Toinen tie tuloerojen minimoimiseen

Jack

Niin, en nyt tiedä onko tätä asiaa käsitelty, mutta kokeillaan. Mielestäni feministien lähtökohta palkkaerojen poistamiseen on hyvin tehoton, jos pyritään vaikuttamaan ainoastaan naisten lisäämiseen korkeapalkkaisilla "miestenaloilla". Yhtä hyvin epäkohtaa voitaisiin purkaa houkuttelemalla miehiä pätkötöihin ja kunnan keittiöihin. Jos saisimme miehet hakeutumaan pienempipalkkaisiin sisätöihin, niin johan ainakin osa siitä tuloerosta katoaisi.

Siispä, miksi kukaan feministi ei ole huomannut tätä keinoa? Miksi kukaan ei tee aloitetta esim. ammattikoulun suur-keittiölinjan opiskelijapaikkojen sukupuolikiintiöstä? Miten kannustaa nuoria miehiä ottamaan vastaan huonompi palkkaisen homman? Miten saisi miehistä karsittua sen kunniahimon? Miten saisi miehen pysymään kotona tai edes pätkätöihin? Miten lopettaa miehen juoksemisen rahan perässä?

Auttaisiko asiaa, jos voisimme muuttaa tyttöjen kasvatusta siten, että he eivät isona kiinnittäisi huomiota miehen asemaan ja hyväksyisivät myös sen luuserimiehen? Miten saisimme karsittua miehen roolista taloudellisen vastuun?

Sanonpa, että paljon hyviä keinoja on jätetty huomioimatta. Tarkoituksellako? Nyt tarvitaan luovaa ajattelua ja ennakkoluulottomuutta, muuten ei tuloeroista päästä koskaan.

105

2635

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ennemmin

      työttömiksi,kun menevät matalapalkka alalle töihin.

      • Jack

        No pitäisikö sen suhteen sitten tehdä jotakin? Pitäisikö se insinööri laittaa kaupan kassalle työttömyyskorvausta pienemmälle palkalle väkisin vai olisiko sinulla jokin kannuste tulejon pienentämiselle?

      • Ei ymmärrä
        Jack kirjoitti:

        Miksi tuloeroja pitäisi kaventaa? Tuloerot ovat ihan jees.

      • Kurre_Orava
        Ei ymmärrä kirjoitti:

        Tuloerot ovat yksi asia joka toimii kannustimena...

      • Kurre_Orava
        Jack kirjoitti:

        No pitäisikö sen suhteen sitten tehdä jotakin? Pitäisikö se insinööri laittaa kaupan kassalle työttömyyskorvausta pienemmälle palkalle väkisin vai olisiko sinulla jokin kannuste tulejon pienentämiselle?

        Tuo kyllä kuulostaisi feministiseen ajatteluun sopivalta keinolta.

      • Mies vain
        Ei ymmärrä kirjoitti:

        Miksi tuloeroja pitäisi kaventaa? Tuloerot ovat ihan jees.

        tuloeroissa sinänsä ei liene paljoa moitittavaa mutta jos matalimman pään palkalla ei tule toimeen, se on jo puhdasta vääryyttä. Työstä kuin työstä kuuluu maksaa sen verran että sillä ihminen elää ja että työmatkakustannusten jälkeenkin jää jotain käteen. Hyvätuloinen ei varmasti tajua mitä on eläminen niiden matalapalkkatöiden tulolla, ei tarvitse tulla kovinkaan iso taloudellinen takaisku kun tulot vs menot menee heti reippaasti miinuksen puolelle!
        Vittu kun bensakin on nyt suunnilleen ennätyshinnoissa, yli 75% litrahinnasta riistoveroa ja työmatka on pitkä...

      • thinktank
        Kurre_Orava kirjoitti:

        Tuo kyllä kuulostaisi feministiseen ajatteluun sopivalta keinolta.

        Halutaan tasa-arvoa, vaikka se sitten tarkoittaisi sitä, että kaikilla menee huonommin!

        No. Tasa-arvoahan se yhteinen sorronalaisuuskin on...

      • Kurre_Orava
        thinktank kirjoitti:

        Vähän semmoinen näkemys minulla feministien tasa-arvosta on, että se on samanlaista kuin kommunistien tasa-arvo.

        Feministien iki-ihanaan retoriikkaanhan kuuluu vilpitön ihmettely, että miksei naistutkimuksen tai jonkin muun höpölogian maisterille makseta samaa kuin dippainssille ja miksei kaupankassa saa samaa kuin CNC-Sorvari.

        Eli siis feministeille ominaista on, että palkat yms. pitäisi määrittää lainsädännöllä, eikä kysynnän ja tarjonnan laeilla.

        ...peruskoulun opetusohjelmaan lisätä kansantaloustieteen perusteet?
        Voisi pidemmällä aikavälillä nostaa yhteiskunnallisen keskustelun tasoa.

        Oikeaa tasa-arvoa: Lainsäädäntö kohtelee naisia ja miehiä samalla tavalla. Kaikilla ihmisillä samat oikeudet riippumatta heidän henkilökohtaisista ominaisuuksistaan.

        Väärää tasa-arvoa: palkat yms. määritellään lainsädännöllä, eikä kysynnän ja tarjonnan laeilla.

      • Kurre_Orava
        thinktank kirjoitti:

        ...peruskoulun opetusohjelmaan lisätä kansantaloustieteen perusteet?
        Voisi pidemmällä aikavälillä nostaa yhteiskunnallisen keskustelun tasoa.

        Sanotaan näin, että lapsille pitäisi opettaa, että työ ei välttämättä ole, eikä sen ole tarkoitus olla kivaa.

        Nuorille yliopistoihin pyrkiville ihmisille voisi olla asiallista kertoa totuuksia eri alojen palkkauksista ja työtilanteesta.
        Tiedän itse pari ihmistä jotka ovat katkeria kun eivät hienon taidealan tutkintonsa jälkeen olekkaan saaneet sitä hienoa kattohuoneisto ateljeeta.
        Kokeammissa koulutuksissa tulisi ihmisille kertoa totuus siitä, että on aloja joilla pääsee elämään kiinni ja on aloja jotka ovat enemmän tai vähemmän harrastuspuuhastelua.

        Tässä törmätään kysymykseen kumpi on oikeampaa tasa-arvoa, mahdollisuuksien tasa-arvo vaiko toteutuma tasa-arvo.

        Pistänpä tähän sulle linkin jossa sitäkin asiaa pohditaan:

        http://www.eva.fi/files/467_tuttu_mutta_tuntematon.pdf

        Ote:
        "
        Lipset tekee samalla tärkeän johtopäätöksen. Hän näkee yhä vallitsevan
        selvän eron eurooppalaisessa ja amerikkalaisessa tavassa toteuttaa tasaarvoa
        ja oikeudenmukaisuutta. – Eurooppalaisen hyvinvointivaltion rakentajat
        pyrkivät parantamaan huono-osaisten asemaa muuttamatta
        heidän sosiaalista statustaan. Amerikkalainen järjestelmä puolestaan nojaa
        sosiaaliseen liikkuvuuteen, jota yrittämisen, työnteon ja koulutuksen
        mahdollisuudet tukevat.
        Tässä on mielestäni syy siihen, miksi eurooppalaisten ja amerikkalaisten
        on niin vaikea ymmärtää toistensa hyvinvointiajattelua. Molemmat tähtäävät
        turvallisuuteen, mutta käytännön toteutus tapahtuu täysin eri
        teitä.
        "
        Minusta tästä on kyse monesti täälläkin tasa-arvo pohdinnoissa.

