Pyytääkö Tuksu Tukiainen Joonaksen kuitenkin lopulta siipiensä suojaan?
Joonas Mäkäräinen. Asunto alta ja työttömyys.
Anonyymi-ap
30478
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Ilman muuta pyytää.
Tämä kestää, haaveilee Joonas. Kun rakkaushuuma rypistyy, alkaa Johanna tutut kuviot eli netissä haukkumisen ja syytökset. Joonas pummaa rahaa, on laiska, vehje ei ole kasvanut sitten viime ilmaiseksip@n̈ojen. Työtön on uusvanha-tuleva kihlattu. Ymjnetmv.
Tuksun peilistä ei näy oma tilanne, että työtön on itse myös ja Veijon rahojen varassa on eläminen kaikkinensa. Pikkupubien nurkassa pyöriminen ja vinkuminen [tanssimunen&laulaminen] muutama kerta vuoteen ei ole työtä, eikä videotervehdysten tekeminen.
Oman instan mukaan videot on niin suosittuja ettei kerkee kaikkia pyyntöjä lähettämään.
Vellin rahat, Vellin kämppä, Vellin auto. Kiinteä kuvio, ei pysty irtaantumaan.
No mutta toi tuksuhan on aivan, kuin Sofia ja elänyt miesten rahoilla melkein koko elämänsä ajan.
Videot oli niin suosittuja, että hintaa piti hilata ylöspäin. Tuo on varsinaista yrittäjän logiikkaa ja taattua Tuksua eli päinvastoin mitä kertoo. Siis todellisuudessa kauppa ei käy, tuote ei vedä ja jotain piti tehdä.
Veijo on hyväsydäminen mies, joka auttaa vaikeuksiin joutunutta. Veijolla kaiketi myös meisseli pelittää oikeinkin hyvin.
Kohta on Johannan oven takana ja pääse myös sisään, sitten kun Velli veikan auton perävalot näkyypi. Näin tässä käy, kun M on ulkoistanut tämän ihanan Joensuun lahjan kirkkaisiin valoihin. Tätä odotellessa.
Joonas haksahti panee vierasta humalapäissään ja erohan siitä tietenkin tuli. Menis äijä takas sinne Joensuuhun ja jäisi pois kokonaan mediasta.
Kyllä Tuksu oven avaa Joensuun pojalle, kun Velli mennyt Tuksun maaseuturesidensiin lepäämään muuttourakasta.
Ehkä ei nyt kihloja tällä kertaa, mutta raju romanssi, tunteen säkenöintiä.
Tuksu änkee kovasti julkisuuteen kun on ystävä kuallu. Siis rappiostriimaaja jonka Tuksu tapasi vain pari kertaa.
Uuno.fi ja Seiska tarttuivat vinkkiin ja meikkipussy täytti ehkä saturaisella. Huomenna on menestyskeikkakiertueen seuraava osa Savon sydämessä. Kykeneekö show-keikkaaja surultaan paikalle?¿ Muutto on vaiheessa, myös. Nyt Jojensuun nuori kundi auttamaan neitoa hädässä ASAP.
Lopettaisi noi keikkaillut ja menisi omaan seurakuntaan tekee vapaaehtoista työtä.
Miksi on niin monia jotka eivät pyri mihinkään?
Katselin Tuksun nuoruuskuvia ja ollut oikein söpö nainen ja siro vartaloltaan. Miksi on pilannut itsensä alkoholilla?
Enpä pitäs Tuksua edes pikkusievänä, tekotukka ja ruma meikkaus tekee halvan näkymän.
Sitä ihmettelen kuka menee katsomaan sen *showkeikkoja*, myötähäpeänko vuoksi?
Onkohan Veijo ja Joonas käyneet kiksauttamassa Tuksua, joka on ollut viime päivät hyvin iloisen oloinen?
Tuksu tuuletteli puutarhaansa Savossa, kuvien perusteella. Kommandona keikkaili 🤮
Biisit räjäyttää suoratoiston ja Tuksu nousee kansaiväliseen tähteyteen. Dualipat, arianagrandet ja rihannat jää telineisiin kun Tuksu pyyhkäisee ohi. Ehkä Tuksun yhden illan heila Mikey Rouk ottaa yhteyttä ja pyytää Amerikkaan käymään.
Kohta on Joutomies Johannan sängyssä. Jos/kun on Johanna päässyt kirkkaisiin valoihin.
Mies asunoton ja työtön. Siinnä taas jollekin naiselle lottovoitto elämäänsä.
Joonas on hupiukko, mutta Veijo on naisten unelma. Komea ja ilmeisen varakaskin. Kaikesta naisten kertomasta päätellen erityisen taitava ja pystyvä sänkyhommissakin.
Oletko kokenut ne ihanuudet siis itse sängyssä Veijon kanssa?
Joonas on nyt julkkis, kyynel kun Tuksu jää nyt toiseksi. No ei todellakaan, kyllä se nainen jotain keksii, että lehdet saa aihetta myös itse kviinistä kirjoittaa.
Veijo, Joonas ja Tuksu voisivat kaikki muuttaa yhteen, avoimeen suhteeseen. Tuksu nukkuisi makuuhuoneessa herrojen välissä. Toimiva järjestely kaikille osapuolille.
JUURI NÄIN!!!!!! HAHAHAHAHAA 666
Veijo ja Joonas voisivat fiiliksen ja stondiksen mukaan aina sopia kumpi on Tuksun kanssa sillee. Toisella olisi aina lepovuoro voimien keräämistä varten. Tämä voisi olla käytännöllinen ratkaisu.
Luulen, että Joonas voisi välillä tuupata Veijoa peräreikään. Vaihtelua tylsään arkeen! Hahah!
Ylilaudalla oli kirjoitettu että Juudas olisi pyrkimässä Johannan luokse.
Usko sinä joka juttuihin aivan rauhassa.
Voi purkiä tai olla pyrkimättä. Luulisi Jojensuun veikkosen jo ymmärtävän mikä Tuksu on naisiaan. Sitäpaitsi Johanna etsii uusia ystäviä Helsingin PK-seudulta fonduen ja seurakuntatilaisuuksien tiimoilta.
On puhuttu sitäkin, että Joonas olisi kateellinen Veijon meisselin koosta ja seksitaidoista.
Joonas, Veijo ja Tunkio Tukiainen voivat harrastaa yhdessä ryhmäseksiä. Hahah!