"DDR"

alias "Deutsche Demokratische Republik" alias "Itä-Saksa" alias "Neuvostoliiton miehittämä Saksan itäosa" vilahtelee nykyään useasti suomalaisessa keskustelussa. Muutama fakta tästä "maasta".

Neuvostoliitto muodosti sen omasta miehitysvyöhykkeestään toisen maailmansodan jälkeen. Alueella oli noin 17.000.000 asukasta. Siellä oli loppuun asti 300.000 puna-armeijan miehityssotilasta. Alue ei muodostanut valtiota etnisesti tai maantieteellisesti, ainoa peruste sen olemassaololle oli Neuvostoliiton tuoma ja ylläpitämä poliittinen järjestelmä jota kutsuttiin sosialistiseksi.

Kun väestöpako Saksan Liittotasavaltaan muodostui alueen kannalta katastrofaaliseksi, Berliini halkaistiin muurilla vuonna 1961. Muurilla tiedetään murhatun useita satoja länteen yrittäneitä. Kymmenet tuhannet perheet hajosivat vuosikymmeniksi.

Kun Neuvostoliitto hajosi, alue oli muutaman kuukauden itsenäisenä valtiona. Itsenäisyyden tunnuksena oli aluksi "Wir sind das Volk" - "me olemme kansa"; se muuttui kuitenkin melkein heti tunnukseksi "Wir sind ein Volk" - "me olemme yksi kansa". Alue päätti ensimmäisissä vapaissa vaaleissaan liittyä Saksan Liittotasavaltaan. Vaaleja värittivät Ranskan presidentin Mitterrandin ja Iso-Britannian pääministerin Thatcherin valtiovierailut, joilla he yrittivät vaikuttaa Saksan kahtiajaon säilymiseen. Saksan yhdistymisen arkkitehti oli liittokansleri Helmut Kohl. Hänen tukenaan oli USAn presidentti George Bush.

Henkilökohtaiset kokemukseni alueesta rajoittuvat yhteen vajaan tunnin mittaiseen oleskeluun Itä-Berliinin lentokentällä vuonna 1977 ollessani lomamatkalla Prahaan. Meidän oli määrä jatkaa samalla koneella mutta meidän oli poistuttava terminaaliin välilaskun ajaksi. Passimme otettiin pois ja meille annettiin pahvinen lappu jota varoitettiin ankarasti hukkaamasta. Matka koneesta terminaaliin, n. 100 metriä, suoritettiin kävellen ja meitä saattoi ryhmä sotilaita jotka osoittelivat meitä konepistooleilla. Terminaalin baarissa tilasin juotavaa ja tiedustelin epävarmana baarimikolta, voinko maksaa Saksan markoilla. Mieleeni on elävästi jäänyt nopeus, jolla 5 DM:n setelini katosi baaritiskiltä.

Kun eräässä Suomen Kuvalehdessä oli 1980-luvun loppupuolella artikkeli, jossa väitettiin alueen elintason olevan lähes Saksan Liittotasavallan tasolla, yritin hankkia sen valtionbudjettia. Tehtävä osoittautui liki mahdottomaksi: juuri minkäänlaisia numerotietoja ei löytynyt vaikka suoritin laajoja etsintöjä (tosin internet ei silloin vielä ollut käytössä nykyisessä muodossaan). "Tilastollisesta vuosikirjasta" löysin muutamia lukuja joista ei kuitenkaan voinut tehdä minkäänlaisia täsmällisiä johtopäätöksiä ja jotka eivät muodostaneet minkäänlaista tilinpidollista kokonaisuutta.

Yhteenvetona totean, että "DDR" ei missään olemassaolonsa vaiheessa ollut valtio siinä merkityksessä jossa me sanan käsitämme. Se oli Neuvostoliiton ylläpitämä satelliitti. Näinollen ei myöskään voi puhua "DDR:n" vakoilu- tai muusta toiminnasta, yhteydenpidosta tms. vaan kaikki siihen liittyvät toimet olivat Neuvostoliiton peitetoimintaa ja palvelivat yksinomaan Neuvostoliiton etuja.
3239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihan hyvä juttu sinulta.

En ole itsekään käynyt "derkuissa". DDR oli kyllä ihan kv. tunnustettu valtio. 1972 BRD tunnusti sen ja sitä seurasi muidenkin Länsi-Euroopan maiden tunnustus. Viimein 1975 Helsingin ETYK:kokouksessa myös USA tunnusti DDR:n valtiollisen olemassaolon.

Äänestä

Kyllä DDR:llä oli oma itsenäinen tiedustelutoimintansa, Stasi. Sen yhteistyö Neuvostoliiton KGB:n kanssa oli tiivistä, ja esimerkiksi Suomessa näillä kahdella oli selvä työnjako. Stasin agentit hakeutuivat kulttuuri- ja "älymystö"-piirien tuntumaan, kun taas KGB:n tiedustelu oli poliittisesti merkittävämpää. Kun jatkuvasti puhutaan Stasin listoista, niin KGB:n vastaava toiminta jää vähälle huomiolle.

Äänestä
  • Johtuneekohan siitä että sen perilliset jatkaa vielä ja tod näk samat ukot. Ei sitä uskalleta mennä arvostelemaan tässä maassa vieläkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sologdin kirjoitti:

alias "Deutsche Demokratische Republik" alias "Itä-Saksa" alias "Neuvostoliiton miehittämä Saksan itäosa" vilahtelee nykyään useasti suomalaisessa keskustelussa. Muutama fakta tästä "maasta".

Neuvostoliitto muodosti sen omasta miehitysvyöhykkeestään toisen maailmansodan jälkeen. Alueella oli noin 17.000.000 asukasta. Siellä oli loppuun asti 300.000 puna-armeijan miehityssotilasta. Alue ei muodostanut valtiota etnisesti tai maantieteellisesti, ainoa peruste sen olemassaololle oli Neuvostoliiton tuoma ja ylläpitämä poliittinen järjestelmä jota kutsuttiin sosialistiseksi.

Kun väestöpako Saksan Liittotasavaltaan muodostui alueen kannalta katastrofaaliseksi, Berliini halkaistiin muurilla vuonna 1961. Muurilla tiedetään murhatun useita satoja länteen yrittäneitä. Kymmenet tuhannet perheet hajosivat vuosikymmeniksi.

Kun Neuvostoliitto hajosi, alue oli muutaman kuukauden itsenäisenä valtiona. Itsenäisyyden tunnuksena oli aluksi "Wir sind das Volk" - "me olemme kansa"; se muuttui kuitenkin melkein heti tunnukseksi "Wir sind ein Volk" - "me olemme yksi kansa". Alue päätti ensimmäisissä vapaissa vaaleissaan liittyä Saksan Liittotasavaltaan. Vaaleja värittivät Ranskan presidentin Mitterrandin ja Iso-Britannian pääministerin Thatcherin valtiovierailut, joilla he yrittivät vaikuttaa Saksan kahtiajaon säilymiseen. Saksan yhdistymisen arkkitehti oli liittokansleri Helmut Kohl. Hänen tukenaan oli USAn presidentti George Bush.

Henkilökohtaiset kokemukseni alueesta rajoittuvat yhteen vajaan tunnin mittaiseen oleskeluun Itä-Berliinin lentokentällä vuonna 1977 ollessani lomamatkalla Prahaan. Meidän oli määrä jatkaa samalla koneella mutta meidän oli poistuttava terminaaliin välilaskun ajaksi. Passimme otettiin pois ja meille annettiin pahvinen lappu jota varoitettiin ankarasti hukkaamasta. Matka koneesta terminaaliin, n. 100 metriä, suoritettiin kävellen ja meitä saattoi ryhmä sotilaita jotka osoittelivat meitä konepistooleilla. Terminaalin baarissa tilasin juotavaa ja tiedustelin epävarmana baarimikolta, voinko maksaa Saksan markoilla. Mieleeni on elävästi jäänyt nopeus, jolla 5 DM:n setelini katosi baaritiskiltä.

Kun eräässä Suomen Kuvalehdessä oli 1980-luvun loppupuolella artikkeli, jossa väitettiin alueen elintason olevan lähes Saksan Liittotasavallan tasolla, yritin hankkia sen valtionbudjettia. Tehtävä osoittautui liki mahdottomaksi: juuri minkäänlaisia numerotietoja ei löytynyt vaikka suoritin laajoja etsintöjä (tosin internet ei silloin vielä ollut käytössä nykyisessä muodossaan). "Tilastollisesta vuosikirjasta" löysin muutamia lukuja joista ei kuitenkaan voinut tehdä minkäänlaisia täsmällisiä johtopäätöksiä ja jotka eivät muodostaneet minkäänlaista tilinpidollista kokonaisuutta.

Yhteenvetona totean, että "DDR" ei missään olemassaolonsa vaiheessa ollut valtio siinä merkityksessä jossa me sanan käsitämme. Se oli Neuvostoliiton ylläpitämä satelliitti. Näinollen ei myöskään voi puhua "DDR:n" vakoilu- tai muusta toiminnasta, yhteydenpidosta tms. vaan kaikki siihen liittyvät toimet olivat Neuvostoliiton peitetoimintaa ja palvelivat yksinomaan Neuvostoliiton etuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu