti edes kysyä, mitä valtakunnanjohtaja oikein horisi, Hitler oli jo kiskaissut ylleen puhtaan valkoisen pellavapaidan, ottanut mukaan ison nipun valtakunnan kultavarantoja ja marssinut ulos bunkkerista suoraan Berliinin kaduille.
Ensimmäinen suuri operaatio oli selvä. Hitler keräsi kasaan kaikki Berliinin ympäristön kuorma-autot, ajoi ne suoraan leirien porteille ja avasi häkit itse omilla käsillään.
– Tulkaahan ulos sieltä! Hitler huusi megafoniin iloisesti hymyillen. – Kaikki vankilat ja leirit on nyt tyhjennetty! Minä pelastan teidät! Nyt lähdetään kaikki yhdessä kaupungille syömään Berliinin parhaita munkkeja ja juomaan kuumaa kaakaota!
Vangit tuijottivat häntä hämmentyneinä, mutta kun Hitler jakoi jokaiselle taskustaan suklaata ja ilmapalloja, epäluulo vaihtui riemuun. Koko joukko marssi laulaen kohti Berliinin keskustaa, eikä kukaan enää muistanut menneitä hirmutekoja, sillä johtaja oli nyt selvästi kääntänyt täysin uuden lehden.
Mutta Berliinissä oli toinenkin ongelma: kaupungin vanha, monumentaalinen luterilainen kirkko, jonka massiiviset tiiliseinät ja korkeat holvit olivat seisseet tyhjillään. Hitler käveli sisään kirkkosaliin, katsoi korkealle kattoon, jossa kaiut olivat täydelliset, ja teki välittömän arkkitehtonisen päätöksen.
– Tämä on aivan liian hieno paikka pelkille virsille, Hitler totesi ja veti esiin sinisen tussin. – Tästä tulee Pohjois-Euroopan upein vesiliikuntakeskus.
Seuraavana päivänä työmaakoneet jyräsivät kirkkoon. Penkit kannettiin ulos, alttarin tilalle rakennettiin näyttävä vesiliukumäki, ja itse kirkkosali täytettiin puhtaalla, kirkkaalla vedellä suoraan Spree-joesta. Urkuparvelta sai jatkossa lainata vesipatjoja, ja saarnatuoli muutettiin uimavalvojan korokkeeksi, josta vanha kirkkoherra kykeni valvomaan polskijoita pilli huulessaan.
Siitä tuli hitti. Joka tiistai ja torstai entiset vangit, paikalliset luterilaiset rouvat ja entiset SS-upseerit polskivat iloisesti samassa altaassa, kun kirkon holvien alla kaikui riemukas vesileikkien loiske ja ilmapatjojen kahina. Hitler itse seisoi altaan reunalla raidallisissa uimahousuissa, puhalsi vesipyssyyn ja nauroi niin, että Berliinin taivas näytti päivä päivältä kirkkaammalta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.