Haluaisin todella tietää maailman lopusta? jaksaako joku ihan oikea uskovaien valistaa minua. Olen vasta tullut uskoon.
Näin elokuvat kadotettu maailma 1 ja 2. Ne loppuivat typerästi kesken ja ihmettelen miksei jokaista osaa ole tehty valmiiksi jotta voi katsoa koko sarjan kerralla. Mutta siis luen kyllä kun ehdin nämä 12 viimeisten päivien vaellus-kirjaa.
Iltasanomien liiton arkki löytö sai myös ajattelemaan. Mitä se merkitsee jos se on oikeasti löytynyt? Jos siellä tosiaan on tehty dna- testitkin ja veressä todella oli vain yksi y-kromosomi eli Jumalan ja kaikki ovat kuolleet ketkä luolassa kävivät Ron Wyatt tai kuka nyt olikaan. Siinähän oli että hän näyttää televisiossa kaiken 14. elokuuta. Onko tämä liiton arkki juttu totta?
Osaisiko joku oikeasti sanoa mitä maailman loppu on? Lyhyesti kertoa nämä ns. kohdat mitä saa seurata esim. rakeet yms.
Sinänsähän maailmanloppu on joidenkin mielestä alkanut jo olikos se 1948 mutta siitä en ole enempää tietoinen. Onko sille perustelua?
David Wilkersonin kirja Näky kertoo aika kivasti ja lyhyesti rehottavasta pornografiasta ja terrorismista ja muista. Nämä olen huomannut aikoja sitten ja tunnen oikein luissani kuinka kamalaksi maailma on menossa hyvin lyhyen ajan sisällä. Minä tahdon pelastua ja tahdon todella tietää kuinka päästä pois kivuttomasti sillä kirjassa sanotaan että myös uskovaiset kärsivät hyvin paljon.
Miten te koette maailman lopun ja tämän ajan? Mitä on tulossa ja missä järjestyksessä? Pelastunko minä ja perheeni vain uskomalla Jeesukseen syntien sovittajana ja Jumalaan maailman valtiaana?

Vastaukset 10
Vanhimmat
>todella oli vain yksi y-kromosomi eli Jumalan
Typerämpää en ole täällä IKINÄ kuullut! Vai että oikein Jumalan kromosomi. Missä tai kenessä muka?
Yhdellä kromosomilla hiihtelevää olentoa ei kertakaikkiaan voi olla. Ja Y-kromosomi on niin rappeutunut, että jos oliolla olisi kombinaatio YY se olisi alkujansa vainaa. Y:tä ei tarvita kuin sen pienen eron aikaansaamiseksi. Muutoin pärjätään pelkillä X:illä.
sääliksi. Jos tämä ei ole taas yksi provo, niin onpahan taas esimerkki siitä, miten uskolla saadaan nuppi sekoamaan.
Johanneksen ilmestys löytyy Raamatun lopusta, sieltä löydät tietoa lopun ajoista. Älä luota kehenkään paitsi Jumalaan. Täällä on nykyään monia eksyttäjiä mm. da vinci koodi, left behind-kirjat, pastorit ja saarnaajat kaikki vääristelevät totuutta. Turvaudu vain Jumalaan niin selviät kaikesta, mitä eteen tuleekin. Siunausta.
Ilmestyskirjan mukaan Maa on kulmikas ja litteä ja tähdet putoavat Maahan... Pitäisikö siihen luottaa?
Ilmestyskirjan mukaan Maa on kulmikas ja tähdet putoavat Maahan...
Hah haa itelles, olen itsekin nähnyt tähdenlennon, oikean meteorisateenkin.
myös kuinka Jeesus pitää tähtiä käsissään ja aiemmin Raamatussa kerrotaan kuinka ne on kiinnitetty taivaan KANTEEN. Siitä saa selvästi sen kuvan, että tähdet ovat marmorikuulan kokoisia. Ja muutenkin, puhutaan tähdistä, vaikka oli varmasti oma sana tähdenlennoille.
Se on Ilmestys, ei tieto. Maailman pyöreys tajuttiin aika paljon tuon ajan jälkeen. Jos kyseinen ilmestyksen saaja on saanut ns. infoa ilmestyksessä, hän on sen käsittänyt oman maailmankuvansa mukaan. Eli pitää nähdä myös niiden sanojen taakse eikä takertua niihin. Sitä kutsutaan luetun ymmärtämiseksi ei ulkoa opettelemiseksi.
Se ajan ihminen ei olis kyennyt käsittelemään tietoa esim. nykyajan sotakoneistosta, teknisistä vempeleistä eivätkä ne kuuluneet sen ajan sanastoon. Sen ajan ihmisillä oli maantieteestä hyvin vähän tietoa, kuten muutenkin tieteellinen kyky hahmottaa oli aivan erilainen.
Ja alkuperäiselle kysyjälle vastaisin, että älä pelkää- Usko ainoastaan. Usko ja pelko eivät toimi ihmisessä samaan aikaan. Maailmanloppu tulee sitten kun tulee, sitä ei kukaan voi tarkasti sanoa, että milloin. Niin Jeesuskin sanoi. Yksin Isä tietää ajankohdan. Mutta ei pidä pelätä. Pelkoon perustuva uskonnollisuus lamauttaa ihmisen. Jos olet ottanut Jeesuksen Krituksen elämääsi, olet pelastettu. Rukoile sitä. Jos epäilet uskoasi, pyydä itsellesi synninpäästö tai ripittäydy jollekin uskovalle, johon luotat. Lue raamattua, mutta älä keskity lopun aikoihin.
Tämä planeetta tulee asuinkelvottomaksi viimeistään noi 5 miljardin vuoden päästä, kun aurinko paisuu punaiseksi jättiläiseksi, tänne tulee niin kuuma, että vuoretkin sulavat. Siihen mennessä ihmiskunta saattaa toki olla jo tuhoutunut tai muuttanut toisiin maailmoihin.
Univerumista taas ei voi sanoa. Luultavasti se joko saavuttaa tietyn ääripisteen ja alkaa luhistua tai sitten se jatkaa laajentumista ikuisesti.
"Pelastunko minä ja perheeni vain uskomalla Jeesukseen syntien sovittajana ja Jumalaan maailman valtiaana?"
Kyllä, se riittää!!
Ja jos sinä ja perheesi uskotte näin, niin kyse on ennemminkin uuden ajan alusta sinulle ja perheellesi. "Maailman loppu" on ehkä väärä nimitys.
Joka tapauksessa kuten jo sinäkin sanoit, että tunnet luissasi kuinka kamalaksi maailma on menossa, niin se on varmasti Pyhän Hengen sinulle antama "tutina". Minä tunnen ihan samoin.
Me voimme kuitenkin yrittää tehdä maailmasta kaikesta huolimatta paremman paikan, meidän tehtävä on huolehtia ympäristöstämme "loppuun" asti.
Kukaan ei tiedä tarkkaa päivää eikä aikaa jolloin Herran toinen tulemus tapahtuu, mutta meille on annettu Raamatussa merkkejä, jotta osaamme valvoa ja tiedämme, että aika lähestyy. Ei tarvitse kuin seurata uutisia, niin huomaa, että kaikki on muuttunut ihan viime vuosina.
Vaikka tarkkaa aikaa ei meille ole annettu, niin sukupolvesta kuitenkin on raamatussa puhuttu...se sukupolvi, joka todistaa viikunapuun ihmeen, todistaa myös lopun. Joten minä ymmärrän, että vähintään yksi joka eli 14.5.1948, elää vielä Herran toisen tulemisen aikana.
Viikunapuulla tarkoitetaan Israelia ja Israel, Jumalan valittu maa sai itsenäisyytensä 14.5.1948.
Matt. 24
32 Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä.
33 Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella
34 Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. [Matt. 16:28]
Jeesus kehoitti meitä nostamaan päämme, kun ajan merkeistä huomaamme, että aika lähestyy. Meidän ei tarvitse pelätä, muuta kuin eksyttäjiä, jotka eksyttää jos mahdollista, valitutkin.
Jotka uskossaan kestävät loppuun asti, pelastuu.
Luotetaan ja uskotaan Jeesukseen, Hän pitää meistä huolen.
Meidän tulee siis jatkaa normaalia elämäämme, Jeesusta seuraten, töitä tehden ja läheisiämme rakastaen jne. aivan loppuun asti.
Ei ole syytä pelätä.
Liiton arkki juttu on mielenkiintoinen jos se on totta. Toivottavasti arkki todella löytyi, mutta sehän meille selviää 14. päivä.