Kuten jo aikaisemmin olen tuhannesti sanonut:
Suomessa tapahtui vallankaappaus vuonna 2003.
Vallankaappauksen suoritti sosialistit, Vanhasen avustuksella.
Vanhanen ei ole tehnyt yrittäjien, eikä myöskään maaseudun eteen yhtään mitään.
Ja nykyiset lausunnotkin myötäilee pelkästään työväen valtaa.
Hyi Vanhanen!
Koko Kansan todellinen rautarouva Anneli Jäätteenmäki pitää saada Keskustan Presidentti ehdokkaaksi.
Vanhanen on jo ilmiselvästi myynyt äänensä halvalla Haloselle.

Vastaukset 2
Vanhimmat
alkoi jo 1980-luvulla, kun kokoomus pääsi hallitukseen.
jatketaan edelleen Holkerin holtitonta rakennemuutosta, siksi liitotkin neuvottelevat muutosturvasta ja A-studio kertoo 180 000 köyhän edelleen kasvavasta joukosta työntekijötä jotka on jätetty markkinavoimen haltuun, ts.heitteille, hylätty workin poor nimikkeen alle USA:n mallin mukaan.