Jumala

Muistan kun katsoin nuorempana tv:stä ohjelman, joskus 80 luvun puolivälissä tai alkupuolella. Ohjelma kertoi nuoresta miehestä, olisiko ollut 30 hujakoilla ehkä, joka oli raajoistaan halvaantunut ja surkastunut.

Ohjelma oli ehkä tunnin pituinen, ja siinä näytettiin ja tutustuttiin mieheen, joka oli koko elämänsä ajan elänyt sairaalassa. Ohjelmakin oli kuvattu sairaalassa.

Pojan vanhemmat asuivat Amerikassa, ehkä Kanadassa ja olivat tuoneet poikansa jo lapsena Suomeen hoidettavaksi, poika kun oli jo syntymästään asti liikuntakyvytön, jalat ja kädet olivat ihan kuolleena sivuilla, ja surkastuneet, vain pää liikkui.

Poika vaikutti kaiken lisäksi fiksulta, hän oli yhteydessä ihmisiin sairaalassa olevan internet-tietokoneen välityksellä. Tuohon aikaan oli internet-yhteys ylellisyys. Pojalla oli suussaan pitkä tikku, jolla hän paineli näppäimiä.Pojan isä oli ilmeisesti rakentanut pojalle tietokonetelineen.

Varmasti pojalla oli aikaa miettiä asioita, maailman menoa ja syvempiäkin asioita, olihan hän naulittu sairaalan vuoteeseen. En muista tarkkaan, miten se oli, mutta taisi olla niin, että ehkä toimittaja kysyi pojalta jotain Jumalaan liittyvää, ja poika vastasi kylmän viileästi nuo sydäntäsärkevät sanansa: "there is no God."

Halvaantuneen pojan, (sanon häntä halvaantuneeksi pojaksi) sanat särkivät minunkin sydämeni nuoruudessani, ja aiheuttivat minullekin epäilyksiä. Yhä edelleen muistan halvaantuneen pojan sanat "there is no God" suomeksi: ei ole Jumalaa. (Hän taisi puhua englantia, koska oli Kanadasta, mutta hänellä oli suomalaiset sukujuuret.)

Suurin uskon koetukseni onkin elämässä ollut tämä halvaantunut poika. Kun olen järjen kanssa pohtinut Jumalan olemassaoloa, olen huomannut että se ei sillä tavalla ole itsestäänselvyys. Joku järki ihminen katselee maailmaa ja sanoo, kaikkihan on syntynyt itsestään, kehityksen myötä.

Kysymys Jumalan olemassaolosta on kuitenkin paljon vakavampi asia hylättäväksi kommentilla: "no eihän sitä Jumalaa ole!" On varauduttava tuskaan, kyyneliin, epäuskoon, pelkoihin, filosofiaan, monenlaisiin asioihin pohdittaessa Jumalan olemassaoloa ja olemassaolon syvimpiä kysymyksiä.

Muistan kun yhdenkin kevään mietin Jumalan olemassaolo asiaa puoli vuotta yhteen menoon! Siis työpaikallakin tuntitolkulla, aikaahan on! (Minulla on sellainen työ tällä hetkellä ettei siinä tarvitse paljon ajatella, fyysinen tehdastyö) Olen pohdiskelija ja minua kiinnostaa perimmäiset kysymykset. Syvin kysymys maailmassa on kysymys Jumalan olemassaolosta ja se on myös tärkein kysymys.

Jumalan olemassaolo määrää sen mitä me elämältä odotamme ja haluamme. Se määrää ehkä jopa sen haluammeko edes elää. Kun mietin puoli vuotta tehtaalla Jumalan olemassaoloa, näytti koko ajan siltä, ettei Jumalaa ole. Jumalaa ei tarvita mihinkään, kaikki voidaan selittää evoluutiolla, ja siinä on ihmisen tarkoitus.

