Paikallisen päivälehden yleisönosastolla on kitkerä kirjoitus siitä, kuinka seurakunnalla kesätyöntekijöiden työt jakaantuvat (jaetaan?) sukupuolen perusteella. Ko. jutun kirjoittaneen nuoren naisen mielestä on kurjaa, että naiset kirkevät käsin kukkapenkkejä kun taas pojat ajelevat ruohoa eli siis pojat tekevät töitä, joissa käytetään koneita. Luonnollisesti hänen mielestään pojat pääsevät helpommalla ja siitä kitkeryys - Taas naisia sorretaan.
Sinänsä varmaan kurjaa, mutta jospa asiaa ajatellaan vapaaehtoisuuden näkökulmasta ja peilataan niihin töihin, mitä ihan vapaasti omasta tahdosta tehdä yksityiskotien ja taloyhtiöiden pihamailla ja puutarhoissa. Niin se vaan taitaa olla, että aika harvassa ovat ne naiset, jotka vaikkapa pihatalkoissa valitsevat sen työn, jossa käytetään koneita. Hyvin pitkälle tästä johtuu se käytäntö, mitä tämä nuori naiskirjoittaja kritisoi. Eli naiset, tarttukaa niissä vapaaehtoisissa töissä niihin miesten töihin eli koneisiin ja uskoakseni tämä toimii vastaavasti myös muissa kuin puutarha- tai pihatöissä.
Sinänsä varmaan kurjaa, mutta jospa asiaa ajatellaan vapaaehtoisuuden näkökulmasta ja peilataan niihin töihin, mitä ihan vapaasti omasta tahdosta tehdä yksityiskotien ja taloyhtiöiden pihamailla ja puutarhoissa. Niin se vaan taitaa olla, että aika harvassa ovat ne naiset, jotka vaikkapa pihatalkoissa valitsevat sen työn, jossa käytetään koneita. Hyvin pitkälle tästä johtuu se käytäntö, mitä tämä nuori naiskirjoittaja kritisoi. Eli naiset, tarttukaa niissä vapaaehtoisissa töissä niihin miesten töihin eli koneisiin ja uskoakseni tämä toimii vastaavasti myös muissa kuin puutarha- tai pihatöissä.
Vastaukset 47
Vanhimmat
...miksei siitä voinut silloin huomauttaa kun niitä töitä jaettiin, jotenkin tyyliin että minäkin olisin halukas leikkaamaan ruohoa.
Itse joskus kauan sitten kaupungilla kesätöissä olleena voisin sanoa ettei se ruoholeikkurin raahailukaan(rinteissä yms.) nyt niin kevyttä ja mukavaa hommaa ole varsinkin jos sitä tekee sen 8 tuntia päivässä.
Onneksi miehet sentään ymmärtävät pysyä poissa eläinlääkärin hommista. Kyllä kuolleen vasikan vetäminen pois lehmän sisästä on enempi tyttöjen työtä.
...maaseudulla on ollut jo ongelmaa, että kun enempi pieneläinklinikoita arvostavat naiseläinlääkärit jäävät kaupunkeihin, samalla kun valtaavat opiskelupaikat, niin maaseudulla tahtoo olla tosiaan pulaa eläinlääkäreistä, jotka suostuisivat tekemään noita hommia.
Eräs vaihtoehtohan olisi tietysti oma koulutusohjelma eläinlääkäreille maaseudun tarpeisiin, eikä vain "Sanelman kissoille". (Tässä yhteydessä korostan, että minulla ei ole mitään sanelman kissoja vastaan, vaan myös mielessäni viljelijät, jotka voivat menettää arvokkaan lehmän, kun eläinlääkäreistä on pulaa).
Tämä oli tilanne ainakin joku vuosi sitten - onkohan korjaantunut vielä?
Käsitykseni mukaan eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan hakeutuu nykyään hyvin vähän poikia. Mahdetaanko siellä noudattaa mitään "sukupuolikiintiöitä", en tiedä.
Erillinen koulutusohjelma maatalouden tarpeisiin olisi varmasti tarpeen, näin maallikkona, kaupunkilaisena ja yliopistojen ajatuksenjuoksusta tietämättömänä, ajatellen. Olisi viisasta yrittää räätälöidä koulutusohjelmasta samantien kansainvälisesti pätevää (pohjoismaisittain ainakin), jotta alalta valmistuvat voisivat kohtuudella luottaa työllisyyteensä maatalouden muutosten toteutuessa pidemmällä tulevaisuudessa.
...sitäpaitsi minusta naiseläinlääkäri pärjää siinä missä mieskin, jos on saanut aiheeseen koulutuksen.
Elikoiden käsittelyssähän sitten on varmasti isännät mukana, ainakin useimmiten, joten ei se ole sinänsä vain mikään silkka voimalaji.
Ei suomessa liene mitään sukupuolikiintiöitä - käsittääkseni eläinlääketieteellinen on niin suosittu, että sitten esim. lukiosta huippuarvosanoja saaneet eläinrakkaat ihmiset (jotka ovat enimmäkseen tyttöjä) hakeutuvat sinne... kun taas huippuarvosanoja saaneet pojat eivät ehkä niinkään ajattele ensin eläimiä noin enimmäkseen...
Luulisin, että tässä on myös jotain tekemistä sillä ilmiöllä, että tytöt ovat teini-iässä enemmän heppahöperöitä jne.
Kun taas sitten maalla elukat ovat enempi tuotantovälineitä, ja ei ole niin "eettistä" (humaani -sana lienee väärä tässä yhteydessä) ajatella näin ja erikoistua tuotantovälineiden ylläpitoon... kuin hoitaa mummun rakasta Mustia ja sen ruuansulatusongelmia.
"Ei tjotta alalta valmistuvat voisivat kohtuudella luottaa työllisyyteensä maatalouden muutosten toteutuessa pidemmällä tulevaisuudessa."
Ei tässä ole eläinlääkärin/opiskelijan taholta kyse siitä, etteikö töitä maalta löydy, vaan siitä, että lääkärit mieluummin ovat kaupungissa hoitelemassa puudeleita ja hiiriä kuin maalla vetämässä vasikkaa kohdusta ulos...Naisistuminen saa aikaan välillä ihmeitä! Kuten tässä eläinlääkäsikadon maaseudulla.
Sen verran minulle ON tietopohjaa asiasta, että muutamia vuosia sitten olin H:gin Yliopiston Eläinsairaalan kanssa tekemisissä, siitä tehtiin dokumenttia silloin. Aiheesta puhuttiin silloinkin.
Maaseudulla eläinlääkärin hommelit ovat julkisen sektorin. Lienevätkö palkat sen mukaisia? Kaupungissa yritteliäs eläinlääkäri voi yksityisessä "praktiikassa" tienata paremmin.
Jos painotettaisiin sanaa "TIEDE" (eläinlääkeTIEDE), niin alkaisikohan poikia kiinnostaa enemmän?
Samassa yhteydessä (vuosia sitten) eräs saksalainen luennoitsija samaisessa yliopiston eläinsairaalassa sanoi, ettei eläinlääkeTIEDE ole vielä valitettavasti TIEDE, sillä tasolla, millä me sen ymmärrämme. Hän oli mies.
Millä tavalla eläimistä sitten on saatu tietoa? Epätieteellisestikö?
...jollain muotoa kauneusleikkauksien tekijöihin.
Homma ei ole välttämätöntä, mutta mielihyväsyistä ihmiset ovat valmiita maksamaan asiasta.
Eläinlääketieteessä lieneisi saumaa todella koulutusalalle, jossa keskityttäisiin muihinkin taloudellisiin näkökohtiin, kuin (pien)eläinlääkärin oma ja hamsterien hyvinvointi.
Sanoin, ettei se ole TIEDE sillä tasolla millä me sen ymmärrämme. Kaveri viittasi lääketieteeseen, siihen, joka kohdentuu ihmiseen. ELÄINlääketiede on niin pitkälle arvaamista vielä nykyäänkin, että ihan huimaa. On olemassa tietoa ja tietoa, joka kuitenkaan sitten ei pidäkään paikkaansa.
Eläinlääketiede harppoo kaukana takana ihmislääketieteestä, kuulemma.
Omien koirieni kohdalta on tästä kyllä näyttöä yllin kyllin. Toinen koiristani sairastui kerran ja kahden tunnin aikana koirani sai viisi eri diagnoosia, joista yksikään ei pitänyt paikkansa (lopultakaan ei diagnoosi ollut 100% varma, mutta joku lääke löytyi). Ja minä käytän hauvojani siellä kallilla kaupunkilaislääkärillä, jolla on oma pieneläinklinikka.
Olisitko sinä Hertta tyytyväinen, jos sinua hoitava kallis yksityislääkäri tekisi sinulla ihmiskokeita ja antaisi viisi eri diagnoosia (aina peruen edellisensä) lopulta kirjoittaen sinulle lääkettä, tietämättä sairautesi laatua? Minulla ei olisi kyllä kovin turvallinen olo tuollaisen lääkärin hoivissa...
Ymmärrän kyllä eron. Ero johtuu osaltaan siitäkin yksinkertaisesta tosiasiasta, että eläinlajeja on jossakin määrin enemmän kuin ihmislajeja (jotka nekin tosin ovat eläimiä), joiden niidenkään tieteellinen tuntemus (ainakaan psykologian ja psykiatrian puolella) ei liene aivan täydellinen. Täiden tutkiminen jäänee tähtien tutkimisen varjoon.
Yliopistolla on kaksi eri puolta, on olemassa pieneläinklinikka ja suurille taas omansa, jaettu siis "potilaan" koon mukaan.
Uskomaton jako, mutta kuulemma toimii parhaiten.
Vielä eläinten lajeista; kyllä koiran PITÄISI olla niin yleinen Suomessa ja pitkältä ajalta, ettei sen tuntemisessa tarvitsisi olla mitään ongelmaa...;))
... että miehet ymmärtävät sen homman aika hyvin ;D
Naisten mallia voitaisiin kutsua lähinnä valtaukseksi eli kysymys ei ole taaskaan sp:n tasa-arvopyrkimyksistä. Toivottavasti eläinläkärit nyt tyytyvät siihen, mitä ovat saaneet vai olisikohan ruoho sittenkin vihreämpää aidan toisella puolella. Vrt. Istutusten ruokkoaminen vs. ruohon leikkuu ;D
Lemmikkieläimet saattavat monelle ihmiselle olla todella tärkeitä. Ne voidaan kokea ainoiksi todellisiksi ystäviksi ja suurin osa ihmisistä pitää niitä perheen jäsenenä. Sanotaan, että ihmiset joilla on lemmikkejä voivat henkisesti paremmin kuin ne joilla niitä ei ole.
On todella loistavaa että on olemassa eläinlääkärien osaamista jokaisen eläinystävän vaivaan aina tarantellatasolta alkaen (lienee niitä kooltaan pienimpiä mutta ei vähäisempiä).
Tein itse omaperäisen hoitoratkaisun kissalleni. Kun eräs (ihmis)lääkärisukulaiseni tulee käymään, ottaa hän yleensä aina stetoskoopin mukaan. Kissallani on ollut muutenkin onnea. Se on neljätoista vuotta muttä ei ole sairastanut keraakaan. Ajattelen kauhulla hetkeä koska on aika...
Aika usein sattuu näitä väärään paikkaan heittoja. (Zrrrr.) Piti laittaa aloitustekstin yhteyteen.
...samaan tapaan, kun katsoin dokumenttia silikonirinnoista, ne voivat olla erittäin tärkeät myös henkiselle hyvinvoinnille asettajalleen (tai ainakin pari naista, huolimatta, että ne olivat vuotaneet ja aiheuttaneet vakavia ongelmia, sanoivat näin).
Puhumattakaan plastiikkakirurgiasta, jolla paikataan esim. onnettomuuksissa tai sairauksissa vahingoittunutta ulkonäköä - se voi olla tosi tärkeää aivan aidosti.
Pointtini oli kuitenkin se, että eläinlääketieteessä on nyt jo kohta pääpaino tuolla "plastiikkakirurgia"-puolella, jos tämä vertaus sallitaan.
"...samaan tapaan, kun katsoin dokumenttia silikonirinnoista, ne voivat olla erittäin tärkeät myös henkiselle hyvinvoinnille asettajalleen "
Aika julma vertaus. Eläimet ovat tuntevia yksilöitä joita kohtaan voi tuntea aitoa kiintymystä ja jotka osaavat osoittaa kiintymystä hoitajilleen. Niiden kanssa voi jopa kommunikoida. En ole koskaan kuullut kommunikoivasta silikonirinnasta, joka olisi osittanut tunnepitoista kiintymystä kantajaansa kohtaan. Elimellistä hylkimistä kylläkin.
...on se, että elukka on omistajansa omaisuutta, ja omistaja voi päättää annetaanko piikki vai ei jne, kyseiselle "yksilölle".
Minäkin vähän ihmettelin, kun nuo naiset puhuivat silikonirinnoistaan niin tärkeinä juttuina... mutta mikäpäs minä noin muuten olen kyseenalaistamaan sitä, kuka arvostaa mitäkin.
Noin maalaispoikana eläimet ovat etupäässä:
a) tuotantovälineitä (maito, munat, lisäeläimet)
b) lihaa
...tosin oli mullakin kissa - tykkäsin siitä, ja toisaalta sillä oli funktio, että osasi pitää hiiri- ja rottakannan ulkorakennuksissa kurissa. (Oli muuten naaraskissa, kollit olivat aina paljon laiskempia, eikä niistä tullut hyviä hiirikissoja).
Tosin todellahan useilla lemmikkieläinten omistajilla on todellisuustaju sikälikin vääristynyt elikoiden suhteen, että puhuvat usein heistä persoonapronomineilla ja antavat niille ihmisten nimiä... lienevät jonkinlaisia lasten korvikkeita hoivausvietin tyydyttämiseksi?
...aika moni koiranomistajatarhan käyttää "hänet" kastroitavana...
Tulee "yksilöllinen eunukkimoppe" :-) joka sitten kommunikoi uskollisemmin emännälleen, eikä niin liuhakoi kylän tyttökoirien perään :-) höhö.
Yli saa menemään asian kuin asian - niin tämänkin. Onko sitten todennäköisempää että kissa on timanttisiin kaulapantoihin puettuna onnellisempi kuin että se saalistaa hiirtä navetanvintillä...
Toisaalta voisi pohtia, onko terveys myös vahkempi sillä navettakissalla?
"lienevät jonkinlaisia lasten korvikkeita hoivausvietin tyydyttämiseksi?"
Tuosta en nyt tiedä mutta jotkut ovat sitä mieltä että ihmisellä on luontainen tarve osoittaa rakkautta konkreettisesti kosketuksen kautta.
...ja teki monet pennut. (Kun mun nuoruudessa ei ainakaan tehty tyttökissojen kastrointeja...) - pennuillehan se sitten vei hiiriäkin.
Ja oli ylpeä aina saaliistaan - ennen kuin vei hiiren pennuilleen, niin se toi aina näytille sen, ja sitten ko. kattia piti kehua hetki, jonka jälkeen se tyytyväisenä (silminnähden) vei sitten sapuskat penikoille.
Tosin ikävä puoli siinä oli se, että ne pennut, joita ei saatu annettua muihin koteihin, piti sitten hävittää mahd pienenä :-( ... kyllä se raastoi myös pikkupojan sydäntä. Nykyisin ehkä "hänetkin" voisi leikata?
Hirveintähän on mielestäni tuo rotukoirien "jalostaminen", jotka saavat sitten vaikka mitä perinnöllisiä sairauksia. Siinä on "häntä" kerrakseen, ja yksilöllistä kommunikaatiota.
Mutta kyllähän fakta on se, että ihminen on elukalle aina "elämän ja kuoleman" kysymys ja omistaja - vaikka tuudittautuisi millaiseen ajatukseen siitä, että olisi tasaveroinen kaveri.
Jotenkin itselle se järjestys tuntuu ihan luonnolliselta, ainakin siihen asti, kunnes elukoille tulee äänioikeus presidentinvaaleissa.
...eli nythän puhummekin ihmisen luontaisesta tarpeesta, jota varten se eläin hankitaan.
Samalla tavalla ihmisellä on luontainen tarve (paitsi joillain viherpiipertäjillä) syödä lihaa, jota varten sitten hankitaan usein joitakin toisia eläimiä, kuin niitä, jotka hankitaan hoivailuvietin tyydyttämiseksi.
En sinänsä näe eettistä eroa sillä, mitä varten elukka on - kun se on aina näissä kuitenkin ihmistä varten - niin kauan kuin tuota ihmistä sattuu huvittamaan.
On varmasti totta, että lemmikeistä on monenlaista etua ihmiselle. Onhan näitä kaikenmaailman tutkimuksia aiheesta tehty.
Mutta kyllä ihmisen tulisi pystyä kunnioittamaan myös eläintä. Ja se kunnioitus on sitä, että turhaa kärsimystä ei aiheuteta. Tuo jalostusvimma on eräs näistä kärsimyksistä...
Omat koirani ovat kleinspitzejä, tämän näköisiä tyyppejä: http://www.kleinspitz.dk/charmer.htm
Kaksi mustaa urosta. Koiraa valitessani kiinnitin huomiota siihen, että se tuli olla mahdollisimman vähän jalostettu ja terve rotu. Kleinihän on Keski-Euroopan vanhin koirarotu. Suomessa kuitenkin vasta 1980 luvulla. Muistaakseni ensimmäiset tulivat Tanskasta, josta toinen omistanikin on kotoisin.
Kleinistä on jalostettu pienempi muoto, Pommi, eli Pomeranian, mutta sillä onkin heti enemmän vikoja, varsinkin polvissa (luksaatio). Sopovan pienet kleinspitzit ovat jo harvemmassa ja usein käykin niin, että kleininä syntynyt merkitäänkin mittelspitziksi, suuren kokonsa vuoksi. En tunne toista koirarotua, jonka "rotu" vaihtuu sen mukaan, minkä kokoiseksi se kasvaa. Näin tehdään luonnollista jalostustyötä...
...jo tuo ajatus "rodusta" on "koiraa alistava" (sikäli, mikäli "hänet" halutaan nähdä "yksilönä ja kommunikointikumppanina").
Terve ja reipas sekarotuinen on a vot.
Mm. koiranpentujen ja kissanpentujen kesyttäminen tapahtuu ihmistä varten -> ja sitten ne kastroidaan useimmiten... josta ne nyt ainakin jonnii verran varmaan kärsivät fyysisesti, uskoisin.
Miten sitten määritellään, että oliko tuo kärsimys "turhaa" - ihmisen kannaltahan se ei ollut turhaa, sen enempää kuin vaikkapa ravun kiehautus, kun silläkin on ihmisen kannalta funktio - saa hyvää juppiruokaa.
Se, mikä on "turhaa" on usein vallan tulkinnanvaraista. Elukan kannalta se kastrointi on vallan "turhaa", mikäli oletamme, että se pystyisi ajattelemaan käsitteen "turha" valossa itseään koskevia asioita. (Jota en siis itse oleta).
Minun koiriani ei kastroida. Olen senkin päätöksen tehnyt jo aikoja sitten. Joten nämä kaverukset saavat pallinsa pitää. ;)
Näistä "roduista" puheenollen, puhun tässä nyt kleinspitzin hisroriasta, tämä koira hakeutui lähelle asutusta, ihmisen läheisyyteen, siellä historiansa alussa. Se on erittäin paljon omistajaansa kiintyvä ja erittäin älykäs koira.
Koska älykäs koira vaatii virikkeitä olen ajatellut, että virikkeetön elämä sairastuttaa sen...
Kyseessä on yksittäistapaus, mutta kommentoin nyt kuitenkin. Olen ollut vastaavissa puutarhahommissa ja ennemmin kitken rauhassa kukkapenkkejä ja juttelen työtovereiden kanssa, kuin työnnän leikkuria pitkin mäkiä kamalassa katkussa ja melussa. Siinä hommassa nimittäin hiki virtaa..
Ja leikkuri aiheuttaa vahingon sattuessa vammoja vähän eri tavalla, kuin ruusun piikki ;)
Ruohonleikkuri on vaarallinen peli. Niin vaarallinen, että ruohoa leikkaavat pojat saivat siitä vaarallisen työn lisän. Myös tyttelit ajoivat ruohoa kitkemisten välissä, mutta ilmeisesti leikkurit olivat turvallisimmissa käsissä tytteleillä, koska vaarallisen työn lisää eivät tyttelit eivätkä vanhemmatkaan naiset saaneet.
Ja itse SAI käyttää isompia koneita(juuri ja juuri tinkaamalla), mutta naisten palkalla. Sellaisten konetöiden HALUAMINEN oli kyllä paha asia naiselle, monta kertaa sai johdon kanssa asiasta kinata. Samaan aikaan miehet saivat tehdä konetöitä, koska he kerran HALUSIVAT.
Palkkaus hautuumaalla oli alimmasta lähtien tekemisestä riippumattta: tyttelit,pojat,naiset,miehet.
Tasa-arvoa taas töiden jaossa ja palkkauksessa. Luulen, että sama systeemi on edelleen.
Ruohonleikkuri on vaarallinen peli. Niin vaarallinen, että ruohoa leikkaavat pojat saivat siitä vaarallisen työn lisän. Myös tyttelit ajoivat ruohoa kitkemisten välissä, mutta ilmeisesti leikkurit olivat turvallisimmissa käsissä tytteleillä, koska vaarallisen työn lisää eivät tyttelit eivätkä vanhemmatkaan naiset saaneet.
Ja itse SAI käyttää isompia koneita(juuri ja juuri tinkaamalla), mutta naisten palkalla. Sellaisten konetöiden HALUAMINEN oli kyllä paha asia naiselle, monta kertaa sai johdon kanssa asiasta kinata. Samaan aikaan miehet saivat tehdä konetöitä, koska he kerran HALUSIVAT.
Palkkaus hautuumaalla oli alimmasta lähtien tekemisestä riippumattta: tyttelit,pojat,naiset,miehet.
Tasa-arvoa taas töiden jaossa ja palkkauksessa. Luulen, että sama systeemi on edelleen.
Voiko noin paljon epätasa-arvoa olla? Onko joku muukin ollut hautausmaan töissä? Onko joka hautausmaalla tuollainen palkkaus ja työnjako?
...mitenkä sellaset 15 vuotiaat tyttöset kiskoo ne vanhat paskat ruohonleikkurit(mitä tommosissa paikoissa tuppaa olemaan) käymään ja mistä ne millonkin tietää pitääkö panna ryyppy päälle ja missä asennossa kaasu pitää olla kunnei kerran koneitten päälle oo mitään kokemusta aiemmin. Hommattaisko niille sitten joku paskojen moottorisahojen ja mopojen kans pelannu poika kiskoon niitä koneita käymään?
...on nyt feministille selkeä esimerkki ns. rakenteellisesta sorrosta.
Patriarkaalinen kirkko ei ole ottanut huomioon naisten mahdollisuuksia edetä kesätyöurallaan ruohonleikkaajaksi ja sortaa naisia tietoisesti jättämällä sähköstarttiset ruohonleikkurit ostamatta.
Kirkkohan on feministeille patriarkaalin alku ja juuri, josta taas toit nyt esiin uuden todisteen :-)
Hommataan tytöille kelaleikkurit ;D--- Ei liikaa liikkuvia osia.
...se oli kokemuksen syvä rintaääni siitä kuinka raavaalla miehelläkin on väliin tekemistä että saa kiskottua ruohonleikkurin käymään. Mutta se vääryys ettei ole hankittu sähköstarttisia ruohonleikkureita on varmaan tapahtunut jossain miesten kansainvälisissä salaliitoissa koska eihän sellasia sähköstarttileikkureita taida olla edes olemassa. Jos sellaiset kuitenkin tehtäisiin naisia varten niin siitä starttimoottorista ja akusta tulisi heti ihan kivasti lisäpainoa ja kun miehillä olisi kevyemmät ruohonleikkurit niin taas naisia sorsittaisiin. On tämä maailma kyllä niin vääryyttä täynnä.
...kun ne äijät on olleet niin saamattomia, etteivät ole keksineet kunnollisia, tai hankkineet.
(Eikös ajettavissa ruohonleikkureissa ole ainaskin sähköstartti... ainakin joissakin malleissa, jotka seurakuntalaiset varmaan mieluusti kustantavat kirkkomaille pörräämään?)
Silloin kun minä olin hautuumaan kesähommissa, nämä tyttelit ja vanhemmatkin naiset ja joku poikakin toivat vanhat leikkurit minulle käyntiin vedettäväksi.
Katsos kaikki naiset ja tyttelit eivät ole koneiden kanssa ihan ulkona. Ryypyt ja kaasuvivun asennot oppii sitäpaitsi kaikki ihmiset äkkiä.
Myöhemmin sinne tuli uusia koneita, jotka kaikki saivat käymään.
Terv. yx tytteli
Montakos kertaa tulpat kastu ja oli pakko avata, jossei kertaakaan niin et sä ole edes nähny paskaa konetta, vanhoja ehkä.
tulpissa on jotain erikoista mielestäsi? Onko sulla vaikeuksia avata tulppia? Täytyykö niitä mennä kastelemaan poikaseni (kastelukannulla)?!
Yrität vittuilla asiasta josta et tiä mitään.
Onko sulla nyt jotain ongelmaa tässä vielä? Jos niin mitä?
Mikä oikeasti tässä asiassa sua pännii?
Miksi mun pitäisi todistella jotain?
Jos et ymmärrä kastelukannua niin en mä voi sille mitään.
Yrittää taas nousta älämöimään.
Mikä tuollaista poikasta/miestä vaivaa?
Tuonkaltaisia on aina olemassa.
Tietääkö joku????
Olen jukkanen.
Mutta mitä sitä vänkäämään semmosen "pienmoottoriasiantuntijan" kans mikä ei tiä niistä mitään.
kyselin tuossa aikaisemminkin, että mikä poikasta alkoi vaivaamaan?
Käsittääkseni tuossa nainen sanoi, että veti ruohonleikkurit käymään muille, niin mikä siinä alkoi sinua noin paljon harmittavaa.
Minua kiinnostaisi tuollaisen asenteen synty miehellä. Mistä se tulee? Mikä siinä alkaa harmittamaan? Minun mielestäni tuossa ei ollut mitään syytä suuttua.
Missä lehdessä juttu on?