On se taas seurattavaa tämä nykyajan meno. Heti kun Makwan Amirkhan kamppailulaji tähti saa syytteen niskaansa, niin somessa alkaa aivan älytön ulvonta ja ukkoa ollaan ristiinnaulitsemassa ennen kuin nuijaa on edes kopautettu pöytään. Jengillä menee niin sanotusti tunteisiin, eikä kukaan tunnu tajuavan, mikä ero on arjen hölmöilyllä ja sillä, mitä laissa oikeasti lukee. Oikeudessa ei itkut auta, siellä ratkaisee vain kylmä lääketieteellinen näyttö – ei se, mitä huolestuneet maallikot netissä spekuloivat.
Tämä sama sirkus on nähty ennenkin, eikä mikään ole muuttunut. Otetaanpa esimerkiksi legendaarinen keissi Kouvolasta vuodelta 1989. Tuolloin 19-vuotiasta Jari Kauppista syytettiin entisen tyttöystävänsä raiskauksesta. Kantajan puoli lähti hakemaan silloisessa rahassa aivan järkyttäviä, yli 70 000 markan korvauksia. Homma paisui valtakunnan mediaan, Alibi raportoi jutusta otsikolla ”Tyttöystävä syytti raiskauksesta ja vaati yli 70 000 markkaa”. Kauppinen ei alkanut nössöilemään tai piilottelemaan, vaan pamautti naamansa lehteen puolustautuakseen huhuja vastaan.
Ja miten siinä sitten kävi, kun mentiin raastuvanoikeuteen? Syytöksen esittänyt osapuoli yritti vetää hihasta epätoivoisen urheilukortin: he alkoivat selittää tuomarille, että koska Kauppinen harrastaa itämaisia taistelulajeja ja on aktiivipainija, hän muka pystyy pakottamaan ja satuttamaan ihmistä niin, ettei siitä jää mitään jälkiä! Melkoista epätoivoista sitomista maton reunalla.
Kauppisen puolustus teki kuitenkin jäätävän kovan taktisen liikkeen: mies myönsi suoraan sen, mitä yön aikana tapahtui pahoinpitelyn. Sillä tempulla vietiin raiskaussyytöksiltä pohja kerralla. Koska väite pakottamisesta oli täydellisessä ristiriidassa lääketieteellisen näytön ja muun todistusaineiston kanssa, Kouvolan raastuvanoikeus hylkäsi raiskaussyytteen täysin perusteettomana. Jäljelle jäi vain sakot siitä pahoinpitelystä. Oikeus totesi kylmästi, että oli lopulta aivan yhdentekevää, oliko yön aikana pantu vai ei – pelkät jutut painitaustoista ei puuttuvaa näyttöä korvaa.
Pointti on se, että oikeusvaltio nojaa faktoihin, ei siihen kuka harrastaa painia tai kuka huutaa somessa kovaa. Kauppinen tiesi, milloin lyödään syliltä, puolustus pisti pystyyn sellaisen juntan, että syytöksiltä lähti ilmat pihalle, ja lopullinen juridinen vyörytys teki matosta puhtaan.
Pitäisikö nykyäänkin someraadin ottaa oppia tästä ja vetää vähän henkeä ennen kuin aletaan huutelemaan? Vai johtaako somen huutoäänestys nykyään siihen, että sääntökirjalla ei ole enää mitään väliä? Antakaa näkökulmia maton reunalta, huutakaa loppuhuudot tai heittäkää haasteet suoraan trikoille!
Tämä sama sirkus on nähty ennenkin, eikä mikään ole muuttunut. Otetaanpa esimerkiksi legendaarinen keissi Kouvolasta vuodelta 1989. Tuolloin 19-vuotiasta Jari Kauppista syytettiin entisen tyttöystävänsä raiskauksesta. Kantajan puoli lähti hakemaan silloisessa rahassa aivan järkyttäviä, yli 70 000 markan korvauksia. Homma paisui valtakunnan mediaan, Alibi raportoi jutusta otsikolla ”Tyttöystävä syytti raiskauksesta ja vaati yli 70 000 markkaa”. Kauppinen ei alkanut nössöilemään tai piilottelemaan, vaan pamautti naamansa lehteen puolustautuakseen huhuja vastaan.
Ja miten siinä sitten kävi, kun mentiin raastuvanoikeuteen? Syytöksen esittänyt osapuoli yritti vetää hihasta epätoivoisen urheilukortin: he alkoivat selittää tuomarille, että koska Kauppinen harrastaa itämaisia taistelulajeja ja on aktiivipainija, hän muka pystyy pakottamaan ja satuttamaan ihmistä niin, ettei siitä jää mitään jälkiä! Melkoista epätoivoista sitomista maton reunalla.
Kauppisen puolustus teki kuitenkin jäätävän kovan taktisen liikkeen: mies myönsi suoraan sen, mitä yön aikana tapahtui pahoinpitelyn. Sillä tempulla vietiin raiskaussyytöksiltä pohja kerralla. Koska väite pakottamisesta oli täydellisessä ristiriidassa lääketieteellisen näytön ja muun todistusaineiston kanssa, Kouvolan raastuvanoikeus hylkäsi raiskaussyytteen täysin perusteettomana. Jäljelle jäi vain sakot siitä pahoinpitelystä. Oikeus totesi kylmästi, että oli lopulta aivan yhdentekevää, oliko yön aikana pantu vai ei – pelkät jutut painitaustoista ei puuttuvaa näyttöä korvaa.
Pointti on se, että oikeusvaltio nojaa faktoihin, ei siihen kuka harrastaa painia tai kuka huutaa somessa kovaa. Kauppinen tiesi, milloin lyödään syliltä, puolustus pisti pystyyn sellaisen juntan, että syytöksiltä lähti ilmat pihalle, ja lopullinen juridinen vyörytys teki matosta puhtaan.
Pitäisikö nykyäänkin someraadin ottaa oppia tästä ja vetää vähän henkeä ennen kuin aletaan huutelemaan? Vai johtaako somen huutoäänestys nykyään siihen, että sääntökirjalla ei ole enää mitään väliä? Antakaa näkökulmia maton reunalta, huutakaa loppuhuudot tai heittäkää haasteet suoraan trikoille!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Amirkhani on persujen idoli.
Miten perustelet?
Persujen sanomisilla tietenkin.
Eiks Matti Nykänenkin kuittailut joskus "ehkä otin ehkä en"
Aika selvä ja hyvä näkökulma kandee tsiikaa https://public-perspective.medium.com/kun-julkisuus-tuomitsee-oikeus-vaatii-näyttöä-f5cb2593aaad
KYLLÄ PYSYY
Sana sanaa vastaan – eikä jälkeäkään pakottamisesta. Oikeudessa ei ratkaise oletukset.
"kun sä tuomitset mut tuomitset itses"
Lukekaa ja viisastukaa:
https://atlanticdispatch.press/kun-julkisuus-tuomitsee-oikeus-vaatii-nayttoa/
Komea nuori mies
Julkisuus tuomitsee tunteella ja mielikuvilla, mutta oikeusvaltio vaatii kovia todisteita. Hyvä esimerkki tästä tosiaan tuo painipoika Jarin tarina, jossa sama asetelma toistui kahdesti:
Vuonna 1968 kaksivuotiaasta lapsesta riiteli kaksi äitiä Suomen ja Tanskan välillä. Lähes 30 000 tanskalaista vetosi jopa kuninkaaseen, mutta Tanskan korkein oikeus sivuutti tunnekuohun ja ratkaisi asian lakipykälien ja juridisten dokumenttien perusteella.
Vuonna 1989 Kouvolan raastuvanoikeus hylkäsi saman ihmisen raiskaussyytteen näytön puutteen vuoksi, vaikka syyttäjäpuoli yritti vedota mielikuviin hänen paini- ja kamppailulajitaustastaan.
Kuten Atlantic pressin tuoreessa aiheessa muistutetaan, yleisön mielikuva tai mediakohu ei voi koskaan korvata konkreettista näyttöä – eikä tuomioita voi jakaa huutoäänestyksellä.
Kun ei oo muijaa,noin siinä käy,nolosti
Nykäsen Masa se aina osasi puhua asiat akan länkyröistä
Makwan Amirkhanista yritetään tehdä seksuaalirikollista julkisen paineen ja somen tuomioistuimessa. Oikeusvaltiossa syyllisyyttä ei ratkaista huutamalla eikä julkisella painostuksella, vaan näytöllä ja oikeudellisessa prosessissa. Eikö niitä, jotka osallistuvat tällaiseen julkiseen tuomitsemiseen, pysäytä hetkeksikään ajatus siitä, millaista vahinkoa he voivat aiheuttaa toiselle ihmiselle? Missä on vastuu ja missä on häpeä aikuiset ihmiset ?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mira-luodin-ja-makwan-amirkhanin-oikeudenkaynnissa-kovaa-kielta-seksuaalirikoksen-uhri-voi-traumatisoitua/9417000
Kun katsoo tätä nykyistä oikeudenkäyntisotkua, on vaikea olla vetämättä yhteyttä Turun opettajan tapaukseen vuodelta 2018. Vaikuttaa siltä, että Luodin henkinen romahdus ja arviointikyvyn menetys tapahtuivat jo tuolloin, ja nykyinen julkinen draama on vain suoraa jatkumoa sille. Vuosien takaiset tapahtumat taisivat jättää pysyvän jäljen jaksamiseen.
Mitä mieltä olette – näkyykö vuoden 2018 romahdus suoraan tässä nykyisessä käytöksessä?
Maalais jussikin näkee yhtälön: jotain taisi jollei aivan lopullisesti mutta ainakin melken mennä rikki Turun keississä, deluusiot käynnistyi ja traumat puhkesivat kukkaansa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005589813.html
Suomi on ainoa maa Pohjoismaissa missä pöpeilläkin on mahdollisuus esittää ja uskotella harhojaan oikeudelle, vaikka ne sitten olisikin 10 vuotta vanhoja. Samaan aikaan oikeitten rikosten käsittelyajat venyvät.
OIkeuden ratkaisu 22.12.2026. tiistai päivä.
Mira Luoti on katkera vanha valehtelija. En usko hänen paskapuheita yhtään. Eikä feikki uhriutuminen auta. Rahanahne ämmä. Hyi helvetti.
Väistääköhän syytetty luodin ja selviää kiperästä tilanteesta?