Vaikka kuinka mietin asiaa ja maailmaa, luonnonlakeja yms. en vain löytänyt seikkaa johon tarvittaisiin Jumalaa, kaikki pelaa itsestään. Tiedemiehet ovat selittäneet Jumalan pois.
Olin mielenkiinnosta halkeamaisillani kun mietin näitä asioita kotona ja töissä! Löytyisikö mitään seikkaa, joka todistaisi Jumalan puolesta?

En löytänyt yhtäkään seikkaa joka todistaisi Jumalan puolesta, mutta huomasin jotakin. Asennoituminen saattaa ratkaista jotakin. Joku on joskus piirtänyt kuvan naisesta (kuva on jossain psykologian kirjassa) jota katsomalla voi nähdä kauniin naisen, mutta kun katsoo kuvaa toisella tavalla se voikin näyttää rumalta vanhalta naiselta. On myös kuva joka näyttää jänikseltä mutta jos katsoo toisella tavalla, se näyttääkin ankalta.

Jotkut näkevät maailman ensin kauniina naisena ja sitten yhtäkkiä menettävät uskonsa ja näkevät ruman vanhan naisen. Voi käydä myös niinkin, niinkuin minulle että näin ensin kauniin naisen, sitten ruman vanhan naisen ja lopuksi kumminin kauniin naisen. Olin nimittäin puoli vuotta ateisti, koska en löytänyt Jumalaa järjelläni, nyt uskon Jumalaan.

Pohdin Jumalan olemassaoloa työpaikallakin, koska halusin voittaa lapsuuden traumani, jonka halvaantunut poika aiheutti, olen voittanut traumani ja myös halvaantuneen pojan.

Jos etsit uskoa, et löydä sitä. Mutta jos etsit Jumalaa, löydät myös uskon. Mikä on Jumalan nimi?
Hänen nimensä on Jeesus. Jos etsit Jeesusta, löydät uskon, koska Hän ON sinun uskosi. Ei usko ole jotakin, vaan se on JOKU. Usko on persoona, ja Hänen nimensä on Jeesus. Tämä on syvällistä, mutta näin se vain on.

Kun uskossa katselen maailmaa näen vain sen piirustuksen "kauniin naisen". Kaikki näyttää kauniilta ja kaikessa näkyy Jumalan kädenjälki ja rakkaus. Raamattu sanoo: "Jeesuksessa Kristuksessa on Jumalan koko täyteys ruumiillisesti."

Luota Jeesukseen, Hän on suuri Minä olen, joka puhuu Raamatun jokaisella sivulla, Hän sanoo :"Minä olen". Hän on kaikkea sitä mitä sinä tarvitset. Isä, poika ja Pyhä henki, yksi Jumala kolmessa persoonassa. Voit kutsua Häntä yksinkertaisesti Jeesukseksi, Hän se on.

Hän on sinun uskosi.
6493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Poika, josta kerroit, oli ilmeisesti Tero Sand. Ensimmäinen ohjelma Tero Sandista esittiin Kakkosella vuonna 1991 ja toinen vuonna 1996.

Tero Sand halvaantui 3-vuotiaana, kun auto ajoi hänen ylitseen. Vuonna 1978 Teron elämä muuttui täysin, kun hän sai ensimmäisen tietokoneensa. Hän ehti luoda verkossa uran erityisesti lääketieteen ja geologian asiantuntijana, jolta tiedemiehetkin kysyivät neuvoa.

Teroa pidettiin harvinaisen älykkäänä asiantuntijana, ja hänen invaliditeettinsa paljastui muille vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Minuun ohjelma Tero Sandista teki lähtemättömän vaikutuksen. Katsoin ilmeisesti sen noista kahdesta dokumentista, jossa ei puhuttu mitään Teron suhteesta uskontoihin, sillä en muista mainintaa siitä. Muistaakseni Teron vanhemmat olivat suomalaisia.

Äänestä

  • Niin olikin, nyt muistan hänen nimensä, Tero Sand, ja nimi Sand viittaa juuri Amerikan syntyperään. Minun mielestäni Terosta tuli kyllä ohjelma aiemminkin.

    Äänestä

ja hyväksy se päätös, vaikka se Sinulle saattaa olla raskas.

Hautaa Jeesuksesi jo tänään.

Äänestä

Voin oikein nähdä miten aivosi tuonkin raksuttivat. Olit niin ennalta arvattavissa. Vaikket ehkä ole tämän viestin arvoinen(ehket) niin silti saat tämän.

"Muistan kun yhdenkin kevään mietin Jumalan olemassaolo asiaa puoli vuotta yhteen menoon!"
Itse pohdin pikku lapsena asian, monesta suunnasta, lähtien olettamuksesta, että on jumala, ja että hän kätkee itsensä. Mietin kaikki mahdollisuudet, ja aikanaan tulin lopputolokseen, että jumalaa ei ole, ja vaikka olisikin, hän tuskin vaatii minulta uskoa, ja jos vaatisi, hän ei sitä ansaitsisi.

Minulla ei ole aikaa todistaa jumalan olemassa oloa pois aukottomasti, mutta voin osoittaa sinun aivoituksesi vääriksi.

Ottakaamme tämä:
1."Jumalan olemassaolo määrää sen mitä me elämältä odotamme ja haluamme."
Ja tämä:
2."On varauduttava tuskaan, kyyneliin, epäuskoon, pelkoihin"
Kuten tämä:
3."Kaikki näyttää kauniilta ja kaikessa näkyy Jumalan kädenjälki ja rakkaus."

Ja puretaan niiden sisältö.

1 ja kakkos kohdat osoittavat, että pelkäät sitä, mitä siitä seuraisi jos jumalaa ei olisi. Se että pelkäät totuutta, ei kumoa totuutta. 3. kohdassa taasen selviää se, että olet valinnut jumalan koska sellainen kuvitelma saa kaiken näyttämään mukavammalta.

"Mikä on Jumalan nimi? Hänen nimensä on Jeesus. Jos etsit Jeesusta, löydät uskon, koska Hän ON sinun uskosi. Ei usko ole jotakin, vaan se on JOKU. Usko on persoona, ja Hänen nimensä on Jeesus"
Tämä on syvältä, mutta se vain on. Etsivä löytää. Se on hauska sanonta, sillä se totta. Jos etsit jotain riittävällä kiihkolla, niin löydät sen. Riippumatta siitä onko sitä.

Jos pelkäät totuutta, etkä sen takia suostu käyttämään järkeäsi, niin en voi mitään. Mutta järjen juoksusi on niin itsestään selvä. Lue oma viestisi järjen ja logiikan kanssa. Se selittää varmaankin eniten.

Äänestä

mietteisin tämän asian ympärillä,siinä käy juuri niinkun kerroit kun ihmis aivo yrittää selittää luojansa ,mihin sillä EI OLE KAPASITETTIA,ja ennen kaikkea EI OLE JUMALAN VALTUTTAMAA LUPAA YRITTÄÄ SELVITTÄÄ OLEMASSA OLOMME TARKOITUSTA.

OLEN itsekkin paininut näitten asioitten kanssa ja aina jään toiseksi kun MINÄ YRITÄN VIISAUDELLANI LÖYTÄÄ VASTAUKSEN,mutta kun antaa pyhän hengen johdattaa ja antaa ajallansa vastaukset,niin ei tarvitse miettiä sitä mitä huomenna,kun tämäkin päivä on vielä elämättä ja vielä kun ymmärtää että se on lahja ,vaikka välillä on semmoisia koettelmuksia ,että ei kertakaikkiaan jaksa ,mutta ei tarvikkaan , pitäsi yrittää muistaa antaa jeesuksen kantaa taakkaa puolestamme,kiitos siitä hänelle.

Jos katsomme kärsiviä ihmisiä ja perustamme uskomme siihen ,että MIKSI JUMALA SALLII KÄRSIMYKSEN,olemme jo unohtaneet raamatun sanoman EI MEILLE LUVATA PARATIISIA TÄÄLLÄ MAANPÄLLÄ, VAAN VASTA TAIVAISSA SE TULEE TODEKSI.

taitaa olla mailman yleisin syytös jumalaa kohtaan se että ,miksi miksi meidän täytyy kärsiä.

kukaan ei koskaan KATSO VARJOON ,ITSE SYYTTÄJÄÄ ,LANKEAMUKSEN AIHEUTTAJAA SAATANAA JOKA TEOLLANSA ON AIHEUTTANUT KOKO MAILMAN MÄDÄNÄISYYDEN.

KIITOS JEESUS ETTÄ OLET LUNASTANUT SYNTIMME ,


Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. 26 Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.

27 "Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.

28 "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. 29 Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. 30 Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."

JUMALAN SIUNAUSTA KAIKILLE ETSIVILLE,ETSIKÄÄ SYDÄMELLÄ EI JÄRJELLÄ.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohdiskelija kirjoitti:

Muistan kun katsoin nuorempana tv:stä ohjelman, joskus 80 luvun puolivälissä tai alkupuolella. Ohjelma kertoi nuoresta miehestä, olisiko ollut 30 hujakoilla ehkä, joka oli raajoistaan halvaantunut ja surkastunut.

Ohjelma oli ehkä tunnin pituinen, ja siinä näytettiin ja tutustuttiin mieheen, joka oli koko elämänsä ajan elänyt sairaalassa. Ohjelmakin oli kuvattu sairaalassa.

Pojan vanhemmat asuivat Amerikassa, ehkä Kanadassa ja olivat tuoneet poikansa jo lapsena Suomeen hoidettavaksi, poika kun oli jo syntymästään asti liikuntakyvytön, jalat ja kädet olivat ihan kuolleena sivuilla, ja surkastuneet, vain pää liikkui.

Poika vaikutti kaiken lisäksi fiksulta, hän oli yhteydessä ihmisiin sairaalassa olevan internet-tietokoneen välityksellä. Tuohon aikaan oli internet-yhteys ylellisyys. Pojalla oli suussaan pitkä tikku, jolla hän paineli näppäimiä.Pojan isä oli ilmeisesti rakentanut pojalle tietokonetelineen.

Varmasti pojalla oli aikaa miettiä asioita, maailman menoa ja syvempiäkin asioita, olihan hän naulittu sairaalan vuoteeseen. En muista tarkkaan, miten se oli, mutta taisi olla niin, että ehkä toimittaja kysyi pojalta jotain Jumalaan liittyvää, ja poika vastasi kylmän viileästi nuo sydäntäsärkevät sanansa: "there is no God."

Halvaantuneen pojan, (sanon häntä halvaantuneeksi pojaksi) sanat särkivät minunkin sydämeni nuoruudessani, ja aiheuttivat minullekin epäilyksiä. Yhä edelleen muistan halvaantuneen pojan sanat "there is no God" suomeksi: ei ole Jumalaa. (Hän taisi puhua englantia, koska oli Kanadasta, mutta hänellä oli suomalaiset sukujuuret.)

Suurin uskon koetukseni onkin elämässä ollut tämä halvaantunut poika. Kun olen järjen kanssa pohtinut Jumalan olemassaoloa, olen huomannut että se ei sillä tavalla ole itsestäänselvyys. Joku järki ihminen katselee maailmaa ja sanoo, kaikkihan on syntynyt itsestään, kehityksen myötä.

Kysymys Jumalan olemassaolosta on kuitenkin paljon vakavampi asia hylättäväksi kommentilla: "no eihän sitä Jumalaa ole!" On varauduttava tuskaan, kyyneliin, epäuskoon, pelkoihin, filosofiaan, monenlaisiin asioihin pohdittaessa Jumalan olemassaoloa ja olemassaolon syvimpiä kysymyksiä.

Muistan kun yhdenkin kevään mietin Jumalan olemassaolo asiaa puoli vuotta yhteen menoon! Siis työpaikallakin tuntitolkulla, aikaahan on! (Minulla on sellainen työ tällä hetkellä ettei siinä tarvitse paljon ajatella, fyysinen tehdastyö) Olen pohdiskelija ja minua kiinnostaa perimmäiset kysymykset. Syvin kysymys maailmassa on kysymys Jumalan olemassaolosta ja se on myös tärkein kysymys.

Jumalan olemassaolo määrää sen mitä me elämältä odotamme ja haluamme. Se määrää ehkä jopa sen haluammeko edes elää. Kun mietin puoli vuotta tehtaalla Jumalan olemassaoloa, näytti koko ajan siltä, ettei Jumalaa ole. Jumalaa ei tarvita mihinkään, kaikki voidaan selittää evoluutiolla, ja siinä on ihmisen tarkoitus.

Vaikka kuinka mietin asiaa ja maailmaa, luonnonlakeja yms. en vain löytänyt seikkaa johon tarvittaisiin Jumalaa, kaikki pelaa itsestään. Tiedemiehet ovat selittäneet Jumalan pois.
Olin mielenkiinnosta halkeamaisillani kun mietin näitä asioita kotona ja töissä! Löytyisikö mitään seikkaa, joka todistaisi Jumalan puolesta?

En löytänyt yhtäkään seikkaa joka todistaisi Jumalan puolesta, mutta huomasin jotakin. Asennoituminen saattaa ratkaista jotakin. Joku on joskus piirtänyt kuvan naisesta (kuva on jossain psykologian kirjassa) jota katsomalla voi nähdä kauniin naisen, mutta kun katsoo kuvaa toisella tavalla se voikin näyttää rumalta vanhalta naiselta. On myös kuva joka näyttää jänikseltä mutta jos katsoo toisella tavalla, se näyttääkin ankalta.

Jotkut näkevät maailman ensin kauniina naisena ja sitten yhtäkkiä menettävät uskonsa ja näkevät ruman vanhan naisen. Voi käydä myös niinkin, niinkuin minulle että näin ensin kauniin naisen, sitten ruman vanhan naisen ja lopuksi kumminin kauniin naisen. Olin nimittäin puoli vuotta ateisti, koska en löytänyt Jumalaa järjelläni, nyt uskon Jumalaan.

Pohdin Jumalan olemassaoloa työpaikallakin, koska halusin voittaa lapsuuden traumani, jonka halvaantunut poika aiheutti, olen voittanut traumani ja myös halvaantuneen pojan.

Jos etsit uskoa, et löydä sitä. Mutta jos etsit Jumalaa, löydät myös uskon. Mikä on Jumalan nimi?
Hänen nimensä on Jeesus. Jos etsit Jeesusta, löydät uskon, koska Hän ON sinun uskosi. Ei usko ole jotakin, vaan se on JOKU. Usko on persoona, ja Hänen nimensä on Jeesus. Tämä on syvällistä, mutta näin se vain on.

Kun uskossa katselen maailmaa näen vain sen piirustuksen "kauniin naisen". Kaikki näyttää kauniilta ja kaikessa näkyy Jumalan kädenjälki ja rakkaus. Raamattu sanoo: "Jeesuksessa Kristuksessa on Jumalan koko täyteys ruumiillisesti."

Luota Jeesukseen, Hän on suuri Minä olen, joka puhuu Raamatun jokaisella sivulla, Hän sanoo :"Minä olen". Hän on kaikkea sitä mitä sinä tarvitset. Isä, poika ja Pyhä henki, yksi Jumala kolmessa persoonassa. Voit kutsua Häntä yksinkertaisesti Jeesukseksi, Hän se on.

Hän on sinun uskosi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu