Ajoittain Raamattu kertoo tapahtumista, jotka terveen rationaalisen mielen omaavan henkilön silmissä vaikuttavat liioitelluilta, epäloogisilta tai jopa mahdottomilta. Toisinaan selonteot saattavat omata jopa farssinomaisiakin piirteitä. Dokumentti sisältää lyhyen katsauksen Raamatun absurdiin arkirealismiin, sekä tarjoaa esimerkkejä kirjan kyseenalaistettavissa olevista selonteoista.
Lähde: Raamatun suomennos 1933, 1938. Luku- ja säenumerointi saattaa vaihdella suomennoksen versiosta riippuen.
2. Aik. 7:5, 8-9 -- Raamattu ilmoittaa kuningas Salomon uhranneen 22 000 härkää ja 120 000 lammasta yhdessä viikossa. Tämä merkitsee hänen teurastaneen yli 845 eläintä tunnissa, yli 14 eläintä minuutissa, tauotta seitsemän vuorokauden ajan.
1. Moos. 4:15 -- Kain merkitään, jotta muut ihmiset käsittäisivät hänen olevan Jumalan suojelema. Jumala katsoo toimeenpiteen tarpeelliseksi siitäkin huolimatta, että Raamattu ilmoittaa maailmassa tällöin elänneen vain kolme ihmistä (Aatami, Eeva ja Kain).
2. Moos. 28:34-35 -- Jumala ilmoittaa että pyhään paikkaan astuminen ilman kelloja saattaa johtaa kuolemanrangaistukseen.
5. Moos. 1:1 -- Mooses puhuu koko Israelin, arviolta kaksimiljoonaiselle kansalle, samanaikaisesti. On huomattava, että tämä tapahtui ennen television, radion ym. massamedian yleistymistä.
Kuningas Aahas oli kuollessaan 36-vuotias (2. Kun. 16:2). Hänen kuoltuaan tuli kuninkaaksi hänen 25-vuotias poikansa Hiskia (2. Kun. 16:20, 18:1-2). Täten Aahaksen oli täytynyt siittää Hiskia jo kymmen- tai yksitoistavuotiaana.
5. Moos. 25:5-9 -- Veljen kuoltua miehellä on velvollisuus siittää lapsia hänen veljensä leskelle. Jos mies kieltäytyy, hänen kälynsä tulee sylkeä häntä silmille vanhimpien edessä.
Psa. 121:6 -- Kerrotaan Jumalan suojaavan seuraajiaan kuun poltteelta (jota verrataan auringon poltteeseen).

Vastaukset 5
Vanhimmat
elämä kopiokoneena tuntuu?
elämä keskustelunlatistajana tuntuu?
Vaikka nuo jutut on tällä palstalla nähty lievästi liioitellen miljoonaan kertaan, niin ehkäpä tuo keskustelija on palstalla uusi henkilö.
sinä keskusteluksi pitkää kopiota jokseenkin täysin
vailla omia ajatuksia?
Siis tota tekstiä saa kopioida kunha muistaa mainita lähteen..
valehtelijan, ja vääristelijän..
Näitä ollaankin jo aiemmin puitu, mutta jos et ole tietoinen niin asia ei ole ihan niinkuin sinulle on annettu olettaa..
"2. Aik. 7:5, 8-9 -- Raamattu ilmoittaa kuningas Salomon uhranneen 22 000 härkää ja 120 000 lammasta yhdessä viikossa. Tämä merkitsee hänen teurastaneen yli 845 eläintä tunnissa, yli 14 eläintä minuutissa, tauotta seitsemän vuorokauden ajan."
Juhla kesti 2 viikkoa. Eli puoli vuorokautta kerrallaan niitä uhrattiin.
Eikä Salomon ollut yksin se joka järkkäri grillijuhlat, kuten ei myöskään olisi ollut Napoleon jos sanottiin että hän hyökkäsi sinnejasinne.
"1. Moos. 4:15 -- Kain merkitään, jotta muut ihmiset käsittäisivät hänen olevan Jumalan suojelema. Jumala katsoo toimeenpiteen tarpeelliseksi siitäkin huolimatta, että Raamattu ilmoittaa maailmassa tällöin elänneen vain kolme ihmistä (Aatami, Eeva ja Kain)."
Niinkö? Ja varmaan sitten kieltää tuolla perusteella sen että sinne olisi syntynyt niitä lisää jne..Huom. eikö yksikin ihminen olisi riittänyt hänet tappamaan?
"2. Moos. 28:34-35 -- Jumala ilmoittaa että pyhään paikkaan astuminen ilman kelloja saattaa johtaa kuolemanrangaistukseen."
Jos Jumala ei salli asettamallaan tavalla astuttavan pyhään paikkaan, niin mitä "omituisuutta" siinä on?
"5. Moos. 1:1 -- Mooses puhuu koko Israelin, arviolta kaksimiljoonaiselle kansalle, samanaikaisesti. On huomattava, että tämä tapahtui ennen television, radion ym. massamedian yleistymistä."
jos hän suuntaa sanansa heille, niin tarkoittaako se että he kaikki olisivat kuulolla?
"Kuningas Aahas oli kuollessaan 36-vuotias (2. Kun. 16:2). Hänen kuoltuaan tuli kuninkaaksi hänen 25-vuotias poikansa Hiskia (2. Kun. 16:20, 18:1-2). Täten Aahaksen oli täytynyt siittää Hiskia jo kymmen- tai yksitoistavuotiaana."
Aahas oli lähes 21 tullessaan kuninkaaksi, halliten liki 17 vuotta, hän kuoli noin 38-vuotiaana. Aahas saattoi siis olla melkein neljätoista tullessaan isäksi
"5. Moos. 25:5-9 -- Veljen kuoltua miehellä on velvollisuus siittää lapsia hänen veljensä leskelle. Jos mies kieltäytyy, hänen kälynsä tulee sylkeä häntä silmille vanhimpien edessä."
Huom. velvollisuus, miten olisi nainen tuon ajan sosiaalietuuksilla elänyt? Sylkeminen on osoitus äärimmäisestä halveksunnasta.
"Psa. 121:6 -- Kerrotaan Jumalan suojaavan seuraajiaan kuun poltteelta (jota verrataan auringon poltteeseen)."
Käännösvirhe, alkuperäinen sana tässä laulussa olisi ollut "Lyöminen" joka meinaa ettei kumpikaan kylmä, eikä kuuma aika lyö heitä jotka seuraavat Jumalaa.