      • jorojukka-kukka
        Mies vain kirjoitti:

        tuloeroissa sinänsä ei liene paljoa moitittavaa mutta jos matalimman pään palkalla ei tule toimeen, se on jo puhdasta vääryyttä. Työstä kuin työstä kuuluu maksaa sen verran että sillä ihminen elää ja että työmatkakustannusten jälkeenkin jää jotain käteen. Hyvätuloinen ei varmasti tajua mitä on eläminen niiden matalapalkkatöiden tulolla, ei tarvitse tulla kovinkaan iso taloudellinen takaisku kun tulot vs menot menee heti reippaasti miinuksen puolelle!
        Vittu kun bensakin on nyt suunnilleen ennätyshinnoissa, yli 75% litrahinnasta riistoveroa ja työmatka on pitkä...

        Sinähän kirjoitat nyt ihan asiaa.

      • jorojukka-kukka
        thinktank kirjoitti:

        ...peruskoulun opetusohjelmaan lisätä kansantaloustieteen perusteet?
        Voisi pidemmällä aikavälillä nostaa yhteiskunnallisen keskustelun tasoa.

        Ihan samaa mieltä.

      • jorojukka-kukka
        Kurre_Orava kirjoitti:

        Sanotaan näin, että lapsille pitäisi opettaa, että työ ei välttämättä ole, eikä sen ole tarkoitus olla kivaa.

        Nuorille yliopistoihin pyrkiville ihmisille voisi olla asiallista kertoa totuuksia eri alojen palkkauksista ja työtilanteesta.
        Tiedän itse pari ihmistä jotka ovat katkeria kun eivät hienon taidealan tutkintonsa jälkeen olekkaan saaneet sitä hienoa kattohuoneisto ateljeeta.
        Kokeammissa koulutuksissa tulisi ihmisille kertoa totuus siitä, että on aloja joilla pääsee elämään kiinni ja on aloja jotka ovat enemmän tai vähemmän harrastuspuuhastelua.

        Toisaalta ihmisen pitää voida pyrkiä ammattiin, jossa hän viihtyy, jossa hänen luovuutensa tulee käyttöön ja jossa hän on hyvä. Miten näitä tavoitteita voidaan yhdistää järkevän rahanansaitsemisen kanssa on kysymys, johon minä en äkkiä keksi yhtään ratkaisua. Kuitenkin jossain takaraivossa puuskuttaa sellainen sana kuin asennemuutos. Kai se sopii tähänkin paikkaan.

      • Kurre_Orava
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Pitää olla melkoinen asenne muutos, ennenkuin maailma alkaa pitää vaikkapa tutkimusta feminismin olemuksesta rahallisesti yhtä arvokkaana kuin voimalaitosta.

      • Kurre_Orava
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Toisaalta ihmisen pitää voida pyrkiä ammattiin, jossa hän viihtyy, jossa hänen luovuutensa tulee käyttöön ja jossa hän on hyvä. Miten näitä tavoitteita voidaan yhdistää järkevän rahanansaitsemisen kanssa on kysymys, johon minä en äkkiä keksi yhtään ratkaisua. Kuitenkin jossain takaraivossa puuskuttaa sellainen sana kuin asennemuutos. Kai se sopii tähänkin paikkaan.

        Jotkut sovinistiset naistenalistaja natsit saattavat pitää sitä voimalaitoksenkin kanssa touhuamista hyvinkin kiintoisana ja antoisana hommana.... :)

        *Hyvä rojekti*

      • Kurre_Orava
        Mies vain kirjoitti:

        tuloeroissa sinänsä ei liene paljoa moitittavaa mutta jos matalimman pään palkalla ei tule toimeen, se on jo puhdasta vääryyttä. Työstä kuin työstä kuuluu maksaa sen verran että sillä ihminen elää ja että työmatkakustannusten jälkeenkin jää jotain käteen. Hyvätuloinen ei varmasti tajua mitä on eläminen niiden matalapalkkatöiden tulolla, ei tarvitse tulla kovinkaan iso taloudellinen takaisku kun tulot vs menot menee heti reippaasti miinuksen puolelle!
        Vittu kun bensakin on nyt suunnilleen ennätyshinnoissa, yli 75% litrahinnasta riistoveroa ja työmatka on pitkä...

        *heh* Laskeskelin kerran, että taidan olla melkoinen hyvän tekijä...

        Bensalitra taitaa maksaa jotain 1,10 € minulla on työmatkaa 20km ja kärry kuluttaa 17l/100 km.

        Eli pelkkään työmatkaan menee arkipäivisin 17*0,4l bensaa elikkä 6,8l -> 7,48€ viikkossa tekee 37,4€. Tästä 75% on 28,05. Elikkä suunnilleen työttömyyspäiväraha.
        Eli kun olen viikon veivannut duunissa, niin pelkillä bensakuluilla olen maksanut jollekin syrjäytyneelle päivän toimeentulon...

        Mitä tästä opimme, suurimoottorisilla autoilla ajavat ihmiset ovat köyhän kavereita...

      • thinktank
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Toisaalta ihmisen pitää voida pyrkiä ammattiin, jossa hän viihtyy, jossa hänen luovuutensa tulee käyttöön ja jossa hän on hyvä. Miten näitä tavoitteita voidaan yhdistää järkevän rahanansaitsemisen kanssa on kysymys, johon minä en äkkiä keksi yhtään ratkaisua. Kuitenkin jossain takaraivossa puuskuttaa sellainen sana kuin asennemuutos. Kai se sopii tähänkin paikkaan.

        ...maksetaan sen tuottavuuden mukaan...

      • jorojukka-kukka
        thinktank kirjoitti:

        Oikeaa tasa-arvoa: Lainsäädäntö kohtelee naisia ja miehiä samalla tavalla. Kaikilla ihmisillä samat oikeudet riippumatta heidän henkilökohtaisista ominaisuuksistaan.

        Väärää tasa-arvoa: palkat yms. määritellään lainsädännöllä, eikä kysynnän ja tarjonnan laeilla.

        Sp välisestä palkkatasa-arvosta feminismi on kiinnostunut sekä samanarvoisen työn palkkatasa-arvosta.

      • Jack
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Toisaalta ihmisen pitää voida pyrkiä ammattiin, jossa hän viihtyy, jossa hänen luovuutensa tulee käyttöön ja jossa hän on hyvä. Miten näitä tavoitteita voidaan yhdistää järkevän rahanansaitsemisen kanssa on kysymys, johon minä en äkkiä keksi yhtään ratkaisua. Kuitenkin jossain takaraivossa puuskuttaa sellainen sana kuin asennemuutos. Kai se sopii tähänkin paikkaan.

        "ammattiin, jossa hän viihtyy, jossa hänen luovuutensa tulee käyttöön ja jossa hän on hyvä."

        Noh, toivottavasti tulet katelliseksi, kun kerron, että minä teen sitä 7/24 ja tienaan vielä ihan helvetisti rahaa!

      • Kurre_Orava
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Sp välisestä palkkatasa-arvosta feminismi on kiinnostunut sekä samanarvoisen työn palkkatasa-arvosta.

        Mikä on ja miten määritellään kahden eri työn samanarvoisuus?

        Eikös kysyntä ja tarjonta juuri suorita sitä arvottamista. Jopa hoitohommissa alkavat pomot kuulemma herätä siihen, että hoitotyössä alkaa olla työntekijän markkinat...

      • Jack
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Sp välisestä palkkatasa-arvosta feminismi on kiinnostunut sekä samanarvoisen työn palkkatasa-arvosta.

        MIksi te sitten jaksatte vaahdota siitä naisen 80 sentistä? Eihän se perustu "samaan arvoiseen työhön".

      • thinktank

      • jorojukka-kukka
        Kurre_Orava kirjoitti:

        Tässä törmätään kysymykseen kumpi on oikeampaa tasa-arvoa, mahdollisuuksien tasa-arvo vaiko toteutuma tasa-arvo.

        Pistänpä tähän sulle linkin jossa sitäkin asiaa pohditaan:

        http://www.eva.fi/files/467_tuttu_mutta_tuntematon.pdf

        Ote:
        "
        Lipset tekee samalla tärkeän johtopäätöksen. Hän näkee yhä vallitsevan
        selvän eron eurooppalaisessa ja amerikkalaisessa tavassa toteuttaa tasaarvoa
        ja oikeudenmukaisuutta. – Eurooppalaisen hyvinvointivaltion rakentajat
        pyrkivät parantamaan huono-osaisten asemaa muuttamatta
        heidän sosiaalista statustaan. Amerikkalainen järjestelmä puolestaan nojaa
        sosiaaliseen liikkuvuuteen, jota yrittämisen, työnteon ja koulutuksen
        mahdollisuudet tukevat.
        Tässä on mielestäni syy siihen, miksi eurooppalaisten ja amerikkalaisten
        on niin vaikea ymmärtää toistensa hyvinvointiajattelua. Molemmat tähtäävät
        turvallisuuteen, mutta käytännön toteutus tapahtuu täysin eri
        teitä.
        "
        Minusta tästä on kyse monesti täälläkin tasa-arvo pohdinnoissa.

        Mielestäni kumpaakin tapaa tarvitaan rinta rinnan ja myös feminismi tukee näitä kumpaakin. Ei ole joko tai.

      • Kurre_Orava
        Jack kirjoitti:

        "ammattiin, jossa hän viihtyy, jossa hänen luovuutensa tulee käyttöön ja jossa hän on hyvä."

        Noh, toivottavasti tulet katelliseksi, kun kerron, että minä teen sitä 7/24 ja tienaan vielä ihan helvetisti rahaa!

        Tiijäkkö mikä minua hämmästyttää. Saa leikkiä jumalattoman kalliilla leluilla ja siitä vielä maksetaan ihan hyvin. :)

      • Jack
        Kurre_Orava kirjoitti:

        Tiijäkkö mikä minua hämmästyttää. Saa leikkiä jumalattoman kalliilla leluilla ja siitä vielä maksetaan ihan hyvin. :)

        Jep, asiakas maksaa!

      • Mies vain
        Kurre_Orava kirjoitti:

        *heh* Laskeskelin kerran, että taidan olla melkoinen hyvän tekijä...

        Bensalitra taitaa maksaa jotain 1,10 € minulla on työmatkaa 20km ja kärry kuluttaa 17l/100 km.

        Eli pelkkään työmatkaan menee arkipäivisin 17*0,4l bensaa elikkä 6,8l -> 7,48€ viikkossa tekee 37,4€. Tästä 75% on 28,05. Elikkä suunnilleen työttömyyspäiväraha.
        Eli kun olen viikon veivannut duunissa, niin pelkillä bensakuluilla olen maksanut jollekin syrjäytyneelle päivän toimeentulon...

        Mitä tästä opimme, suurimoottorisilla autoilla ajavat ihmiset ovat köyhän kavereita...

        savossa bensan hinnat huitelee 1,2-1,3 euron tienoilla ja mulla työmatka 35km suuntaansa. Tosin alla on suht pihi japsi, 6-7l/100km mutta silti harmittaa kun suurin osa työmatkakustannuksista on vaan verottajan aiheuttamaa.

      • jorojukka-kukka
        Jack kirjoitti:

        "ammattiin, jossa hän viihtyy, jossa hänen luovuutensa tulee käyttöön ja jossa hän on hyvä."

        Noh, toivottavasti tulet katelliseksi, kun kerron, että minä teen sitä 7/24 ja tienaan vielä ihan helvetisti rahaa!

        Eikö se merkitse sinulle yhtään mitään?

      • jorojukka-kukka
        Kurre_Orava kirjoitti:

        Tiijäkkö mikä minua hämmästyttää. Saa leikkiä jumalattoman kalliilla leluilla ja siitä vielä maksetaan ihan hyvin. :)

        Ja saa myös leikkiä typerää ja kaikki nauraa, kun on mies. :I

      • Jack
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Eikö se merkitse sinulle yhtään mitään?

        Sinun kanssasi on kyllä aika turha keskustella mutta kysytään nyt että mistä helvetistä sinä tuon kaivoit?

      • Nari_Säre
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Mielestäni kumpaakin tapaa tarvitaan rinta rinnan ja myös feminismi tukee näitä kumpaakin. Ei ole joko tai.

        Feminismihän todella tukee näitä molempia:

        1) Aloilla, joilla naiset eivät ole saaneet mahdollisuuksia, tuetaan (minunkin mielestäni) ihan oikein sitä, että naiset saavat. Suomessa naisilla on nykyisin samat mahdollisuudet mm. koulutukseen ja yrittämiseen kuin miehilläkin.

        2) Aloilla, joilla naiset eivät ole sitten pärjänneet mahdollisuuksien tasa-arvon varassa, nostetaan naisten "sosiaalista statusta" lainsäädännöllisin jne. toimin. (Esimerkkinä esim. keskustelu siitä, pitäisikö yrityksissä, joissa naisia ei ole tiettyä osuutta hallituksissa rankaista pakkotoimin, kiintiöt jne.).

        Eli feminismi todella korostaa sitä, että ei se naisille niin väliksi ole, vaikkei pärjäiskään omin avuin - "sinusta pidetään huolta".

      • Kurre_Orava
        Jack kirjoitti:

        Sinun kanssasi on kyllä aika turha keskustella mutta kysytään nyt että mistä helvetistä sinä tuon kaivoit?

        Mnuakin kiinostaisi tuon epäämättä harkitun ja pitkään mietityt kommentin väistämättä asialliset ja vastaanpanemattomat perustelut.

      • jorojukka-kukka
        Jack kirjoitti:

        Sinun kanssasi on kyllä aika turha keskustella mutta kysytään nyt että mistä helvetistä sinä tuon kaivoit?

        Ihan sinun omista kirjoituksistasi täällä ja tyylistäsi.

      • Kurre_Orava
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Ihan sinun omista kirjoituksistasi täällä ja tyylistäsi.

        Siinäpä ne asialliset ja loistavasti argumentoidut vastaanpanemattomat perustelut. :D

      • Nari_Säre
        Kurre_Orava kirjoitti:

        Siinäpä ne asialliset ja loistavasti argumentoidut vastaanpanemattomat perustelut. :D

        ...minäkin oikein hämmästyin jöriksen telepaattisista kyvykkyyksistä.

        Onkohan ne viime aikoina auttaneet idioottien tunnistamiseen "jo ennen aktia"? ;-)

      • Jack
        Kurre_Orava kirjoitti:

        Siinäpä ne asialliset ja loistavasti argumentoidut vastaanpanemattomat perustelut. :D

        Niinpä, mauton mutta sopii tyyliin. Yhtä vankkaa todistelua kuin koko feminismikin :) mutua ja asenteita = puusilmäisyyttä :)

      • Kurre_Orava
        Mies vain kirjoitti:

        savossa bensan hinnat huitelee 1,2-1,3 euron tienoilla ja mulla työmatka 35km suuntaansa. Tosin alla on suht pihi japsi, 6-7l/100km mutta silti harmittaa kun suurin osa työmatkakustannuksista on vaan verottajan aiheuttamaa.

        *heh* Meillä rouva hoitaa rahaliikenteen ja sivisti minua sen verran, että täällä Pirknmaallakin bensiini maksaa luokkaa 1,199 eli noin 1,2€/l.

        Katsos kun en itse juuri hoida maksuliikennettä, lähinnä vain huolehdin ansaintalogiikasta.

      • Nari_Säre
        Kurre_Orava kirjoitti:

        *heh* Meillä rouva hoitaa rahaliikenteen ja sivisti minua sen verran, että täällä Pirknmaallakin bensiini maksaa luokkaa 1,199 eli noin 1,2€/l.

        Katsos kun en itse juuri hoida maksuliikennettä, lähinnä vain huolehdin ansaintalogiikasta.

        ...naiset ovat hyviä ostologistiikassa.

      • jorojukka-kukka
        Jack kirjoitti:

        Niinpä, mauton mutta sopii tyyliin. Yhtä vankkaa todistelua kuin koko feminismikin :) mutua ja asenteita = puusilmäisyyttä :)

        Olen tullut siihen tulokseen, että on normaaleita miehiä ja niitä miehiä, joilla pelkästään SEISOO

        joko järki

        tai kyrpä!

      • Nari_Säre
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Olen tullut siihen tulokseen, että on normaaleita miehiä ja niitä miehiä, joilla pelkästään SEISOO

        joko järki

        tai kyrpä!

        ... ilmeisesti feminismi pitää miestä, jolla ei seiso vain niinä normaaleina?

        Olisiko jöriksellä myös tavallaan patoutunutta seksuaalisuutta (ja sen myötä epäonnellinen elämäntilanne, joka selkeästi tulee viesteistään esille), kun hän yrittää vakuutella, että normaalilla miehellä ei seiso? ;-)

      • Nari_Säre
        Nari_Säre kirjoitti:

        ...jos tähän otetaan kimppaan tuo jöriksen aiempi kansanviisaus, että "idiootin tunnistaa vasta aktin jälkeen", niin tässä mielessähän hänen maailmakatsomuksensa on loogisesti koherentti:

        a) normaalilla miehellä ei seiso järki eikä kyrpä

        b) normaali mies on älykäs, eikä pysty aktiin

        c) normaali mies ei koskaan tule olemaan idiootti, jolla seisoisi (koska tilaa "aktin jälkeen" ei koskaan tule olemaan).

        Ei tähän voi kuin ihmetellä tuommoista loogista aukottomuutta, jota täällä on vain henkeä haukkoen ihailtava.

      • Kurre_Orava
        Nari_Säre kirjoitti:

        ...naiset ovat hyviä ostologistiikassa.

        Meillä on sellainen työnjako, että rouva hoitaa toimitusjohtajana juoksevat asiat ja minä tekniikka puolen miehenä touhuilen siellä suunnittelu- ja toteutusosastolla.

        -Älykodit ovat tulossa-...

      • jorojukka-kukka
        Nari_Säre kirjoitti:

        ... ilmeisesti feminismi pitää miestä, jolla ei seiso vain niinä normaaleina?

        Olisiko jöriksellä myös tavallaan patoutunutta seksuaalisuutta (ja sen myötä epäonnellinen elämäntilanne, joka selkeästi tulee viesteistään esille), kun hän yrittää vakuutella, että normaalilla miehellä ei seiso? ;-)

        Huomaa että viestissäni oli sana: P E L K Ä S T Ä Ä N.

      • Nari_Säre
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Huomaa että viestissäni oli sana: P E L K Ä S T Ä Ä N.

        ...ajatus siitä, että voimakas seksuaalisuus (miehellä) olisi pahasta.

        Ilmeisesti feminismi näyttäisi kokevan tiettyä sisäsyntyistä tarvetta rajoittaa miehen seksuaalisuutta tavallaan paheksumalla tai naurunalaistamalla sitä, että miehellä voi seista...

        Minusta sinä et ole kyllä onnellinen.

      • Nari_Säre
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Ja saa myös leikkiä typerää ja kaikki nauraa, kun on mies. :I

        ...siitä, että joistakin miehistä näkee, milloin he leikkivät typerää ;-)

        Käsitteesi "kaikki" nauraa muuten sisältää myös käsitteen "naiset".

        Miksi mielestäsi naiset (tai miehet) eivät osaa nauraa typerää leikkivälle naiselle?

      • Kurre_Orava
        Nari_Säre kirjoitti:

        ...siitä, että joistakin miehistä näkee, milloin he leikkivät typerää ;-)

        Käsitteesi "kaikki" nauraa muuten sisältää myös käsitteen "naiset".

        Miksi mielestäsi naiset (tai miehet) eivät osaa nauraa typerää leikkivälle naiselle?

        Minäkö tyhmä? Nyt en oikein ymmärrä..

      • julma-ölkky
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Huomaa että viestissäni oli sana: P E L K Ä S T Ä Ä N.

        kyllä taitaa jorolla olla jotain seksuaalisia patoumia kun niin valitti tässä hiljattain että on niin kamalaa kun näkee pieni heppisiä ukkoja päissään kusella, nimenomaan "pieni".

      • öhm
        thinktank kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000009776567

        Ja juuri tässä koko feministinen näkökulma muuttuu hyvin ongelmalliseksi, jos tähän ongelmaan (onko se ongelma, halutaanko se määritellä ongelmaksi) halutaan ratkaisua. Taas määritellään syyksi rakenteellinen väkivalta naisia vastaan (miehethän ne tietysti taas asialla, perkeleet!). Mutta kun markkinatalousyhteiskunta perustuu juuri sille periaatteelle, että tuottavuuden ja kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan tulee rahaa. Jos tämä on syrjintää, tai vain epätasa-arvoa sinällään, se ei kyllä ole sitä vain sukupuolten välillä, vaan eri yhteiskuntaryhmien välillä yleisemminkin.

      • öhm
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Mielestäni kumpaakin tapaa tarvitaan rinta rinnan ja myös feminismi tukee näitä kumpaakin. Ei ole joko tai.

        Koska kaikki epätasa-arvo yhteiskunnassa johtuu feministien mielestä miesten harjoittamasta rakenteellisesta väkivallasta naisia vastaan, ei riitä, että mahdollisuudet ovat samat. Todellinen tasa-arvo saavutetaan vain pakottamalla kaikki miehet ja naiset sukupuolikiintiöiden avulla 50/50-tilanteeseen kaikilla aloilla. Tämäkään ei kuitenkaan riitä, koska miesten naisia kohtaan harjoittama uhkailu, painostus ja suoranainen liikkumisen estäminen johtaa miesten suurempaan osuuteen luottamuselimissä, joten jokaisen äänestäjän on äänestettävä jokaisissa vaaleissa sekä yhtä naista että yhtä miestä. Naisjärjestöt esittävät kuitenkin paheksuntansa siitä, että monien naisten, jotka ovat kokeneet hirvittäviä miesten aiheuttamia kärsimyksiä, kuuluisi äänestää myös miestä. Niinpä jälkimmäisestä vaatimuksesta luovutaan...

        Ja hip, hei! Sukupuolten tasa-arvo on viimeinkin toteutunut työmarkkinoilla!

      • öhm
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Olen tullut siihen tulokseen, että on normaaleita miehiä ja niitä miehiä, joilla pelkästään SEISOO

        joko järki

        tai kyrpä!

        Hmm... mun kyrpä kyllä seisoo, mutta tarkoittaako se, etten ole normaali, vai ettei mun järki seiso. Toisaalta mulla ei seiso juuri tällä hetkellä, joten se ei seiso "pelkästään". Silloin taas mun järki vois seistä, tai olisin normaali...

      • öhm kirjoitti:

        ihmisiä, jotka haluavat jakaa intiimiasiansa muidenkin kanssa.

        Kiitos tästä.

    • jorojukka-kukka

      Tulin tässä vaan tervehtimään, sillä tervehtimättä jättäminen vaikuttaa kovin epäkohteliaalta! :)

      • mariamagda

        Hei jörö!

        Et ole minua pahemmin myöskään tervehtinyt..

      • Jack
        mariamagda kirjoitti:

        Niinpä, Jörde ei ole laisinkaan tasapuolinen meidän suhteen :)

      • Kurre_Orava
        Jack kirjoitti:

        Niinpä, Jörde ei ole laisinkaan tasapuolinen meidän suhteen :)

        Niin mutta Jörö edustaa Ainoaa Oikeaa Femismiä ja on sen Ainoa Oikea Sanansaattaja. ;)

        Oletko se sama Jack kuin täällä oli ennen? Ajattele jos olisit se sama, niin Jörö luulee minua sinuksi. Silti moikkailee sinua muttei minua :

      • Jack

        Hei Jörde, miten vanhan kiistakumppanini kesä on mennyt? Vetosi oli aika yllättävä ja aseistariisuva, mutta oliko sinulla jotakin sanottavaa pointtiini? Jotakin epäilyttävää sinulla on mielessä, koska kommenttisi kuulosti suorastaan flirtiltä, mikä ei suinkaan ole palstan hengen mukaista. Menetät feministiuskottavuutesi tuollaisella pelillä. Taidat sitä paitsi olla hieman liian vanha minulle.

        P.S. mikäli keskustelu palstalla jatkuu yhtä surkeana taidan jatkaa taukoani ja odottaa parempia aikoja.

      • mariamagda
        Kurre_Orava kirjoitti:

        Niin mutta Jörö edustaa Ainoaa Oikeaa Femismiä ja on sen Ainoa Oikea Sanansaattaja. ;)

        kun Jörö syyttää minua siitä, että minä olen samanlainen kuin hän itse :

        Mitäs siihen sanot?

      • Jack
        mariamagda kirjoitti:

        Oletko se sama Jack kuin täällä oli ennen? Ajattele jos olisit se sama, niin Jörö luulee minua sinuksi. Silti moikkailee sinua muttei minua :

        Jumalauta, oletteko te tulleet hulluiksi koko porukka! Tuollaisiako te olette täällä taivastelleet.

        Jep, olen se sama mainosmies, joka arvostaa ainoastaan normaaleita naisia. Olen kirjoittanut vissiin liki pari vuotta täällä ilman viimeistä parin kuukauden paussia.

        Voi helvetti, Jörö on saatana seonnut sitten viime näkemästä ihan totaalisesti. Vittu, te ootte pimeempiä mitä muistinkaan. Jörön ainakin pitäisi saada muuta ajateltavaa kuin tämä palsta. On tainnut mennä liian totiseksi.

      • Kurre_Orava
        mariamagda kirjoitti:

        kun Jörö syyttää minua siitä, että minä olen samanlainen kuin hän itse :

        Mitäs siihen sanot?

        En mielellään ottaisi kantaa feministien keskinäisiin käniin mutta mutta.

        Lienee syytä sanoa, että jos oletetaan Jöriksen olevan todellinen persoona, niin hänelle tuntuu kaikki mielipiteet jotka poikeavat hänen omistaan edustavan vastapuolta. Josta seuraa, että jos olet hänen kanssaan erimieltä ja nainen, niin olet joko feikki tai miesten p...seen nuolija.

        Itse veikkaan Jöriksen olevan tarkoituksella luotu 'palstapersoona', sellainen provosointitarkoituksiin luotu virtuaalipersoona. Eihän kukaan voi oikeasti olla niin puusilmä, eihän.

        on tänään aika seonneita juttuja, ei kantsi ottaa niin tosissaan..

      • Jukka

        Sinä olet Seonnut.

      • jorojukka-kukka
        mariamagda kirjoitti:

        Hei jörö!

        Et ole minua pahemmin myöskään tervehtinyt..

        Magda! Yhtenä päivänä sanoin sinua söpösti luppakorvaksi, mutta et ottanut sitä kuuleviin korviisi! :)

      • mariamagda
        Kurre_Orava kirjoitti:

        En mielellään ottaisi kantaa feministien keskinäisiin käniin mutta mutta.

        Lienee syytä sanoa, että jos oletetaan Jöriksen olevan todellinen persoona, niin hänelle tuntuu kaikki mielipiteet jotka poikeavat hänen omistaan edustavan vastapuolta. Josta seuraa, että jos olet hänen kanssaan erimieltä ja nainen, niin olet joko feikki tai miesten p...seen nuolija.

        Itse veikkaan Jöriksen olevan tarkoituksella luotu 'palstapersoona', sellainen provosointitarkoituksiin luotu virtuaalipersoona. Eihän kukaan voi oikeasti olla niin puusilmä, eihän.

        Mutta juttuhan menee niin että Jörö ei usko minuun siksi koska juttuni ovat liian samanlaisia hänen kanssaan, näin olen ymmärtänyt.

        Tosin keskustelisin mielelläni hänen kanssaan, mutta kun se ei tahdo onnistua.

        Minä en tiedä mitä ajattelisin hänestä.

      • Jukka
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Magda! Yhtenä päivänä sanoin sinua söpösti luppakorvaksi, mutta et ottanut sitä kuuleviin korviisi! :)

        Sinä Jörö.

      • mariamagda
        Jukka kirjoitti:

        Sinä olet Seonnut.

        nyt on vähän sellainen olo, että kirjoitteleekin mitä sattuu.

        Kivaa, että olen saanut kaverin Jukasta.

      • jorojukka-kukka
        Jack kirjoitti:

        Hei Jörde, miten vanhan kiistakumppanini kesä on mennyt? Vetosi oli aika yllättävä ja aseistariisuva, mutta oliko sinulla jotakin sanottavaa pointtiini? Jotakin epäilyttävää sinulla on mielessä, koska kommenttisi kuulosti suorastaan flirtiltä, mikä ei suinkaan ole palstan hengen mukaista. Menetät feministiuskottavuutesi tuollaisella pelillä. Taidat sitä paitsi olla hieman liian vanha minulle.

        P.S. mikäli keskustelu palstalla jatkuu yhtä surkeana taidan jatkaa taukoani ja odottaa parempia aikoja.

        Kiitos, kesä on mennyt töitä puskemalla ilman lomaa ja tosi kinkkisessä työrupeamassa. Ei tässä ole ollut muuta aivojen lepuuttelua kuin tämä palsta! ;)

        Mitään pointtia minulla ei ollut aloitukseesi ja siksi yritin kirjoittaa viestin tyyliin, etten jaksa ottaa kantaa tuon tyyppiseen väitteeseen. Mutta kun päästiin aloitusta pidemmälle niin kyllähän sitä kommentoitavaa sitten tulikin.

      • Jukka
        mariamagda kirjoitti:

        nyt on vähän sellainen olo, että kirjoitteleekin mitä sattuu.

        Kivaa, että olen saanut kaverin Jukasta.

        Vai onko meitä kaksi.

      • mariamagda
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Magda! Yhtenä päivänä sanoin sinua söpösti luppakorvaksi, mutta et ottanut sitä kuuleviin korviisi! :)

        minulla on isot korvani pystyssä, joten kuulen paremmin.
        Ja olin siellä mökillä, mutta nyt voitais vaikka keskustella..

      • Jack
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Kiitos, kesä on mennyt töitä puskemalla ilman lomaa ja tosi kinkkisessä työrupeamassa. Ei tässä ole ollut muuta aivojen lepuuttelua kuin tämä palsta! ;)

        Mitään pointtia minulla ei ollut aloitukseesi ja siksi yritin kirjoittaa viestin tyyliin, etten jaksa ottaa kantaa tuon tyyppiseen väitteeseen. Mutta kun päästiin aloitusta pidemmälle niin kyllähän sitä kommentoitavaa sitten tulikin.

        teillä on kuulemma menossa jokin mutapaini täällä ton magdalenan kanssa, vai?

      • jorojukka-kukka
        Kurre_Orava kirjoitti:

        Niin mutta Jörö edustaa Ainoaa Oikeaa Femismiä ja on sen Ainoa Oikea Sanansaattaja. ;)

        Mutta Jörö ei ole haastaja. Ja SE on jo jotain.

      • jorojukka-kukka
        mariamagda kirjoitti:

        kun Jörö syyttää minua siitä, että minä olen samanlainen kuin hän itse :

        Mitäs siihen sanot?

        Et samanlainen kuin minä. Pelkästään olet kopioinut joitakin viestejäni. Huomaa ero.

      • jorojukka-kukka
        mariamagda kirjoitti:

        minulla on isot korvani pystyssä, joten kuulen paremmin.
        Ja olin siellä mökillä, mutta nyt voitais vaikka keskustella..

        Siis kerrassan hienoa. Keksi aihe, niin keskustellaan ihmeessä. *ehdottaa kainosti feminististä aihepiiriä*

      • mariamagda
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Et samanlainen kuin minä. Pelkästään olet kopioinut joitakin viestejäni. Huomaa ero.

        en todellakaan ole kopioinut mitään! Miksi ihmeessä olisin? Mitä siitä hyötyisin. Usko!

      • jorojukka-kukka
        Jack kirjoitti:

        teillä on kuulemma menossa jokin mutapaini täällä ton magdalenan kanssa, vai?

        Huvittaa suunnattomasti, että tietyt aloitukset jostain aiheesta päättyvät aiheenseen Jöröjukka-kukka. No ei minulla toisaalta mitään sitä vastaankaan ole. Olen jo tottunut siihen. Vaikkakaan en millään ymmärrä suosioni määrää. Kiitos nyt kuitenkin kysymästä, mutta ystävällisesti pyydän meitä siirtymään sittenkin johonkin mielenkiintoisempaan aiheeseen. :)

        Ole sinä Maria.

      • jorojukka-kukka
        Jukka kirjoitti:

        Ole sinä Maria.

        Tuossa väitteessä oli jo jotakin luovaa kekseliäisyyttä havaittavissa. Hmmm... oikeastaan ihan hyvä erilaisuudessaan. :)

        Ketjussa näyttää muuten olevan koko "sortin sakki" koolla, heh! :D

      • mariamagda
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Siis kerrassan hienoa. Keksi aihe, niin keskustellaan ihmeessä. *ehdottaa kainosti feminististä aihepiiriä*

        kun näen että väität minua kopiokoneeksi.

        Taidan mennä pian nukkumaan.

        Katsotaan myöh.

      • Jukka
        mariamagda kirjoitti:

        kun näen että väität minua kopiokoneeksi.

        Taidan mennä pian nukkumaan.

        Katsotaan myöh.

        Sinä olet Canon.

      • mariamagda
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Siis kerrassan hienoa. Keksi aihe, niin keskustellaan ihmeessä. *ehdottaa kainosti feminististä aihepiiriä*

        keskustellaanko tässä vaikka ensin tän palstan tasosta? Käykö? Miten paremmaksi?

      • mariamagda
        mariamagda kirjoitti:

        keskustellaanko tässä vaikka ensin tän palstan tasosta? Käykö? Miten paremmaksi?

        ???

      • jorojukka-kukka
        mariamagda kirjoitti:

        keskustellaanko tässä vaikka ensin tän palstan tasosta? Käykö? Miten paremmaksi?

        Raskas päivä takana, jotenka jutustani tulee nyt varsin lyhyt. Palstan taso on tavallaan kirjoittajien summa. Jokainen on vastuussa omalta osaltaan tasosta. Provoihin ei toisaalta kannattaisi vastata ollenkaan, vaan jättää ne nököttämään yksikseen.
        Palstalla on niin selvä vastakkainasettelu feminismi vastaan ei-feminismi ja tuntuu, ettei välimaaston kannattajia ole ollenkaan. Monet oikein yrittävät mahdollisimman kitkerään sävyyn ja liioitteluun, josta sitten seuraa kitkeriä kommentteja.
        Toisaalta täällä voisi ehdottaa yhtä viikkoa, jolloin kukaan ei saa loukata toistaan, eikä mitään provoja saa kirjoittaa. Liekö sellainen koskaan mahdollista, mutta kokeilemisen arvoinen idea joka tapauksessa.

        Mutta nyt on pakko lopettaa. Hyvää yötä!

        Minä olen valmis ja halukas kaikenlaiseen yhteistyöhön feministien kanssa ja toivon että muutkin feministit olisivat.
        Voisimme esim. olla lainkaan vastaamatta näihin tyhmiin aloituksiin tai keskustelematta erittäin naisvastaisiin kirjoituksiin tai niinkuin sinä sanoit, että kukaan ei loukkaisi toista jonain aikana. Yhteistyöllä voisimme vaikuttaa jonkin verran palstan keskusteluun.

        Toisaalta joskus on hauska heittää kaikenlaista takaisin ja saa nauraa välillä tosi paljon tässä koneen äärellä.

      • avecMaria
        Jack kirjoitti:

        Jumalauta, oletteko te tulleet hulluiksi koko porukka! Tuollaisiako te olette täällä taivastelleet.

        Jep, olen se sama mainosmies, joka arvostaa ainoastaan normaaleita naisia. Olen kirjoittanut vissiin liki pari vuotta täällä ilman viimeistä parin kuukauden paussia.

        Voi helvetti, Jörö on saatana seonnut sitten viime näkemästä ihan totaalisesti. Vittu, te ootte pimeempiä mitä muistinkaan. Jörön ainakin pitäisi saada muuta ajateltavaa kuin tämä palsta. On tainnut mennä liian totiseksi.

        Etkö Jack muista kun Joro tuomitsi sinut ja minut yhdeksi henkilöksi? Tyyliin Jack=Aave?
        Hän väittää myös että mariamagda olen minä, joten sinäkin siis olet mariamagda...Ei sen hullumpaa. Ja noin hullu se oli kyllä jos ennen lomia. :))

      • Jack
        avecMaria kirjoitti:

        Joo, tuon aave-jutun muistan kyllä ennen lomia, mutta täytyy sanoa, että koskas me olemme olleet yhtä? Me olemme kyllä muuten aika eri näköisiä. Minäkin olen kaunis, mutta eri lailla :)

        Mikä ihmeen vimma jollakin on s-tana miettiä päätään puhki kaiken maailman nickien sivupersoonia?! Se vaatii kyllä 7/24 omistaumista tälle palstalle.

        Feminisimi - parasta huumetta!

        Älkääs viitsikö!

      • mariamagda
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Raskas päivä takana, jotenka jutustani tulee nyt varsin lyhyt. Palstan taso on tavallaan kirjoittajien summa. Jokainen on vastuussa omalta osaltaan tasosta. Provoihin ei toisaalta kannattaisi vastata ollenkaan, vaan jättää ne nököttämään yksikseen.
        Palstalla on niin selvä vastakkainasettelu feminismi vastaan ei-feminismi ja tuntuu, ettei välimaaston kannattajia ole ollenkaan. Monet oikein yrittävät mahdollisimman kitkerään sävyyn ja liioitteluun, josta sitten seuraa kitkeriä kommentteja.
        Toisaalta täällä voisi ehdottaa yhtä viikkoa, jolloin kukaan ei saa loukata toistaan, eikä mitään provoja saa kirjoittaa. Liekö sellainen koskaan mahdollista, mutta kokeilemisen arvoinen idea joka tapauksessa.

        Mutta nyt on pakko lopettaa. Hyvää yötä!

        Mihis taas jäit?

        Pidit minua sitten minä tahansa sovinistirasistina, niin minä aion vaikka puolustaa silti sinua noita roistoja vastaan.
        Enkä kysy sinulta lupaa sitten!

      • avecMaria
        mariamagda kirjoitti:

        Älkääs viitsikö!

        Hyi hyi sentään...:))

      • avecMaria
        Jack kirjoitti:

        Joo, tuon aave-jutun muistan kyllä ennen lomia, mutta täytyy sanoa, että koskas me olemme olleet yhtä? Me olemme kyllä muuten aika eri näköisiä. Minäkin olen kaunis, mutta eri lailla :)

        Mikä ihmeen vimma jollakin on s-tana miettiä päätään puhki kaiken maailman nickien sivupersoonia?! Se vaatii kyllä 7/24 omistaumista tälle palstalle.

        Feminisimi - parasta huumetta!

        Eikö siinä ole jo yhtä jos toistakin yhteistä...? :))
        Vähemmästäkin joku sekoaa, ainakin sellainen, joka on niinkin altis sekoamaan kuin Joro on.

        Kiitos muuten kohteliaisuudesta! :)

      • jorojukka-kukka
        mariamagda kirjoitti:

        Minä olen valmis ja halukas kaikenlaiseen yhteistyöhön feministien kanssa ja toivon että muutkin feministit olisivat.
        Voisimme esim. olla lainkaan vastaamatta näihin tyhmiin aloituksiin tai keskustelematta erittäin naisvastaisiin kirjoituksiin tai niinkuin sinä sanoit, että kukaan ei loukkaisi toista jonain aikana. Yhteistyöllä voisimme vaikuttaa jonkin verran palstan keskusteluun.

        Toisaalta joskus on hauska heittää kaikenlaista takaisin ja saa nauraa välillä tosi paljon tässä koneen äärellä.

        Olen itsekin ajatellut sitä, että jokin aika olisi pidettävä, jolloin kukaan palstalainen ei heitä lokaa toistensa silmille, eikä tee aloituksia karvaisista feministeistä, eikä apinan tasolla olevista miehistä. Ihan hyvä idea, mutta moniko siihen tulee mukaan.

      • mariamagda
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Olen itsekin ajatellut sitä, että jokin aika olisi pidettävä, jolloin kukaan palstalainen ei heitä lokaa toistensa silmille, eikä tee aloituksia karvaisista feministeistä, eikä apinan tasolla olevista miehistä. Ihan hyvä idea, mutta moniko siihen tulee mukaan.

        Voisi vastata tähän tai sitten voisi tehdä tässä joskus aloituksen siitä. Itse en ehdi juuri nyt kuin käymään palstalla.
        Enemmän minua kyllä kiinnostaa feministien keskinäinen yhteistyö ja feministit yleensäkin.
        Feministit, joita kiinnostaa palstan tason muutos voisivat vastata ja mietitään.

        (niin, minä kyllä pidän apinoista hirveästi ihan oikeasti:-))

        Kyllä minäkin pidän apinoista, mutta en sellaista haluaisi miehekseni. ;)

        Meidän pitää "synnyttää" tuo keskinäinen feminismikeskustelu tuonne uusiin aloituksiin. Kokeilisitko sinä "pullautusta"! Vetoan nyt nuorenpaan ikääsi.

      • mariamagda
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Kyllä minäkin pidän apinoista, mutta en sellaista haluaisi miehekseni. ;)

        Meidän pitää "synnyttää" tuo keskinäinen feminismikeskustelu tuonne uusiin aloituksiin. Kokeilisitko sinä "pullautusta"! Vetoan nyt nuorenpaan ikääsi.

        olis apina kiva, pikkutytön haave, tullut ehkä Pepistä, niiden älykkyyden takia.

        Täällä olis rauhallisempi keskustella, kun tuolla on miljoona silmäparia, mutta katsotaan.
        Hö, mitä tarkoittaa pullautus? Vaikea tehdä kun en tiedä mitä tarkalleen tarkoitat?
        Voivatko muuten `vanhemmat` aina vedota ikäänsä ja teettää nuoremmilla jotakin? :

    • Jack

      täytyy sanoa, että eipä keskustelun taso paljon päätä huumaa! suurin osa puheenvuoroista on käytetty identiteetin nonseeraamiseen ja todistelemiseen.

      Oisko jollakin nyt oikeen tosi jotakin sanottavaa alkuperäiseen alustukseeni? Miten saataisiin tytöt hyväksymään luuserimiehet, joita ei raha kiinnosta? Miten saataisiin miehet mukaan keittoloihin, parturilinjalle ja pätkätöihin?

      • mariamagda

        nyt noinpäin?

        Täällähän kokoajan on väitetty että naiset tykkäävät luuserimiehistä/rentuista.

      • Jack
        mariamagda kirjoitti:

        nyt noinpäin?

        Täällähän kokoajan on väitetty että naiset tykkäävät luuserimiehistä/rentuista.

        kuka on niin irti elämästä? siis oliko kyse normaaleista naisista vai feministeistä?

      • mariamagda
        Jack kirjoitti:

        kuka on niin irti elämästä? siis oliko kyse normaaleista naisista vai feministeistä?

        Jutut tota luokkaa, niin turha keskustella.
        Et ole normaali mies.

      • Jack
        mariamagda kirjoitti:

        Jutut tota luokkaa, niin turha keskustella.
        Et ole normaali mies.

        Joo, ei keskustella, sopii minulle.

      • Jukka
        mariamagda kirjoitti:

        Jutut tota luokkaa, niin turha keskustella.
        Et ole normaali mies.

        Se on Jack.

      • Kurre_Orava

        ...

    • Kyllä tästä on keskusteluja käyty. Nuorisotyöttömyyden ollessa tätä luokkaa, kaikkia keinoja ollaan mietitty, jopa hallitusta myöten. Ongelmana ovat taas kerran -asenteet. Poikia eivät kiinnosta ns. akkojen alat, heillä ei ole riittävästi uskallusta erota massasta etenkin, kuin ammatinvalinnat tehdään niin kovin aikaisessa vaiheessa. Perinteiset naisten työt laitoskeittäja, -apulainen, tms eivät ole houkuttelevia aloja, myöskään tytöille. Tyttöjen myöhäisempään ammatinvalintaan ei tälläiset arvostukset enää vaikuta. Pojilla on hieman toisenlainen tilanne. Lähellä aikuisikää olevat nuoret miehet, eivät ole valmiita lähtemään matalapalkka-alaa opiskelemaan, koska perinteinen käsitys miehen perheenelättäjä roolista vaikuttaa taustalla. Homot ovat tästä syystä vapaampia valitsemaan matalapalkkaisia naisaloja. Palkkaus ei ole heillä niin vaikuttava tekijä. Homoseksuaaleja ei myöskään sido perinteiset rooliodotukset.

      Sekä tyttöjen ja etenkin poiken asenteita täytyisi pystyä muuttamaan. Nuoret ovat, kuitenkin konservatiivisia varsinkin, kun sukupuolirooleista on kyse. Tämän ymmärtääkin hyvin, kun ajattelee, kuinka hauras sukupuoli identiteetti nuorella ihmisellä vielä on. Elämä on hakusessa ja oma minäkuva löytymättä.

      • Jack

        tyttäreni kirjoittaa ensi keväänä ja viimeksi eilen keskustelin hänen kanssaan uravalinnasta. Minun neuvoni hänelle oli:
        - unohda kaikki perinteisen naisten alat
        - karsi kaikki näennäisammatit, joita ei ole olemassa vaikka koulutusta nykyään on joka lähtöön
        - älä missään nimessä hakeudu julkisen sektorin pätkätöihin
        - arvioi, voiko duunissa kehittyä
        - arvioi mitä siitä maksetaan
        - tsekkaa tämän jälkeen mitä jäi jäljelle ja mikä niistä voisi kiinnostaa

        Mutta, eikö olekin totta, että jos saataisiin pojat houkuteltua niihin pätkä- ja matalapalkkatöihin, niin tuloerot kaventuisivat 20 vuodessa merkittävästi? Homoseksuaalisuutta en näkisi kuitenkaan yhtä toivottavana ratkaisuna :)

      • Jack

        Miesten olisi lyhennettävä työpäiväänsä esim. karsimalla ylitöitä ja jäätävä kotiin. Vastaavasti naisia (varsinkin pienten lasten äitejä) olisi kannustettava yli- ja vuorotöihin.

      • Jack kirjoitti:

        tyttäreni kirjoittaa ensi keväänä ja viimeksi eilen keskustelin hänen kanssaan uravalinnasta. Minun neuvoni hänelle oli:
        - unohda kaikki perinteisen naisten alat
        - karsi kaikki näennäisammatit, joita ei ole olemassa vaikka koulutusta nykyään on joka lähtöön
        - älä missään nimessä hakeudu julkisen sektorin pätkätöihin
        - arvioi, voiko duunissa kehittyä
        - arvioi mitä siitä maksetaan
        - tsekkaa tämän jälkeen mitä jäi jäljelle ja mikä niistä voisi kiinnostaa

        Mutta, eikö olekin totta, että jos saataisiin pojat houkuteltua niihin pätkä- ja matalapalkkatöihin, niin tuloerot kaventuisivat 20 vuodessa merkittävästi? Homoseksuaalisuutta en näkisi kuitenkaan yhtä toivottavana ratkaisuna :)

        Kyllähän asenteiden muutos auttaisi tuloerojen kaventumisessa, kuinka sitten vaikuttaa nuorten maailmankuvaan? Homoseksuaalisuuden lisääntyminen ei vaikuta -minustakaan- hyvältä ratkaisutavalta. Nuoret miehet eivät ole halukkaita opiskelemaan matalapalkka-alalle.

        Nykymallinen koulutusjärjestelmä pitää sisällään paljon yleissivistäviä aineita. Koulutus on paitsi monipuolinen ja pitkäkestoinen, se myös karkoittaa osan pojista koulutuksesta. Laitosapulaisen koulutuksen kesto on yhtä pitkä kuin hitsaajan, kummanko linjan luulet olevan kiinnostavampi poikien mielestä, etenkin kun palkkaerot otetaan huomioon. Toisaalta on jo merkkejä siitä, ettei nuorisoa kiinnosta myöskään metallimiehen koulutus. Kohtalaisen hyvästä palkasta huolimatta.

        Eräs ratkaisuvaihtoehto olisi koulutusaikojen lyhentäminen, turhat aineet karsittaisiin kylmästi pois. Luotettaisiin ihmisten omaan haluun sivistyä. Tämä taas kohtaa vastustusta sekä opetusministeriön, että myöskin ammattiliitojenkin taholta. Voisi jopa sanoa heillä olevan, oma lehmä ojassa.

        Hyviä neuvoja annat tyttärellesi. Toivottavasti hän myös kuuntelee. Vanhenpien vaikutusvalta, lastensa ammatin valinnassa on selkeästi vähentynyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1673
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1093
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      436
      1070
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1013
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      720
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe