Märisette, itkette ja vongutte täällä täysin tyhjän takia henkilöiden vuoksi, jotka ovat kohdelleet teitä HUONOSTI. Nyt vähän itsekunnioitusta ihmiset!
Miksi teillä ei ole lainkaan itsekunnioitusta?
Anonyymi-ap
17129
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
en mä tiedä mikä vttu mulla on päässä vikana. totuus on kuitenkin se että inhoan sitä porukkaa niitä ihmisiä ja eksääni. pkko ois mennä eteenpäin mutta ei edes huvita enää. musta tulee se soffalla pötköttävä ryhis trust me
Eikä tule, kun päätät toisin. Ryhdyt aamulla toimiin ja teet tavoitteellisen sunnitelman itsellesi. Et ala pilaamaan loppuelämääsi.
Ei ole se mies kohdellut huonosti.
Mitä helvettiä se aapeelle kuuluu, ketkä täällä saavat osoittaa tunteitaan. Pidä kuule vaan turpaas kiinni ja opettele olemaan sekaantumatta toisten asioihin! (Vaikka vaikeaa se varmaan on...)
Näkyy oikein isoin kirjaimin. Opettele sinä elämään laadukkaampaa elämää.
Mistä sinä tiedät miten on kohdeltu? Entä jos märisijä ja vonkuja on itse kohdellut huonosti? Minä ainakin olen ja kaduttaa.
Sinun pitää oppia ennaltaehkäisemään tekojasi, että ei jää kaduttavaa. Seuraavia mahdollisuuksia varten treenaat ennakolta itseäsi näissä asioissa. Et jää menneeseen, vaan astut uuteen ja teet paremmin.
Joku saatanan porukka yrittänyt häiriköidä mun elämääni, totta helvetissä puran täällä tunteitani.
Ei kukaan ole tullut pyytämään multa anteeksi käytöstään.
Se että olen erakko ei pitäis kenenkään persettä kutittaa. En ole luottanut koskaan ihmisiin enkä luota tulevaisuudessakaan.
En minä täällä mitään märisisi enkä kaipailisi palstalla, jos toinen olisi aikanaan kertonut suoraan, missä mennään, miksi haluaa erota ja haluaako ylipäätään erota. Mutta kun mitään sellaista keskustelua ei koskaan käyty. Toinen vain katosi elämästäni ja sulki yhteydet.
Minulle jäi valtavasti kysymyksiä ilman vastauksia. En ole edes saanut häneltä itseltään suoraa ilmoitusta suhteen päättymisestä.
En todellakaan olisi täällä turhaan kirjoittelemassa, jos asiat olisi hoidettu avoimesti ja aikuismaisesti. Eikä tämä tarkoita, ettei minulla olisi itsekunnioitusta. Minusta siihen kuuluu myös oikeus odottaa toiselta rehellisyyttä ja kunnioittavaa kohtelua.
Ja se, mitä täällä palstalla saa lukea, aiheuttaa lähinnä lisää pahaa mieltä. Jatkuvasti kaikenlaista vihjailua, mutta mistään ei voi olla varma, koska kirjoittajat ovat anonyymejä ja täällä trollataan muutenkin minkä ehditään. Välillä vihjaillaan uusista suhteista, seksistä ja ties mistä. Pelkkiä panojuttuja ja muuta vastaavaa tuntuu riittävän, mutta aitoa ikävää näkyy yllättävän vähän.
En minä voi tietää, keneltä mitkäkin kirjoitukset ovat tai liittyvätkö ne minuun mitenkään. Silti kaikenlaiset vihjailut tuntuvat pahalta, kun oma tilanne on edelleen selvittämättä.
On aivan eri asia hyväksyä ero kuin yrittää ymmärtää, onko sellaista edes koskaan kunnolla tehty. En minä ketään väkisin elämääni halua. Olisin vain ansainnut rehellisen vastauksen enkä kuukausien epätietoisuutta.
mustasus
Elämä on epäreilua. Ei ole mitään maallista, saati ylimaallista tahoa, jonka kautta sinulle vastauksia tulisi. Sinä et tiedä ja sillä hyvä. Tuollaisen paskatyypin perään ei edes kannata haikailla. Haloo ihminen, sinua kohdeltiin todella törkeästi. Et kuitenkaan tarvitse häneltä mitään erillistä ilmoitusta, koska hän häipyi ja suhde päättyi.
Mihin hullun kierteeseen olet itsesi päästänyt jos ajattelet palstan vihjeiden liittyvän sinuun? Pidä kurinpalautus itsellesi ja erota anonyymi some ja tosielämä. Ansaitset itseltäsi enemmän!
Oot oikeassa. On tää kyllä ala arvoinen paikka. Täällä näiden teini-ikäisten tunne-elämältään olevien seassa yrittää nyt kirjoittaa jotain aitoa tunteistaan kun nämä ajattelee asiat mustavalkoisestu.Olet muutenkin hyvin sisäistänyt ikävän ja kaipauksen olemuksen sekä mistä se kertoo. Lähinnähän täällä tuntuu nykyään olevan kaapissa olevia homomiehiä peräjuttuineen.
Samaa olen ajatellut, että pahimmat herjaukset tulee just heiltä.
Ja lisään vielä yhden asian tähän kaikkeen.
En minä pelkästään puhunut rakkaudestani, vaan yritin osoittaa sitä lukemattomilla tavoilla. Lähetin tuhansia kukkakuvia, musiikkia, kirjoitin runoja, rakkaudentunnustuksia ja kauniita viestejä. Tein hänelle omaa musiikkiakin. Ostin oikeita kukkia, lahjoja ja pieniä yllätyksiä, vaikka rahaa ei todellakaan ollut ylimääräistä. Halusin ilahduttaa häntä ja saada hänet tuntemaan itsensä rakastetuksi ja tärkeäksi.
Tarjosin hänelle kotini, huolenpitoa, läheisyyttä ja turvaa. Ostin ruokia, vaatteita, kosmetiikkaa ja kaikenlaista, mitä hän tarvitsi tai toivoi. Yritin huomioida hänen erityiset tarpeensa ja arkirutiininsa, sovittaa omaa elämääni niiden ympärille ja karsin omia menojanikin, jotta meillä olisi enemmän yhteistä aikaa.
Halusin tehdä asioita yhdessä, lähteä retkille ja pienille seikkailuille, viettää aikaa lähekkäin, hassutella, helliä ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta. Meillä oli myös kauniita yhteisiä hetkiä ja omia rakkauden symboleitamme, joilla oli ainakin minulle suuri merkitys.
Silti mikään ei näyttänyt riittävän vakuuttamaan häntä siitä, että rakastin ja halusin olla hänen kanssaan.
Lopulta tuntui, että olisi pitänyt antaa vielä sormuskin. Mutta minäkin tarvitsin varmuutta. Olin alkanut epäillä, kestäisikö suhteemme silloin, kun olisimme jälleen kaukana toisistamme ja mahdolliset riidat käytäisiin puhelimessa. Mitä jos sormuskaan ei olisi pysynyt sormessa seuraavan riidan jälkeen? Eihän kihlautumisen pitäisi olla keino paikata suhteen epävarmuutta, vaan molemminpuolinen lupaus yhteisestä tulevaisuudesta.
En tietenkään kuvittele, että lahjoilla, kukilla tai huolenpidolla voisi ostaa toisen rakkautta tai saada ketään pysymään vastoin tahtoaan. En minä niitä siksi antanut, vaan koska rakastin ja halusin tehdä hänet onnelliseksi.
Mutta kyllä se tuntuu pahalta, kun on antanut niin paljon itsestään ja yrittänyt parhaansa, eikä mikään vakuuttelu omista tunteista lopulta näyttänyt riittävän. Ja sitten toinen vain lähtee, sulkee yhteydet eikä edes kerro suoraan, onko kaikki ohi.
Minä en väitä olleeni täydellinen kumppani. Tein varmasti virheitä ja olisin voinut toimia joissakin tilanteissa paremmin. Mutta **en voi hyväksyä ajatusta, etten olisi yrittänyt tai etten olisi osoittanut rakkauttani.**
Ja ehkä kaikkein surullisinta on se, että kaiken tämän jälkeen minä olen edelleen se, joka rakastaa, muistelee ja kaipaa. Enkä edes tiedä, mitä kaikki hänelle lopulta merkitsi.
**Minä yritin vakuuttaa hänet omasta rakkaudestani. Mutta kuka vakuutti minut siitä, että hänen rakkautensa olisi kestänyt myös vaikeat ajat?**
Sillä minäkin olisin tarvinnut varmuutta, rakkautta ja vastavuoroisuutta. En pelkästään tehtävää todistaa omia tunteitani loputtomiin.
mustasusi
Kirjoita tuosta kirja, elokuva tai myy musiikkina. Sinullakaan ei ole liikaa rahaa, niin ei kannata aikaansa tuhlata märehtimiseen. Poissa on, eikä takasin tule ja mikä tärkeintä: Et ottaisi takaisin, koska ghostaajaa ei haluta. Tässä on nyt ongelmana se, että sinä et tee riittävästi sinun itsesi eteen. Blaublau väyhväyh, et tule tuosta miksikään. Ihminen voi surra tai vvalittaa helposti 20 vuotta tai lopun elämäänsä ja samaan aikaan vilistää paljon elämätöntä elämää ohi. Luovu, päästä irti. Ala elää tulevaa elämääsi. Pois sieltä menneisyydestä!
Ulkopuolisen on helppo kehottaa unohtamaan ja päästämään irti, kun ei itse ole samassa tilanteessa eikä tunne samoja tunteita. Ei rakkaudesta, ikävästä tai pettymyksestä voi vain päättää luopua.
Ymmärrän kyllä, ettei menneeseen kannata jäädä loputtomiin. Mutta jokainen käsittelee menetyksensä omalla tavallaan ja omassa tahdissaan. Ei surusta pääse eroon pelkällä päätöksellä, vaikka kuinka haluaisi.
Tunteiden käsittely on tärkeää ja se että ymmärtää mitä niiden taakse liittyy. Ei siinä erossa surra vain sitä että toinen jätti. Jos ihmisellä on hylätyksii tulemisen pelkoa, huoni itsetunto, riittämättömyyden tunnetta, hallinnan tunteen menetystä. Näitä on siellä taustalla.
Et sinä tiedä onko aloittaja 60 v. loputon märisijä, joka huomasi alkavansa muumioitua kaipauskirjeitä kirjoittaessaan, tunteeton ja kokematon teini vai omista virheistään viisastunut survivori. Ala nyt kohdella itseäsi hyvin. Jostain pitää aloittaa ja siihen tarvitaan päätös. Päätöksen jälkeen tarvitaan ajatuksia ja tekoja, jotka johtavat omaan hyvinvointiisi.