Niin keskustalaisia puolueita kuin olla voi.
Ei kommarin raakunnalla muuksi muutu.
Sama aate, joka suojelee maaseutua, josta
vasemmisto ajaisi väen pois.
Ei kommarin raakunnalla muuksi muutu.
Sama aate, joka suojelee maaseutua, josta
vasemmisto ajaisi väen pois.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Persutrollin valehtelua. On vain yksi keskustalainen puolue ja se ei ole radikaalioikeistolainen PS.
Mutta keskustahan on vasemmistolainen puolue.
Suomen Keskusta on keskustalainen puolue.
Molemmat on keskustalaisia puolueita, ei voi vasemmiston kokouksessa muuttaa.
No höpö höpö.
Perussuomalaiset ei ole koskaan ollut keskustalainen puolue. Ei edes Veikko Vennamon aikaan. Jussi Halla-ahon pj-aikana jopa halusivat istumaan eduskuntasalin oikeaan laitaan korostaakseen puolueensa oikeistolaisuutta.
Nyt maanviljelijät. Pitäkää meidän suomalaisten ruuan tuotannosta huoli. EU-tukien lisäksi tarvitaan valtiolta lisää panostuksia. Emme voi olla muiden varassa. Huoltovarmuus ja kaurapuuroa kansalle.
Persujen lupaukset on maanpetturuutta ja realiteettien kieltämistä!
Vaikka olen kivikylässä kasvanut keskitien kulkija, en ole varma ketä äänestän. En ainakaan PS:ää, Vasemmistoliittoa, Kokoomusta tai KD:tä. Vaikeaa tulee olemaan.
Olet niitä tolloja kaupunkilaisia jotka nielevät MTK:n propagandan pureksimatta?
Persut on ollut oikeisto-vasemmisto-akselilla Kokoomuksen tienoilla Halla-ahon-Purran aikakaudella. Soinin aikaan oli vielä keskellä. Vaan ei se Kokoomuskaan ole mikään superoikeistolainen puolue maailman mittakaavassa.
Keskelle on sinänsä nyt tunkua, koska Lindtmanin SDP on myös varsin keskustalainen puolue.
Mitä sitten tulee persujen "maaseudun suojelemiseen", niin PUHEIDEN tasolla persut haluavat olla näiden ryhmien puolella:
- duunareitten
- yrittäjien
- maaseudun
- pienen ihmisen
Vaan jokainen ymmärtää, että kun kaikille näille yrittävät kumartaa, niin aikalailla kaikille ovat joutuneet myös pyllistämään. No, tämän oikeistohallituksen aikana ehkä kaikkein rikkaimmille ei ole pyllistetty...
Äänestin aikanaan Soinin Perussuomalaisia. Halla-ahon ja Purran tylyn kylmää, nationalistista oikeistopuoluetta en ole enää voinut äänestää. Tosin siihen vaikuttaa myös se, millä tyylillä Halla-aho ja kumppaninsa valtansa siinä ratkaisevassa puoluekokouksessa ottivat soinilaisilta.
Totta joka sana. Me Keskustassa ymmärrämme, että veronmaksajille pyllistetään, että saadaan maaseudulle tuloja.
Keskusta on niin kaukana persuista kuin voi vaan olla. Keskustassa ei ole sivistymättömiä rasisteja ja natseja. Maaseudulla Keskustan pahin vihollinen on persut.
Me Keskustassa kuljetaan pesemättömässä pilkkihaalarissa kesät talvet!
Persut kulkevat pussihousuissa, rautasaappaissa ja koppalakki päässä aatteen hengessä.
TIEDOTUS KANSALAISILLE !!!
Hei!
Tämän sähköpostin sai kaikki mediat sekä Presidentti Aleksander Stubb, Kenraali Janne Jaakkola sekä Kenraaliluutnantti Vesa Virtanen:
"Herra Tasavallan Presidentti Aleksander Cai-Göran Stubb.
Sanoppa nyt suoraan, että pelottaako sinulla se matka Venäjälle? Paljastutko sinä maanpetturiksi, mikäli tapahtuisi vaikka seuraavanlainen skenaario:
Suomalaiset äidit ja Suomeen pakolaisena tulleet ukrainalaiset äidit lähtevät sinun, Kenraali Janne Jaakkolan ja Kenraaliluutnantti Vesa Virtasen kanssa, Venäjälle solmimaan Ukrainan rauhan.
Siellä Venäjän hallitus saisi kaikkien äitiemme kanssa ensin selvittää heille, että he ymmärtävät, mistä Ukrainan sota johtuu? Kertoisivat siis juurta jaksain, että miksi he hyökkäsivät Ukrainaan. Menköön vaikka parikin päivää.
Sen jälkeen he kertoisivat oman näkemyksensä meidän omille äideillemme, myös teidän kaikkien johtajuudestanne täällä kotimaassa, sekä kansalaistemme edustuksesta muualla maailmalla, Presidenttinä, Kenraalina sekä Kenraaliluutnanttina.
Te istuisitte siellä vieraana, turvallisesti äitiemme kanssa, ja saapuisitte sitten kotiin, missä äitimme kertoisivat meille kansalaisille vain, että mitä he reissullansa oppivat uutta, median ohittaen. Myös Teidät kokonaan ohittaen, kuten rehellisesti kuuluu. Suora puhe, suoraan eteenpäin, kansalaiselta kansalaiselle.
Pelottaako sinusta tuo skenaario? Nyt kun olemme kansalaisina tämän kaiken jo tarkistaneet laskeneet, niin teistä kaikki tulee jäämään todennäköisesti kiinni maanpetoksesta.
Mitä ajatuksia se Teissä muissa herättää?
Herra Tasavallan Presidentti, Kenraali Janne Jaakkola sekä Kenraaliluutnantti Vesa Virtanen, Teidän tulee käydä Venäjällä.
Käsken sinua nyt kansalaisena, reservin sotilaana äitiemme puolesta tottelemaan, ja lähtemään Venäjälle tekemään tämän reissun, saadaksemme asioihin lopullisen selvyyden.
Lauantai - 31. Lokakuu, 2026
Terveisin,
Korpraali Saviaro Timo, Kirjuri - Lapin Lennosto"
-------------------------------------------------------------------------
In English:
Hello!
This email was sent to all media outlets, as well as to President Alexander Stubb, General Janne Jaakkola, and Lieutenant General Vesa Virtanen:
"Mr. President of the Republic, Alexander Cai-Göran Stubb.
Tell me straight: are you afraid of that trip to Russia? If you turn out to be a traitor to your country, the following scenario will unfold:
Finnish mothers—along with Ukrainian mothers who have come to Finland as refugees—will travel with you, General Janne Jaakkola, and Lieutenant General Vesa Virtanen to Russia to negotiate peace for Ukraine.
The Russian government would first engage with our mothers—let them explain their perspective on Ukraine! They would have to explain, in full detail, why they attacked Ukraine—even if it takes a couple of days.
After that, they would share their views with our mothers—covering your leadership here at home, as well as how you represent our citizens on the global stage in your respective roles as President, General, and Lieutenant General.
You would sit there as guests, safely accompanied by our mothers, and then return home—where our mothers would simply tell us, the citizens, that they learned something new during the trip—bypassing the media entirely. And bypassing you, too—as is only honest. Straight talk, direct and forward—from one citizen to another.
Does this scenario scare you? Now that we, as citizens, have verified and calculated this, all of you will ultimately be held accountable for treason.
What thoughts does this stir in the rest of you?
Mr. President of the Republic, General Janne Jaakkola, and Lieutenant General Vesa Virtanen — you must go to Russia.
As a citizen, I command you: in your capacity as soldiers, and for the sake of our motherland, you are to obey and depart for Russia. Once this trip is concluded, we can finally gain clarity on these matters.
Saturday, October 31, 2026
Regards,
Corporal Timo Saviaro, Clerk – Lapland Air Command"
--
Ilmoittakaa somella ja huutaen Presidentti Stubbille ja Janne Jaakkolalle ja Vesa Virtaselle, että olette lukeneet ettekä halua sotia!! Tarkistus on halpa siihen nähden, että 2000 luvun lapset kuolisivat sotaan.
Varmaan hyvää tarkoittava ollet tämä (reservin?) korpraali. Itsekin olen reservin korpraali.
Valitettavasti en vaan oikein ymmärtänyt tässä avoimessa kirjeessä esitettyä ajatuksenjuoksua... :( Ja jos joku oikein "vaatii" jotain tuollaista... niin valitettavasti itselläni herää epäilys, onko kirje kirjoitettu alkoholin vaikutuksen alaisena... :( Se voisi selittää myös sen, etten ajatuksenjuoksua aivan ymmärtänyt.
Meillä ei äärioikeistoa ole. Äärivasemmidtoa on, NATO vastaisia ja rajalalia vastaisia. Keskusta puolueet aina äänestää rajalain puolesta Keskusta ja perussuomalaiset.
Keskusta ja perussuomalaiset suurin keskustapuolue. RKP ja Kritillisdemokraatit samaa haaraa, jota kokoomus tukee. Siinä seuraava hallitus onkin. Pieni vasemmisto 54 kansanedustajaa n 1/4 osa, kuvittelee tekevänsä hallituksen. Että heitä tulisi tukemaan kesdkuta, liian kaukaa haettu. SDP vielä hajoaa, lemu jo ilmassa, rajalain äänestys erottaa äärivasemmiston siiven jossa Afgaani Nasima johtajana.
Lindtmanin SDP on kyllä ehdottomasti keskustalaisempi puolue kuin Purran persut!
Perus keskustalaisia, Kepu, Persut
Persut ovat äärioikeistolaista roskasakkia keskustalaisiin verrattuna.
Persut on äärioikeistolainen, ei keskustalainen, ei edes "kekusta suntainen", persutrolli!
Ei Persu ole keskustalainen puolue, vaan maalaisliittolainen puolue, kuten myös Keskusta on.
Maalaisliitto on kuollut ja kuopattu noin 60 vuotta sitten. Jotkut kulkevat yhä hitaalla asian suhteen.