2000- luvulla, meillä ei pitäisi olla yhtään velkaa mihinkään ja paljon pienempi julkinen virkakunta ja kuntavirakapummit, ja ylijäämä voisi olla 20 miljerdia vuodessa ihan kansan omaan käyttöön. muutosjohtaja
Suomi on verottanut meitä liikaa
Anonyymi-ap
12<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Itse maksan veroja 2.5 prossaa ja sen byrokratia maksaa 10000 tuhansia euroja. Suomen pitäisi laskea veroja, sen sijaan että niitä nostetaan. Vierivä kivi ei sammaloidu (raha) tämä olin muun mj koulutuksen parasta oppia.
Oikeiston veropopulismi eli veronkiertovelkatalous velkaannutti Suomen.
Tässä näkyy syy siihen miksi Suomessa ei talous kasva pitkällä aikavälillä ja alemmassa tilastossa näkyy seuraus siitä kun talous ei kasva !?
Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !? Lähinnä vasemmiston toimesta !?
Lopputuloksena Suomen julkinen velka on nyt tasoa 260 miljardia Euroa joka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?
Valitettavasti Suomessa ei kyetä tekemään riittävän rohkeita päätöksiä julkisten menojen leikkausten suhteen, joten tulevaisuus Suomessa on vain etenemistä kriisistä toiseen !? Tämä tarkoittaa sitä, että leikataan vain sen verran, että EU-komissio rauhoittuu kunnes taas sama ruljanssi alkaa muutaman vuoden päästä jne...???
Tämä on nuorten kansalaisten kannalta huolestuttavaa !?
Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !
Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Ranska 57%
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
USA 33%
Sveitsi 32%
Irlanti 21%
Keskim varallisuus aikuista kohti. USD
.🇨🇭 Switzerland: $910,000
2.🇺🇸 USA: $696,000
3.🇱🇺 Luxembourg: $655,000
4.🇭🇰 Hong Kong SAR: $648,000
5.🇦🇺 Australia: $616,000
6.🇸🇬 Singapore: $527,000
7.🇩🇰 Denmark: $523,000
8.🇳🇿 New Zealand: $450,000
9.🇳🇴 Norway: $425,000
10.🇳🇱 Netherlands: $415,000
11.🇧🇪 Belgium: $408,000
12.🇸🇪 Sweden: $406,000
13.🇨🇦 Canada: $400,000
14.🇩🇪 Germany: $347,000
15.🇫🇷 France: $341,000
16.🇹🇼 Taiwan: $333,000
17.🇮🇪 Ireland: $314,000
18.🇮🇱 Israel: $312,000
19.🇰🇷 South Korea: $311,000
20.🇪🇸 Spain: $306,000
21.🇬🇧 UK: $293,000
22.🇦🇹 Austria: $280,000
23.🇮🇹 Italy: $279,000
24.🇯🇵 Japan: $212,000
25.🇫🇮 Finland: $209,000
26.🇵🇹 Portugal: $196,000
27.🇶🇦 Qatar: $189,000
28.🇲🇹 Malta: $164,000
29.🇦🇪 UAE: $158,000
30.🇬🇷 Greece: $143,000
porvarissontaa, mummoilta koetetaan leikata muutama euro ja samaan aikaan puolustusmenot, nato, ukrainan sota mukaan lukien, ovat nousseet 10 miljardia vuodessa. Kylä pitäisi vähä miettiä missä ne tarpeettomat rahareiät ovat.
Sitten verotukseen, verotus ei tapa talouskasvua, pääosin se on ollut toisin päin. Esimerkkinä vaikka vuosi 2000, kokonaisveroaste oli tuolloin 3,6% yksikköä korkeampi kuin nyt, nyt se tarkoittasi useiden miljardien lisätuottoja verotuksessa. Ja sitten se talouskasvu, vuonna 2000 se oli 5,7%, tänä päivän kukaan ei edes haaveile sellaisista luvuista.
Suomen julkiset menot ovat 43,2% BKTsta kun eläkekulut jätetään pois, nehän eivät ole valtion menoja.
Älkää pettäkö itseänne !? Kysymys ei ole tilastointi-virheistä, vaan...
Lopputuloksena Suomen julkinen velka on nyt tasoa 260 miljardia Euroa joka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?
Tuo on se fakta, eli Suomi on kasvavasti velkaantumassa ulkomaille !?
Kaikista julkisista menoista Sote-menot edustavat noin 50-60%, joten ei ole vaikeata ymmärtää mistä tulee leikata talouden kannalta katsoen !?
Sote- tai hyvinvointislueen menoihin kuuluvat kai myös pelastuspalvelut. Siellä Tyrnävällä palavia perunavarastojakin sammutetaan sotealuebudjetin varoilla.
Korruptio jyllää kunnissa ja hallituksessa on Trumpin opetuslapset..
Kohta saamme hallitukseen Stalinin opetuslapset
Jos ei olisi julkista hallintoa niin yhteiskunta romahtaisi. Roskia olisi kaduilla, autojen romuja kuoppaisten teiden varsilla, sairaita ja repaleissa kulkevia ihmisiä nurkissa, romahtaneita taloja, kouluttamattomia ja hyljättyjä katulapsia ympäriinsä, rikollisjengejä ...
Kysymyshän kuuluu että halutaanko ME hyvinvointiyhteiskuntaa. En tarkoita, eteikö räikeitä asioita pidä korjata ja tehdä suomi suomalaisille niin että he pystyvät elämään normaalista.
Sairaan ja vanhustenhoito toimii ja kaikilla on samanlainen mahdollisuus nyt ja tulevaisuudessa. Kannatellaan, jos sairauden tai muun vastaavan takia tipahdetaan.
Jos, niin se ei toimi muuta kuin tekemällä töitä ja maksamalla veroja. Luomalla yrittäjyyttä ja toimeliaisuutta.
Jos haluatte amerikan tai venäjän mallia, niin se on sitten arvovalinta.
Itse olen maksanut noin 40% veroja ja kait "sieltä" sitten saa jos jotain tarvitsee ja hyvä niin. Kohtuuhintaiset sairaushoito yms maksut. NYT tuota ei kannata romuttaa, vaikka kova on Ryytmannilla pyrkimys.
Mutta kuten sanoin, arvovalintoja.