SU:
Halla-aho varoittaa: Jos Venäjän provokaatioihin ei reagoida, Eurooppa ajautuu syvään liemeen
Halla-aho varoittaa: Jos Venäjän provokaatioihin ei reagoida, Eurooppa ajautuu syvään liemeen
HALLA-AHO VAROITTAA
Anonyymi-ap
2182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho painottaa, että Euroopan on reagoitava nykyistä selvästi ponnekkaammin Venäjän toimiin ja otettava aiempaa suurempi vastuu Ukrainan tukemisesta. Hän varoittaa, että Venäjä kokeilee jatkuvasti Euroopan rajoja. Jos provokaatioihin ei vastata, ne pahenevat ja tilanne voi muuttua vakavaksi ennen kuin sitä ehditään huomata.
SU:
"Ylen Ykkösaamussa vieraillut eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho varoittaa, että Venäjän provokaatioihin reagoimatta jättäminen voi johtaa Euroopan kannalta yhä vaikeampaan tilanteeseen.
– Venäjä kokeilee koko ajan rajojaan Euroopan kanssa. Jos Vladimir Putinin ja Venäjän provokaatioihin ei reagoida, niin silloin ne muuttuvat jatkuvasti pahemmiksi ja ennen kuin huomaammekaan, me olemme todella syvässä liemessä."
KOMMENTTI:
Halla-aho puhui asiaa, sanoi suorat sanat suuruudenhullun Putinin Venäjän toiminnasta.
Toivottavasti on uutisoitu medioissa näkyvästi, jotta asia menee myös putinistien kaaliin meillä ja heillä.
sana jos sdp,,ja vasemmistoliiton tomintaan oppositioissa ei puututa suomi antautuu venäjälle,,
Demareiden "kuusikko" ainakin olisi valmis avaamaan taas rajan venäläisille.
Tai yleensä itärajan takaa tuleville.
Ja putinistit yleensä illistelevät Ukrainan tukemiselle, mollaavat Zelenskyitä ja Suomen päättäjiä suhtautumisesta Venäjään.
Alpo Rusi: Neuvostoraha vaikutti vaalituloksiin vuosikymmeniä
Suomi eroaa entisistä Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olleista nykyisistä niin sanotuista Naton etulinjan maista siinä, että sillä on ilmiselviä vaikeuksia käsitellä avoimesti lähimenneisyyttään, kirjoittaa valtiotieteen tohtori Alpo Rusi.
Taisto Sinisalo puhuu lokakuun vallankumouksen 70-vuotisjuhlissa vuonna 1987. PRESSFOTO/JARMO KNUUTTILA
Alpi Rusi
Eilen klo 20:04
Tähän vaikuttaa suomettumiseen liittyvät tulkintaerot. Moskovan toivomusten noudattamisessa pääsyylliseksi on leimattu milloin Urho Kekkonen, milloin Kalevi Sorsa.
Kumpikaan heistä, eivätkä heidän perässähiihtäjänsä, saa täysin puhtaita papereita avautuneiden arkistojen pohjalta, mutta näköharha syntyy Suomen kommunistisen puolueen SKP:n vaikutuksen vähättelystä.
Neuvostoliitto kävi ”poliittista sotaa” Suomen länsimaista yhteiskuntajärjestystä vastaan 1948 solmitun YYA-sopimuksen avulla. Tässä ”hiljaisessa sodassa” Neuvostoliiton apuna toimi Suomen kommunistinen puolue SKP ja sen peitejärjestöksi eduskuntavaaleja varten 1944 perustettu Suomen Kansan Demokraattinen Liitto SKDL.
Peitejärjestö menestyi sodan jälkeisissä pelon ilmapiirissä ja nousi suurimmaksi ”puolueeksi” vuoden 1958 vaaleissa, jonka seurauksena eduskuntaan tuli vasemmistoenemmistö. Käytännössä SKDL:n toimintaa ohjasi ja pitkälle rahoitti SKP, vaikka ajoittain liiton sosialistit ottivatkin näkyviä irtiottoja isäntäpuolueen linjauksista.
Ilman Moskovan taloudellista tukea SKDL:n kannatus olisi jäänyt paljon laihemmaksi, jolla oli vaikutusta vasemmiston merkitykseen. Toisaalta SKDL:n olemassaolo esti SDP:n kasvun yli 30 prosentin suurpuolueeksi. Tämän ongelman Moskova tajusi ja keskitti voimavarojaan myös SDP:n ”oikeiston” suitsimiseksi.
SKP:n saaman taloudellisen tuen yhtenä ehtona oli myös yhteistyö KGB:n kanssa johon kuului tiedustelun ohella NKP:n ohjeistamat hankkeet poliittisen sodan voittamiseksi.
Venäjän federaation suurlähetystö Helsingissä kuvattuna toukokuussa 2022. Ismo Pekkarinen / AOP
Tähänastinen historiantutkimus on pitkään silitellyt Suomen kommunistisen liikkeen sotien jälkeistä historiaa.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen varoiteltiin aloittamasta kommunistien vainoja.
Vaikka SKP:n saama Moskovan taloudellinen tuki on nyttemmin pitkälle selvitetty, siitä ei ole tehty kuitenkaan riittäviä johtopäätöksiä. SKDL ei ollut tavallinen parlamentaarinen puolue, vaan taloudellisesti NKP:n tukema ja ohjastama ”viides kolonna”, tai ”Troijan hevonen”, jota viimeksi tietokirjailija Pekka Virkki on arvioinut teoksessaan ”Suomalaisen kommunismin ruumiinavaus”(2026).
Vaikka KGB ja sotilastiedustelu GRU luopuivat suoraviivaisesta kommunistien värväyksestä 1950-luvun lopulla, se ei estänyt myöhemmin Itä-Saksan Stasia eikä KGB:tä käytännössä värväämästä kommunisteja tai heihin verrattavia ”luotettavia” suomalaisia.
Supo paljasti useita SKP:n jäsenten vakoiluoperaatioita vielä 1950-luvulla, mutta myöhemmin ne joko lakaistiin maton alle tai Supo yksinkertaisesti vain karkotti Tehtaankadun diplomaatteja tapausten paljastuttua jättämällä KGB:n suomalaiset ”poliittiset kontaktit” syyttämättä.
Itä-Saksan Stasin arkistojen tutkinta 2000-luvun alussa vahvisti, että lainvastaista vakoilua tehneet suomalaisagentit olivat joko SKDL:n tai joissain tapauksissa SDP:n aktiiveja. Tämä selittänee osaltaan, miksi Supon hallussa olevien nimilistojen ympärille on latautunut paljon dramatiikkaa.
KGB:n edeltäjän NKVD:n yhteydet suomalaisiin on ainakin alustavasti kartoitettu aiemmissa tutkimuksissa, joista viimeisin on Stephen Kotkinin teos Waiting for Hitler (2017).
Neuvostoliitto sai Suomen valtiojohdon luottamuksellisia keskusteluja käyttöönsä ennen talvisotaa ja myöhemminkin. Sodan jälkeen Neuvostoliiton poliittinen vaikuttaminen kulki käsi kädessä vakoilun kanssa.
SKP:n johtajat olivat kesällä 1947 vaatineet Moskovassa ystävyyssopimuksen solmimista. Pariisin rauhanneuvotteluissa 1946-47 SKDL:ää edustanut pääministeri Mauno Pekkala antoi Suomen valtuuskunnan puheen etukäteen Neuvostoliiton ulkoministerin Vjateslav Molotovin tarkastettavaksi, jonka seurauksena siitä jouduttiinkin poistamaan Karjalan palauttamiseen viitanneet kohdat.
SKP:n epäonnistuttua nopean valtaannousun tavoittelussa, KGB pyrki luomaan Suomeen 1950-luvun puolivälistä alkaen merkittävän tukiverkoston kommunistien lisäksi yhteiskunnan eri lohkoilta. Tämä edellytti KGB:n peitediplomaattien määrän lisäämistä ja sotilastiedustelu GRU:n perustamista.
Tehtaankadulla vaikutti diplomaatin peitevirassa 1954-1960 Neuvostoliiton armeijan entinen everstiluutnantti Viktor Vladimirov, joka opittiin tuntemaan suoraviivaisesta puuttumisestaan Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan.
Hän yritti käynnistää YYA-sopimuksen vuotuiset tarkistuskonsultaatiot, eikä epäröinyt arvostella Supon johtoa liiallisesta intoilusta. Tällaista toimintaa kuvataan nykyisin puuttumiseksi toisen maan sisäisiin asioihin, mutta aikanaan siitä ei julkisuudessa hiiskuttu.
Kommunistien opiskelijajärjestössä 1980-luvulla toiminut professori Kimmo Rentola on kuvannut SKP:n pääsihteeriä Ville Pessiä mieluummin poliittiseksi vaikuttajaksi kuin varsinaiseksi vakoojaksi.
Christopher Andrewin ja Vasili Mitrokhinin teos The Mitrokhin Archive (1999) on kuitenkin paljastanut, että KGB oli rekrytoinut Pessin peitenimellä ”Baranov” jo ilmeisesti 1945.
Tästä todisteena on samasta arkistosta löytynyt tieto, jonka mukaan esimerkiksi vuonna 1977 Neuvostoliitossa vietetyn kesäloman yhteydessä Pessille oli annettu tehtävä hankkia Helsinkiin tulevalle KGB:n päällikölle Vladimiroville 3-4 ”luotettavaa suomalaista” koulutettaviksi illegaaliagenteiksi amerikkalaisia kohteita vastaan lueteltujen Nato-maiden pääkaupunkeihin.
Vladimirov saattoi Helsingistä käsin johtaa Länsi-Eurooppaan sijoitettuja vakoiluoperaatioita, joka on häntä koskevassa kirjallisuudessa jätetty selvittämättä, eikä Pessiä virallisesti epäilty KGB:n avustamisesta elinaikanaan.
Vladimirov on kertonut TASSin kirjeenvaihtajana 1980-luvulla pitkään toimineelle Aleksandr Gorbunoville , että myös keskustapuolue ja sosialidemokraatit saivat rahallista avustusta NKP:ltä. Nämä tiedot ovat kirjattuina kirjeenvaihtajan muistelmateoksessa Tehtaankatu 1(1992).
Ainakin Maalaisliitto sai 1962 10 miljoonaa markkaa neuvostoapua vaalityölleen, mutta SDP:n osalta ainoastaan Sorsan asema KGB:n ”luottamuksellisena kontaktina” on periaatteessa voinut sisältää myös taloudellista tukea.
Uskottavia asiakirjoja NKP:ltä saaduista pimeistä raha-avustuksista on kuitenkin käytössä SKP:n ohella vain vuosina 1959-1972 toimineen sosialistisen TPSL:n ensimmäisen puheenjohtajan Emil Skogin saamista raha-avustuksista. NKP:n päätös 26.6.1957 oli suuruudeltaan sata miljoonaa Suomen markkaa (2,6 miljoonaa euroa), joka kattoi Skogin yhden vuoden tarpeet SDP:n oikeistosuuntauksen vastaisessa kamppailussa.
Neuvostoliitto halusi heikentää ”asevelisosialidemokraattien” johtamaa SDP:tä ja heidän 1962 perustamaansa keskusammattijärjestöä SAJ:tä, jolle Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA oli antanut tuntuvaa rahallista tukea. Kansan Uutisten paljastettua 1967 tukisummat, lähes 800 000 markkaa vuodessa, SAJ suljettiin ammattiyhdistysliikkeen eheyttämisneuvottelujen ulkopuolelle.
Se, että SKP:n ja TPSL:n saamia tukisummia ei vuodettu, tarkoitti, että vain CIA leimautui julkisuudessa, joka sekin oli osoitus, miten Troijan hevonen saattoi vahvistua ilman seurauksia.
SAJ:n viimeinen puheenjohtaja Jaakko Rantanen kuoli oudossa auto-onnettomuudessa 1976 yhdessä SAJ:n entisen talousjohtajan kanssa, joka herätti epäilyjä jopa sabotaasista.
Myöhemmin 1960-luvulla oli julkinen salaisuus, että TPSL sai jatkuvasti vaalirahoitusta Moskovasta. Puolue sai 1966 vaalissa seitsemän kansanedustajaa, jota ilman eduskuntaan ei ehkä olisi tullut kolmen paikan turvin vasemmistoenemmistöä.
TPSL:n pää-äänenkannattajan Päivän Sanomien päätoimittaja Eero Santala oli KGB:n vaikuttaja-agentti ”Samuel”, joka osallistui KGB:n operaatioihin ainakin SDP:n vuoden 1969 puoluekokouksen yhteydessä ja kansanedustaja Georg C. Ehrnroothin poliittiseksi eristämiseksi 1972. Nämä tiedot tulivat julkisiksi vasta 2010-luvulla lähinnä Mirohinin arkistoista.
TPSL sulautui SDP:hen 1973, jonka jälkeen puolueen johtohenkilöitä hyviteltiin nimityksillä. Puoluevaihdoksen tehnyt Santala nimitettiin Eläketiedotustoimiston johtajaksi 1973.
Taisto Sinisalo kuvattuna elokuussa 1986. Esa Pyysalo / IL-ARKISTO
Dosentti Arto Luukkasen mukaan (Suomen Kuvalehti 7.4.2011) Moskovassa 1918 perustettu SKP rahoitti ennen talvisotaa toimintaansa salakuljetuksella, mustan pörssin kaupalla ja valuuttakeinottelulla.
Sotien jälkeen puolue sai tukea ensin vuonna 1947 perustetusta Kommunististen ja työväenpuolueiden informaatiotoimistosta (Kominform) ja sen yhteydessä toimineesta Kansainvälisestä ammattiyhdistysrahastosta. Sen alkuperäiset varat tulivat Neuvostoliitosta ja Kiinasta.
SKP sai rahastosta vuosina 1950-1966 tukea keskimäärin puoli miljoonaa dollaria vuodessa. Supo sai SKP:ssä toimineen tiedottajan välityksellä jo 1956 tarkkoja tietoja rahoituksesta ja rahanpesun menetelmistä.
Ulkopoliittisista syistä rahoja vastaanottaneita SKP:n edustajia ei kuitenkaan pidätetty.
SKP:n rahoitukseen osallistuivat myös neuvostokaupan piiirissä toimineet yhteisyritykset.Eräs keskeisimpiä kommunistien liiketoiminta apparaatin osasia oli kaupparekisteriin vuonna 1958 merkitty maahantuonti- ja vientiyritys Fexima Oy.
SKP:n omistamiksi tai sen vaikutuspiiriin kuuluviksi yrityksiksi on Pekka Virkin teoksessa (2026) lueteltu Feximan lisäksi muun muassa helsinkiläiset Ajan Mainos Oy, Kansan Kulttuuri Oy, Kirjapaino Kursiivi Oy, matkatoimistot Lomamatka ja Ystävyysmatkat sekä niin ikään painoalalla toiminut Yhteistyö Oy ja esimerkiksi Teboil.
Oleg Gordijevski on nimennyt teoksessa ”Sokea peili”(1997) Thomeston ja Nesteen yrityksiksi, joissa KGB:llä oli solutettuja agentteja ja vaikutusvaltaa.
Supon päällikkö Eero Kekomäki varoitti vielä 1992,
Tšekkoslovakian miehityksen jälkeen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen NKP:n politbyroo teki 8.1.1969 päätöksen (PB/111/162) kansainvälisen rahaston perustamisesta ”vasemmistolaisten puolueiden ja työläisten järjestöjen tukemiseksi”.
Rahastoon kerättiin vuositasolla 16,5 -22 miljoonaa dollaria, jotka tulivat pääosin NKP:ltä mutta jonkin verran myös Itä-Euroopan toveripuolueilta.
Yksistään 1970 pääsihteeri Pessi vastaanotti seteleinä nykyrahassa yli viisi miljoonaa euroa.
Vladimir Bukovskin arkistoon kopioitujen NKP:n asiakirjojen mukaan SKP sai joulukuussa 1980 kolmanneksi eniten tukea, 1,4 miljoonaa dollaria, kaiken kaikkiaan 57 puolueelle ja järjestölle annetuista tuista (29.12.1980, PB 230/34).
Kaiken kaikkiaan SKP sai 1969-1990 tästä rahastosta noin 160 miljoonaa Suomen markkaa.
NKP:n rahaston jakamat tuet jaettiin vuosittain hieman kuin Kulttuurirahaston apurahat aina vuoteen 1989/90 saakka. Dollareiden toimitus vastaanottajille määrättiin NKP:n keskuskomitean kansainvälisen osaston päätöksissä tapahtuvaksi KGB:n kautta.
Rahojen vastaanottaja kävi lunastamassa avustukset KGB:n ulkomaantiedustelun päälliköltä, ”residentiltä”, Neuvostoliiton suurlähetystöstä, jonne ne oli tuotu Moskovasta saapuneen KGB:n kuriirin välityksellä.
Joulukuussa 1989 rahasto jakoi vielä 22 miljoonaa dollaria 73 puolueelle tai järjestölle.
Tässä vaiheessa rahaston maksuista vastasi enää yksin NKP Itä-Euroopan maiden veljespuolueiden vetäydyttyä rahastosta 1987 taloudellisiin vaikeuksiin vetoamalla.
Pääsihteeri Pessin jälkeen tukirahoja vastaanotti 1980-luvulla pääsääntöisesti SKP:n varapuheenjohtaja Taisto Sinisalo jopa 40 miljoonaa markkaa, puheenjohtaja Jouko Kajanoja 3,5 miljoonaa markkaa sekä vielä 1990 SKP(y):n puheenjohtaja Yrjö Hakanen sai puoli miljoonaa markkaa.
SKP:n taloudenhoitaja istui Työväen Säästöpankin hallituksessa, joka saattoi olla merkityksellistä myös NKP:n jakamien stipendien hoitamisessa, vaikka epäilyn varmistaminen vaatii lisäselvityksiä.
Gorbunovin mukaan SKP:n sisäisessä valtataistelussa oli kyse aina myös kamppailusta neuvostoliittolaisesta rahasta. 1980-luvun alussa SKP:n ns. enemmistöläisten johto päätti uudistaa SKP:n taloudenhoidon, vaikka myös enemmistöläinen SKP:n aiempi puheenjohtaja Aarne Saarinen oli hakenut riihikuivia dollareita aika ajoin myös Vladimirovin kotoa.
Joulukuu 1984: KGB-kenraali Viktor Vladimirovin läksiäiset, kättelemässä Kalevi Sorsa. Iltalehti / Matti Saves
Mauno Koiviston tultua valituksi presidentiksi tammikuussa 1982, hän antoi Supon päällikölle suullisen määräyksen, jonka mukaan SKP:n jäsenten automaattinen rekisteröinti lopetettiin kokonaan. Puolueen johdon tarkkailu ja tiedottajien käyttö kuitenkin jatkui, tosin rajoitetummin tavoittein.
Koivisto ei myöskään puuttunut, kuten eivät edeltäjätkään, SKP:n saamaan rahoitukseen.
Supon vastatiedustelu suunnattiin ensisijaisesti neuvostoliittolaisten vaikutusyrityksiin, vaikka poliittinen tiedustelu nähtävästi jätettiin kokonaan seuraamatta kuten Supon apulaispäällikkö Pylkkänen totesi 8.11.1989 eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa.
Supo osallistui KGB:n kanssa myös henkilötietojen vaihtoon, josta todistaa Venäjän ulkomaantiedustelun SVR:n johdon Supolle 1993 välittämä kirjelmä, jota on käsitelty teoksessa ”Kremlin kortti” (2022).
Myöhään syksyllä 1991 SKP:n saamat Moskovan dollarit nousivat julkisuuteen Neuvostoliiton lehdistön julkaistua niistä raskauttavia asiakirjoja.
Venäjän federaation presidentti Boris Jeltsin vaati NKP:n kieltämistä ja puolueen länsimaiden kommunistipuolueille ja muille järjestöille antamien rahalahjoitusten takaisinperintää.
Suomessa asia ei ollut läpihuutojuttu. Supon päällikkö Kekomäki arvosteli julkisuudessa SKP:n saamaa neuvostorahoitusta, mutta kommentti ei juurikaan saanut vastakaikua mediassa tai poliittisessa eliitissä.
Kokoomuksen puheenjohtaja Ilkka Suominen ei pitänyt ajatuksesta, että vain kommunistit laitettaisiin tikun nokkaan. ”Kaikkihan me pidimme heihin yhteyttä”. Kyse ei kuitenkaan ollut vain yhteydenpidosta, vaan siitä, että SKP oli todellakin ”Troijan hevonen”, jonka sisälle Suominenkaan ei nykytiedon valossa mahtunut.
KGB:n Helsingin viimeinen asemapäällikkö, ministerineuvos Felix Karasev tapasi presidentin kansliapäällikön 28.11.1991.
Hän otti puheeksi SKP:n NKP:ltä saamat taloudelliset tuet. Moskovskie Novosti oli julkaissut Taisto Sinisalon 31.12.1987 allekirjoittamat kuitit 1,2 miljoonan markan vastaanottamisesta, jonka hänelle oli toimittanut kuitin merkintöjen mukaan Helsingissä aiemmin palvellut KGB:n korkea-arvoinen upseeri Vladimir Silvestrov.
Lähetystöneuvos Leo Pauzin oli Karasevin mukaan lähestynyt asiassa ulkoministeriötä samana päivänä, mutta KGB:n residentti halusi hoitaa henkilökohtaisesti ongelmaa nähtävästi suoraan Koiviston avulla.
Taustalla oli Jeltsinin esittämä tutkimuspyyntö johon Karasev viittasi yhteydenoton perusteluna. Kansliapäällikön muistion mukaan Karasev oli huolissaan Mihail Gorbatshovin puolesta ja oletti omana käsityksenään, että rahoja koskevia tutkimuspyyntöjä eri maihin tullaan käyttämään Neuvostoliiton presidentin aseman heikentämiseen ja mahdollisesti jopa hänen vetämisekseen oikeuteen.
”Asiaan saattaa liittyä myös Venäjän parlamentin Suomen valtiolle esittämä vaatimus rahojen palauttamiseksi.” Residentti täsmensi kansliapäällikön asiaa kysyessä, että raskauttavinta ovat väitteet Sinisalon allekirjoittamista kuiteista, jotka ”toimivat todisteina Moskovassa ja antavat aihetta toimenpiteisiin vero- ym. viranomaisten taholta Suomessakin”.
Karasev ymmärsi, että Sinisalo oli mahdollisesti syyllistynyt Suomen lain pohjalta suoranaisiin rikoksiin, kuten rahanpesuun. Hän selitti myös, että toiminta jatkui ainakin vuoteen 1986, ts. myös Gorbatshovin pääsihteerikaudella .
Residentti väitti yrittäneensä ylipuhua 1986 NKP:n johtoa (ulkomaanosaston apulaispäällikkö Vitali Shaposnikov), että avustukset lopetettaisiin. Sinisalon kuittaus oli kuitenkin allekirjoitettu vuoden 1988 kynnyksellä joten Karasev saattoi kertoa tekaistun tarinan, koska SKP(y) sai rahaa vielä 1990. KGB:n residentti oli aina myös harhauttavan tiedon levittämisen ammattilainen.
KGB:n residentin mukaan Venäjän federaation hallituksen toimien ilmiantaja oli NKP:n keskuskomitean sihteeristöstä Suomea hoitanut Anatoli Smirnov. ”Hänellä on ylen määrin tietoja yleensä puoluetuesta ja erityisesti SKP:n osalta”. Viittaus heittää varjon myös muidenkin puolueiden päälle.
Tapaamisen lopussa Karasev kiinnitti huomiota vielä Pravdassa julkaistuun lehtikirjoitukseen jossa ”samansuuntaista kritiikkiä Jeltsinistä kuin TP”. Kommentilla kaiketi rohkaistiin Koivistoa jatkamaan samalla linjalla. Kansliapäällikkö totesi seuranneensa asiaa lehtien välityksellä ja lupasi saattaa asian eteenpäin Koivistolle ”vaikka tuskin tämä voi juuri tehdä asialle mitään”.
Kansliapäällikkö pyysi Karasevin presidentin linnaan 4.12. jolloin hän kertoi Koiviston keskustelleen SKP:n rahoista oikeusministeri Hannele Pokan kanssa. Tätä Karasev kai oli toivonutkin.
Koivisto ”oli todennut Pokalle että ellei ole oikeudellista pakkoa, ei ole syytä ryhtyä toimenpiteisiin”, mutta ”toisaalta jos oikeusprosessi lähtee liikkeelle, siihen ei pidä eikä voidakaan puuttua”.
Koivisto toisin sanoen antoi ymmärtää, että hallituksella saattoi olla edellytykset estää poliisin tai veroviranomaisten tutkinnan aloittaminen. Myöhemmin kävi selväksi ettei Sinisalo tai kukaan muukaan joutunut oikeudellisiin vastuisiin NKP:n pimeästä rahoituksesta.
Syyttäjä antoi myöhemmin päätöksen perustellen tutkinnan keskeyttämistä mahdollisen rikoksen vanhentumisella. Ratkaisu oli käsittämätön, koska vanhentumisesta ei ole voinut olla kyse. Neuvostoliitto kaiken lisäksi hajosi parin viikon päästä, joten tarve poliittiseen varovaisuuteen oli poistunut.
SKP:n saama rahallinen neuvostotuki lisäsi vuosikymmenien ajan SKDL:n kannatusta merkittävästi.
Tänään puhuttaisiin vieraan valtion harjoittamasta vaalivaikuttamisesta, mutta ongelmaa ei tunnistettu tai haluttu tunnistaa aikanaan. Sitä pidettiin aiheena, josta ei voitu puhua ainakaan julkisesti.
Lisäksi kyse oli laittomasta rahasta, jota voi verrata rahanpesuun. Supo tiesi näin tapahtuneen, mutta ei poliittisista syistä pidättänyt rahojen vastaanottajaa, vaikka pääsihteeri Pessiä, kuten Supon raporttia vuodelta 1971 voi tulkita.
Missä määrin tällainen tuki edellytti vastapalveluksia on enää vain osin hämärän peitossa. On kuitenkin viitteitä varteenotettavissa tutkimuksissa siitä, että SKP:n ja aikanaan TPSL:n saamat suuret rahasummat edellyttivät tiedusteluyhteistyöhön ryhtymistä.
Vasemmistoliitto perustettiin 1990 SKDL:n tilalle ilman menneisyyden likapyykin pesua. Vaikka KGB rämetti laajalti puoluepolitiikkaa, käytännössä SKP:n seuraajapuolueella on menneisyyden likapyykin pesussa erityisvastuunsa.
SDP JA VASEMMISTO LIITTO ELÄVÄT VENÄJÄN LIKAiISILLA RAHOILLA
ELKÄÄ ÄÄNETÄKO ISÄNMAAN PETTUREITA SDP JA VASEMMISTOLIITTOA ..ANTIFA NAZIT ,, KUIN RANSKASSA NYTTEN RÄUHÄÄVÄT ELOKAPINA KONE OY ,,MAKSAMANA YMS..
Hyvä huomautus, varoitus!
Kiitos!
Alpo Rusi on tehnyt tärkeää tutkimus- ja julkaisutyötä.
Koettiin ilmeisesti kiusalliseksi, jopa vaaralliseksi henkilöksi silloin, kun joutui syyttä syytetyksi "Stasin agentiksi".
Onneksi pääsi pinteestä ja vastapuoli sai pitkän nenän.
Tyypillistä Hullu-uhon uhoamista. Eurooppa on jo syvällä liemessä, mutta pelkästään oman typerän toimintansa ja politiikkansa seurauksena.
Säikky sivari ja Tampereen sosialisti eivät kumpikaan ole oikeutettuja antamaan lausuntoja valtion turvallisuuteen liittyen.
Tampereen sanomissa on haukuttu persut ja demarit ym.
No kun tietää minkälainen siellä on pormestarina, hihihi.
Jussi Halla-aho ja Sanna Marin puhuvat asiaa!
Se vain ei mene ryssämielisten kaaliin.
Puhuvat niin kuin käsketään ja kuinka globalistit haluavat.
Persut Pettää AINA