missä vika?

minulla on ongelma.
en nimittäin usko jumalaan.
uskoin ennen, mutta nyt en enää vain pysty siihen.. vaikka haluaisin. ja kovasti.

olen menettänyt uskoni ja pidän uskovaisia ihmisiä typerinä, koska he hukkaavat koko elämänsä jollekin jota ei ole olemassa. anteeksi, mutta tältä minusta tuntuu. valitettavasti.

en ymmärrä, että miksei jumala sitten anna minulle uskoa, koska haluaisin todella uskoa jumalaan ja jeesukseen.. en vain yksinkertaisesti pysty. olen yrittänyt parhaani.. olla nöyrä ja vähäänkin tyytyväinen, mutta en vain löydä sitä uskoa, jonka menetin jossain vaiheessa elämääni.

minulle ei ole tapahtunut mitään traumaattista, joka olisi aiheuttanut uskon menetyksen.. minulle ei ole tapahtunut mitään. elän kristillisten aatteiden mukaan ja pyrin olemaan "hyvä" ihminen..

tämä asia vaivaa minua todella, sillä en tiedä miten saisin uskoni takaisin =( jos joku osaa auttaa tai neuvoa, kenen puoleen seuraavaksi kääntyä, olisin enemmän kuin kiitollinen. jumala, jos edes on olemassa, ei ole pyyntöjäni kuullut.
6209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

luovuta!

Älä perusta uskoasi tunteisiin, sillä usko ontunteiden yläpuolella.

Jokainen uskova joutuu painimaan samojen asioiden kansa.

Äläkä vaadi Jumalalta uskoa, kun se on jo annettu sinulle jo.

Usko on:

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=Room. 10:17&rnd=1122847946483

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=Hepr. 11:1&rnd=1122847946562

http://www.vapauteen.com/usko.html

Jumala on tullut sinun lähelle on sinun vuorosi.

Siunausta!

Älä tee asiasta mahdotonta. Toivoa on niin pitkään kuin elämää.

Äänestä
  • linkeistä ja neuvoista.. sait ajattelemaan asiaa toiselta kannalta.
    ehkä usko ei ole hävinnyt se on vain heikentynyt (ja paljon).. ja noussut sydämestä aivoihin =) ei pitäisi analysoida ja miettiä liikaa vaan kuunnella vain sydäntään.

    kuitenkin uskon, että kaikki mikä tapahtuu tapahtuu syystä ja jumalan tahdosta. ja kaikelle on aikansa ja paikkansa, siinä mielessä luotan yhä jumalaan jonkin verran.. jos jumala on olemassa (sen kysymyksen kanssa käyn suurinta kamppailua).

    Äänestä

Otan käänteisen lähestymistavan tähän asiaan:

Paras keino saada uskonsa kuihtumaan on
näännyttää se nälkään.

Se tapahtuu niin, että katkaisee kaikki mahdollisuudet
Jumalan synnyttää, ylläpitää ja vahvistaa uskoa.

Miten niin voi tehdä?

Jumala on valinnut tietyt kanavat, joiden kautta Hän
synnyttää ja ylläpitää uskon ihmisen sydämessä.
Katkaisemalla nämä kanavat, voi olla kohtuullisen
varma siitä, että usko vähitelleen näivettyy ja voi
jopa kuolla.

Nämä Jumalan vaikutuskanavat voi tukkia
toimimalla seuraavasti:

A) Älä kuuntele mitään evankeliumin julistamista,
opetuksia Raamatusta, äläkä lue Raamattua, varsinkaan
evankeliumeja.

- Perustelut, miksi tämä on tehokasta uskonsa
kuolettamisen kannalta: Kuten edellisessä viestissä
jo kerrottiin, "Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen
synnyttää Kristuksen sana." (Room.10:17)

Siis ei kuulemista -> ei uskoa.

Evankeliumi on Jumalan voima ("...en häpeä evankeliumia,
sillä se on Jumalan voima...", Room.1:16) joten paras pitää
Hänen voimavaikutuksensa kaukana omasta elämästään
huolehtimalla siitä, ettei kuule eikä lue mitään Jeesuksesta
eikä varsinkaan hänen rististään.

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1122910317697&search=&rng=0&ref=2. Tim. 3:15-16&ctx=0&submit2=Lue&mod1=FinRaam&mod2=FinPR&mod3=FinBiblia

Vaadi, että Jumalan kommunikoi kanssasi suoraan:
Älä hyväksy mitään vastausta, mikä tulisi sitä kautta,
että Jumala puhuttelisi sydäntäsi Sanansa, Raamatun,
kautta. Vaadi, että Jumala peruuttaa tällaiset hankalat
kanavat, kuten Sanan kuulemisen, ja laskee sinulle uskon
suoraan sydämeesi taivaasta ilman mitään ikäviä välineitä.
Vaadi mieluummin ihmeitä ja merkkejä uskosi tueksi:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1122910321451&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Matt.16:1-4&ctx=0&mod1=FinRaam&mod2=FinPR&mod3=FinBiblia

Näin taistelet Kaikkivaltiasta vastaan. etkä voita mitään.


B) Älä käy ehtoollisella.

Miksi tämä sitten on tärkeää uskonsa vähentämisen kannalta?

Siksi, että ehtoolliseen liittyy esim. tällaisia lupauksia:
Jeesus sanoi: "Joka syö minun lihani ja juo minun vereni,
se pysyy minussa, ja minä hänessä." (Joh.6:56) Jos haluaa
irti Jeesuksesta, ei siis pidä käydä ehtoollisella, eikä tarrautua
siihen, mitä Jeesus siitä lupaa.

Ehtoollisessa joutuisit osalliseksi Kristuksesta: "Siunauksen
malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen
vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus
Kristuksen ruumiiseen?" (1.Kor.10:16)


C) Älä käy seurakunnan tapahtumissa.

Miksi tämä on tärkeää, jos haluaa uskonsa hiipumaan?

Sen täytyy olla jotenkin tärkeää, koska Jumala - rakastava ja
kaikkinäkevä, on antanut Sanassaan ohjeen, ettei kannata
jättää seurakunnan kokoontumisia. Se tarkoittanee sitä, että
asia on jollakin tapaa tärkeä sen kannalta, että Jumala saisi
ihmisen pelastettua taivaaseen.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=Hepr. 10:25&rnd=1122909968606

Sitä paitsi, siellä joku voisi onnistua rohkaisemaan sinua pysymään
uskossa, tai joku voisi antaa sinulle jonkin "hengellisen lahjan":

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1122910545382&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Room. 1:11-12&ctx=0&mod1=FinRaam&mod2=FinPR&mod3=FinBiblia

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1122910751210&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=1. Tess. 5:11&ctx=0&mod1=FinRaam&mod2=FinPR&mod3=FinBiblia

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1122910797962&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Hepr. 13:9&ctx=0&mod1=FinRaam&mod2=FinPR&mod3=FinBiblia


Kylväjävertauksestakin saa kullanarvoisia vinkkejä miten
hyvinkin alkuun päässyt virkeä uskon taimi saadaan nitistettyä:

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1122910884349&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Luuk. 8:4-15&ctx=0&mod1=FinRaam&mod2=FinPR&mod3=FinBiblia

D) Sen mukaan pirtsakan uskon taimen saa näpsäkästi tukahdutettua
keskittymällä "elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin". Näitä Jeesus
selitti ohdakkeiden tarkoittavan. Ne kun pääsevät villisti valtaamaan
alaa, nitistyy turhat hyötykasvit. Keskity täysillä tämänpuoleisiin
ja aseta ne ykkösiksi elämässäsi, niin ei tarvitse kauan vaivata
päätä Jeesuksen ristintyöllä ja taivasasioilla.

E) Sama Jeesuksen kertoma vertaus uskosta opettaa, että jos
haluat uskosi kuolevan, älä anna uskollesi kehittyä juuria.

Mitä ihmeen juuria? Mihin uskon pitäisi kiinnittyä?

- Jos haluat, että uskosi säilyy, sen pitäisi juurtua Kristukseen!

"Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja
vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu." (Kol.2:7)

Jos haluat uskosi kuolevan, se kannattaa juurruttaa esim. sinuun itseesi:
Siihen mitä itse olet tehnyt, pyrkinyt, rukoillut, auttanut, katunut, luvannut
tai yrittänyt tehdä oikein. Silloin juuresi ovat tukevasti kuivalla paljaalla hiekalla.


Usko omaan hyvyyteen ei ole pelastavaa uskoa.

Usko omaan uskoon ei ole pelastavaa uskoa.

Sinun täytyy joskus tulla sen seinän eteen, jossa toteat, ettei sinusta
löydy omaa uskoa himpun vertaa. Olet kai jo lähellä?

Silloin sinulle voi tulla hätä.

Ei sinusta olekaan uskojaksi.

Kadotushan sinua odottaa, ja tiedät sen.

Ja alat huutaa!

Vasta silloin olet se eksynyt, sairas, sokea, vanki ja nälkäinen,
jota Jeesus sanoi tulleensa totisesti auttamaan.

Silloin sinulle voi alkaa kelvata syntisten Vapahtaja.

Kun huudat avuksesi tuota Jeesusta, joka on tehnyt sinut
tahrattoman puhtaaksi, täysin kelvolliseksi taivaaseen,
tapahtuu näin:

"Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
(Ap.t.2:21)

Miksi? - Sen veren tähden, joka vuosi Golgatalla.

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1122915160746&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Ef. 1:6-7&ctx=0&mod1=FinRaam&mod2=FinBiblia&mod3=

Hän. Sana, joka oli Jumala...(Joh 1). Joka tyhjensi itsensä ja otti
orjan muodon. Tuli veljeksesi. Sanoi tulleensa etsimään eksyneitä,
parantamaan sairaita, antamaan sokeille näön, vapauttamaan vangit
kahleista ja antamaan nälkäisille leipää taivaasta.

Lue Johanneksen evankeliumi vaikka parissa illassa läpi,
ja katso mitä Jeesus lupaa niille, jotka ovat omassa varassaan
eksyneitä, sairaita, sokeita, vankeja ja nälkäisiä. Niille, joilta ei
omasta takaa löydy kuin syntiä ja epäuskoa, ja jotka tietävät,
että ovat kaukana Jumalasta.

Pelastavaa uskoa on usko Jeesukseen, joka ottaa sinun syntisi,
paatumuksesi, epäuskosi, hengellisen kuolemasi, rakkaudettomuutesi,
ylimielisyytesi, kovuutesi ja pahat sanasi ja hyvän tekemättä jättämisesi
omaksi syykseen, ja kärsii sinun ansaitsemasi rangaistuksen täysin
puhdistaen sinut Jumalan edessä.

Se on pelastavaa uskoa, että sinä huudat.
Huudat Jeesusta avuksesi kaiken heikkoutesi ja epäuskosi keskeltä.
Ja sellainen, joka on huutanut hädissään apua
joltakulta, todella kuuntelee mitä tuo vastaa.
*kuuntelet* ja kuulet mitä hän vastaa sinulle.
Sanassaan. Raamatun, evankeliumin kautta.
Se on Hänen valintansa.

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1122914622096&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Jes. 53:5&ctx=0&mod1=FinPR&mod2=FinPR&mod3=FinBiblia

Keskity omiin hyviin tekoihisi ja pyrkimyksiisi, niin olet
rakentamassa uskonnollista rakennelmaa hiekalle,
joka ei kestä. Kun tulva tulee - ja ainahan se jostain tulee -
siinä menee sinun rakennelmasi. "Alkoi sataa, tulvavesi virtasi
ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka."
(Matt. 7:27)

Taivaasta todennäköisesti ei laskeudu alas enkeliä vakuuttamaan
sinulle, että "kyllä, sinä olet Jumalalle rakas, ja Hän tahtoo sinut
taivaaseen" tai "Kyllä, Kristuksen ristintyö koskee myös sinua".
Hän ei todennäköisesti anna sinulle jotakin ihmeellistä elämystä,
jota sitten luulisit uskoksi. Hän on kertonut sinulle jo kaiken tarpeellisen.
Nyt Hän vain tahtoo, että luet Hänen tarjouksensa, ja kiinnostut siitä.
Ja tulisit viimeinkin ilman rahaa ja ansioita.

"Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole
rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta,
ilman hinnatta..." (Jes.55:1)

"Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden
lähteestä lahjaksi." (Ilm.21:6)

Anna sortuvien uskonnollisten rakennelmien mennä.
Ja ala rakentaa kalliolle.

-----------------

Arvelen, että tämä kirjanen, joka on kokotekstinä netissä, voisi toimia
välineenä peilaamaan kysymyksiä: Mihin oikein uskoinkaan kun silloin
joskus uskoin? Mihin uskon nyt ja miksi se hiipuu?
- paluu takaisin luihin ja ytimiin: http://www.kirjasilta.net/wilcox/hy/hy.html

Toinen kirja, joka sisältää itse asiassa kolme romaania,
ja liittyy kiinteästi aiheeseen: Bo Giertz: Kalliopohja
- suosittelen lämpimästi :)

Äänestä
  • kiitos vastauksestasi Pähkylä!
    "Taisteluni" jatkukoon...

    ------------------------------------------

    kerran usko lapsuuden
    sulla oli suloinen
    kätesi sä rukoukseen liitit ain
    levolle laske luojani
    armias ole suojani
    näin sä rukoilit
    niin turvallisna vain

    etsiessäs onnea
    harhateille jouduit sä
    surua ja tuskaa toi vain maailma
    tie on pitkä takaisin
    salassa sä itketkin
    muistaissasi lapsuuskodin onnea

    onnellinen lapsena olit äidin helmassa
    äiti lauloi sulle maasta taivahan
    äänen kaiun kaukaisen
    kuulla vielä voitko sen
    päiväsi hän uskoi käteen jumalan

    jos vain nöyrin sydämmin rukoilet
    saat takaisin lapsenuskon
    aarteen kalliin ihanan
    riemu suur on taivaassa
    eksynyt kun palajaa
    kaukaa maailmalta jälleen kotihin

    Äänestä

  • etsikkoaika kirjoitti:

    kiitos vastauksestasi Pähkylä!
    "Taisteluni" jatkukoon...

    ------------------------------------------

    kerran usko lapsuuden
    sulla oli suloinen
    kätesi sä rukoukseen liitit ain
    levolle laske luojani
    armias ole suojani
    näin sä rukoilit
    niin turvallisna vain

    etsiessäs onnea
    harhateille jouduit sä
    surua ja tuskaa toi vain maailma
    tie on pitkä takaisin
    salassa sä itketkin
    muistaissasi lapsuuskodin onnea

    onnellinen lapsena olit äidin helmassa
    äiti lauloi sulle maasta taivahan
    äänen kaiun kaukaisen
    kuulla vielä voitko sen
    päiväsi hän uskoi käteen jumalan

    jos vain nöyrin sydämmin rukoilet
    saat takaisin lapsenuskon
    aarteen kalliin ihanan
    riemu suur on taivaassa
    eksynyt kun palajaa
    kaukaa maailmalta jälleen kotihin

    Toi on ihana laulu :)

    ...riemu suur on taivaassa
    eksynyt kun palajaa
    kaukaa maailmalta jälleen kotihin...

    "Niin hän lähti isänsä luo.
    Mutta kun hän vielä oli kaukana,
    näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä,
    juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa...
    ...isä sanoi palvelijoilleen:
    'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet
    ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle
    sormus sormeen ja kengät jalkaan.
    ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa.
    Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa!
    Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon,
    hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.'
    Niin alkoi iloinen juhla." (Luuk.15)

    "Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani
    ja pidän niistä huolen.
    Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan,
    kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään,
    niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta,
    minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet...
    ...Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään
    -- näin sanoo Herra Jumala...Kadonneet minä tahdon etsiä,
    eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa,
    heikkoja vahvistaa...
    ...Te, ihmiset, olette minun lampaani,
    minun laitumeni lampaat. Minä olen teidän Jumalanne..." (Hes.34)


    >>"Taisteluni" jatkukoon...

    "Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa!"
    (2.Moos.14:14)

    ;)

    Äänestä

Katsoppa itseäsi, mieti, miten sinä olet muutamasta solusta kasvanut, DNA:n ja geeenine avulla sinut on koottu, etkö olekin pieni ihme? Tai suuri ihme? Mikä on se, joka saa sydämesi sykkimään, miksei se syki kuolleilla?

Toiset väittävät, että olemme syntyneet ikäänkuin sattumalta, onko mitään näin nerokasta voinut syntyä vain evoluution seurauksena?

Jumalan voiman olemassaolosta minut saa aina vakuuttumaan maailman kauneus, monimutkaisuus ja ihmeellisyys. Tunnen myös tämän elämän voiman ja yhteyden muiden kanssa, tunnen, että olemme samasta alkulähteestä ja luojasta.

Kirkkoon ja sen oppeihin uskominen onkin jo astetta vaikeampaa, kirkko perustuu valtaan, ihmisten erottamiseen ja eriarvoisuuteen, sekä sellaisiin palvontamenoihin, joita en usko maailmakaikkeuden valtiaan kaipaavan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


etsikkoaika kirjoitti:

minulla on ongelma.
en nimittäin usko jumalaan.
uskoin ennen, mutta nyt en enää vain pysty siihen.. vaikka haluaisin. ja kovasti.

olen menettänyt uskoni ja pidän uskovaisia ihmisiä typerinä, koska he hukkaavat koko elämänsä jollekin jota ei ole olemassa. anteeksi, mutta tältä minusta tuntuu. valitettavasti.

en ymmärrä, että miksei jumala sitten anna minulle uskoa, koska haluaisin todella uskoa jumalaan ja jeesukseen.. en vain yksinkertaisesti pysty. olen yrittänyt parhaani.. olla nöyrä ja vähäänkin tyytyväinen, mutta en vain löydä sitä uskoa, jonka menetin jossain vaiheessa elämääni.

minulle ei ole tapahtunut mitään traumaattista, joka olisi aiheuttanut uskon menetyksen.. minulle ei ole tapahtunut mitään. elän kristillisten aatteiden mukaan ja pyrin olemaan "hyvä" ihminen..

tämä asia vaivaa minua todella, sillä en tiedä miten saisin uskoni takaisin =( jos joku osaa auttaa tai neuvoa, kenen puoleen seuraavaksi kääntyä, olisin enemmän kuin kiitollinen. jumala, jos edes on olemassa, ei ole pyyntöjäni kuullut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu