Olen parin kuukauden ajan saanut tutustua erääseen ihanaan naiseen, johon olen hyvin syvästi ihastunut. Juttumme sopivat hyvin yhteen, keskustelemme paljon kaikista maailman asioista ja kaikki on sujunut oikein hyvin.
Tänään hän kertoi minulle jotain, mitä olen mielessäni odottanut hänen jo jonkin aikaa sanovan. Hän kertoi minulle: "Jos vain olisit uskovainen, haluaisin aloittaa seurustelun kanssasi." Minulle hänen uskonsa ei ole minkäänlainen ongelma, keskustelemme paljon maailmankatselmuksellista asioista. Arvostan hänen uskoaan, koska näen sen tekevän hänestä onnellisen. Olen valmis tarjoamaan hänelle tukeani ja keskustelemaan hänen kanssaan näistä asioista koska vain, sillä erilaiset näkemykset toisivat meidän tapauksessamme vain rikkautta elämäämme. Olen pohtinut näkemyksiäni paljon ja valitettavasti en voi olla jotain muuta kuin mitä mielessäni olen aloittaakseni seurustelun hänen kanssaan. Jos se vaatisi teeskentelyä uskostani, mielestäni se olisi täysin moraalitonta.
Hän kehuu rehellisyyttäni ja ihmettelee, miten en muka ole uskossa. Minusta näillä asioillani ei ole pätkääkään tekemistä toistensa kanssa. Tuntemani ateistit ovat täysin yhtä moraalisia ja rehellisiä kuin tuntemani uskovaisetkin. Valitettavasti näkemyseromme ilmeisesti estävät jotakin todella hienoa tapahtumasta.
Tänään hän kertoi minulle jotain, mitä olen mielessäni odottanut hänen jo jonkin aikaa sanovan. Hän kertoi minulle: "Jos vain olisit uskovainen, haluaisin aloittaa seurustelun kanssasi." Minulle hänen uskonsa ei ole minkäänlainen ongelma, keskustelemme paljon maailmankatselmuksellista asioista. Arvostan hänen uskoaan, koska näen sen tekevän hänestä onnellisen. Olen valmis tarjoamaan hänelle tukeani ja keskustelemaan hänen kanssaan näistä asioista koska vain, sillä erilaiset näkemykset toisivat meidän tapauksessamme vain rikkautta elämäämme. Olen pohtinut näkemyksiäni paljon ja valitettavasti en voi olla jotain muuta kuin mitä mielessäni olen aloittaakseni seurustelun hänen kanssaan. Jos se vaatisi teeskentelyä uskostani, mielestäni se olisi täysin moraalitonta.
Hän kehuu rehellisyyttäni ja ihmettelee, miten en muka ole uskossa. Minusta näillä asioillani ei ole pätkääkään tekemistä toistensa kanssa. Tuntemani ateistit ovat täysin yhtä moraalisia ja rehellisiä kuin tuntemani uskovaisetkin. Valitettavasti näkemyseromme ilmeisesti estävät jotakin todella hienoa tapahtumasta.
Vastaukset 20
Vanhimmat
haluat pitää arvossa sitä mihin itse uskot.
Pidä siitä kiinni, naisia tulee ja menee.
Se mikä nyt näyttäisi olevan pieni ongelma, on jatkossa suurempi.
... asiaa nyt paljon. Toivoisin hänen hyväksyvän näkemykseni samoin kuin minä hyväksyn hänen näkemyksensä. Muuttua en aio enkä voi ... olen ateisti ja tullut tähän päätökseen syvän pohdinnan jälkeen.
Mielestäni sopisimme toisillemme hienosti. En näe näkemyseromme vaarantavan suhdettamme millään tapaa, mutta hän kuitenkin näkee.
Harmi ... minusta hän olisi se oikea minulle.
vaan täytyy keskustella asia selväksi.
Jos sinä olet valmis antamaan hänelle vapautensa ja päinvastoin, niin antaa palaa!
ajan kulua! Kun hän oivaltaa myös sinun ajatusmaailmasi, uskoisin luonnon hoitavan loput!
Minä olen nainen, Kristukseen uskova ja aloin seurustella ja myös menin naimisiin ja sain lapsia miehen kanssa, joka ei jaa uskoani. Alun seksihuuman jälkeen minulla on ollut tosi vaikeaa, koska suhteeltamme puuttuu se jatkuvuuden tunne, jota kaipaisin. Tarkoitan nyt kuoleman jälkeistä yhteistä elämää, jonka itse ymmärrän olevan ikuisena huomattavasti pidemmän yhteiselon, kuin tämän maanpäällisen. Olemme olleet yhdessä jo 10 vuotta, mutta joka päivä minua ahdistaa se, ettemme kuitenkaan voi puhua näistä minulle tärkeimmistä asioista jakaen. Toki voi keskustella, mutta ei siis jakaa.
Miestäni asia ei kiusaa, koska hän ajattelee niinkuin ehkä sinä, että keskustelu ja kunnioitus "riittää". Se ei riitä.
Olen jopa ajatellut eroa, mutta sen asian suhteen en ole vielä päässyt itseni kanssa sinuiksi, koska olemme lapsille molemmat niin tärkeitä. Ja minua rakastetaan, mieheni myös. Olen vain onneton. Niin syvästi onneton ja yksin.
"pidemmän yhteiselon, kuin tämän maanpäällisen."
Eiks diili oo
"kunnes kuolema erottaa"
Kerro, mikä muuttuisi jos miehesi uskoisi jumalaasi. Voisit jakaa hänen kanssaan joitain asiota, kyllä. Kauanko se riittäisi. Pian alkaisit toivomaan ehkä jotain uusia asiota tältä "lelultasi". Sillä leluhan hän sinulle näyttää olevan noiden puheiden perusteella. Totean vain, ilman syytöstä tai erityistä kunniotusta. Vai olenko väärässä?
Meitä ei pitäisi edes kuoleman erottaa :)
On tätä varmaan vähän vaikea ulkopuolelta hahmottaa, jollei ole itse kokenut. Enhän itsekään arvannut, miten paljon asia vaikuttaa.
En tiedä, onko sinulla sellaista asiaa, jonka uskot olevan omaa elämääsi suurempi juttu, ja jonka kesto on ikiaikainen.
Ajattelin,että tässähän tämä menee, mutta kyllä tämä vaikeaa on. Olen itse aina ollut helposti materiaalittomiin asioihin suuntautunut, mieheni tykkää porakoneista ja viiloista, mikä on hieno juttu- jollei se jäisi siihen. Eikä tätä oikein voi kääntää toisinkaan päin, koska mittakaava on vähän eri.
Kyllä, uskon, että minun mittakaavani on suurempi ja soisin voivani jakaa sen ilon.
Nyt se on jakamattomana suru.
"Eikä tätä oikein voi kääntää toisinkaan päin, koska mittakaava on vähän eri."
Illuusio. Kuvittelet omien asiodesi olevan parempia kuin toisen, koska ne ovat omiasi.
"En tiedä, onko sinulla sellaista asiaa, jonka uskot olevan omaa elämääsi suurempi juttu, ja jonka kesto on ikiaikainen."
Jos jokin olisi ikuista, paljonko sitä silloin arvostaisi? Onnea voi arvostaa vain, jos se on rajallista. Omaa elämääni suurempi juttu on siten kaiken katoavaisuus. Rakkaus, ilo, suru, onni, epätoivo, viha, elämä, karkkipussi, kukkakaali ja kaikki muu katoaa aikanaan. Siksi niitä voi arvostaa. Siksi pidän niistä kaikista. Jos jokin olisi ikuista, silloin se muuttuisi itsestään selvyydeksi, eikä sellaista voi arvostaa.
"Kyllä, uskon, että minun mittakaavani on suurempi ja soisin voivani jakaa sen ilon.
Nyt se on jakamattomana suru."
Tuo on hyvin itsekästä. Haluat kaiken. Historia tuntee monia jotka myös halusivat kaiken. Eikö sinun pitäisi yrittää oppia muiden virheistä. Tarvitseeko sinun toistaa heidän virheitään?
mutta siltikin olen sitä mieltä, kuin olen.
Ajattelepa, jos sinun kukkakaalisi muuttuisikin yhtäkkiä ikuiseksi ja joutuisit kipuilemaan sen tosiasian kanssa, että kaikki on sen jälkeen itsestään selvää, samanlaisena toistuvaa ja arkipäiväistä, luulen, että mykkyrälle menisi sinunkin kaunis sielusi.
Minä mykkyröin tuota vain toisinpäin.
Eli ongelmaa aiheuttaa se, että pelkäät menettämistä. Onko näin?
Muista, että jos kuolet ja jos on taivas ja jos joudut sinne, ja jos rakkaimpasi ei ole siellä(joka kuulostaa kummalliselta, sillä silloinhan siellä olisi suunnatonta tuskaa) niin et siltikään olisi menettänyt mitään. Omistat silti muistot. Sinulla on muistosi. Voit muistella. Muista että muutut. Vaikka kaikki muu oliskin ikuista, muuttumatonta, niin sinä et sitä ole. Mielipiteesi muuttuu, asenteesi muuttuu. Sinä käyt kokoajan muutosta. Toistaisitko ongelmasi. Mihin haluat muutosta?
Esimerkkisi ei toimi toisinpäin. Jos jokin olisi joka päiväistä, en arvostaisi sitä suuntaan tai toiseen. Jokapäiväisenä asia muuttuu merkityksettömäksi. Otetaan esimerkkinä vapaus. Siitä on tullut meille itsestäänselvyys Suomessa, vaikka se ei sitä olekkaan. Emme tunne sille erityistä arvostusta. Ehkä kammoa siitä että näin ei olisi.
että haavoitut liikaa, jos itsekkään et ole viellä saanut käsiteltyä asioitasi. Onko viisasta jatkaa?
Ihan lyhyesti, olit pohtinut eroa. Yhtä virhettä ei kannata korjata uudella virheellä. Kirjoitit että miehesi rakastaa sinua ja siitä on hyvä ponnistaa. Jokaisessa avioliitossa on ongelmia, jopa niissä joissa molemmat on uskossa.
Sananlaskuja
17 Rauta rautaa hioo, ja ihminen toistansa hioo.
18 Joka viikunapuuta hoitaa, saa syödä sen hedelmää; ja joka isännästänsä vaarin pitää, se tulee kunniaan.
19 Niinkuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä.
Tän mennessä kommentoineista voidaan päätellä että
1) uskovaiset ovat suvaitsemattomia
2) usko tekee onnettomaksi
Emme me uskovaiset ole suvaitsemattomia (tai jotkut voi tietty olla). Hyväksymme uskomattomat ihmiset lähipiiriimme, ystäviksi. Emme kuitenkaan välttämättä tahdo viettää loppuelämäämme ihmisen kanssa, joka ei jaa kanssamme meille elämässämme tärkeintä asiaa. Sitä paitsi, usko tekee ihmisen pohjimmiltaan onnelliseksi, vaikka elämässä on myös surua, niin kuin kaikilla.
Eiuskova ei vaan voi ymmärtää "miten tajuntaa laajentava kokemus" se on kun tajuaa,että taivas ja helvetti on olemassa,ja miltä uskova on pelastunut,kun tulee uskoon. Siis se on niin mieletön juttu,kun tajuaa Jumalan olevan todellinen,tai enemmänkin kuin tajuaa,siis kokee sen! yhtäkkiä niin moni asia aukeaa ja huomaa,että omien silmien päällä olikin peite. SE on vähän kuin matrix kokemus-herääminen. Mutta niin päin,että herää parempaan todellisuuteen,ja entinen elämä on pahaa unta.
Uskovan täytyy olla kovin vahva,että jaksaa elää ihmisen kanssa,jonka tietää jääneen paitsi sitä kokemusta,että Jumala on rakkaus,ettei tämä ole saanut kokea sitä armoa ja rakkautta,jonka itse on saanut,ja josta on todella onnellinen ja kiitollinen.
siitä onkin monesti niin surullinen, ettei eiuskova voi käsittää sitä tai ottaa vastaan mitä hänelle kertoo. Sitä yrittää ymmärtää ja muistaa millaista se oli,kun ei vielä itse ollut herännyt..Rakkauteen kuuluu myös se,ettei yritä pakottaa toista väkisin uskoon,koska ei se usko kumminkaan niin synny. Usko on Jumalan lahja.
Moni ihminen uhraa lähetystyölle elämänsä siksi,että rakastaa lähimmäistään ja haluaa,että tämä edes kerran kuulisi evankeliumin ja saisi itse valita kääntyykö Jumalan puoleen.
Pimeyden voimat vastustavat Jumalaa ja hänen tahtonsa tapahtumista. Sen vuoksi monet pilkkaavat uskovia tai muuten vastustavat uskoa. Mutta omasta kokemuksesta voin kertoa,että uskossa eläminen on sata kertaa parempaa kuin eiuskossa. Ei kannata pelätä muutaman ihmisen mielipiteitä elämän tärkeimmän valinnan kohdalla. Jos joku tätä lukeva pohtii tätä asiaa,niin voin kertoa,että uskovan ei tarvitse olla yksin:Jumala tuo paljon uusia rakkaita ystäviä, sen kuin vain alat pyytämään!=)Rukouksiimme näet vastataan!
Etsikää Jumalaa kun hän on vielä löydettävissä. Ei kannata odottaa kuolinvuoteelle. Siinä jää vaan koko elämä ilman Jumalan siunausta ja valuu tavallaan melkeinpä hukkaan.
Puolison valinnassa kannattaa olla tarkka. On hyvä tajuta, että koko loppuelämä on tarkoitus olla yhdessä.
Lemmikki eläin on korkeintaa 10-20 vuotta, mutta miehen kanssa saattaa joutua elämään jopa 80 vuotta.(hymy)
Avioliito on vähän kuin autolla ajo on tarkoitus päästä eteenpäin. Ja kun on erisuunta, käy niin että just kun kuski pääsee vauhtiin, niin toinen vetää käsijarrun päälle ja auto kääntyy ympäri ja suunta vaihtuu. On pakko ajaa tienlaitaan ja vaihtaa kuskia. Tehdään selväksi ja keskustellaan siitä että toinen pyrkii Joensuuhun ja toinen Helsinkiin ja ymmäretään hyvin, mutta ei voi mitään kun on eri suunta. Matkaa yritetään jatkaa ja sama tilanne. Mutta eihän siitä mitään tuu kun toinen pyrkii Joensuuhun ja toinen Helsinkiin. Ja jos tätä joutuu tekemään 80 vuotta niin huh huh.
Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat.
Eroavaisuutemme ihmisinä ja moraalisina olentoina on kuitenkin hyvin pieni. Hänen mielestään on jotenkin kummallista luonteeni tunnettuaan hän ei millään voi uskoa minun olevan ateisti, vaan ajattelee minua jonkinsortin uskovaisena. Muita ateisteja paljon tunnettuani tiedän, että näkemyksellä oikeasta ja väärästä, muiden kohtelemisella ja rehellisyydellä ei mielestäni ole mitään tekemistä uskovaisuuden tai ateismin kanssa. Olen ateistisesta perheestä, jossa toisten kunnioittaminen, rehellisenä oleminen ja oikeuden harjoittaminen ovat olleet automaattisia ja keskeisiä arvoja. Tämä nainen ja minä emme siis souda ja huopaa toinen toista mutta yhtäaikaa ja eri suuntiin. Ajattelemme miltei kaikista asioista hyvin paljon samankaltaisesti. Ainoa elämäämme vaikuttava seikka liittyy hänen mielipiteeseensä siitä, että emme voi alkaa yhdessäoloa mahdollisen kuoleman meitä joskus viedessä eri suuntiin. Tästä olen eri mieltä, mutta silti kykenen arvostamaan hänen ratkaisuaan ja mielipidettään, kuten hänkin minun.
Välillämme on paljon välittämistä ja vietämme paljon aikaa jokaikisestä päivästä yhdessä.
Siis ongelma ei varmaankaan ole siinä kuinka rehellisiä ja hyviä ollaan. Veikkaan että ihmisenä saatat olla paljon rehellisempi ja parempi kuin minä ja tämä mielitiettysi.
Mutta ongelmaksi saattaa mahdollisessa avioliitossa muodostua se, että toinen seuraa Jeesusta ja toinen ei. Siis kyseessä on kirjaimellisesti suunta.
Itse tulin toistakymmentä vuotta sitten uskoon. Mieheni tuli hieman jälkeeni. Meillä mielipideneroja riittää ja itseasiassa hän on tälläkin hetkellä vihainen minulle ja ihan aiheesta. No koitan korjata asian. Mutta meillä on yhteinen Herra jonka edessä olemme vajavaisinakin yhdessä.
Jos menisitte naimisiin, niin sinun puolisosi olisi Hänen edessään yksinään, koska sinä et uskoisi edes puolisosi Jumalan olevan olemassa. Tiedän että sinun on vaikea käsittää miksi uskova nainen empii naimisiin menoa uskomattoman kanssa. Mutta toivon että viestini edes vähän pystyi raottamaan asiaa.
Mutta toivotan sinulle kaikkea hyvää piirityksessäsi. (hymy)
Rukoilen Jumalaa, johon mielitiettysi uskoo, että hän kaikessa viisaudessaan keksisi ongelmaan ratkaisun.
puhellaankohan tässä nyt vl:sta/ortodokseista/muista "uskovaisista"??
tarinan tyttö kuulosti vanhoillislestaadiolaiselta(?)jos näin on..(ilman evankeliumia-anteeksiantoa Jeesuksen nimessä ja veressä-avioliitossa on näin uskovan ja "uskottoman" vaikea elää yhdessä,arvot poikkeavat melko jyrkästikin toisistaan..esim vl ottaa kaikki lapset vastaan Jumalan lahjoina..)
uskon että tyttö kamppailee yhtä kovasti asian kanssa kuin sinäkin..tilanne on varmasti Erittäin hankala teille Molemmille.
zemppiä teille! :)
Hän on tavanomainen uskovainen, ei vl tai ortodoksi.
Meidän välillämme on suunnattomasti tunteita, jotka kumpikin on myöntänyt. Kumpikaan ei tunnu haluavan olevan päivääkään erossa toisesta. Emme koskaan ole keskustelleet elämännäkemyksistämme kiistanomaiseen tai mitenkään ikävään sävyyn, vaan kumpikin on ymmärtänyt toistensa näkökulmat omista lähtökohdistaan. Joskus hän sanoo minulle, emme voisi aloittaa yhteistä elämäämme, sillä sen jatkuessa pitkään emme loppujen lopuksi tulisi kuoleman jälkeen jakamaan toisiamme minun ollessa helvetissä ja hänen taivaassa. Itse olen tästä eri mieltä, mielestäni kumpikaan emme olisi kummassakaan vaan maantuisimme mullan alla. Kummallakin meistä on toisiansa kohtaan hyvin arvostava näkemys ja erilaisuus myös jotenkin tukee suhdettamme, vaikka se on myös este minkään syvemmän syntymiselle.
Yritä saada tyttösi ymmärtämään, että välisenne ero on ehkä vain retorinen - siis varsinkin jos sinusta näyttää, että arvonne ovat kuitenkin yhteneväiset. Puhutte samasta asiasta vähän eri kielellä, pyrkimyksenne ovat yhteisiä, vaikka polut olisivat "vuoren vastakkaisilla puolilla".
http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php?topic=8161.0
Ikuisuus pitää kyllä huolen itsestään.
Uskoa, toivoa, rakkautta ja menestystä pyrkimyksillesi :)