Helluntailais-johtajalle 200 vuotta vankeutta

Kenialaisen helluntailais-kirkon (Good News International Church) Paul Mackenzie sai 200 vuotta vankeutta 190 lapsen ja yhden aikuisen murhista.
Murhia on nyt jo yhteensä 500.

Helluntailais-johtaja uskotteli seuraajilleen, että näin he voisivat päästä taivaaseen ennen maailmanloppua
Helluntaikirkon lapsia tukahdutettiin, kuristettiin ja hakattiin kuoliaaksi ja osa haudattiin elävänä.
ttps://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012395100.html

Pe.ku
1456
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Helluntailaisuus on saa..nasta ja pahempi kuin harhaoppi.

1Äänestä

- Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan.

Annatko Helluntaikirkolle sunnuntaikokouksessa rahauhrin ?

Äänestä
  • Tietysti annan rahauhrin ja iloisella mielellä.🤑🤗

    Äänestä

Kaveri oli vähän eksyksissä oppinsa kanssa. Eipä tuohon sen enempää voi todeta. Onneksi täällä Suomessa eksyttäjät ei mene noin pitkälle, se on hyvä. Erikoinen tuo helluntaioppi, kun mikä vain kelpaa opin alle samoihin raameihin.

”Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sille olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen”

Rakkautta

Äänestä
  • Huh, huh huh huh sentään.

    Äänestä

Onneksi kuitenkin tappoi tavallaan omia eikä lähtenyt naapurimaita pommittamaan.

Äänestä
  • Miehen tekoja ei voi mitenkään puolustella.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Miehen tekoja ei voi mitenkään puolustella.

    Ei tietenkään, kuten ei sotarikoksia ja kansanmurhia yleensä.

    Se olisi pahempaa kuin jumalattomuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei tietenkään, kuten ei sotarikoksia ja kansanmurhia yleensä.

    Se olisi pahempaa kuin jumalattomuus.

    Ruandalainen baptistipappi toimi Suomessa pitkään kunnes selvisi, että oli kotimaassaan osallistunut kansanmurhaan.

    Oli vankilassa 18 vuotta kunnes siirtyi manan majoille.

    Äänestä

Sotahulluus uskossa on hirveintä mitä voi olla.

Ei kenkään pidä langeta kannattamaan sotarikoksia.

Äänestä

Helluntailaiset roudaa niitä poppamiehiehiä Afrikasta puhumaan sitä mitä halutaan kuullakin. Nopeata tempaamista taivaaseen on tarjolla kun vaan nostat käden pystyyn.

Ja jos tämä ohjelma on koskettanut sinua, niin lähetä rahasi meille.

Äänestä
  • Pitkät valkoisen kaavut miesten päällä ja kultaiset kilon painoiset krusiksit kaulassa ja veritimantit luo pyhyyden tuntua.

    Äänestä

Se varastaa sieluja ja tappaa helluntaihengessä.

Äänestä
  • Hes. 13:20

    Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Minä käyn käsiksi teidän taikasiteisiinne, joilla olette pyydystäneet sieluja niinkuin lintuja, ja revin ne teidän käsivarsistanne ja lasken ne sielut irti-sielut, jotka te olette pyydystäneet-niinkuin linnut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kenialaisen helluntailais-kirkon (Good News International Church) Paul Mackenzie sai 200 vuotta vankeutta 190 lapsen ja yhden aikuisen murhista.
Murhia on nyt jo yhteensä 500.

Helluntailais-johtaja uskotteli seuraajilleen, että näin he voisivat päästä taivaaseen ennen maailmanloppua
Helluntaikirkon lapsia tukahdutettiin, kuristettiin ja hakattiin kuoliaaksi ja osa haudattiin elävänä.
ttps://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012395100.html

Pe.ku

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu