Neljä miljoonaa kiloa perunaa palaa Tyrnävällä

Juuri nyt. Aika erikoinen palo. Neljä varastohallia.
66263
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Palaavat kauppoihin pian

Uneni yöltä, siksi ei linkkiä uutiseen i

Äänestä

Palaavatko lentäen ? Mitä horiset ? Persu!

Äänestä

Peruna, palaa takaisin lautaselle!
8.2.2017 · 2 min lukuaika
Uutinen
Peruna-ala on huolestunut erityisesti nuorten perunankulutuksen vähenemisestä.

Äänestä

Paljon paistinpottuja ja uunipeunoita. Kylkeen mehukas piffi.

Eiku syämään.

2Äänestä
  • Anopille tarjoan, sitten syön itse siis.

    1Äänestä

Ei taida se työnteko kiinnostaa. Tuet ne on aina kelvannu maajusseille. Pääseehän vakuutusrahoilla vaikka etelän matkalle tai ostaa uuden traktorin.

2Äänestä
  • Siis lopettakaa kaikki ruuantuotanto. Kasvatetaan kaikki ruokamme itse. Alas Kela, oli äskeiseni viestini sanoma.

    1Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Siis lopettakaa kaikki ruuantuotanto. Kasvatetaan kaikki ruokamme itse. Alas Kela, oli äskeiseni viestini sanoma.

    Eikö juntilla muuta elämää ole kuin roikkua palstalla aamusta iltaan?

    Muille tiedoksi: Tehdään Lindtmanista Suomen seuraava pääministeri ja Koskelasta saman hallituksen valtiovarainministeri. Ensimmäisenä sopeutustoimena lakkautetaan maataloustuet.

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eikö juntilla muuta elämää ole kuin roikkua palstalla aamusta iltaan?

    Muille tiedoksi: Tehdään Lindtmanista Suomen seuraava pääministeri ja Koskelasta saman hallituksen valtiovarainministeri. Ensimmäisenä sopeutustoimena lakkautetaan maataloustuet.

    Näin Antti siis tolmi - Kun ei siitä juntista muuhun ole- alkuaikansa oli netistä kissa -.lokisfa naukumassa koko Antti

    Äänestä

  • Eikö juntilla muuta elämää ole kuin roikkua palstalla aamusta iltaan?

    PUHUT KYLLÄ MUIDEN TYÖNOSTA MUTTA MITEN ON OMASI

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Eikö juntilla muuta elämää ole kuin roikkua palstalla aamusta iltaan?

    PUHUT KYLLÄ MUIDEN TYÖNOSTA MUTTA MITEN ON OMASI

    Ihan oikeasti. Eikö sinulla ole elämässäsi muuta sisältöä kuin tämä palsta?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eikö juntilla muuta elämää ole kuin roikkua palstalla aamusta iltaan?

    Muille tiedoksi: Tehdään Lindtmanista Suomen seuraava pääministeri ja Koskelasta saman hallituksen valtiovarainministeri. Ensimmäisenä sopeutustoimena lakkautetaan maataloustuet.

    Taitaapi tulla nälkä ja hinnat nousevat

    Äänestä

  • Kyllä työnteko on kiinnostanut. Kokeile itse viljellä neljä miljoonaa kiloa pottua.

    Äänestä

Kohta on potut kalliita. Kallis pottu, kallis bensa ja kallis sähkö, muuten mesisikin kohtuu hyvin.

Äänestä

Keskittäminen kannattaa aina 🤣

Onneksi ne oli pelkkiä siemenpottuja, eikä lautasille päätyviä ruokapottuja.

Ja sitä paitsi ainoa oikea peruna on Lapin puikula, ja Tyrnävä on liian etelässä niille.

1Äänestä
  • Eikö juntilla muuta elämää ole kuin roikkua palstalla aamusta iltaan?

    Äänestä

  • Mutta mistäs otat ensi keväänä siemenperunat?

    Äänestä

  • Arvaa, mistä tulevat Lapin Puikulan siemenperunat

    Äänestä

Nykyään valvonnan pitää olla kunnossa joka puolella mikä koskee huoltovarmuutta ym. Ihmeellistä nukkumista suomen päättäjiltä. Heräääätyyyys!!! Työttömiä hommiin valvomaan rakennuksia.

Äänestä
  • Ei taida se työnteko kiinnostaa. Tuet ne on aina kelvannu työttämälle. Pääseehän kela vaikka matkalle tai ostaa lääkkeitä .

    1Äänestä

  • Palstan työttömällä palaa risusavotassa kuulemma metsätkin.

    Äänestä

tulipalloissa on ollut räjähdysmäinen lisääntyminen parina vuonna jo.

datakeskus-kuplakin puhkeaa kuin ilmapallo kun en usko usko että niihin tehtävät investoinnit korreloivat ollenkaan 5todellisia hyötyjä

Äänestä
  • Eikö juntilla muuta elämää ole kuin roikkua palstalla aamusta iltaan?

    Olet tyhmempi kuin Sanna Marin
    Ei ihme että Lindtman saa paremmat äänet kun nai mua Olavi Sanna

    1Äänestä

  • No jos sinä sanot niin näin on, totuus tulee aina puskista. Alan asiantuntijat ovat tietenkin väärässä, ei ne mitään tiedä.

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Eikö juntilla muuta elämää ole kuin roikkua palstalla aamusta iltaan?

    Olet tyhmempi kuin Sanna Marin
    Ei ihme että Lindtman saa paremmat äänet kun nai mua Olavi Sanna

    Sanna-traumainen löytää mistä tahansa linkin Sannaan 😅😂🤣😅😂🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Sanna-traumainen löytää mistä tahansa linkin Sannaan 😅😂🤣😅😂🤣

    Ihan oikeasti. Eikö sinulla ole elämässäsi muuta sisältöä kuin tämä palsta?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Sanna-traumainen löytää mistä tahansa linkin Sannaan 😅😂🤣😅😂🤣

    Huono johtaja haluttaisiin takaisin
    😅😂🤣😅😂🤣

    2Äänestä

Se on jatkojalostusta, perunat myydään paistettuina.

2Äänestä
  • Ihan oikeasti. Eikö sinulla ole elämässäsi muuta sisältöä kuin tämä palsta?

    EI NOIN VOI TEHDÄ ÄÄLIÖ

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Ihan oikeasti. Eikö sinulla ole elämässäsi muuta sisältöä kuin tämä palsta?

    EI NOIN VOI TEHDÄ ÄÄLIÖ

    Kerroit juuri itsestäsi 😅😂🤣

    Äänestä

Ylikypsä peruna on päivän hitti.

3Äänestä
  • Ihan oikeasti. Eikö sinulla ole elämässäsi muuta sisältöä kuin tämä palsta?

    Äänestä

Paljon on syttynyt tulipaloja kun UA laiset tuli Suomeen

1Äänestä
  • Lakkolaiset siis -UA

    Useasti
    Aloiitteettomat

    Äänestä

Tuodaan sitten Brasiliasta tofua Suomeen,
siellä palaa viidakko ja näin tehdään tilaa soijan viljelylle.

Äänestä
  • Italiasta tulee hyvää spagettia. Riittää ihan hyvin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Italiasta tulee hyvää spagettia. Riittää ihan hyvin.

    Niin kamalan makuista ,että riittää viikoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Italiasta tulee hyvää spagettia. Riittää ihan hyvin.

    Ja Kiinasta riisiä

    Äänestä

Tulipalot ovat kummasti lisääntyneet Suomessa viime vuosina……..Katson itään päin🤮

1Äänestä
  • En länteen kun kädessäni on sytkäri .K a🤮

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    En länteen kun kädessäni on sytkäri .K a🤮

    Älä unohda vaihtaa öljyjä 🛢️ ka

    Äänestä

Oulun Prismoissa uuniperunat tarjouksessa valmiiksi lämpiminä.

Äänestä

Laittoiko äiti Anonyymi00001:n netin kiinni?

Äänestä

perunan arvo räjähtää yksi uusi peruna maksaa noin 3400 euroa kohta.

Äänestä

Venäjän järjestämää sabotaasia?

Äänestä

Tällaista oli välirauhan aikaan, kun Molotov ruikuttu Suomea Hitleriltä.

Äänestä

Terrorismi on mukavaa. Suomen päättäjät rakastaa sitä joten lienee tämä hyvä uutinen?

Äänestä
  • Maailmanmeno-osastolla saa mainita sanan terrorismi mutta maahanmuutto-osastolla ei.
    Sensuuri ei siis toimi koko foorumin sääntöjen mukaan vaan kunkin palstan valvojan himojen mukaan.

    Äänestä

Onko palon syy selvillä.

1Äänestä
  • Tuli sen poltti.

    1Äänestä

  • Jos syy on viljelijän henkilökohtainen tragedia tai kärsimys tai konkurssi tai yhteiskunnan vaino niin syytä ei kerrota.

    1Äänestä

  • Perunat on tulenarkoja jos firma uhkaa kaatua.

    Äänestä

Leipäjonot kasvaa entisestään. Perunatkin on nyt poltettu.

Paistettua perunaa saa lähimarketeista varmaan halvalla lähiviikot.

Äänestä

4,2 kiloa siemenperunaa. Olisiko 50 miljoonaa kiloa valmista perunaa?

Äänestä

Ilmaisia uuniperunoita?

Äänestä

Hot potatis, var så god.

Äänestä

Suomen ruokavarustelu joutunut hybridivaikuttamisen kehään.
Ensin kylmälaitteet ja nyt perunat.
Mitä seuraavaksi sikskasvattamotko?!

Äänestä
  • Sioistahan se alkoi kun rutto saapui satanistivaltion tuhoamiseksi.

    Äänestä

Näköjään Oulun laitakaupunki joten kun Oulu on kirottu niin tämä tapaus sopii kuvaan.

Äänestä

Ei kannata kerätä kaikkia perunoita samaan koriin.

Äänestä

mitä, siis 4 hallia palanu poroksi samana yönä?

Äänestä

Naapuri valtio taas takana. Näitä kolmen äijän kommandoja nähty Suomessa, asuvat teltoissa. Pikku hiljaa palaa latoa ja kaikkea muuta, Kaakkois-Suomesta poltettu vaikka mitä, lähes joka päivä.

Äänestä
  • Kauankos siitä on kun Turku paloi?
    Silloin oli jo kolmen äijän kommandoja?

    Äänestä

Mikä on peruna ?

Terveisin Yngve Anustappi, persu 21-v.

Äänestä

Olis pitänyt ensin viipaloida, nyt olisi iso kasa perunalastuja

Äänestä

En ole koskaan kokeillut mutta syttyykö peruna helposti palamaan? Anteeksi jos kyselen tyhmiä...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Juuri nyt. Aika erikoinen palo. Neljä varastohallia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu