Hyvät ihmiset, analysoin hieman filosofiselta pohjalta mielipiteitä aiheesta "uskonnon opetus".
1) Yhtäältä ovat ne mielipiteet, joiden taustaoletuksena näyttäisi olevan käsitys
siitä, että lapsella on mahdollisuus valita tai olla valitsematta omat uskomuksensa.
Toisin sanoen näissä mielipiteissä korostetaan lapsen omaa, itsenäistä tahtoa ja ratkaisuvaltaa suhteessa uskomuksiin (voluntarismi).
Tällaisesta näkökulmasta uskonnon opetus näyttäytyy lähinnä "pakkona, tuputamisena
ja aivopesuna" (ateistinen painotus). Tai vaihtoehtoisesti "maailmallisuutena,
ei-kristillisenä, ei-raamatullisena"
(kristillinen fundamentalismi).
2) Toisaalta ovat ne mielipiteet, jotka
painottavat lapsen opetuksen kohdalla
sitä, ettei hän voi täysin valita vapaasti
omia uskomuksiaan (determinanssi).
Toisin sanoen, karakterisoiden voitaisiin sanoa, että ateistisessa perheessä ja arvomaailmassa kasvaneesta tulee ateisti, kristillisessä
perheessä kasvaneesta tulee kristitty ja agnostisessa perheessä kasvaneesta tulee
agnostikko.
3) Uskoisin, että valtaosa ihmisistä
edustaa jotakin näkemystä näiden esitettyjen filosofisten ääripäiden välillä (voluntarismi-determinanssi). Niin minäkin.
Yleisesti voitaneenkin todeta, että uskonnon opetuksen tehtävä Suomessa on jakaa tavalla tai toisella tietoa ilmiöstä nimeltä "uskonto". Se, mikä on oppilaan suhde tällaiseen ilmiöön jää opettajan näkökulmasta kypsyvän nuoren omaksi tehtäväksi ja harkinnan varaiseksi asiaksi.
Näin koulun uskonnon opetuksessa on pyritty ottamaan huomioon jollain tavalla molemmat aspektit. - Ihmisen oma ratkaisuvalta tai tahdon vapaus on aina suhteessa johonkin, koulun tapauksessa tietoon. Uskonnon opetuksen kohdalla
oppilaan vapaus on suhteessa jaettuun tietoon uskonnoista.
4) Viimeiseiseksi huomautus usein esitettyyn kysymykseen, "onko uskonnon opetus lainkaan hyödyllistä?". Kysyjä jättää yleensä
mainitsematta, että "hyöty" on aina suhteessa johonkin. Tällöin pitäisi keskustella siitä, minkälaisesta hyödystä on kyse. Onko kyse
rahalla mitattavassa hyödystä, tulevan urakehityksen kannalta merkittävästä hyödystä,
ihmisten arvostuksilla mitattavasta hyödystä etc.
Mielestäni uskonnonopetuksen "hyödystä" tai
paremminkin "hyödyttömyydestä" keskusteltaessa pitäisi määritellä, minkälaisesta hyödystä on puhe. Liian usein näyttäisi siltä, että kirjoittaja olettaa suurimman osan tietävän, mitä
hän esimerkiksi uskonnon opetuksen hyödyttömyydellä tarkoittaa. Mielestäni tämä ei ole mitenkään ilmeistä.
Kommentteja?
Yst.terv. tuleva uskonnon opettaja
1) Yhtäältä ovat ne mielipiteet, joiden taustaoletuksena näyttäisi olevan käsitys
siitä, että lapsella on mahdollisuus valita tai olla valitsematta omat uskomuksensa.
Toisin sanoen näissä mielipiteissä korostetaan lapsen omaa, itsenäistä tahtoa ja ratkaisuvaltaa suhteessa uskomuksiin (voluntarismi).
Tällaisesta näkökulmasta uskonnon opetus näyttäytyy lähinnä "pakkona, tuputamisena
ja aivopesuna" (ateistinen painotus). Tai vaihtoehtoisesti "maailmallisuutena,
ei-kristillisenä, ei-raamatullisena"
(kristillinen fundamentalismi).
2) Toisaalta ovat ne mielipiteet, jotka
painottavat lapsen opetuksen kohdalla
sitä, ettei hän voi täysin valita vapaasti
omia uskomuksiaan (determinanssi).
Toisin sanoen, karakterisoiden voitaisiin sanoa, että ateistisessa perheessä ja arvomaailmassa kasvaneesta tulee ateisti, kristillisessä
perheessä kasvaneesta tulee kristitty ja agnostisessa perheessä kasvaneesta tulee
agnostikko.
3) Uskoisin, että valtaosa ihmisistä
edustaa jotakin näkemystä näiden esitettyjen filosofisten ääripäiden välillä (voluntarismi-determinanssi). Niin minäkin.
Yleisesti voitaneenkin todeta, että uskonnon opetuksen tehtävä Suomessa on jakaa tavalla tai toisella tietoa ilmiöstä nimeltä "uskonto". Se, mikä on oppilaan suhde tällaiseen ilmiöön jää opettajan näkökulmasta kypsyvän nuoren omaksi tehtäväksi ja harkinnan varaiseksi asiaksi.
Näin koulun uskonnon opetuksessa on pyritty ottamaan huomioon jollain tavalla molemmat aspektit. - Ihmisen oma ratkaisuvalta tai tahdon vapaus on aina suhteessa johonkin, koulun tapauksessa tietoon. Uskonnon opetuksen kohdalla
oppilaan vapaus on suhteessa jaettuun tietoon uskonnoista.
4) Viimeiseiseksi huomautus usein esitettyyn kysymykseen, "onko uskonnon opetus lainkaan hyödyllistä?". Kysyjä jättää yleensä
mainitsematta, että "hyöty" on aina suhteessa johonkin. Tällöin pitäisi keskustella siitä, minkälaisesta hyödystä on kyse. Onko kyse
rahalla mitattavassa hyödystä, tulevan urakehityksen kannalta merkittävästä hyödystä,
ihmisten arvostuksilla mitattavasta hyödystä etc.
Mielestäni uskonnonopetuksen "hyödystä" tai
paremminkin "hyödyttömyydestä" keskusteltaessa pitäisi määritellä, minkälaisesta hyödystä on puhe. Liian usein näyttäisi siltä, että kirjoittaja olettaa suurimman osan tietävän, mitä
hän esimerkiksi uskonnon opetuksen hyödyttömyydellä tarkoittaa. Mielestäni tämä ei ole mitenkään ilmeistä.
Kommentteja?
Yst.terv. tuleva uskonnon opettaja
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Yleisesti voitaneenkin todeta, että uskonnon opetuksen tehtävä Suomessa on jakaa tavalla tai toisella tietoa ilmiöstä nimeltä "uskonto"" - se on varmaa kirjattu johonkin opetusministeriön yleviin tavoitteisiin, juuri tuollain neutraaliin sävyyn. Mielestäni se(ev.lut.)on kuitenkin nykyisellään osa sitä sosiaalistamisprosessia, jonka tavoitteena on kasvattaa lapset hyviksi kirkollisveronmaksajiksi. Ja kun opetukseen lisätään koulujen uskonnolliset aamunavaukset, juhlat, kirkkokäynnit yms. on kyse muustakin kuin puolueettomasta tiedonjakamisesta, joka näkemykseni mukaan on koulun ensisijainen tehtävä.
"Se, mikä on oppilaan suhde tällaiseen ilmiöön jää opettajan näkökulmasta kypsyvän nuoren omaksi tehtäväksi ja harkinnan varaiseksi asiaksi." -mielestäni isoin ongelma on kai ala-asteella, jolloin lapset pitävät esim. raamatun tarinoita samanlaisena totena kuin muitakin koulussa opetettavia asioita. Miten vastaat tähän?
Toisekseen uskonnonopetuksen hyödystä. Mielestäni sen muuttaminen vaikkapa kaikille pakolliseksi kulttuurituntemukseksi, tai mikä nimi nyt keksitäänkään, varmasti lisäisi opetuksesta saatavaa hyötyä (olettaen että tieto on hyödyllistä). Nykyisin ev.lut. uskonto keskittyy lähinnä tämän uskonnon oppiin ja historiaan, mutta kun opetusta muutettaisiin enemmän yleissivistäväksi lisäämällä eri kulttuurien ja uskontojen tuntemusta, lapsille voitaisiin välittää entistä paremmin tieto muusta maailmasta ja näin vähentää ennakkoluuloja yms.
Kiitos kommenteista, mielestäni tuli esille hyviä
näkökulmia. Kommentoin lyhyesti esitettyjä.
1) "Ja kun opetukseen lisätään koulujen uskonnolliset aamunavaukset, juhlat, kirkkokäynnit yms. on kyse muustakin kuin puolueettomasta tiedonjakamisesta, joka näkemykseni mukaan on koulun ensisijainen tehtävä."
Mikäli haluat nähdä uskonnon opetuksen osana kirkon opetusta, olet oikeassa vain siinä mielessä, että koulun uskonnon opetussuunnitelmaan kuuluu kristillisen kirkon ja sen suurimpien tunnustuskuntien keskeisen opetuksen, symboliikan ja käytänteiden esittely.
Sen sijaan olet mielestäni väärässä siinä, että koulun uskonnonopetuksella ja kirkon
julistuksella olisi sama päämäärä. Tämä
käy ilmi jo siitä, että yläsasteen ja lukion
opetussuunnitelmassa on osuus "maailmanuskonnot".
Käsitellyksi tulevat lähinnä niin kutsutut
suuret maailman uskonnot - buddhalaisuus, hindulaisuus, islamilaisuus, sintolaisuus,
juutalaisuus eri muodoissaan.
Ainoa suuri uskonto, jota ei esitellä on länsimainen ateismi (sivuutan theraveda buddhalaisuudessa esitetyn ateismin tässä yhteydessä) , mutta tämäkin lähinnä siitä syystä etteivät ateistit ole ainakaan vielä, agnostikkojen ohella, järjestäytyneet minkäänlaiseksi tunnustuskunnaksi. Mielestäni viisas uskonnon-opettaja pyrkii myös tarkastelemaan näitäkin ilmiöitä tunneillaan,
koska uskonto-kategoria mahdollistaa tämän aivan
hyvin.
2) ""Se, mikä on oppilaan suhde tällaiseen ilmiöön jää opettajan näkökulmasta kypsyvän nuoren omaksi tehtäväksi ja harkinnan varaiseksi asiaksi." -mielestäni isoin ongelma on kai ala-asteella, jolloin lapset pitävät esim. raamatun tarinoita samanlaisena totena kuin muitakin koulussa opetettavia asioita. Miten vastaat tähän?"
Vastaan, että täydellistä tahdonvapautta korostava näkökulma on jonkinlainen moderni illuusio. Noin pragmatistiselta kannalta jotain tietoa on kuitenkin jaettava. Se, että käsitellään Raamatun sijasta Kalevalaa ei poista filosofisessa mielessä ongelmaa tahdon vapaudesta. Äärimmäistä tahdon vapautta korostavasta näkökulmasta kaikki opettaminen on pakkoa oli sitten kysymys äidinkielestä, matematiikasta tai
uskonnosta.
En jaa täysin mielipidettäisi puolueettomasta opetuksesta. Näkemys, jonka mukaan ihmisellä olisi kyky olla jonkin asian suhteen täysin puolueeton, on itse asiassa varsin länsimainen ilmiö. Se on oikeastaan varsin luonteva seuraus protestanttisten yksilöarvojen vaikutuksesta valistuksen ajatteluun ja sitä kautta modernismiin. Tässäkin mielessä
olet hieman sokea omalle, eurooppalaiselle
traditiollesi.
Näkemyksesi ei ole mitenkään omintakeinen aatehistoriallisessakaan mielessä,
toisin kuin useimmat tämän kaltaisten näkemysten
edustajat välistä näyttäisivät väittävän. Tämäkin
on muuten yksi uskonnon opetuksen tehtävistä -
kertoa oppilaille heidän omista euroopplaisista juurista, omien näkemysten taustalla olevista traditioista.
3) "Mielestäni sen muuttaminen vaikkapa kaikille pakolliseksi kulttuurituntemukseksi,
tai mikä nimi nyt keksitäänkään, varmasti lisäisi opetuksesta saatavaa hyötyä (olettaen että tieto on hyödyllistä)."
Noin semanttisesti ottaen väite "lisäisi opetuksesta saatavaa hyötyä olettaen että tieto on hyödyllistä " on tautologia. Toisin sanoen lause ei lisää mitään informaatiota jo sanottuun lauseeseen, lause on siis merkitykseltään tyhjä.
Mitä tarkoitat hyödyllä?
Ilmeisesti katsot hyödyn liittyvän esim. ennakkoluulojen kitkemiseen etc.. Jos näin, olen kanssasi tässä suhteessa yhtä mieltä. - Lisäämällä tietoa ja tuntemusta muiden kulttuurien erilaisista tavoista, asenteista ja uskomuksista saatamme ehkäistä ennakkoluulojen kehittymistä. Mielestäni tämä on uskonnon opetuksen yksi, eikä suinkaan vähäisimmistä päämääristä.
yleisönosastolla eräs tohtori vastaa kaltaisellesi hihhulille perustellusti, miksi väittämät kusevat.
Pyrkimyksesi manipuloida ihmisiä ei muuksi muutu vaikka sen kuinka naamioit.
"Sen sijaan olet mielestäni väärässä siinä, että koulun uskonnonopetuksella ja kirkon
julistuksella olisi sama päämäärä"
- Miksi kouluissa sitten on niin paljon uskonnollisia "juttuja". Ei päämäärät nyt varmaan ihan täysin samoja olekaan, mutta miksi sitten ev.lut. pohjaisesta opetuksesta ei voitaisi luopua ja tilalle kehittää jokin kaikille sopiva oppiaine?
Itse en muista kuinka paljon muita uskontoja yläasteella käsiteltiin muutama vuosi sitten(sen muistan että kristinuskoa käsiteltiin paljon), onko ja onko tilanne muuttunut jotenkin muutamassa vuodessa. Lukiossa opetetaan pakollisilla kursseilla lähinnä kristinuskon historiaa ja sen eri suuntauksia ja sitten on yksi etiikan kurssi. Suurien maailmanuskontojen kurssin voi valita syventävänä kurssina.
Ja oma kantani on, että tunnustuksellinen uskonnonopetus tulisi poistaa ja tilalle kehittää jokin "puolueeton" aine. Koska näin kaikki oppilaat saadaan samanlaisen opetuksen piiriin ja näin kaikki katsomukset tästä näkökulmasta tasavertaisiksi. Lisäksi uskonnolliset(ev.lut.)osuudet koulun tilaisuuksista ja toiminnasta pitää poistaa juuri tasavertaisuusden perusteella. Uskonnonharjoitus kuuluu kirkkoihin yms. eikä valtion ylläpitämiin kouluihin.
1) Ajatus puolueettomasta opetuksesta ei ole
mielestäni täysin huono. Jossain mielessä yritys
rakentaa puolueettomuutta sisältyy jo sanaan
tai kategoriaan "uskonto". - Onhan ilmeistä
ettei sana uskonto ainakaan ensi näkemältä pyri rakentamaan minkään tietyn uskomusasenteen nimeen
oltiin sen käytännön sovellutuksista mitä mieltä tahansa.
Ajatus puolueettomasta opetuksesta ei ole myöskään ensi kertaa tapetilla. Ruotsissa on yritetty rakentaa opetusta puolueettoman tai neutraalin kategorian alle, hieman samaan tapaan kuin jo aikaisemmin esitit ajatuksen yhteisestä kulttuuriopetuksesta.
Kuitenkin ongelma näyttäisi nousevan käytännön tasolla. Oppilailla ei ollut mitään
käsitystä oman kulttuurin keskeisistä rakennusosista, koska opetus oli kaikkien kulttuurien osalta puolueetonta, neutraalia ja tasavertaista, siis myös oman ruotsalaisen kultturiperinteen osalta. Tästä
oli se seuraus, että näillä oppilailla oli ilmeinen vaikeus hahmottaa muiden kulttuurien keskeisiä tunnusmerkkejä ja symboleja.
Ruotsin malli on osoittanut mielestäni, että
puhe "puolueettomasta" on jossain mielessä illuusiota, koska ihminen pyrkii luonnostaan hahmottamaan maailmaa aina suhteessa johonkin merkitysjärjestelmään.
2) Toiseksi kun puhutaan puolueettomuuudesta voidaan kysyä kärjistäen, kenen suhteen asia on puolueeton? Ajatus puolueettomuudesta väheksyy siis jossain mielessä ev.lut kirkon jäseniä, jotka
haluavat opetusta omasta uskonnostaan.
Äärimmäinen puolueettomuus osoittautuu näin jonkin sortin harhaksi, koska puolueettomuuden idea tarvitsee taustalleen jonkinlaisen perustelun, jolla vakuuttaa suuren enemmistön. Tällöin kuitenkin sorrutaan taas johonkin ideologiaan, ja ajatus puolueettomuudesta osoittautuukin vain
yhdeksi uudeksi uskomusjärjestelmäksi muiden joukossa.
Ymmärrän kyllä näkemyksesi puolueettomuuteen liittyvistä ongelmista.
"Kuitenkin ongelma näyttäisi nousevan käytännön tasolla. Oppilailla ei ollut mitään
käsitystä oman kulttuurin keskeisistä rakennusosista, koska opetus oli kaikkien kulttuurien osalta puolueetonta, neutraalia ja tasavertaista, siis myös oman ruotsalaisen kultturiperinteen osalta. Tästä
oli se seuraus, että näillä oppilailla oli ilmeinen vaikeus hahmottaa muiden kulttuurien keskeisiä tunnusmerkkejä ja symboleja."
- Mutta kenen näkökulmasta tämä on ongelma? Ja meneekö näiden ihmisten elämä sitten jotenkin huonompaan suuntaan?
Ja tulisiko puolueettomasta uskonnonopetuksesta puolueetonta käytännössä kun samat kristityt, ja usein myös uskonnolliset, opettajat jatkaisivat opetusta.
Mutta voidaanko tunnustuksellista uskonnonopetusta perustella vielä 2000 luvulla kulttuurisyin. Voidaan tietysti, mutta onko se enää ensisijainen peruste. Itse näen tasa-arvon tärkeämpänä asiana muutossta perusteltaessa. Pienenä yksityiskohtana tähän kun kerran uskontoa ja kulttuuria yritetään sitouttaa toisiinsa. Muistaakseni joskus suvivirren veisaamista perusteltiin niinkin kauniilla sanonnalla kuin "kulttuuriperinnön siirtäminen". Mielestäni se on kuitenkin uskonnonharjoitusta. Ja uskonnonharjoitus ei kuulu valtion kouluihin.
Edelleen, jotta tällaisia ei tarvitsisi pähkäillä vuosikausia, lopetetaan uskonnon opetus ja lisätään kultturien tuntemusta historian ja maantiedon opetuksen yhteyteen.
sitä mieltä, että verorahoille olisi paljon parempaakin käyttöä kuin uskonnonopetus, sehän alkaa jo usein esikoulusta. on järkyttävää seurata vierestä kuinka pienille lapsille kerrotaan asioita, joista he eivät ymmärrä läheskään kaikkea. uskonnonopetus pois ainakin ala-asteilta, säästäkää pienet lapset uskonnon hullutuksilta.
Fixu kirjoitti fixusti seuraavaa:
"Jäähyväisviestissään George Washignton sanoi: "Kansallista moraalia ei voi irrottaa uskonnollisista periaatteista".
Ja vielä lainaten Abraham Lincolnia: "Se arvomaailma mikä koululuokassa vallitsee yhden sukupolven aikana tulee olemaan seuraavan sukupolven aikana Hallituksen arvomaailma."
Ja Suomessakin pyritään, Yhdysvaltain mallin mukaan, viemään uskonnonopetus pois kouluista.
Katsokaa vain mihin se on jenkit vienyt."
Voiko enään oikeampaan osua.