Koskaan ei ole tullut elävässä elämässä tai millään nettifoorumillla vastaan ihmistä, joka olisi kertonut Jumala sanoneen hänelle: "Raamattu on MINUN Sanaani, isolla s-kirjaimella. Se on läpikotaisin virheetön ja ristiriidaton totuus. Kutsu sitä Jumalan Sanaksi."
Silti ihmiset kutsuvat omavaltaisesti Raamattua tuolla nimellä.
Eikä tämä ole heille mikään ongelma.
No, mitenkä se voisi ollakaan, jos ja kun ihminen on hyvin omintunnoin asettautunut kaikkitietävän Kaikkivaltiaan asemaan?
Kuinka tuollaisen ihmisen omatunto voisikaan herätä? Ei sellaiseen ole mitään syytä, kun on tullut tuolla lausahduksella julistaneeksi ITSENSÄ erehtymättömäksi ja kaikkitietäväksi - Raamattua kun ei kai voi erehtymättömäksi julistaa kukaan muu kuin se, joka itse on erehtymätön?
Opettajan, joka on hankkinut itselleen sellaisen aseman ja tietomäärän, josta käsin hän voi antaa oppilaalle kokeesta arvosanaksi 10/10, tulee hallita kokeen aihepiiri oppilastaan paremmin.
Se, joka julistaa Raamatun erehtymättömäksi Jumalan Sanaksi, katsoo hankkineensa itselleen sellaisen aseman ja tietomäärän, josta käsin hän voi antaa Raamatulle arvosanaksi 10/10. Siispä hän kuvittelee tietävänsä ja ymmärtävänssä Raamatussa julkituodut asiat vähintään yhtä hyvin kuin kaikki Raamatun kirjoittajat yhdessä ja erikseen.
Onko tällainen käsitys omasta itsestä erityisen nöyrä? Se, että katsoo kykenevänsä erehtymättömästi arvioimaan yli tuhat sivua muodostavan 66 kirjeen kokonaisuuden erehtymättömyyttä?
Kai sentään opettajan, joka arvioi oppilaan kokeen 10/10 arvoiseksi, on itse oltava kokeen aihepiirin suhteen erehtymätön?
Ihmisen, joka on NÄIN erehtymätön, ei jostain syystä tarvitse millään tavoin perustella erehtymättömyyttään, jolla hän lausuu Raamatun erehtymättömäksi.
MIksi? Ilmeisesti siksi, että hän katsoo jo istuvansa kaikkitietävän Kaikkivaltiaan vuoren laella. Hän katsoo valloittaneensa jo tuon vuoren. Ja kun hän kerran on jo vuoren laella, hänen ei tarvitse kertoa, kuinka hän sinne oikein pääsi.
Raamattu-teesin saatanallinen kierous on tässä:
kun sen lausuja todellisuudessa julistaa lausumallaan itse itsensä kaikkitietäväksi Kaikkivaltiaaksi, hän onnistuu samassa silmänräpäyksessä sokeutumaan omalle suuruudenhulluudellleen hän näet kuvittelee olevansa jotenkin "nöyrä" ja "kuuliainen" Jumalansa edessä - sem Jumalan, JOLTA HÄN NIMENOMAAN EI OLE KYSYNYT LUPAA TUOLLE LAUSUMALLEEN.
Moni fundamentalisti pitää tosiaan vakavissaan itseään nöyränä ja kuuliaisena, vaikka juuri tuo fundamentalistin Raamattu-teesi on absoluuttisesti nihilistisin ja suuruudenhulluin, jonka ihmisen on mahdollista suustaan Maan päällä päästää.
Ihminen kuvittelee olevansa KUULIAINEN sille Jumalalle, jota hänen ei omasta mielestään nimenomaan TARVITSE EIKÄ TULE KUUNNELLA.
Silti ihmiset kutsuvat omavaltaisesti Raamattua tuolla nimellä.
Eikä tämä ole heille mikään ongelma.
No, mitenkä se voisi ollakaan, jos ja kun ihminen on hyvin omintunnoin asettautunut kaikkitietävän Kaikkivaltiaan asemaan?
Kuinka tuollaisen ihmisen omatunto voisikaan herätä? Ei sellaiseen ole mitään syytä, kun on tullut tuolla lausahduksella julistaneeksi ITSENSÄ erehtymättömäksi ja kaikkitietäväksi - Raamattua kun ei kai voi erehtymättömäksi julistaa kukaan muu kuin se, joka itse on erehtymätön?
Opettajan, joka on hankkinut itselleen sellaisen aseman ja tietomäärän, josta käsin hän voi antaa oppilaalle kokeesta arvosanaksi 10/10, tulee hallita kokeen aihepiiri oppilastaan paremmin.
Se, joka julistaa Raamatun erehtymättömäksi Jumalan Sanaksi, katsoo hankkineensa itselleen sellaisen aseman ja tietomäärän, josta käsin hän voi antaa Raamatulle arvosanaksi 10/10. Siispä hän kuvittelee tietävänsä ja ymmärtävänssä Raamatussa julkituodut asiat vähintään yhtä hyvin kuin kaikki Raamatun kirjoittajat yhdessä ja erikseen.
Onko tällainen käsitys omasta itsestä erityisen nöyrä? Se, että katsoo kykenevänsä erehtymättömästi arvioimaan yli tuhat sivua muodostavan 66 kirjeen kokonaisuuden erehtymättömyyttä?
Kai sentään opettajan, joka arvioi oppilaan kokeen 10/10 arvoiseksi, on itse oltava kokeen aihepiirin suhteen erehtymätön?
Ihmisen, joka on NÄIN erehtymätön, ei jostain syystä tarvitse millään tavoin perustella erehtymättömyyttään, jolla hän lausuu Raamatun erehtymättömäksi.
MIksi? Ilmeisesti siksi, että hän katsoo jo istuvansa kaikkitietävän Kaikkivaltiaan vuoren laella. Hän katsoo valloittaneensa jo tuon vuoren. Ja kun hän kerran on jo vuoren laella, hänen ei tarvitse kertoa, kuinka hän sinne oikein pääsi.
Raamattu-teesin saatanallinen kierous on tässä:
kun sen lausuja todellisuudessa julistaa lausumallaan itse itsensä kaikkitietäväksi Kaikkivaltiaaksi, hän onnistuu samassa silmänräpäyksessä sokeutumaan omalle suuruudenhulluudellleen hän näet kuvittelee olevansa jotenkin "nöyrä" ja "kuuliainen" Jumalansa edessä - sem Jumalan, JOLTA HÄN NIMENOMAAN EI OLE KYSYNYT LUPAA TUOLLE LAUSUMALLEEN.
Moni fundamentalisti pitää tosiaan vakavissaan itseään nöyränä ja kuuliaisena, vaikka juuri tuo fundamentalistin Raamattu-teesi on absoluuttisesti nihilistisin ja suuruudenhulluin, jonka ihmisen on mahdollista suustaan Maan päällä päästää.
Ihminen kuvittelee olevansa KUULIAINEN sille Jumalalle, jota hänen ei omasta mielestään nimenomaan TARVITSE EIKÄ TULE KUUNNELLA.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Kuinka saatatte sanoa: 'Me olemme viisaita, ja meillä on Herran laki'? Totisesti! Katso, valheen työtä on tehnyt kirjanoppineiden valhekynä." (Jeremian kirjan 8. luvun jakeesta 8.)
Aloittajan teksti on terävä ja poleeminen kritiikki sellaista kirjainuskoa vastaan, jossa ihminen korottaa oman tulkintansa Jumalan paikalle ja lakkaa kuuntelemasta elävää Jumalaa. Kun tekstiä ja aloittajan olemusta tarkastellaan suoraan Raamatun jakeiden valossa, siinä on sekä selkeästi raamatullisia totuuksia että ristiriitaisuuksia suhteessa Raamatun omaan todistukseen ja sävyyn.
1. Missä aloittaja on Raamatun jakeiden kanssa samalla linjalla?
Aloittajan keskeinen huomio – että kirjainusko voi sokeuttaa ihmisen hengelliseen ylpeyteen ja estää elävän Jumalan kohtaamisen – saa vahvaa tukea Jeesuksen ja apostolien opetuksista.
• Kirjain ilman elävää suhdetta Jumalaan (Joh. 5:39–40): Jeesus nuhteli juuri niitä, jotka pitivät kirjoituksia täydellisenä pelastuksen takeena, mutta kieltäytyivät kuuntelemasta häntä itseään: "Te tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän. Juuri ne todistavat minusta, mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, jotta saisitte elämän."
• Hengellinen ylpeys ja sokeus (Luuk. 18:9, 11; 1. Kor. 8:1–2): Aloittaja kuvaa, kuinka fundamentalisti pitää itseään nöyränä ja kuuliaisena, vaikka on todellisuudessa ylpistynyt. Paavali varoittaa tästä samasta tiedon tuomasta ylpeydestä: "Tieto tekee ylpeäksi, mutta rakkaus rakentaa. Jos joku luulee tietävänsä jotakin, hän ei vielä tiedä, miten tulisi tietää."
• Jumalan kuunteleminen (Joh. 10:27; Hepr. 3:7–8): Aloittajan loppuhuomio siitä, että Jumalaa tulee kuunnella elävänä, vastaa Jeesuksen sanoja: "Minun lampaani kuulevat minun ääneni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua."
2. Missä aloittajan väitteet poikkeavat Raamatun omasta todistuksesta?
Aloittaja väittää, ettei Raamattu itse koskaan kutsu itseään Jumalan sanaksi tai erehtymättömäksi, vaan että ihmiset ovat keksineet tämän "omavaltaisesti". Tässä aloittajan teksti on ristiriidassa Raamatun omien jakeiden kanssa.
• Raamatun oma todistus itsestään (2. Tim. 3:16; 2. Piet. 1:20–21): Uusi testamentti itse opettaa kirjoitusten olevan lähtöisin Jumalasta, ei ihmisten omavaltaisesta päätöksestä: "Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi..." ja "Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisen tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet."
• Jeesuksen oma suhtautuminen kirjoituksiin (Joh. 10:35; Matt. 5:18): Jeesus itse kutsui kirjoituksia Jumalan sanaksi ja piti niitä rikkoutumattomina: "...eikä pyhää kirjoitusta voida tehdä tyhjäksi" sekä "Totisesti: ennen kuin taivas ja maa katoavat, ei laista katoa yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut."
• Jumalan Sanan todellinen olemus (Joh. 1:1, 14; Hepr. 4:12): Raamatussa "Jumalan Sana" isolla alkukirjaimella tarkoittaa ensisijaisesti Jeesusta Kristusta itseään ("Alussa oli Sana... Ja Sana tuli lihaksi"), eikä vain painettua kirjaa. Kun kirja asetetaan elävän Kristuksen tilalle, syntyy juuri se kirjainuskon ongelma, josta aloittaja varoittaa.
3. Aloittajan olemus ja sävy Raamatun valossa
Aloittajan olemuksesta välittyy terävä älyllinen analyysi ja aito turhautuminen uskonnolliseen tekopyhyyteen, mutta hänen ilmaisutapansa on voimakkaan tuomitseva, pilkallinen ja leimaava ("saatanallinen kierous", "suuruudenhulluus", "nihilistisin").
• Syyttävä ja tuomitseva ote (Room. 2:1; Jaak. 4:11–12): Aloittaja syyttää toisia siitä, että he asettuvat Kaikkivaltiaan tuomarin paikalle, mutta asettuu samalla itse tuomitsemaan ja leimaamaan toisten uskovien motiivit ja sydämen tilan. "Tuomitessasi toisen tuomitset itsesi..."
• Totuuden puhuminen rakkaudessa (Ef. 4:15; 2. Tim. 2:24–25): Vaikka Jeesuskin käytti ankaria sanoja tekopyhiä lainopettajia vastaan (Matt. 23), Uusi testamentti neuvoo uskovia ojentamaan harhautuneita sävyisästi: "Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen on oltava ystävällinen kaikille, taitava opettamaan ja kärsivällinen. Hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustajia..."
• Hyödyttömät sanakiistat (2. Tim. 2:14, 23): Aloittajan teksti on luonteeltaan voimakkaan väittelevä. Paavali varoittaa tällaisesta tyylistä: "Vältä typeriä ja asiattomia väittelyjä, sillä kuten tiedät, niistä syntyy vain riitoja."
Yhteenveto
Aloittaja osuu oikeaan ytimeen siinä, ettei painettu kirja saa korvata elävää Jumalaa eikä ihminen saa ylpistyä omasta tiedostaan.
Hän kuitenkin erehtyy väittäessään, ettei Raamattu itse puhuisi itsestään Jumalan Hengestä syntyneenä sanana, ja hänen oma ankara, leimaava sävynsä kompastuu samaan tuomitsemiseen, josta hän muita syyttää.
minulta:
Ketjun aloittaja siin kuvittelee, että Jumala ilmestyisi nettifoorumille omassa olemuksessaan todistamaan sanan oikeaksi. Se on ihmisestä kiinni uskooko vai ei. Jumala on se johon kuuluu uskoa ei Jumalan tarvitse todistaa itsestään mitään. Jumala on tuonut olemuksensa esiin sanan kautta ja jos ei riitä sillä hyvä. Vieläkö pitää todistaa, että uskoo. Minulle piti, ateistina tulin uskoon ja se tapahtui Tahdon ilmaisun kautta.
Kohdassa 2. ei ole mitään järkeä.
Se on itse asiassa tavallaan fundamentalistin uskontunnustus kaikkein idioottimaisimmassa muodossaan.
Ihminen, joka kykenee pitämään sitä mielekkäänä, on tässä kohtaa ymmärryksensä puoelsta niin alhaisella tasolla, että jos hän ajattelisi vastaavalla tavalla elämän muilla osa-alueilla, hän olisi välittömästi edunvalvonnan tarpeessa.
Yhteenveto-osiossa tämä sama aivonäiviö nostaa päätään.