Kuulun X sukupolveen, olen syntynyt 1970-luvun puolivälissä. Lapsuudessa, nuoruudessa ja pitkälle aikuisiälle USA oli musiikillisesti, kultuurillisesti, demokraattisesti ja vapauksilla mitattuna maailman valo, oikeudenmukaisuuden puolustaja ja sorrettujen tuki. Sitten kaikki alkoi muuttua 2000-luvulla. Katastrofi tapahtui 2016 kun Donald Trumpista tuli presidentti ja MAGA -kultti alkoi kasvaa. Oikeudenmukaisuuden tilalle tuli anti-intellektualismi, narsismi ja omanvoiton tavoittelu. Samalla oikeudenmukaisuuteen perustuvaa länsimaista hegemoniaa alettiin tarkoituksella rikkoa ennen näkemätöntä tahtia. Ihan kuin Rooman hullut keisarit ajoivat imperiumin raunioiksi.
Aloin tuolloin kirjoitella Suomi24:lle. Viestini olivat vihaisia ja provosoivia. Nyt vihdoin 10 vuoden kuluttua maailman johtavan demokratian kansalaiset alkavat herätä ja ottaa tasavaltaansa takaisin eikä hegemonia toivottavasti ehdi romahtaa. Trump ja MAGA potkaistaan vittuun ennen lopullista romahdusta. Olen tästä onnellinen. Mitä tämä tarkoittaa jatkossa USA:ssa?
-Shakira -laki tulee voimaan
-Valkoiseen taloon tulee halal -keittiö
-Valkoisen talon itäsiivestä ei tehdä mahtavaa tanssisalia vaan moskeija
-Arabialaisia nmeroita opetetaan kaikissa kouluissa
-Al-jabria aletaan taas opettaa kouluissa
-Armeijan sotilaille aletaan antamaan estrogeenipiikkejä
-Uusia pronomineja keksitään niin nopeasti, ettet ehdi niitä opetella
-cis urheilukisat kielletään

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet kauhistus HERRALLE. Trump on Herran valittu!
Mitä muita muutoksia tämä herääminen tuo tullessaan? Itse ajattelen, että:
-kouluissa kaikkien lasten sukupuolet vaihdetaan
-aborttioikeus nostetaan 10 ikävuoteen