Minusta Putin valehtelee

Putin ei ole ilmiselvästi se mies minä itseään maailmalle markkonoipi: hän ei piittaa ihmisoikeuksista tai kansojen suverenitettista, hän hyökkää yhä Tsetheniaan. Hänen puolustus on vain että se sota on monimutkainen oligarkkien ja kremlin vallanheiluttaja kuvernöörien iso kakkanen peli. Putin voisi oikeasti sodan lopettamiseksi ottaa mukaan koko kv yhteisön jos kyse olisi oikeasta terrorista siellä.

Putin ei oole demokratian tien mies, hän on Venäjän tyrkkäämä politrukki ajaa Venäjälle mahdollisimmat iso etu maailmassa, federaatiolle, ei muille maailmassa, eikä ainakaan "väärinajattelijoille".

Putin ja Bush ovat jakaneet Euroopan jo kuin Hitler ja Stalin ja käyty sota on vain hienostuneempaa mutta yhtä tehokasta siviilien ohjailua posautuksin ympäri Eurooppaa.

Berlusconi on noilla matkassa.
Iskuja tehtaillaan Euroopan kurissa pitämiseksi. Britit auttavat hieman sallimalla tapattaa omiaan.
Tässä se ISO KUVA!
17737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Venäjä koulii iskijöitä köyhistä maista tulevin nuorukaisin, heidät järjestellään siviilien toimesta hommiin ja esim georgialaisnaiset toimivat kuriireina, made in Moskova ja CIA yhdessä tälläkertaa.

CIA rahoittaa takana, ja sitten tapetaan tai säilötään uusilla papaerreilla tyhmien maitten edestä Eri maihin ne terroristit ja perheensä neniemme alle.

Kiina on tulossa vahvasti tekemään omia palveluksiaan saralla. Neniemme alla tapahtuu tämä kaikki, Ulkoministerimme tieten ja arvaten ja johtomme. He eivät voi mitään koska KGB mies Putinilla on THE LISTA!

Äänestä
  • oulusta, syökkönä putinia. Ota rauhallisesti, äläkä hosu. Ei tuommosella vauhdilla tule kuin sokeita tsetseenejä. Maailman on mentävä eteenpäin; yksilötasolla siihen ei täällä Suomessa CIA:lla tai jollain muulla vastaavalla järjestöllä ole merkitystä. Joten nuku yösi siis rauhassa.. rest in peaces, yeah!!!

    Äänestä

  • Molempien maitten security pitää tiukasti kurissa paperit joisssa ovat myytyjen sielujen nimet- yleensä köyhien maitten poikasia joilleluvataan kuu taivaalta. Heidät eristetään muista teon koulimiseksi ja upotetaan arveluttavaan kehykseen joka sitten myöhemmin näyttäisi siltä kuin he olisivat fanaattisia asialleen. Asia maskeerataan ja näin se mielenohjailu tapahtuu.

    Toimeenpanevat oikeat Tekijät soittavat toisilleen attackin tapahduttua sitten soittonsa "pahoitteleemme". G8 oikeat terroristit seisoivat siellä Bläärin taustalla.

    Äänestä

  • sylttytehtaasta kirjoitti:

    Molempien maitten security pitää tiukasti kurissa paperit joisssa ovat myytyjen sielujen nimet- yleensä köyhien maitten poikasia joilleluvataan kuu taivaalta. Heidät eristetään muista teon koulimiseksi ja upotetaan arveluttavaan kehykseen joka sitten myöhemmin näyttäisi siltä kuin he olisivat fanaattisia asialleen. Asia maskeerataan ja näin se mielenohjailu tapahtuu.

    Toimeenpanevat oikeat Tekijät soittavat toisilleen attackin tapahduttua sitten soittonsa "pahoitteleemme". G8 oikeat terroristit seisoivat siellä Bläärin taustalla.

    Berlusconin valtakunta auttaa rahavirtojen käsittelyssä monimutkaisten tilien kautta ympäri Eurooppaa. NS Elintarvikevirasto on peitetoimintaa osittain se on takana näitten rahavirtojen siirtelyfirma!

    Suomeen ja Lipposeen ei luotettu enää kummallakaan taholla ja menetimme viraston koska se oli saatava ei-riskialtiille paikalle!

    UMTS rahamme olicvat turvarahat Irakin ja muun terrorismin varalle, ettei niitä tehdä täällä.

    Venäjä suojelee jos suojelee sitten, käytännössä. Ylilentely oli luvallista.

    Äänestä

  • ovat suunnitelleet ns Globaalin , ja muka korkeamman tietoisuuden tason tulevan vallitsemaan( lue: ihmiset aivopestään irtoamaan omista eduistaan maissaan, että rahaa enemmän keskittyisi kahteen isoon pääkukkaroon.)Tämän sakin ideologinen virta tulee Israelin vanhoista suvuista ja USA sta valtavat rahavirrat Venäjää myöten.

    Tämä sakki aloitti kansan syyllistämisen "tasismista" ja psykologisena kikkana käytetään yhä juutalaisten kokemuksia Saksassa esimerkkinä.

    Rasisimi on pahaa sinällään mutta on osattava erottaa turha syyllistäminen ihmisten elämäntilanteitten ja mielipiteitten pohjalta. Siinnä on vallittava täysi omantunnonvapaus ilmaisuun.

    On tärkeätä tajuta että syyllistäminen väärällä tavoin vetoamalla asioihin joista emme ole sukupolvenakaan vastuussa (keskitysleirit) johdetaan isompaa kuviota ja meidän tietoisuuksiamme ajattelemaan muka GLOBAALISTI!

    Se on hullujen hommaa, samaa kakkaa mitä USA jehovillana ja muilla syöttää. Utopiaa joka ei toimi!

    Äänestä

  • koska isot kirjoitti:

    ovat suunnitelleet ns Globaalin , ja muka korkeamman tietoisuuden tason tulevan vallitsemaan( lue: ihmiset aivopestään irtoamaan omista eduistaan maissaan, että rahaa enemmän keskittyisi kahteen isoon pääkukkaroon.)Tämän sakin ideologinen virta tulee Israelin vanhoista suvuista ja USA sta valtavat rahavirrat Venäjää myöten.

    Tämä sakki aloitti kansan syyllistämisen "tasismista" ja psykologisena kikkana käytetään yhä juutalaisten kokemuksia Saksassa esimerkkinä.

    Rasisimi on pahaa sinällään mutta on osattava erottaa turha syyllistäminen ihmisten elämäntilanteitten ja mielipiteitten pohjalta. Siinnä on vallittava täysi omantunnonvapaus ilmaisuun.

    On tärkeätä tajuta että syyllistäminen väärällä tavoin vetoamalla asioihin joista emme ole sukupolvenakaan vastuussa (keskitysleirit) johdetaan isompaa kuviota ja meidän tietoisuuksiamme ajattelemaan muka GLOBAALISTI!

    Se on hullujen hommaa, samaa kakkaa mitä USA jehovillana ja muilla syöttää. Utopiaa joka ei toimi!

    Utopia jota yritetään meille luoda syyllistämismekanismein "suvaitsevaisuutena" on feikkiä.

    Tässä syy: ihminen on siten oman inhimillisyytensä vanki vaikka meille muuta yritetään kertoakin: että hän haluaa olla jostakin kotoisin ja kuulua johonkin mistä on tullut!

    Näillä globalistihulluilla on kommunismin kuplaan verrattava HULLUUS menossa:

    he kuvittelevat ihmisen olevan jälleen uudellleenkoulutettava!

    Ihminen on vain ihminen ja politiikkaa on tehtävä realistisen ihmisen elämää varten ei utopioitten!!!!

    Äänestä

  • Nyt kun Baltian Nato esirippu asettaa haastetta toimia epävirallisemmin niin Suomi kauttakulkumaana nousi arvoon arvaamattomaan taipuisan johtomme myötä. lappi ja maaseutu pidetään yhtä autioina kuin Putin pitää rajanpintaa.

    Sitten alkoi rumba: kaikenmaaliman yrittäjää bussiilla rajalle ja Eu alueelle . naamioidutaan jopa vaikka ilotytöiksi jos käry käy. Tosiasiassa ovat naisetkin kovasti koulittua järjestelijäsakkia ja he heittäytyvät ja saattavat ollakin teietämättömiä määränpäistään ja pallkkio odottaa sitten perillä.

    Reitti on Pää Moskova tai muu kaulunki- Ruotsi (cia suojelus) ja sitten Eurooppa -Italia jne.

    Se on operaatio: Eurooppa polvilleen ja Vneäää ja ISA ta hyödyttämään maksimoiden!

    Äänestä

  • jäljistä kirjoitti:

    Berlusconin valtakunta auttaa rahavirtojen käsittelyssä monimutkaisten tilien kautta ympäri Eurooppaa. NS Elintarvikevirasto on peitetoimintaa osittain se on takana näitten rahavirtojen siirtelyfirma!

    Suomeen ja Lipposeen ei luotettu enää kummallakaan taholla ja menetimme viraston koska se oli saatava ei-riskialtiille paikalle!

    UMTS rahamme olicvat turvarahat Irakin ja muun terrorismin varalle, ettei niitä tehdä täällä.

    Venäjä suojelee jos suojelee sitten, käytännössä. Ylilentely oli luvallista.

    Koska kahden entisenkin ystävän venäjä usa välillä tulevaisuudessa on tiedossa väistämätön kahakka on Baltian maitten Nato asetelma vienyt venäjän puolustusstartegian ulommakis-ja aina Ahvenanmaalle saakka ainakin. Se otetaan haltuu kenttineen jos jotain tapahtuu.

    USA tarjosi jo suupalana Suomen Venäjälle ja Stalinin juhlista ei ollut varaa ajatellakaan kieltäytyä. Huomatkaa ettäjoillan Baltian mailla taas oli...

    Äänestä

ne kaksi aktiivista hyökkääjää- tässä kohden tulisi jokaisella raksuttaa viimeistään.

Onneksi suomlaisella on vielä ehyt taju oikeudenmukaisuudesta jota nämä tuhoavat kokonaan.

Suomen tulee pysytellä kaukana tuollaisesta. jos eivät johtajamme niin kehiteltävä oma varjohallitus ja kansanedustus. Tämä kokoamistyö huipentukoon nyt Sauli Niinistön valintaan presidentiksi.

Kansa älkää menkö mukaan kummankaan ketkun kutkutuksiin. Mieli selvänä pidetään ja luotsaammme Suomen taitavasti pian itsenäisemmäksi.

Äänestä
  • Ruotsin saamiseksi pois EUn keskiöstä oli tämän saman jengin tapettava yhteispelillä Anna Lindh,koska hänessä huipentui liikkaa moraalista arvovaltaa ja Venäjä ei anna USA n kanssa Euroopalle nousun mahdollisuutta vaan molempien etuna on pitää alue kaaoksessa jos mahdollista. Ei liian mutta tarpeeksi skismaisena.

    Venäjä toteuttaa Cia rahoittaa. Tarkoitus oli näyttää kenen on Pohjola, ja olla esimerkkkinä Baltialle ja Suomelle. pelätkää, teiltä voi lähteä henki!

    Äänestä

  • samat kuviot kirjoitti:

    Ruotsin saamiseksi pois EUn keskiöstä oli tämän saman jengin tapettava yhteispelillä Anna Lindh,koska hänessä huipentui liikkaa moraalista arvovaltaa ja Venäjä ei anna USA n kanssa Euroopalle nousun mahdollisuutta vaan molempien etuna on pitää alue kaaoksessa jos mahdollista. Ei liian mutta tarpeeksi skismaisena.

    Venäjä toteuttaa Cia rahoittaa. Tarkoitus oli näyttää kenen on Pohjola, ja olla esimerkkkinä Baltialle ja Suomelle. pelätkää, teiltä voi lähteä henki!

    Jos oli Tuomioja yrittänyt peitetarinanakaan inistä jotain Tsetsenian sodasta vei Ekin bestiksen tappo ja Ojulandin hyllyllelaitto Ekiltä maton alta. Eki oikeasti alistui kuin koira alistuu sellainen jolle ei tarvi enää kuin keppiä näyttää kun aiemmin ollaan jo piesty.

    Meidän johtomme keekoaa Stasilistan piilottelun varassa, muuten tämä kuvio lähtisikin vyörymään ja Venäjä kiristelee jo nyt hampaitaan muistutukseksi.Listalla on vielä käyttöä.

    Äänestä

berlusconin ja Chiracin puhe ei ollut puhetta ruuasta vaan SUOMEN ASEMASTA Yleensä a la Halonen!

Se on suomennettuna: Halonen on solmionoikoja USA lle ja herkästi VÄÄRIEN EVÄITTEN ; RATKAISUJEN TARJOAJA kaikille noille herroille- se eväs ei oikein kelpaa.

Herroilla on paremmat eväät.haloselle nauretaan koska asemamme on onneton tässäkuviossa. herrta kertovat mikä on SUOMELLE TERVEELLISTÄ JA ESTEETTISESTI SOPIVAA!

Tästä oli oikeasti kysymys!

Mannerheim sanoi: Sellainen mies joka ei ymmärrä rivienvälejä ei ymmärrä muutakaan vaikka asia hänelle tolkutetttaisiin sitten!

Äänestä
  • Rutisn CIA osasto nakertaa Suomemme arvovaltaa nauramalla ääneen "miten Suomen johto on saippuaoopperaa"!.Siellä tiedetään että THE LISTALAISET ovat toisilleen kirjaimellisia perstuttavia.

    He ovat "naimisissa" salaisuutensa takia! Kansansa edessä!

    Lukekaan aina kansalaiset huolella rivienvälit!

    Siellä se on- totuus. uskomattomalta näyttävä. Muistattehan miten meilläollaan sovittu linjasta"niin on hyvä kuin käy" ja Niin on kun siltä näyttää".Pelataan kovaa kovaa peliä!

    Äänestä

  • Eivät maailman johtajat naura Suomen ruualle vaan
    Suomen ulkopolitiikan johtajille Haloselle ja Tuomiojalle

    Äänestä

Nämä uutiset nimetkää tästä lähtein varjohallitusuutissisksi kun saatte uutta tietoa.

Pitäkää moraali korkealla ja Suomi vapaana. Mutta älkää antako valehtelijoille vapaata hetkeä!

Vapauttakaamme Suomi tästä!

Äänestä

liikkeeseen ainakaan vielä. Mutta koettuani ja luettuani itse kaikenlaista maailmalta ja aktsottuani miten Suomea viedään ihan väärrän suuntaan- suuntaan josta kaikki viisaimman valtiomiehet sanoisivat- varkaitten hurien ja laiskojen - ihmisten johdolla niin alan harkita minäkin liittymistä sellaiseen yhteisöön jossa huoli Suomesta otetaan tosissaan.

Se perintö jonka isämme verellään maksoivat tekevät maastamme ainakin minulle kallisarvoisen viljeltävän.

Rosvosakki täältä on ajettava ulos ja Venäjän kanssa tiukkana oltava, etteivät pääse kukkoamnaan!

Mitä ajattelette?

Äänestä

Putin tuntuu vaan olevan tyypillinen veli venäläinen eli aina kyseessä vain se oma etu ja jonkin asteisia vaatimuksia suomalaisille. Milloinhan sieltä suunnalta tulisi kerrankin jotain TODELLA positiivista uutista suomalaisille? No eipä taida tulla. Raatoja riitää omallakin "pihalla". Puistattava mies. Muka sydämellinen ja PAH!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näissä ainakin kirjoitti:

Putin ei ole ilmiselvästi se mies minä itseään maailmalle markkonoipi: hän ei piittaa ihmisoikeuksista tai kansojen suverenitettista, hän hyökkää yhä Tsetheniaan. Hänen puolustus on vain että se sota on monimutkainen oligarkkien ja kremlin vallanheiluttaja kuvernöörien iso kakkanen peli. Putin voisi oikeasti sodan lopettamiseksi ottaa mukaan koko kv yhteisön jos kyse olisi oikeasta terrorista siellä.

Putin ei oole demokratian tien mies, hän on Venäjän tyrkkäämä politrukki ajaa Venäjälle mahdollisimmat iso etu maailmassa, federaatiolle, ei muille maailmassa, eikä ainakaan "väärinajattelijoille".

Putin ja Bush ovat jakaneet Euroopan jo kuin Hitler ja Stalin ja käyty sota on vain hienostuneempaa mutta yhtä tehokasta siviilien ohjailua posautuksin ympäri Eurooppaa.

Berlusconi on noilla matkassa.
Iskuja tehtaillaan Euroopan kurissa pitämiseksi. Britit auttavat hieman sallimalla tapattaa omiaan.
Tässä se ISO KUVA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu