Jumala on surkimus

Luonnossa on mittaamattomasti kärsimystä. Eläimet syövät toisiaan saalistamalla ja loisimalla. Suurin osa eläinten poikasista ei ehdi nähdä aikuisuutta vaan ne tulee syödyksi. Jos eläin vammautuu tai sairastuu, se ei saa rauhalista kuolinvuodetta vaan se syödään. Usein eläintä aletaan syömään jo elävänä. Joka tapauksessa siihen liittyy hirvittävä ja kivulias kuolinkamppailu.

Nykytietämyksen mukaan tämä johtuu evoluutiosta ja koska evoluutio on nippu yksinkertaisia mielettömiä luonnonlakeja vailla tarkoitusta, ei voida sanoa, että evoluutio tai luonto on paha. Se vain on sellainen. Sen sijaan jos uskotaan taustalla olevan tietoisuuden omaava kaikkivaltias luoja niin se on paha, koska se sallii tietoisesti tällaisen kärsimyksen, vaikka voisi helposti tehdä tasapainossa olevan ekosysteemin.

Tähän uskovaiset heiluttelevat käsiä Saatanasta ja vedenpaisumuksesta, jonka jälkeen tiikeri lopetti ruohon syönnin ja alkoi syödä antilooppeja. Ei kaikkivaltiaan olisi tarvinnut näin tehdä. Tiikeri olisi voinut ihan hyvin jatkaa ruohon syöntiä. Osa väittää, että ilmasto kylmeni ja happipitoisuus putosi, jolloin dinosaurukset kuolivat ja piti alkaa syömään lihaa. No ei kaikkivaltiaan olisi tarvinnut näin tehdä. Päin vastoin kun oli puhdistanut pahuuden niin olisi voinut tehdä maasta vielä paratiisimaisemman, enemmän happea, enemmän lämpöä ja enemmän ja ravitsevampia kasveja.

Ainoa selitys tälle on se, että Jumala on tarkoituksella paha tai totaalinen epäonnistuja ja surkimus. Mitä mieltä muut palstalaiset?
3<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jumala on paha mutta ei todellinen. Evoluutioteoria selittää elokehän.

Äänestä

En näe syytä uskoa mihinkään jumaliin. Raamatun Jumala on sen tarinoiden mukaan paha aivan selvästi, joka vielä mokailee jatkuvasti. Nuoren maan kreationisteista nyt kukaan ota selvää mihin he uskovat. Raamatun mukaiseen taruun he joutuvat lisäämään ja ottamaan pois kohtia, että se toimisi edes silloin tällöin. Tosin joka kerta kun he paikkaavat yhtä aukkoa, niin tulee uusia edellisiin kohtiin. Ja tosiaan jokainen vain mutuilee koska minkäänlaista tiedettä ei ole siinä mukana.

Sen nyt ei luulisi yllättävän ketään ettei nämä fundamentalistit tunne luontoa ollenkaan. Elämä on tuhlattuna silmät ummessa.

Äänestä

Jumala on surkea luuseri. Kaikki hänen tekemänsä on aina epäonnistunut kuten hän itsekin. Siksi hän ei kehtaa naamaansa näyttää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Luonnossa on mittaamattomasti kärsimystä. Eläimet syövät toisiaan saalistamalla ja loisimalla. Suurin osa eläinten poikasista ei ehdi nähdä aikuisuutta vaan ne tulee syödyksi. Jos eläin vammautuu tai sairastuu, se ei saa rauhalista kuolinvuodetta vaan se syödään. Usein eläintä aletaan syömään jo elävänä. Joka tapauksessa siihen liittyy hirvittävä ja kivulias kuolinkamppailu.

Nykytietämyksen mukaan tämä johtuu evoluutiosta ja koska evoluutio on nippu yksinkertaisia mielettömiä luonnonlakeja vailla tarkoitusta, ei voida sanoa, että evoluutio tai luonto on paha. Se vain on sellainen. Sen sijaan jos uskotaan taustalla olevan tietoisuuden omaava kaikkivaltias luoja niin se on paha, koska se sallii tietoisesti tällaisen kärsimyksen, vaikka voisi helposti tehdä tasapainossa olevan ekosysteemin.

Tähän uskovaiset heiluttelevat käsiä Saatanasta ja vedenpaisumuksesta, jonka jälkeen tiikeri lopetti ruohon syönnin ja alkoi syödä antilooppeja. Ei kaikkivaltiaan olisi tarvinnut näin tehdä. Tiikeri olisi voinut ihan hyvin jatkaa ruohon syöntiä. Osa väittää, että ilmasto kylmeni ja happipitoisuus putosi, jolloin dinosaurukset kuolivat ja piti alkaa syömään lihaa. No ei kaikkivaltiaan olisi tarvinnut näin tehdä. Päin vastoin kun oli puhdistanut pahuuden niin olisi voinut tehdä maasta vielä paratiisimaisemman, enemmän happea, enemmän lämpöä ja enemmän ja ravitsevampia kasveja.

Ainoa selitys tälle on se, että Jumala on tarkoituksella paha tai totaalinen epäonnistuja ja surkimus. Mitä mieltä muut palstalaiset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu