rasitatko itsesi

Olen varma,että useat ovat uupuneet taakkansa alle, vaikkei raamattu siihen anna syytä.

Jumala on antava oikeanlaisen ikeen kullekin.

Yritämmekö omassa lihassa ,siis liikaa?

Emmekö osaa levätä Kristuksessa?

Emmekö usko ,että Jeesus on valmistanut kaiken ,pelastuksen suhteen, tahdommeko lisätä siihen jotakin?

Jäikö siis Jeesukselta jokin huomioimatta,kun meidän täytyy vielä täydentää tuota "uhria".

Mikä kumma on ,kun ARMO USKOSSA OTETTUNA EI ENÄÄ RIITÄ IÄNKAIKKISEEN ELÄMÄÄN TAIVAAN KODISSA.

Mieti hyvä ystävä mitä sinulle jätettiin syntisenä tehtäväksi ja mitä sinun uudesti syntynyt tarvitsee tehdä.
Lopuksi Jeesuskin oli kokeva väsymystä ja lepäsi

Eli on lupa lepoonkin,kunhan vain osaisimme.

Myönnän itsekin usein yrittäväni liiaksi ja väsymys meinaa saada valtaa.
Ehkä ei halua myöntää,että ei enää ole nuoruuden voimissa, vaikka sydänkin muistuttaa,että lepoon.
431044
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Jeesus ei ollut super-ihminen. Joh.4 kertoo kuinka hän oli matkasta väsynyt ja istui syykarin kaivolla.

Monesti supertehokkaat eivät ole köyhiä eikä kipeitä. Tuntuu joillakin, että ovat jo lihansa puolesta pyhiä. Pikkusen kun pintaa raapasee niin sieltä paljastuu melkonen peto.
On täälläkin joukko riitaa haastavia ja asian väärentäjiä, jotka monesti eivät ole pelastuksessa sisällä ja hankaloittavat sisällä olevia motiivina ties mikä. Muotoseikat ovat heille tärkeämpiä kuin itse asia.

Mutta en alennu tahallisille ärsyttelijöille vastaamaan mitään.

Äänestä
  • Saatana on syypää sairauksiin. Tässä ovat kaikki jotka sitä julistaa ihan oikeassa! Mutta saatana on niin julma "tullut varastamaan,tappamaan,valehtelemaan" on niin julma että osaa kääntää sairaudetkin ihmisen omaksi syyksi! Jota vielä pönkittävät kaiken maailman HUUHAA saarnaajat!! Vain saatana voisi keksiä jotain niin TÖRKEÄÄ kuin kääntää oman tekonsa ihmisen omaksi syyksi.

    Äänestä

  • vaan ,ettemme oikein usko itsekkään ,kun pyrimme täydentämään tuota Jeesuksen täydellistä sovitus yhria.
    Eli joku sisäinen tahtoo,että ethän kuvittele ,että ilmaseksi pääsisit taivaaseen,täytyyhän sun ainakin se ja se tehdä.

    Toiseksi ehkä se ,että tahdomme olla hieman parempia,kuin mihin kykymme edeltävät ja se saattaa olla väsyttävää ja kovinkin rasittavaa.

    On myös ihmisiä,jotka tahtovat auttaa kaikessa ja lopuksi huomaavat,etteivät kykene auttamaan tuskin missään.
    Eli kun pyrkii toistenkin tehtäviin,niin ei ehdi omiaankaan tehdä.

    Usein ihminen ei tahdo myöntää,ettei kykene siihen ja siihen asiaan ja silti väsymykseen saakka yrittää.

    Ulkopuoliset tekijät sit ovat erillinen pohtimisen aihe.

    Ajattelin kun meillä on lupa rakastaa itseämme,koska samalla tavalla sit tulisi rakastaa lähimmäistämme.

    Jos tuota kykyä ei löydä,niin sit menee ,ehkä tekojen puolelle.

    Ehkä olisi hyvä löytää se oikea paikka Jumalan suunnitelmissa ja tyytyä siihen,kuulematta vierasta ääntä.

    Kunhan oppisimme edes lepäämään,silloin kun siihen mahdollisuus annetaan.

    Näitä kirjoitan ihan omista kokemuksista,kun sydänkin joskus on ilmoittanut,että nyt levätään ja silti olen uppiniskaisesti vastustanut.

    No nyt ei enää ehdi laiskotteleen ,vaan on mentävä,siunattua lepo-,tai työpäivää teille kaikille.

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    vaan ,ettemme oikein usko itsekkään ,kun pyrimme täydentämään tuota Jeesuksen täydellistä sovitus yhria.

    Selvennykseksi sanon, että on yksinkertaisesti myös pahoja ihmisiä. Heistä Raamattukin puhuu. Täällä aina silloin tällöin huomaa kuinka joku uudestisyntymätön yrittää kuin luikerrella taivaaseen. Kun uskova sanoo jotain niin siitä nämä ulkokultaiset eivät tykkää vaan nostavat metelin.
    Ainakin minua on haukuttua ja asioitani käänetty ja väännetty kieroon. Olet sinäkin saanut osasi mutta huumorimiehenä osaat ohittaa kevyemmin ne. Kyllä minäkin huumoria ymmärrän mutta joskus alkaa tympimään tahallinen ilkeys. Tuossa eilen tuoa jonka kanssa vaihdoit ajatuksia koitti minuakin tahallan provosoida mukaan väittelyyn, taka-ajatuksena ties mikä.

    Näistä tuossa kerroin.
    Eiku jatketaan fri. Teillähän siellä Tukholmassa on tapahtuma, oli Ristin Voitossa.
    Olin tuolla Södertäljessä yhden yön noin kuukausi sitten kun olimme lomareisulla. Upplats-vesbyn helluntaiseurakunnassa joskus olen käynyt mutta siitä on aikaa.

    Äänestä

  • Kyllästynyt kirjoitti:

    Saatana on syypää sairauksiin. Tässä ovat kaikki jotka sitä julistaa ihan oikeassa! Mutta saatana on niin julma "tullut varastamaan,tappamaan,valehtelemaan" on niin julma että osaa kääntää sairaudetkin ihmisen omaksi syyksi! Jota vielä pönkittävät kaiken maailman HUUHAA saarnaajat!! Vain saatana voisi keksiä jotain niin TÖRKEÄÄ kuin kääntää oman tekonsa ihmisen omaksi syyksi.

    siis kumman on syy? Senkö joka syntiin houkuttelee vai sen joka tottelee houkuttelijan ääntä. Voimmeko syyttää saatanaa siitä että seuraamme sen ääntä. Meillähän on vapaa tahto. Voimme joko seurata tai olla seuraamatta. Ottakaa jo hyvät ihmiset vihdoinkin vastuu omista teoistanne älkääkä aina olko muita syyttämässä.

    Äänestä

  • Sim-son kirjoitti:

    Selvennykseksi sanon, että on yksinkertaisesti myös pahoja ihmisiä. Heistä Raamattukin puhuu. Täällä aina silloin tällöin huomaa kuinka joku uudestisyntymätön yrittää kuin luikerrella taivaaseen. Kun uskova sanoo jotain niin siitä nämä ulkokultaiset eivät tykkää vaan nostavat metelin.
    Ainakin minua on haukuttua ja asioitani käänetty ja väännetty kieroon. Olet sinäkin saanut osasi mutta huumorimiehenä osaat ohittaa kevyemmin ne. Kyllä minäkin huumoria ymmärrän mutta joskus alkaa tympimään tahallinen ilkeys. Tuossa eilen tuoa jonka kanssa vaihdoit ajatuksia koitti minuakin tahallan provosoida mukaan väittelyyn, taka-ajatuksena ties mikä.

    Näistä tuossa kerroin.
    Eiku jatketaan fri. Teillähän siellä Tukholmassa on tapahtuma, oli Ristin Voitossa.
    Olin tuolla Södertäljessä yhden yön noin kuukausi sitten kun olimme lomareisulla. Upplats-vesbyn helluntaiseurakunnassa joskus olen käynyt mutta siitä on aikaa.

    kerrohan mikä tapahtama?

    Vaikka parin tunnin ajolla selviän tuon matkan ollen missannut,kun olen niin paljon liikuskellu.

    Kyllä minäkin Södertäljessä olen asustellu ja vieläkin pidän yhteyttä muutamiin seurakuntalaisiin.

    Kirjoituksesi alku-osaan vastaan ,näin.
    Meitähän pilkataan ja haukutaan mitä tarkemmin elämän ohjeita kirjoittaa.
    Synniksi jos jotakin nimittää,niin sit sitä kyytiä riittää.

    Olenhan itsekin sitä kokenut ja sinä sitäkin enemmän,kun kirjoitat suoraa totuutta.

    Totta on ,että sellainen on rasittavaa,kun kysellään mielipiteitä ja sit vastaat omantuntosi mukaan ja kysyjä elää vastoin antamiesi ohjeiden,niin johan äläkkä nousee.

    Eihän täällä monet myönnä ,että raamattu tuomitsee synnin,muitakin kuin on kirjoitettu kymmenen käskyn rikkomiseen.

    Ei kait ihmiset edes tappo pidä syntinä,kun tekijällä on ollut tapetun kanssa niin hirvittävän vaikeeta.

    Huorin tekemistäkään ei kaikki syntinä pidä ja monia muitakin puollustetaan.

    Pitäs kait ottaa totuudellisempi kanta,vaan sekin tosiaan väsyttää ,kun haukut saa palkaksi.

    On muutenkin vastustusta,kun rehellisyyttä vaatii kanssa matkaajilta.

    Tää avustus kohteiden ja siellä asuvien homma joskus on tarpeeksi työlästä,kun antajat epäilee ja saajat eivät aina ymmärrä miksi autetaan .

    Siihen kun evankeliumin sanoman soveltaa,niin minä ainakin tarvitsen Hengen virvoitusta ja johdatusta taivaallisen viisauden kera.

    Kyllähän se virvoittaa,kun saa näin maallisin silminkin nähdä taivaallista siunausta työmme tuloksena.

    Äänestä

  • "Jeesus ei ollut super-ihminen. "

    Minä luulin että uskis kuvittelee Jessen olleen Jumalan poika.

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    "Jeesus ei ollut super-ihminen. "

    Minä luulin että uskis kuvittelee Jessen olleen Jumalan poika.

    ethän tästä lähtien elele luuloissa ,vaan USKOSSA.
    USKON ITSE,ETTÄ EN TARKOITA SANALLA USKO MIESTÄ.
    Tää loppu vain siksi,että ei tule turhia mies keskusteluja.

    Äänestä

hautaa Jeesuksesi, vapaudu huumeestasi.

Äänestä
  • allah jota sinä kunnioitat.vapaudu huumeestasi nasse

    Äänestä

  • ei sitä vanhana hoksi aina niin nopsaan hyljätä kaikkea.

    Mitä Jeesukseen tulee,Hänet on kerran haudattu,vaan ei ollut kuolemalla voimaa pitää Häntä luonaan.
    Jeesukseni elää!
    Meillä perhehoidossa oli eräs narkkari ja tuli uskoon armosta uskoen ,että Jeesus on noussut ylös kuolleista.
    Tää entinen narkkari lauleli tuolla kaupungilla "Mun Jeesukseni elää,siksi tahdon elää".
    Sitä joskus "umpimetsästäkin" löytää Jeesuksen.
    Hän ei tiennyt alkuun mikä oli raamatun ja laulukirjan ero.et silleen tekee Jeesus.

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    ei sitä vanhana hoksi aina niin nopsaan hyljätä kaikkea.

    Mitä Jeesukseen tulee,Hänet on kerran haudattu,vaan ei ollut kuolemalla voimaa pitää Häntä luonaan.
    Jeesukseni elää!
    Meillä perhehoidossa oli eräs narkkari ja tuli uskoon armosta uskoen ,että Jeesus on noussut ylös kuolleista.
    Tää entinen narkkari lauleli tuolla kaupungilla "Mun Jeesukseni elää,siksi tahdon elää".
    Sitä joskus "umpimetsästäkin" löytää Jeesuksen.
    Hän ei tiennyt alkuun mikä oli raamatun ja laulukirjan ero.et silleen tekee Jeesus.

    narkkarille jeesuskin sopii

    Äänestä

  • kuunjumala kirjoitti:

    allah jota sinä kunnioitat.vapaudu huumeestasi nasse

    samanlaisia satuolentoja allah tai jesse.

    Äänestä

meiltä jää huomaamatta että alunperin Jumala loi ihmisen paratiisiin. Mitä se siis tarkoittaa. Yksinkertaisesti sitä, että Jumala haluaa meidän nauttivan elämästämme. Kaikella tavoin. Ei puurtamaan ja nääntymään hampaat irvessä.

Itse me paratiisista lähdimme kun kuuntelmimme väärää ääntä, itse me voimme paratiisiin palata kuuntelemalla taas Jumalan puolesta puhuvan Pyhän Hengen ääntä. Näin minä olen asian oivaltanut. Asia on hyvin yksinkertainen, mutta samalla hyvin vaikea. Tuo toinen ääni kun aina tuppaa puhumaan ensin, olemaan muka oikeassa, ja minun puolellani. Kaikkea kanssa. Itsekäs se on. Tässä sitä onkin opettelemista, jokaisen asian kohdalla pysähtyä ja kuunnella mitä oikeasti tahdon. Sillä minä uskon että minulla ja Jumalalla on yhteinen tahto, tahto hyvään. Kaikkea hyvää teille kaikille. Meidän Jumalamme on rakkauden Jumala. Hän tahtoo meille kaikille kaikkea parasta. Hän loi meidät paratiisiin siitä nauttimaan. Palatkaamme siis sinne kuuntelemaalla hänen ääntään.

Äänestä
  • Minulla kun on näitä omalaatuisia mielipiteitä,niin tähänkin vastaan kielteisesti.

    Minä en usko,että meillä on mahdollista paratiisin onneen tässä ajallisesa astua,kun meillä on tää raadollinen kroppa,joka vastustaa jopa Jumalan sanaakin.

    Kyllä meidän tulee olkamme määrätyn laisen ikeen alle laittaa ja se onkin vaikeus.

    Sitä kun tuppaa joskus aamulla naapurin ikeen ottamaan ja luulee vielä helpommalla pääsevänsä.

    Eli kun osaisimme oikeat hommat hoitaa ja jopa joskus kieltäytyä joistakin.

    Minulle on usein vaikeus ,kun soitetaan ja kysäistään voisitko tulla...?
    niin vaimonikin on sanonut ,että mikset kieltäydy?

    Sitä siis joskus luulee jaksavansa hiukan enemmän,kuin jaksaa.
    Ja kun sen muutamat hoksii,niin soitot lisääntyy,kun tietävät vastauksen.

    No omahan on valintani, vaan hyvä muiden muistaa,että ei aina ole syntiä sanoa "ei käy,muuten kävisi".

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    Minulla kun on näitä omalaatuisia mielipiteitä,niin tähänkin vastaan kielteisesti.

    Minä en usko,että meillä on mahdollista paratiisin onneen tässä ajallisesa astua,kun meillä on tää raadollinen kroppa,joka vastustaa jopa Jumalan sanaakin.

    Kyllä meidän tulee olkamme määrätyn laisen ikeen alle laittaa ja se onkin vaikeus.

    Sitä kun tuppaa joskus aamulla naapurin ikeen ottamaan ja luulee vielä helpommalla pääsevänsä.

    Eli kun osaisimme oikeat hommat hoitaa ja jopa joskus kieltäytyä joistakin.

    Minulle on usein vaikeus ,kun soitetaan ja kysäistään voisitko tulla...?
    niin vaimonikin on sanonut ,että mikset kieltäydy?

    Sitä siis joskus luulee jaksavansa hiukan enemmän,kuin jaksaa.
    Ja kun sen muutamat hoksii,niin soitot lisääntyy,kun tietävät vastauksen.

    No omahan on valintani, vaan hyvä muiden muistaa,että ei aina ole syntiä sanoa "ei käy,muuten kävisi".

    EI. Siinä on kaksi kirjainta. Opettele sanomaan EI. Helppoa. Eikä tarvitse rasittua. EI.

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    ,koska raamattusi ei varmaan opeta täysin noinkaan.

    Olimme synnin orjia ,vaan kun Jumalan rakkaus ilmestyi ,saimme kokea vapauden.

    Se,että Herramme kutsuu ja käyttää ihmistä "taivaallisissa" merkitsee myös nöyryyttä täyttää Hänen tahto.

    Eilen maitsit painoni suhteen neuvoja, jos nyt niin ylipainoinen olen?, tänäänkö meinaat ,että kun vaimo ehdottaa,että käytkö ulkoiluttamassa koiraamme,niin vastaan EI.
    ETHÄN OPETA KAHDEN LAISTA OPPIA.

    Tiedätkö,että joskus ehkä on hyvä pakoittaa liha kuuliaiseksi hengelliselle, vaikka olis kuinka pyhä.

    ja suotavaa. Tietenkään et sano AINA ei. Mutta niille vieraille, jotka ruikuttavat kuka mitäkin, opettele jo sanomaan se EI, ettei tarvitse tulla tänne valittamaan. Eikä tämä ollut mikään vitsi, joten parempi onkin ettet naura.

    en oikeastaan valitusten takia kirjoita,vaan tiedän ehkä ,että muillakin saattaa olla asioita joihin ei löydy samaistumisia.

    TOISAALTA OLEN SIELTÄ KOTO sUOMESTA KUULLUT "JUORUJA" ,KUINKA LOPPUUN PALAMISIA ON TULLUT.

    Tiedätkö mistä pohjin syy johtuu?
    Kerroppa ehkäisylääke niihin, ettei kenenkään tarvitsisi joutua tilanteeseen esim, väsymys tai loppuunpalaminen ,masennuksetkin voisivat pettymysten kera tulla kauttasi selvitetyksi.

    Muuten voisivat olla aiheelliset ottaa tapetille,nuo edellä mainitut piirteet ja huolet.

    Eiköhän seurakuntakin ole verrastettavissa sairaalaan,josta apua haetaan ja saadaan.

    En minä kait "valitusvirten" laulaja ole.

    Ajan henki vaatii ihmiseltä aina vain enemmän. Ei saa vanhentua, rumentua, rupsahtaa, lihoa - vaan täytyy pysyä nuorena, hoikkana, jumpata, laihduttaa, käydä rasvaimussa, kasvojenkohotuksessa, hankkia kotiin kuntosali kaikkine läskikaulimineen ja vaatekaapit täyteen toistaan hienompia rytkyjä ja ronttosia.

    Täytyy myös elää ajan hermolla, olla selvillä kaikista uusista kujeista ja juoruista. Työpaikalla täytyy olla mukana kaikissa kuppikunnissa ja juoruseuroissa, että pääsee vaikuttamaan ainakin jossain selän takana. Täytyy tehdä töitä ja ylitöitä ja lisätöitä ja ottaa vielä keikkatöitä että rahat riittää lasten harrastuksiin ja uusiin autoihin, kesämökkeihin, huvipursiin. Sitten täytyy kehittää itseään kaikilla kursseilla ja opiskella työn ohessa ja hoitaa kotia ja kasvattaa lapsia ja riidellä ukon kanssa ja seurustella sukulaisten kanssa.

    Ja sitten on vielä se Jumala joka vaatii ihan kaikki!

    Olisikohan ratkaisu välttää burn-out se, että muuttaa kissan kanssa erakoksi autiolle saarelle?
    Enhän minä voi kaikkea tietää.

    eihän täti tuota alku osaa itsestään kirjoittanut?
    Meinaan kun tää paljasteleminen ei ole hyväksi.

    Ihan pienen synnin teen,vaimoni on hiekan noihin toimiin kiinnostunut ja ruoka vailiokin on talossa muuttunut vähempi rasvaseks.

    Meillä on "emäntä" alkanut rasittaan itseään ja me koiran kanssa kärsitään anorektikkona läskin puutetta,koira parka ,kun joutuu vielä vaimonikin kehoituksesta tyhjällä vatsalla aamuisin lenkille.

    Taidan ottaa ohjakset käsiin,tietääpähän missä kaappi seisoo.
    Aloitan huomenna kun sefu on tään poistanut,ettei vaimoni nää.

    Hei Fri!

    Miten niin sefu poistais??? Nyt kun sitä odotat, niin en varmaan poista. :D Täytyy kyllä myöntää, että sun koiraa mun käy jopa hieman sääliks. :D Kiitti hyvistä nauruista, loppukommenttis oli hyvä! :D

    Anne

    Niinhän se pitääkin olla: mies on perheen pää, mutta nainen sen pään kääntää. Katso nyt ainakin että se koira saa ruokaa, ettei tarvitse ilmoittaa eläinrääkkäyksestä!

    Äänestä

  • engelmama kirjoitti:

    huomenna houkutella rakas vaimo vihannes lautasen ääreen ja lahjoa,että ostais meille pojille paistin.

    Muistetaan nyt joukolla ,että tulis paljon ihania aloituksia,että tää ketju jäis kauas toisille sivuille, vaimoni ei varmaankaan noille edellisille sivuille vilkuile.

    Muutenkin ehdottelee jo kohta joulu ostoksille,ei ole siis dementan oireita ja katselee tulevaisuuksiin luottavaisin mielin.

    NYT ON LOPPUUN MYÖNNETTÄVÄ,ETTÄ MINÄ TAKAPEILIIN ENEMMÄN VILKUILEN.
    Hyvää yötä ja lepäilehän engelmama sinäkin Kristuksessa.

    Näin vinkkinä naiselta, kokeileppa kukkapuskaa. Kesäaikaan se on jopa helppo ja halpa hommata. (Mielellään ei kuitenkaan vaimon kukkapenkistä... Saattaa muuten suuttua.) Meinaan vaan, että voisi sun vaimo heltyä, saisi koira ja hyvällä tuurilla vielä sinäkin edes pihvin. :D

    Hyvät yöt!

    Anne

    Äänestä

  • engelmama kirjoitti:

    Hei Fri!

    Miten niin sefu poistais??? Nyt kun sitä odotat, niin en varmaan poista. :D Täytyy kyllä myöntää, että sun koiraa mun käy jopa hieman sääliks. :D Kiitti hyvistä nauruista, loppukommenttis oli hyvä! :D

    Anne

    Ei muuten noin ilkee saa olla ,vaikka nainen oliskin.
    Äitikin sano ,ettei ole hyvä elää silleen,että sanoo ähäkuttia nyt en ainakaan syö.

    Sinun TÄYTYY tehdä parannus.
    Toiseksi kun Jeesukseltakin anoo niin useimmiten saa myönteisen vastauksen.

    No enhän mä ole anonutkaan sinulta ja en tänä iltana nöyrry ,vaan suljen koneen,eipähän ainakaan vaimoni avaa enää,heippa!

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    Niinhän se pitääkin olla: mies on perheen pää, mutta nainen sen pään kääntää. Katso nyt ainakin että se koira saa ruokaa, ettei tarvitse ilmoittaa eläinrääkkäyksestä!

    olenhan sanonut ,että kyllä rakas vaimoni pitää huolen mitä sille "rakille" saa antaa, kun karamelliäkään ei tohdi kohta muuta kiun salaa.
    KOHTA KUULUU,ETTÄ TASAASKO OOT IMELÄÄ ANTANU KU SILMÄT VUOTAA!.
    Kyllä osaa olla ilkeitä naisia,koira on oppinut "puhumaan",ja kysyy jotain herkullista, niin tullaan siitäkin naputtamaan jos toiselle maku palan ja ihan omilla rahoilla antaa.

    SIUNATTUA YÖN LEPOA!tielle luen vaikka oppikirjasta pari lukua(raamatusta).

    Muistakaa nyt tossu sankaria ,että ei liiaksi röystäile.
    Olisko tuo nim. vaihdettava "tossuksi"?

    Koiralle ei ole hyvä antaa ainakaan suklaata muuta kuin ihan maistaa. Ei ole terveellistä koiralle. Kysy vaikka eläinlääkäriltä. Koirasi ei ehkä ymmärrä näistä ravitsemusasioista niin paljon kuin pitäisi. Kuinkas ne koiran hampaat tulee hoidettua jos karamellejä syötät? Sinun pitää opetella myös sanomaan koiralle: EI.

    tää meidän koira on käynyt hammas lääkärit ja onpa käyny monet muutkin kerrat tutkailtavana.
    On maistellu miestä väkevämpää,kun kerran löysi rotan merkkyä.
    No nää suklaa asiat on kyllä tiedossä ja vaimoni vielä tutkailee noita kirjoja innolla.
    Minulle riittää kun me pojat kahden ystävänä pysytään.
    Joskus napittaa niin,että hiukan tulee annettua periksi,tai paljonkin.

    No ei monella koiralla ole näin hyvät päivät kuin tällä meidän.
    Tuossa se nytkin vahtii,että milloin tään purkin panee kiinni,että ulos lähettäs.
    Se on nääs niin ,että minun kanssa se ainoastaan kulkee ilman koppelia ja sekin sitä miellyttää.

    No tää tästä "helluntalaisesta koirasta" ,joka ei haukku kanssa matkaajaa ja tuskin toisin ajattelijaakaan.

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    Ei muuten noin ilkee saa olla ,vaikka nainen oliskin.
    Äitikin sano ,ettei ole hyvä elää silleen,että sanoo ähäkuttia nyt en ainakaan syö.

    Sinun TÄYTYY tehdä parannus.
    Toiseksi kun Jeesukseltakin anoo niin useimmiten saa myönteisen vastauksen.

    No enhän mä ole anonutkaan sinulta ja en tänä iltana nöyrry ,vaan suljen koneen,eipähän ainakaan vaimoni avaa enää,heippa!

    Hei taas!

    Joko olet avannut koneen? Ja onko vaimo lukenut?

    Ei ollut tarkoitukseni ilkeillä sinulle, anteeksi jos olen pahoittanut mielesi.

    Minä en vain ymmärrä, miksi minun pitäisi asiallinen viestisi poistaa...

    Anne

    Äänestä

  • engelmama kirjoitti:

    Hei taas!

    Joko olet avannut koneen? Ja onko vaimo lukenut?

    Ei ollut tarkoitukseni ilkeillä sinulle, anteeksi jos olen pahoittanut mielesi.

    Minä en vain ymmärrä, miksi minun pitäisi asiallinen viestisi poistaa...

    Anne

    johon kerroin edellisenä päivänä,että otan ohjat käsiin ja nyt on näreet niin että se oon minä joka sanon missä kaappi seisoo,ainakin sen ajan kun vaimoni on kaupungilla ostoksilla.

    En ole siis pahoittanut mieltäni,kävimme jopa yhteisellä ulkoilla virkistymässä ulkona eväitten kera.

    Oli ihan kiva istahtaa tuolla metsän laidassa ja ihan järven läheisyydessä katsellen kanadan hanhien tuohuja,kun koirammekaan ei tohtinut hätistellä niitä.

    Kyllä luonnossa näkee Jumalan käden työn ,jos haluaa ja jopa kuulee elämän antajan viisauden.

    Nyt täytyy ryhdistäytyä näissä kirjoituksissa,ettei loukkaukseksi ole.

    Vaikkakin elämistä vartenhan tää elämä on eikä lakien alla pelkäämistä.
    Kyllä Isä lapsiaan ymmärtää,vaikka täällä onkin usein tuon tyhmän diagnoosin saanutkin.

    Vaan sinullehan tuo vahtiminen kuuluu,eli pidähän silmät auki,tyhmä saattaa taas kiivastua ja silloin ei lupaukset riitä.
    Kukat on poimimatta ,vaan pensas aita tuli tasaseks.

    vastaukset jäi
    EI OLE LUKENU.
    Enkä minä ole suuttunut.
    Kone on välillä ollut auki.
    Ja lopuksi ,minähän kehoitin sinua parannuksen tekoon ja syy oli että ei saa sanoa,että nyt kun teit noin minä teen sit näin, sehän lähentelee ihan koston aikeita.

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    tää meidän koira on käynyt hammas lääkärit ja onpa käyny monet muutkin kerrat tutkailtavana.
    On maistellu miestä väkevämpää,kun kerran löysi rotan merkkyä.
    No nää suklaa asiat on kyllä tiedossä ja vaimoni vielä tutkailee noita kirjoja innolla.
    Minulle riittää kun me pojat kahden ystävänä pysytään.
    Joskus napittaa niin,että hiukan tulee annettua periksi,tai paljonkin.

    No ei monella koiralla ole näin hyvät päivät kuin tällä meidän.
    Tuossa se nytkin vahtii,että milloin tään purkin panee kiinni,että ulos lähettäs.
    Se on nääs niin ,että minun kanssa se ainoastaan kulkee ilman koppelia ja sekin sitä miellyttää.

    No tää tästä "helluntalaisesta koirasta" ,joka ei haukku kanssa matkaajaa ja tuskin toisin ajattelijaakaan.

    Mitenkähän se on, pääseekö koirat ja kissat ja muut lemmikkieläimet taivaaseen? Minulta on monta kissaa jo kuollut vuosien saatossa ja toivon että kerran ne kohtaan siellä kirkkaudessa, mikäli itse sinne pääsen. Minkä rotuinen tämä sinun ihmisen paras ystäväsi on?

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    Mitenkähän se on, pääseekö koirat ja kissat ja muut lemmikkieläimet taivaaseen? Minulta on monta kissaa jo kuollut vuosien saatossa ja toivon että kerran ne kohtaan siellä kirkkaudessa, mikäli itse sinne pääsen. Minkä rotuinen tämä sinun ihmisen paras ystäväsi on?

    kun Paavali opetti ,että nainen kysyköön seurakunnan ulkopuolella,enkös alakin oppia?

    No siis vastauksiin: Otamme tietenkin aiheeksi sen joka siis käittelee minua ja minun koiraani, eli huomasit että olen käynyt entistä minäkeskeisemäksi.
    Niin koiraMME on kääpiö villakoira ja todellakin uskoo,ainekin herraansa ,jos viettelyksiä ei ole lähellä.
    jatkoksi,armo riittää,vaikkakin joskus kurituksen kautta opin saakin uskonsa vahvistukseksi.

    Voisin tietenkin tutkia sinun kissojesi kohtaloa, vaan kun ovat jo pois nukkuneiden joukossa,niin emme sivistyneinä ota edesmenneiden syntejä käsittelyyn.

    Tiedäthän sinä,kun eivät edes ole puollustamassa itseään,siis jätämme heidät lepoon ja odotamme pitkämielisesti myönteistä vastausta ja se juuri ei saisi meitä rasittaa,siitähän aloitus käsitteli.

    Neuvoni voin antaa ,että kasvata kattisi emännän pelkoon.

    Päätteeksi ilmoitan,että koiramme ei ole helvettiin menossa,koska on usein parannuksen paikalla.

    Ajattelin että jos tulee se tempaus, niin miten voin varmistaa että katti on mukana. Pitääkö minun koko ajan olla kissa sylissä odottamassa?

    Erittäin intiimeille alueille.

    No lyhykäisesti se voisi olla vaarallinen tapa odottaa herramme tuloa.

    Syy on tämä,jos sinä et pääsisi tuohon tempaukseen,niin kissasi saattaisi kynsäistä mennessään pahat jäljet ja ,kun nyt elämme odotuksen aikaa,niin mätäkuun aikana nuo haavat voisivat tuottaa tuon vihan ajan kestämisessä vielä suuremmat tuskat, jos lääkäreistäkin suurin osa olisi poissa ja et aikaa saisi tohtorille.

    Toisekseen teitoni on hiukan vajavainen noitten kattien suhteen,mutta tiedän että eivät niin helpolla anna periksi,tuon elämänsä luovuttamissa,tuskimpa sitä saatanakaan niin halvalla vie.

    Ilmoitan anteeksi pyydellen,että tässä välissä minä koirani kanssa syön jäätelöt,jonka vaimoni armosta toi MEILLE jaettavaksi.
    JATKAMME NAUTINTÖ HETKEN JÄLKEEN.

    On aika vaarallinen tapa nautiskella iltamyöhään jäätelöä. Ei kai sinulla vain ole itsemurha-ajatuksia, kun syyllistyt tuollaiseen itsetuhoiseen käyttäytymiseen? Jokuhan hiljattain julisti että itsemurha on suorin tie helvettiin! Uskotko sen?

    Eikä muutenkaan pidä liikaa nauttia, joku tulee kateelliseksi kun luulee että sinulla on liian mukava elämä ja pääset liian helpolla.

    Ja kiitos vastauksestasi koskien kissojen taivasosuutta. Sain paljon uutta mietittävää.

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    Mitenkähän se on, pääseekö koirat ja kissat ja muut lemmikkieläimet taivaaseen? Minulta on monta kissaa jo kuollut vuosien saatossa ja toivon että kerran ne kohtaan siellä kirkkaudessa, mikäli itse sinne pääsen. Minkä rotuinen tämä sinun ihmisen paras ystäväsi on?

    Toteat, että mikäli itse pääset taivaaseen. Hyvä huomio. Olen sinun kohdalla ajatellut samaa.

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    On aika vaarallinen tapa nautiskella iltamyöhään jäätelöä. Ei kai sinulla vain ole itsemurha-ajatuksia, kun syyllistyt tuollaiseen itsetuhoiseen käyttäytymiseen? Jokuhan hiljattain julisti että itsemurha on suorin tie helvettiin! Uskotko sen?

    Eikä muutenkaan pidä liikaa nauttia, joku tulee kateelliseksi kun luulee että sinulla on liian mukava elämä ja pääset liian helpolla.

    Ja kiitos vastauksestasi koskien kissojen taivasosuutta. Sain paljon uutta mietittävää.

    Nyt varmaan alkaa ainutlaatuiset suosion osoitukset ja kehut,kuulehan tämä!!!!!
    Tulin juuri rakkaan koirani kanssa ulkoilemasta tuon herkuttelun päätteeksi teimme siis kolmen kilometrin lenkin.

    Eikä tää kaikki,kun on rohkea koira niin se opetti pikku terrieerille,että uskovaisen tulee kunniottaa vanhimmistoa.
    Meinas rivi poika hypellä tehtäviin,vaan ei sitä ihan koettelematta virkoja jaeta.

    Eli kun kerroin koirani uskollisesta tavasta elää ,niin vaikee olis kadotukseen ihmisen tuomita,kun sitä tuomiota ei ole huono uskoiselle ihmis poloselle annettu.

    Minä taas olen tuon kuritus tehtävän saanut,koska se oikein annettuna johtaa siunauksiin,siis rakkaudellisesti.

    Kyllä siellä yks musta kattikin meinas perään,kun ne on järjeltään hiukan toisella tasolla,niin sekin katti luuli meidän rakasta mustaa perheenjäsentä kissaksi.
    En nyt puutu tuohon tapaamiseen tässä yön saapuessa ja nukkumaan menoa suunnitellessa.

    Äänestä

  • kypäräpää kirjoitti:

    Toteat, että mikäli itse pääset taivaaseen. Hyvä huomio. Olen sinun kohdalla ajatellut samaa.

    Kiitos huolenpidosta. Mitenkä on sinun oman sielusi laita - minne se on matkalla?

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    Erittäin intiimeille alueille.

    No lyhykäisesti se voisi olla vaarallinen tapa odottaa herramme tuloa.

    Syy on tämä,jos sinä et pääsisi tuohon tempaukseen,niin kissasi saattaisi kynsäistä mennessään pahat jäljet ja ,kun nyt elämme odotuksen aikaa,niin mätäkuun aikana nuo haavat voisivat tuottaa tuon vihan ajan kestämisessä vielä suuremmat tuskat, jos lääkäreistäkin suurin osa olisi poissa ja et aikaa saisi tohtorille.

    Toisekseen teitoni on hiukan vajavainen noitten kattien suhteen,mutta tiedän että eivät niin helpolla anna periksi,tuon elämänsä luovuttamissa,tuskimpa sitä saatanakaan niin halvalla vie.

    Ilmoitan anteeksi pyydellen,että tässä välissä minä koirani kanssa syön jäätelöt,jonka vaimoni armosta toi MEILLE jaettavaksi.
    JATKAMME NAUTINTÖ HETKEN JÄLKEEN.

    Että oikein 3 km? Pitäisi minunkin, mutta kun sataa ja on pimeää... Tämä viesti on varmaan nyt väärässä kohtaa, kun ei se suostunut menemään sinne mihin piti. Kiitos mielenkiintoisista näkemyksistä. Mukavaa, ettet ainakaan suoraan tyrmännyt ajatusta kissojen ja koirien taivasosuudesta. Tuolla alapuolella eräs on jo lähettämässä minua paholaisen pannuun käristymään! Kaikkea hyvää hänelle, kuka sitten lieneekään! Ja hyvää yötä/huomenta, vuode kutsuu.

    ettei vaan arvon rouvalla olis lenkkeilyyn itsekin tarvetta.

    Se meinaan on niinkin ,että kun oikein hyviä neuvoja naapurille hoksii lähetellä,niin sit jälkeenpäin selviää,et ois ite ne neuvot pitäny käytäntöön panna.

    NO NÄÄ KISSA JUTUT ON VÄHÄN NII JA NÄIN,KUN PITÄS OMAKIN TAIVAL KULKEA.
    Mikäs minä nyt eläimiä tuomitseen,kun eivät sanoillaankaa oo pilkannu ainakaan minua,serkun vanha papukaija loksauttelee tuleen vähän sitä sun tätä,vaan ei se uskossa olekaan,meinaan se kaija.

    Tietenkin täytyisi tutkiskella tarkemmin noiden kissojen hengellinen elämä, kun pikku poikana noitien mukana kuvissa olivat,että onko niissä mikä henki ja kun vielä jotkut mainitsevat olevan seitsemän henkeä.

    Oletko ihan sitä mieltä ,että pitäis rasittaa itseään ja viedä asia vanhimmiston pohdintaan?

    Koirien suhteen olen tuon helpoittavan vastauksen,tuohon peloittavaan kohtaan saanut,jossa mainitaan,että koirat ja velhot eivät peri...
    Varmat tietolähteet kertovat,että kyse ei ole näistä eläintä käsittävistä koirista, vaan pikemminkin eräästä ihmisryhmittymästä,jota ei uskalla kirjoittaa tänne,kun joku vois kääntää sen niin ,että tuomitsen.

    Mutta neuvoni onkin siis ,että ylös ulos ja lenkille ja kiiruusti ,kunhan ,ett makkara lenkille mene maisteleen.

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    kun Paavali opetti ,että nainen kysyköön seurakunnan ulkopuolella,enkös alakin oppia?

    No siis vastauksiin: Otamme tietenkin aiheeksi sen joka siis käittelee minua ja minun koiraani, eli huomasit että olen käynyt entistä minäkeskeisemäksi.
    Niin koiraMME on kääpiö villakoira ja todellakin uskoo,ainekin herraansa ,jos viettelyksiä ei ole lähellä.
    jatkoksi,armo riittää,vaikkakin joskus kurituksen kautta opin saakin uskonsa vahvistukseksi.

    Voisin tietenkin tutkia sinun kissojesi kohtaloa, vaan kun ovat jo pois nukkuneiden joukossa,niin emme sivistyneinä ota edesmenneiden syntejä käsittelyyn.

    Tiedäthän sinä,kun eivät edes ole puollustamassa itseään,siis jätämme heidät lepoon ja odotamme pitkämielisesti myönteistä vastausta ja se juuri ei saisi meitä rasittaa,siitähän aloitus käsitteli.

    Neuvoni voin antaa ,että kasvata kattisi emännän pelkoon.

    Päätteeksi ilmoitan,että koiramme ei ole helvettiin menossa,koska on usein parannuksen paikalla.

    Monille lähimmäisille nykyisin on lemmikkieläin jopa tärkeämpi kuin ihmisystävä. Tästä syystä voivat nämä taivasasiat lakata kiinnostamasta, jos opetetaan, etteivät lemmikkieläimet sinne pääse. En muista Raamatusta löytäneeni kohtaa joka selventäisi tätä asiaa. Enemmänkin olen kuullut sellaista opetusta, että eläimetkin taivaaseen pääsisivät. Se jäänee nähtäväksi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

fri kirjoitti:

Olen varma,että useat ovat uupuneet taakkansa alle, vaikkei raamattu siihen anna syytä.

Jumala on antava oikeanlaisen ikeen kullekin.

Yritämmekö omassa lihassa ,siis liikaa?

Emmekö osaa levätä Kristuksessa?

Emmekö usko ,että Jeesus on valmistanut kaiken ,pelastuksen suhteen, tahdommeko lisätä siihen jotakin?

Jäikö siis Jeesukselta jokin huomioimatta,kun meidän täytyy vielä täydentää tuota "uhria".

Mikä kumma on ,kun ARMO USKOSSA OTETTUNA EI ENÄÄ RIITÄ IÄNKAIKKISEEN ELÄMÄÄN TAIVAAN KODISSA.

Mieti hyvä ystävä mitä sinulle jätettiin syntisenä tehtäväksi ja mitä sinun uudesti syntynyt tarvitsee tehdä.
Lopuksi Jeesuskin oli kokeva väsymystä ja lepäsi

Eli on lupa lepoonkin,kunhan vain osaisimme.

Myönnän itsekin usein yrittäväni liiaksi ja väsymys meinaa saada valtaa.
Ehkä ei halua myöntää,että ei enää ole nuoruuden voimissa, vaikka sydänkin muistuttaa,että lepoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu