Isänmaallisuus on usein juhlapuheiden abstrakti käsite, josta on hankala saada kiinni. Itsessäni en tunnista isänmaallisuutta, jos sillä tarkoitetaan militarismia, absoluuttista samaistumista suomalaisiin ja Suomen itsenäisyyden sekä kansakunnan edun nostamista kaiken edelle. Toisinaan olen taipuvainen pitämään kansakuntia kuviteltuina yhteisöinä, kuten Benedict Andersson. Hyväksyn tietysti Suomen valtion edun, koska kaikki valtiot ajavat itsekkäästi etujaan, mutta nykyään kansallisvaltio ei taida olla paras mahdollinen hallinnollinen yksikkö, mm. siksi olemme EU:ssa.
Jaan isänmaallisuuden terveeseen ja sairaaseen. Minusta sairaaseen tai ainakin epälyttävään isänmaallisuuteen kuuluu rasismi ja oman kansakunnan etnisten ryhmien pitäminen muita etnisiä ryhmiä parempina. Lisäksi sairasta isänmaallisuutta edustavat kiihkonationalistiset piirteet, kuten militarismi. Epäilyttäväksi isänmaallisuuden ilmenemismuodoksi lasken Suomen tapauksessa patavanhoillisen "koti, uskonto, isänmaa" -ajattelun. Hyväksyn päivitetyn version tuosta, siis jos kodilla tarkoitetaan yksityisyyden kunnioittamista, uskonnolla mielipiteen ja uskonnonvapautta vapautta ja isänmaalla Suomen kansalaisten etua.
Vierastan hiukan myös tälläistä tyhjää isänmaallisuutta, joka ilmenee veteraanien palvomisena (heitä toki täytyy tukea ja muistaa) ja suomalaisten urheilijoiden saavutusten ylistämisenä. Minulle on käytännössä aivan sama, mitä joku Mika Myllylä on "saavuttanut" lykkimällä itseään eteenpäin kepeillä seisten lasikuitupalojen päällä. Samaten ihmettelen sitä kiihkeyttä, jolla seurataan rinkiä kaahaavan tuppisuun eli Räikkösen edesottamuksia. Enpä näe mieltä myöskään väkivaltaisessa pelissä, jossa lätkitään mustaa kumista esinettä ja yrittetään saada sitä häkkyrän sisään.
Vierastan hieman tätä uus-isänmaallisuutta, joka on ilmennyt mm. Adolf Ehnroothin palvomisena ja kohonneena maanpuolustusintona, jota tulvii kaikkialle (minun puolestani saavat intoilla, kunhan eivät tule tyrkyttämään minulle asenteitaan). Kaikkein huvittavin esimerkki oli se, kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden ja Adolf raahattiin pukukoppiin huutamaan isänmaallisia korulauseita. Olen myös kavahtanut niinkin viattoman ja ihnateellisen liikkeen kuin partion paatoshenkeä. Kerran seurasin partiomarsia, jossa partiolaiset etenivät tiukkana muotona johtajan antaessa käskyjään kuin upseeri. Juhlapuheet olivat tietysti kuin jostain Suojeluskuntien käsikirjasta eli tyypillistä hurraa-isänmaallisuutta.
Tervein isänmaallisuus on mielestäni kotiseuturakkautta, joka on kohdennettua isänmaan rakkautta, ja suomalaisen kulttuurin suosimista. Kotiseutuun kiintyminen ja vaikkapa kotimaisen kirjallisuuden (tukeminen ja) lukeminen on konkreettisempi teko isänmaan puolesta kuin vaikappa hatara ja ahdasmielinen "koti, uskonto ja isänmaa" -ajattelu, puhumattakaan rasistisesta ajattelusta. Suomalaisen kulttuurin tukeminen voi olla myös kotimaan-matkailua, kotimaan kultuuritapahtumissa ja kohteissa vierailua sekä myös kotimaisten tuotteiden suosimista. Olen itse sen verran kansallis-romantikko, että matkailen hyvin vähän ulkomailla, mutta kotimaan kohteissa ja kulttuuritapahtumissa vierailen aina kun aikaa ja rahaa liikenee.
Jaan isänmaallisuuden terveeseen ja sairaaseen. Minusta sairaaseen tai ainakin epälyttävään isänmaallisuuteen kuuluu rasismi ja oman kansakunnan etnisten ryhmien pitäminen muita etnisiä ryhmiä parempina. Lisäksi sairasta isänmaallisuutta edustavat kiihkonationalistiset piirteet, kuten militarismi. Epäilyttäväksi isänmaallisuuden ilmenemismuodoksi lasken Suomen tapauksessa patavanhoillisen "koti, uskonto, isänmaa" -ajattelun. Hyväksyn päivitetyn version tuosta, siis jos kodilla tarkoitetaan yksityisyyden kunnioittamista, uskonnolla mielipiteen ja uskonnonvapautta vapautta ja isänmaalla Suomen kansalaisten etua.
Vierastan hiukan myös tälläistä tyhjää isänmaallisuutta, joka ilmenee veteraanien palvomisena (heitä toki täytyy tukea ja muistaa) ja suomalaisten urheilijoiden saavutusten ylistämisenä. Minulle on käytännössä aivan sama, mitä joku Mika Myllylä on "saavuttanut" lykkimällä itseään eteenpäin kepeillä seisten lasikuitupalojen päällä. Samaten ihmettelen sitä kiihkeyttä, jolla seurataan rinkiä kaahaavan tuppisuun eli Räikkösen edesottamuksia. Enpä näe mieltä myöskään väkivaltaisessa pelissä, jossa lätkitään mustaa kumista esinettä ja yrittetään saada sitä häkkyrän sisään.
Vierastan hieman tätä uus-isänmaallisuutta, joka on ilmennyt mm. Adolf Ehnroothin palvomisena ja kohonneena maanpuolustusintona, jota tulvii kaikkialle (minun puolestani saavat intoilla, kunhan eivät tule tyrkyttämään minulle asenteitaan). Kaikkein huvittavin esimerkki oli se, kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden ja Adolf raahattiin pukukoppiin huutamaan isänmaallisia korulauseita. Olen myös kavahtanut niinkin viattoman ja ihnateellisen liikkeen kuin partion paatoshenkeä. Kerran seurasin partiomarsia, jossa partiolaiset etenivät tiukkana muotona johtajan antaessa käskyjään kuin upseeri. Juhlapuheet olivat tietysti kuin jostain Suojeluskuntien käsikirjasta eli tyypillistä hurraa-isänmaallisuutta.
Tervein isänmaallisuus on mielestäni kotiseuturakkautta, joka on kohdennettua isänmaan rakkautta, ja suomalaisen kulttuurin suosimista. Kotiseutuun kiintyminen ja vaikkapa kotimaisen kirjallisuuden (tukeminen ja) lukeminen on konkreettisempi teko isänmaan puolesta kuin vaikappa hatara ja ahdasmielinen "koti, uskonto ja isänmaa" -ajattelu, puhumattakaan rasistisesta ajattelusta. Suomalaisen kulttuurin tukeminen voi olla myös kotimaan-matkailua, kotimaan kultuuritapahtumissa ja kohteissa vierailua sekä myös kotimaisten tuotteiden suosimista. Olen itse sen verran kansallis-romantikko, että matkailen hyvin vähän ulkomailla, mutta kotimaan kohteissa ja kulttuuritapahtumissa vierailen aina kun aikaa ja rahaa liikenee.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä näkemys osittain tuokin on. Mielestäni kuitenkin veteraaneja "palvotaan" ihan syystä, koska ovat tämän maan meille taistelleet ja heidän ansiostaan saamme täällä asua ja elää.
"Koti, uskonto, isänmaa" -ajattelun olen muokannut itselleni muotoon KOTI, USKO, ISÄNMAA.
Kodilla tarkoitan perinteisiä suomalaisia arvoja, jossa perhe on keskeisessä asemassa. Uskolla tarkoitan uskoa parempaan huomiseen ja isänmaalla Suomen omaa kulttuuria, maata ja kansaa.
Vastustan EU:ta, koska perustuslain astuessa voimaan Suomella ei ole juurikaan enää omaa päätösvaltaa omiin asioihinsa. EU:ta vastaan löytyy PALJON asiaa, mutta käyhän näin alkajaisiksi kuuntelemassa presidenttiehdokas Timo Soinin (perussuomalaiset) haastattelu EU:ta vastaan osoitteessa:
http://www.radiorobinhood.fi/audio/eudi/eudi_21.m3u