Todella hienoa nähdä, että Suomessakin saa jo kyseenalaistaa oikein kunnolla ns. herrojen tekemisiä. Suomi oli vuosikymmeniä ummehtunut, suljettu maa jossa esim. presidentti Kekkosen arvostelu oli lähinnä maanpetokseen verrattava rikos. Millään lehdellä ei olisi tullut mieleenkään yrittää keroa Urkin seksikumppaneista. Englannissa ja Yhdysvalloissa on jo vuosikymmenien perinne siitä, että esim. pääministeriksi/presidentiksi pyrkivän henkilökohtainen moraali tutkitaan tarkoin ja tässä lehdistö on avainasemassa. Hienoa, että Suomessa ollaan menty samaan vaikka keskustalainen menneisyyden haamu Vanhanen luulee, että vaikenemalla kiusalliset kysymykset poistuvat kuin itsestään. Näin ei valitettavasti ole, vaan syksyn aikana tulee vielä lisää paljastuksia. Keskustankin on pakko huomata, että elämme todellisessa demokratiassa jossa valehtelemalla ja vaikenemalla ei enää pärjää!
Suomesta vihdoinkin demokratia!
Richard Nixon
069
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.