onhan jo nyt kouluja, jossa Jumalasta ei opeteta, tai ainakin olen kuullut että näin on joissakin uuden suunnan kouluissa, joista yksi on ainakin, steiner-koulu. näissä kouluissa ei ole kuulemma uskontoa ollenkaan.
ero tällaisten ja uskontoa opettavien koulujen lapsissa on selkeä. ne joille ei uskontoa ole opetettu, ovat väkivaltaa ja vääryyttä täynnä, koska ihminen ei ole mitään ilman hengellistä elämää. aikuiset siis riistävät hengellisyyden lapsiltaansakin, koska eivät itse sitä ymmärrä eivätkä ole koskaan halunneet ymmärtää.
lasten on taivaiden valtakunta, mutta mitäs kun lapsi kasvaa ateistina?. tällainen ihminen ei omaa enää totuutta, vaan on kasvatettu valheeseen, kuten islam-uskoiset ja kaikki muutkin väärä-uskoiset. sekasorto ja järjettömyys syntyy, jos tätä käytäntöä aletaan laajentamaan.
ero tällaisten ja uskontoa opettavien koulujen lapsissa on selkeä. ne joille ei uskontoa ole opetettu, ovat väkivaltaa ja vääryyttä täynnä, koska ihminen ei ole mitään ilman hengellistä elämää. aikuiset siis riistävät hengellisyyden lapsiltaansakin, koska eivät itse sitä ymmärrä eivätkä ole koskaan halunneet ymmärtää.
lasten on taivaiden valtakunta, mutta mitäs kun lapsi kasvaa ateistina?. tällainen ihminen ei omaa enää totuutta, vaan on kasvatettu valheeseen, kuten islam-uskoiset ja kaikki muutkin väärä-uskoiset. sekasorto ja järjettömyys syntyy, jos tätä käytäntöä aletaan laajentamaan.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Oletpas hauska :D "ne joille ei uskontoa ole opetettu, ovat väkivaltaa ja vääryyttä täynnä..." Tuo erityisesti huvitti minua.
"tällainen ihminen ei omaa enää totuutta, vaan on kasvatettu valheeseen, kuten islam-uskoiset ja kaikki muutkin väärä-uskoiset." Onko kristitty ihminen todella näin sallimaton typerys? Kysyn vaan.
Kyllähän tämä ukko jaksaa jauhaa omaa totuuttaan, mutta tämä taitaa olla jo kaiken huippu. Ei ihme ettei muut ole viitsineet kirjoittaa.
Hetkonen !
Ensin sanot kuulleesi, että joissakin kouluissa ei opeteta uskontoa (siis sinä et tiedä vaan olet kuullut) ja seuraavassa lauseessa arvostelet tällaisissa kouluissa opiskelevia väkivaltaa ja vääryyttä täynnä oleviksi. Mistä tiedät, ellet ole asiaan tarkemmin tutustunut?
Sinulle voi olla kenties käsittämätöntä se, että ihminen voi elää lainkuuliaista elämää ja omata moraalin ilman raamatulla päähän hakkaamista.
Kirjoituksestasi paistaa suvaitsemattomuus ja suoranainen typeryys. Juuri sinunkaltaisesi ihmiset riehuivat aikoinaan ristiretkillä.
>>Ensin sanot kuulleesi, että joissakin kouluissa ei opeteta uskontoa (siis sinä et tiedä vaan olet kuullut) ja seuraavassa lauseessa arvostelet tällaisissa kouluissa opiskelevia väkivaltaa ja vääryyttä täynnä oleviksi. Mistä tiedät, ellet ole asiaan tarkemmin tutustunut?>>
jumalattomuus johtaa vääjäämättä jumalattomiin tekoihin, joten sen perusteella voin varmaksi sanoa, että mitä vähemmälle arvolle jätetään Jumalan sanan opettaminen, niin sitä enemmän lisääntyy jumalattomuus ja sen teot.
Määrittele jumalattomat teot. Tarkoitatko rikoksia, huorintekoa, kiroilua yms.? Jos tarkoitat, niin ei jumalaa tarvita siveelliseen ja lainkuuliaiseen elämään.
Entäs miten maat jotka eivät usko sinun jumalaasi? Ei niissäkään rikollisuus ja anarkia rehoita. Ihan toimivia yhteiskuntia ilman jumalaa ja raamattua.
Minä muuten voin varmaksi sanoa, että mitä enemmän uskontoa ja jumalan sanaa taotaan ihmisten päihin, niin sitä enemmän suvaitsemattomuus muita kohtaan lisääntyy. Uskovaiset nostavat itsensä aina kaikkien muiden yläpuolelle, koska he luulevat olevansa ainoita jotka ovat oikeassa ja muut ovat vain kurjimuksia matkalla helvettiin.
Olen muuten huomannut, että ateistit sun muut ovat paljon avoimempia toisten ajatuksille ja suvaitsevaisempia erilaisille tavoille.
onko ihmeellistä siinä, että toiset jumalattomat tuntuvat olevan mukavampia, kuin uskovat, kun itse on jumalaton?
oikeinpa käsitit jumalattomat menot ja teot. mutta et ole tainnut käsittää, että ei ole kuin yksi tie, joka on Jeesuksen Kristuksen nimeen uskoville annettu. ei ihminen pelastu muuta kautta, joten vaikka ihminen olisi elänyt munkkina koko elämän, mutta ei Jeesusta olisi Herrakseen ottanut, olisi tämän ihmisen kohdattava tuomio. tuomio ei tarkoita aina suoraa kadotusta, mutta kannattaako turvautua sen varaan?. jos ihminen luulee olevansa Jumalan silmissä hurskas, niin ihminen on ylimielinen, joka on itsekkyyttä, jota Jumala ei siedä. itsekkyys on kaiken pahan alku, joten kun paha ja hyvä punnitaan ihmisen vaelluksesta, niin mitä käy ihmiselle, joka on koko elämänsä elänyt itsekkyydessä, ajattelemalla ettei tarvitse pelastusta, koska on jo niin puhdas?. ei mikään liha ole Jumalan silmissä puhdas, eikä kukaan pelastu ilman uskoa Jeesukseen Kristukseen Jumalan poikaan, ja elämällä hänen jalanjäljissään hylkäämällä pahan.
"onko ihmeellistä siinä, että toiset jumalattomat tuntuvat olevan mukavampia, kuin uskovat, kun itse on jumalaton?"
En sanonut, että he olisivat mukavampia. En yleensäkään valitse ystäviäni heidän uskontonsa tai uskonnottomuutensa perusteella. Tunnen monia uskovaisia, jotka ovat erittäin mukavia ja hyviä ihmisiä ja rakkaita ystäviä. Tunnen myös monta täysin ateistia ja hekin ovat hyviä ihmisiä ja ystäviä. En kuitenkaan jaa ystäviäni mukaviin ja ei mukaviin sillä perusteella ovatko he uskossa vai eivät.
"et ole tainnut käsittää, että ei ole kuin yksi tie, joka on Jeesuksen Kristuksen nimeen uskoville annettu"
Kulkekaa vain omaa tietänne, mutta antakaa toisten kulkea omaansa. Varsinkin lasten aivopesu ja helvetillä pelottelu on suorastaan rikollista.
Miksi aina saarnaatte näissä vastauksissanne? Minä en usko mihinkään kadotuksiin tai tuomioihin, joten en myöskään pelkää sitä. Minulle on aivan turha saarnata, koska se ei tehoa minuun millään lailla.
kaikki tieto minkä tähän päivään asti olet Jumalasta saanut, muistuu sinulle sillä hetkellä mieleen, kun Jumala kutsuu sinua, tai viimeistään tuomionpäivänä.
"kaikki tieto minkä tähän päivään asti olet Jumalasta saanut, muistuu sinulle sillä hetkellä mieleen, kun Jumala kutsuu sinua, tai viimeistään tuomionpäivänä."
Tai sitten ei... Katsos (hohhoijaa) en usko, en, en, en, eneneneneneenneeeeennnnn
"ne joille ei uskontoa ole opetettu, ovat väkivaltaa ja vääryyttä täynnä"
Ja uskovaiset(=kristity) ovat moraalisia ja väkivallattomia? Mitäköhän historian kirjoja sä oikee luet.
Steineriläisyys on tulvillaan kristillistä mystiikkaa ja kristillisyys on tiukasti ohjelmoitu kouluopetukseen.
Ota selvää, äläkä väitä jotain noin noloa enää toiste. Se, että steineriläisyys ilmeisesti eroaa sinun kristillisyyden tulkinnastasi ei siitä kuitenkaan tee epäkristillistä.
kristillisyydessä ei ole mystiikkaa....
Siis samaa paskaa se on kun noita tarinat. Tehän perkele ite kirjotitte ihan vakavissanne noidista ynm. paskasta että jooh ei oo mystiikka ei
Steinerilaisuus perustuu teosofiaan, joka on kristinuskolla pelkästään maustettu okkultistinen liike. Siinä on aineksi idän uskonnoista ja Lähi-Idän uskontojen tietyistä sittemmin unohduksiin syrjityistä suunnista.
Eli suomeksi: steinerilaisuus on valepukuun puettua lahkolaisokkultismia.
jaa mää ainakin aloin inhoon eritoten kristittyjä uskonto tuntien ansiosta...
uskonto oli kiitettävä
Ja ainiin musta tommonen idiootti joka haukkuu ihmisiä jotka luottaa todistettuun tietoon väkivaltaiks on aika *öh* epäluotettava. Minusta ihminen saa valita oman uskontonsa kun on kypsä siihen ja se ala-asteen aivopesu "opetus" ei ollu kovin suvaitsevaa
miten on sitten maallisten oppi-ainesten oppiminen?
eikö nekin tulisi valita vasta kun ihminen on siihen kypsä?
järjettömät jumalattomat ottavat kaiken maallisen "viisauden" varmana ja totena, mutta kun on kyse viisaudesta, jota ihmiselle ei anneta, ennekuin hän sen ymmärtää, niin se hylätään vääränä ja turhana. tottakai kuka tahansa oppii matematiikkaa, kun sitä opettamalla opetetaan, mutta vain ne jotka rakastavat matematiikkaa, oppivat sitä "normaalia" paremmin, vain koska haluavat oppia lisää ja lisää. koulut opettavat suorastaan hylkäämään Jumalan, koska opettavat paljon kaikkea tietoa, jolla ihminen ei tee mitään, mutta se on "perusoppina" kaikille, jotta ihmiset olisivat yhtenäinen organismi, joka kieltäisi kaiken minkä suurin osa kieltää, ja hyväksyisi kaiken minkä suurin osa hyväksyy. Jumalan sanan hylkääminenkin johtuu siitä, koska ihmiset ovat totuuden hyljänneet ja pitäneet siitä vain osan ja opettaneet niin.
voi tätä jumalatonta maailmaa, joka turvautuu omiin viisauksiin, jotka ovat tyhjää ja turhaa Jumalan silmissä. ei mikään kestä ilman Jumalaa, eikä mikään pysy ilman Jumalaa. jokainen jumalaton hukkuu, koska hylkää sen mikä on ihmiselle tärkeintä, vaihtamalla sen siihen mikä on ihmiselle turhaa.
Jumalan sanaa ei tulisi edes opettaa vajanaisena, koska vajanaisuus ei ole Jumalasta, vaan ihmisistä. ihmiset ovat itse valinneet, mikä tulee pitää ja mikä hyljätä. tällä tavoin on maailma antikristillisyyteen matkalla, tasoittaakseen tien antikristukselle, joka tekee pimeyden valkeudeksi, ja harhauttaa ne jotka totuuden hylkäsivät ja valheeseen mielistyivät. tämän kaiken tulee tapahtua, mutta voi niitä jotka sen pauloihin joutuvat, tai ovat jo joutuneet.
siunausta kaikille
Sut on aivopesty ja sä haastat vaan riitaa täällä.