Ajattelet, että minä olen se ainut ongelma

Ja hankala. Et kykene ollenkaan itsereflektoimaan.
12154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Huomaa selvästi, ettet tunne empatiaa eli et pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan. Et ymmärrä mistä mikäkin käytös voi johtua ajattelet vaan, että toinen on syypää ja vaikea ihminen. Myös ignooraaminen on henkistä väkivaltaa ja se saa provosoitumaan.

Äänestä
  • Empatia on minulle tärkeä asia, enkä mielestäni ole kyvytön asettumaan toisen ihmisen asemaan. Olen yrittänyt ymmärtää myös sellaisia asioita ja käyttäytymistä, jotka ovat satuttaneet minua.

    Mutta empatia ei voi olla yksisuuntaista. Myös minun tunteillani, kokemuksillani ja tarpeillani pitäisi olla merkitystä.

    Ja vaikka jonkun käyttäytymiselle löytyisi ymmärrettäviä syitä, se ei automaattisesti oikeuta kohtelemaan toista huonosti. Ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat kaksi eri asiaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Empatia on minulle tärkeä asia, enkä mielestäni ole kyvytön asettumaan toisen ihmisen asemaan. Olen yrittänyt ymmärtää myös sellaisia asioita ja käyttäytymistä, jotka ovat satuttaneet minua.

    Kyllä minä ymmärrän, että hän haluaa unohtaa minut ja siksi toimii miten toimii. Mutta ei se ole oikein että kuitenkin välillä minut ikäänkuin otetaan kaapista esiin ja laitetaan kaappiin takaisin kun ei enää tarvita. En ole mikään tylsien iltojen viihdyke. Mulla on tunteet ja minulle on ollut oikeaa ja merkityksellistä tämä palstajuttu, vaikka onkin vain palstalla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Empatia on minulle tärkeä asia, enkä mielestäni ole kyvytön asettumaan toisen ihmisen asemaan. Olen yrittänyt ymmärtää myös sellaisia asioita ja käyttäytymistä, jotka ovat satuttaneet minua.

    Mutta empatia ei voi olla yksisuuntaista. Myös minun tunteillani, kokemuksillani ja tarpeillani pitäisi olla merkitystä.

    Ja vaikka jonkun käyttäytymiselle löytyisi ymmärrettäviä syitä, se ei automaattisesti oikeuta kohtelemaan toista huonosti. Ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat kaksi eri asiaa.

    Toivoisin, että se on joko-tai. Minä kokonaan, tai ei mitään minusta.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Toivoisin, että se on joko-tai. Minä kokonaan, tai ei mitään minusta.

    Sinä kokonaan eikä kukaan muu.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Toivoisin, että se on joko-tai. Minä kokonaan, tai ei mitään minusta.

    Haluan sut kokonaan. Juuri tuollaisena, kun olet🔥💫✨🪐😇🪐💍🫃🏻🙏🏻

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sinä kokonaan eikä kukaan muu.

    Oletko sama kommentoija kuin 00002?

    Äänestä

Voi kuule, kun tietäisit, miten monta tuntia olen viimeisen kahden kuukauden aikana käynyt tekoälyn kanssa tätä suhdetta ja sen tapahtumia läpi. Todennäköisesti kymmeniä tunteja. Olen pohtinut omaa osuuttani, virheitäni, sanomisiani, käyttäytymistäni ja sitä, mitä olisin voinut tehdä toisin. Olen syyllistänyt itseäni välillä aivan kohtuuttomastikin ja yrittänyt ymmärtää myös toisen näkökulmaa.

Olen käynyt samoja tilanteita läpi yhä uudelleen, yrittänyt löytää selityksiä ja kyseenalaistanut omia tulkintojani.

Se, etten täällä julkisesti kerro kaikkea itsetutkiskeluani, ei tarkoita, etten sitä tekisi.

Itsereflektio ei myöskään tarkoita sitä, että lopulta pitäisi todeta kaiken olleen omaa syytä. Minä voin tunnustaa omat virheeni ja silti katsoa, että minua on joissakin asioissa kohdeltu väärin.

1Äänestä
  • En tiedä oletko hän, mutta tietenkin minäkin olen tehnyt virheitä, en ole väittänytkään etten olisi tehnyt. Tuntuu vaan, että minun pitää koko ajan anella jotain anteeksiantoa, vaikka en välttämättä olisi edes tehnyt mitään. Jostain se asetelma tulee ja se tarve mulle anella anteeksiantoa, ei se ole ainoastaan minun tapa, vaan se on ainoastaan tässä hänen ja minun tilanteessa. Ei minun tarvi yleensä muilta ihmisiltä koko ajan olla pyytelemässä anteeksi jotain. Liian herkkä suuttuminen ei ole ihan tavallista.

    1Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    En tiedä oletko hän, mutta tietenkin minäkin olen tehnyt virheitä, en ole väittänytkään etten olisi tehnyt. Tuntuu vaan, että minun pitää koko ajan anella jotain anteeksiantoa, vaikka en välttämättä olisi edes tehnyt mitään. Jostain se asetelma tulee ja se tarve mulle anella anteeksiantoa, ei se ole ainoastaan minun tapa, vaan se on ainoastaan tässä hänen ja minun tilanteessa. Ei minun tarvi yleensä muilta ihmisiltä koko ajan olla pyytelemässä anteeksi jotain. Liian herkkä suuttuminen ei ole ihan tavallista.

    Oot yllättänyt mut aivan täysin. Ilmanko se tunne on ollut pysyvää :)

    Äänestä

Miten tämä ignooraaminen näkyy? Olen mielestäni käyttäytynyt ihan normaalisti. En vain uskalla tehdä mitään.

Äänestä

et koskaan tajunnut pyytää kuvia katkaravustani

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja hankala. Et kykene ollenkaan itsereflektoimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu