Evijärven tapauksen vuoksi ero kirkosta

Evijärven tapaus on saanut ansaitsemansa koko maan laajuisen julkisuuden. Tuskimpa julkisuus päättyy tähän. Pidetyn, kohteliaan ja lähimmäisiään vapaa-aikanakin auttavan suntion saama kohtelu on saanut seurakunnan räjähtämispisteeseen. Seurakunnan joto ei kuitenkaan seurakuntalaisten mielipiteestä välitä, vaan jatkaa valitsemallaan tiellä suntion kohtelussa.
Kuinka paljon suomen Ev. luterilaisissa seurakunnissa tapahtuu tällaista vääryyttä ? Sitä ei kukaan tiedä. Seurakunnan pitäisi olla raamatun opin mukaan heikomman puolella, mutta nyt Evijärven seurakunnan johto näyttää toimivan juuri päinvastaisesti.
Yksilöinä voimme me sivistyneet ihmiset tukea Evijärven suntioa eroamalla kirkosta. Kun laittaa syyksi em. tapauksen, se varmaankin vaikuttaa tulevaisuudessa koko maassa seurakuntien suhtautumiseen heikommassa asemassa olevan oikeuksiin.
Älkäämme toimiko osana heikkoa yksilöä sortavaa koneistoa, rahoittamalla sen toimintaa !
437216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

samalla ota kantaa raamattuun? siellähän homous on eräs synneistä, joista joutuu helvettiin! kyllä se menee niin, että joko sitä ollaan raamatun puolella ja luetaan sitä jumalan sanana eli fundamentalistisesti tai sitten hylätään koko roska.

Äänestä
  • Jos kirkosta erotaan yhden ihmisen takia, niin on kuulunutkin aika huterasti kirkkoon, näin ajattelen. Eikä ne syyt sitäpaitsi edes johtuneet suntion homouden takia, lehdet antoi vain ymmärtää niin. Iltalehdenkin teksti oli sellaista mustamaalausta kirkkoherraa kohtaan että anna mun kaikki kestää! Siinä oli takana täysin muunlaisia syitä, uskokaa pois. Suntion homoudella ei ollut irtisanomiseen osaa eikä arpaa.

    Äänestä

  • Kyllästynyt kirjoitti:

    Jos kirkosta erotaan yhden ihmisen takia, niin on kuulunutkin aika huterasti kirkkoon, näin ajattelen. Eikä ne syyt sitäpaitsi edes johtuneet suntion homouden takia, lehdet antoi vain ymmärtää niin. Iltalehdenkin teksti oli sellaista mustamaalausta kirkkoherraa kohtaan että anna mun kaikki kestää! Siinä oli takana täysin muunlaisia syitä, uskokaa pois. Suntion homoudella ei ollut irtisanomiseen osaa eikä arpaa.

    Älkäämme toimiko osana sortavaa koneistoa, kirjoittaa viestiketjun alkaja. Kun kirkon henkistä väkivaltaa harjoittava koneisto menettää tarpeeksi tulolähteitään ( veronmaksajia), on kirkon pakko muuttua inhimillisempään suuntaan.
    Vain raha ratkaisee EV. lut. kirkon toiminnassa lopulta, ei muu. Kun raha kirstuhun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.

    Äänestä

  • Rakasta läheisiäsi niinkuin itseäsi

    Äläkä tee muille sitä mitä et haluaisi muiden tekevän itsellesi.

    Jessen mukaan tuo on tärkein käsky. Ajatteleppa sitä ensin

    Äänestä

Minä harkitsen vakavasti kirkkoon liittymistä kirkkoherran menettelyn johdosta. Homous on mielestäni syntiä eikä synninharjoittajan pidä toimia kirkollisissa tehtävissä oli se synti laatua mitä hyvänsä.

Äänestä
  • Haluat siis ehdoin tahdoin mukaan rikkomaan lakia? Suomen lain mukaan kaikkinainen syrjintä rodun, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tms. syyn nojalla on ehdottomasti kiellettyä. Evijärven kirkkoherra kumppaneineen rikkoo lakia eikä siis kunnioita esivaltaa - rikkoo siis samalla Jumalaa vastaan.

    Minusta lain tulee olla kaikille sama. Tässä niin ei ole: homoa saa kohdella Evijärvellä miten avin, kirkkoherraa ei.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Haluat siis ehdoin tahdoin mukaan rikkomaan lakia? Suomen lain mukaan kaikkinainen syrjintä rodun, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tms. syyn nojalla on ehdottomasti kiellettyä. Evijärven kirkkoherra kumppaneineen rikkoo lakia eikä siis kunnioita esivaltaa - rikkoo siis samalla Jumalaa vastaan.

    Minusta lain tulee olla kaikille sama. Tässä niin ei ole: homoa saa kohdella Evijärvellä miten avin, kirkkoherraa ei.

    Lain mukaan myöskään uskonnon tai vakaumuksen perusteella ei saa syrjiä. Voitaneen kuitenkin olettaa, että papin pitää uskoa luterilaisen opin mukaan. Täydellinen syrjintäkielto olisi absurdi.

    Se mitä minusta olisi kohtuullista odottaa, on selkeä kanta kirkon johdolta asiaan. Joko seurakunnan työntekijä saa olla homo tai sitten ei. Tällaisen kannan pitäisi olla paperilla.

    Erikseen on vielä tehtävät jotka eivät liity firman päätoimialaan. Esimerkiksi hautausmaan haravoijaksi pitäisi kelvata pakanan siinä missä uskovankin. Tästä sanoisin että uskonto ei saa olla muusta elämästä erillinen saareke: eli jos esim. Keskustapuolue saa vaatia kaikilta - myös puoluetoimiston remonttimieheltä - keskustalaista poliittista kantaa, niin sitten sama oikeus koskekoon kirkkoa, muutoin ei.

    Vielä erityistilanne on sellainen, jossa oppi muuttuu. Saako esim. papin erottaa, jos hän on tullut taloon 70-luvulla eikä suostu yhteistyöhön naispappien kanssa? Onhan tällainen pappi sitoutunut siihen kirkkoon jollainen kirkko oli hänen tullessaan töihin.

    Äänestä

  • Pelleilyä erota tai liittyä kirkkoon jonkun yksittäistapauksen vuoksi. Kyllä kirkkoon kuuluu aina niin monenlaisia jäseniä ja työntekijöitä, että tuollaiset perustavampaa laatua olevat ratkaisut kuten jäsenyys on tehtävä laajemmista kokonaisuuksista käsin.

    Äänestä

  • HENGELLINEN SODOMIA JA HUORUUS

    Jeesus nuhteli Juudaan maakunnan tottelemattomia kaupunkeja sillä näiden rikkomukset olivat Sodomaakin pahempia (Matt.11:23-24). Vaikka antiikin Jerusalem ei ollut kuuluisa homoseksuaalisuudesta Raamatussa Jerusalemia kutsutaan Sodomaksi.

    Ilmestyskirja 11:8

    "Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin. "

    Jerusalemia kutsutaan hengelliseksi Sodomaksi koska on olemassa myös hengellistä homoseksuualisuutta. Vanhassa liitossa homoseksuaalisuus tarkoitti pyhän siemenen tuhlaamista ja hukkaan heittämistä. Mutta myös hetero voi heittää siemenensä hukkaan: Onan oli hetero joka syyllistyi hengelliseen homoseksuaalisuuteen. Onan kieltäytyi siittämästä lasta veljensä vaimolle minkä tähden jumala salli kuoleman kohdata häntä (1Moos.38:9-10, vrt 5Moos.25:5-10). Fariseukset haluavat unohtaa Onanin synnin koska se paljastaa että myös heterot voivat olla perverssejä ja lain kirouksen alaisia.

    Onan heitti hukkaan pyhän siemenen. Mutta uudessa liitossa siemeneksi kutsutaan Jumalan sanaa. Uudessa liitossa sodomiitteja ovat ne jotka heittävät hukkaan oman elämänsä. Aikakautemme sodomiitit omistavat elämänsä penkki-urheilulle, autoille, turhuuksille, mitättömyyksille tai alkoholille. Sodomiitteja ovat myös ne jotka heittävät Jumalan sanan hukkaan ja vääristelevät Raamattua.

    Jeesuksen elinajan fariseukset olivat ymmällään kun Jeesus kutsui heitä "avionrikkoja sukupolveksi". Fariseukset näkivät itsensä nuhteettomina kun pysyivät aviossa. Mutta Jeesus näki että he rikkoivat liiton jumalan kanssa.

    Jerusalem syyllistyi hengelliseen Sodomiaan. Jerusalemin asukkaat olivat mieltyneet epäoikeudenmukaisuuteen. He eivät välittäneet lähimmäisistään, eivät edes lapsistaan. Fariseukset olivat valmiita polkemaan totuuden ja oikeuden maahan saadakseen lyhytaikaista etua. Mooseksen lakia noudatettiin ulkoisesti, sydän oli Jumalasta kaukana. Tämän seurauksena vähä-osaisten oikeuksia poljettiin, oli orjuutta ja sortoa, lahjuksia ja korruptiota (Matt. 9:36).

    Kristllis-demarit on tänä aikana suomen hengellinen Sodoma. He esiintyvät fariseusten tavoin vähäosoisten puolustajana, mutta haluavat samalla tehdä vääryyttä lähimmäisilleen. He haluavat kiskoa kansalta veroja kuin Faarao ikään. Kristillisen liiton edustajat ovat yhtä tuomio-henkisiä kuin Sanhedrin, ja luulevat edustavansa jumalaa aviorikkojia ja homoja kivittäessään. He eivät edes tiedä mitä "avioliitto" tai "homoseksuaalisuus" tarkoittavat.

    Äänestä

  • mbnwve kirjoitti:

    Pelleilyä erota tai liittyä kirkkoon jonkun yksittäistapauksen vuoksi. Kyllä kirkkoon kuuluu aina niin monenlaisia jäseniä ja työntekijöitä, että tuollaiset perustavampaa laatua olevat ratkaisut kuten jäsenyys on tehtävä laajemmista kokonaisuuksista käsin.

    ajatteleva ihminen osaa erottaa yksittäistapauksen suuremmasta kokonaisuudesta. Kirkon jäsenyys perustuu aivan muihin asioihin kuin jonkun yksittäisen työntekijän tai seurakunnan toimintaan.

    Äänestä

  • jokainen kirjoitti:

    Oikeudenmukaisuuteen on pyrittävä. Jos seurakunta on niin mätä, ettei se korjaamalla parane, niin siitä on jokaisen kunniallisen ihmisen erottava oman maineensa vuoksi. Seurakunnan ja kirkon toiminta koostuu yksittäisistä teoista. Kun mennään tarpeeksi pitkälle itsekkyydessä ja oman määräysvaltansa korostamisessa, käy niinkuin Evijärvellä on käynyt.
    Nyt olisi taas uskonpuhdistuksen aika. Pois silmitön vallanhimo, ahdasmielisyys ja heikomman alistaminen.
    Yksi realistinen keino on myös jokaisen toteutettavissa: Kirkosta eroaminen.

    Aivan, ja yleisempin kirkon kannanotto on esim. piispainkokouksen kanta vuodelta 2001: "Lain voimaan tulemisen johdosta kirkko ei toteuta samaa sukupuolta olevien parisuhteeseen liittyviä vastaavia kirkollisia toimituksia. Työntekijöiltään kirkko edellyttää perinteisen opetuksensa mukaista käyttäytymistä." Teksti on täällä: http://www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/lok2001/piisppar.htm

    Jos kirkkoherra on potkinut työntekijän pois homouden takia, hän on nähdäkseni toiminut aivan oikein. Kirkon jäsenillä on oikeus joko erota kirkosta tai yrittää äänestää kirkkoon päättäjiä jotka muuttavat kirkon linjaa toisenlaiseksi.

    Äänestä

  • KD-puolue = SODOMA kirjoitti:

    HENGELLINEN SODOMIA JA HUORUUS

    Jeesus nuhteli Juudaan maakunnan tottelemattomia kaupunkeja sillä näiden rikkomukset olivat Sodomaakin pahempia (Matt.11:23-24). Vaikka antiikin Jerusalem ei ollut kuuluisa homoseksuaalisuudesta Raamatussa Jerusalemia kutsutaan Sodomaksi.

    Ilmestyskirja 11:8

    "Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin. "

    Jerusalemia kutsutaan hengelliseksi Sodomaksi koska on olemassa myös hengellistä homoseksuualisuutta. Vanhassa liitossa homoseksuaalisuus tarkoitti pyhän siemenen tuhlaamista ja hukkaan heittämistä. Mutta myös hetero voi heittää siemenensä hukkaan: Onan oli hetero joka syyllistyi hengelliseen homoseksuaalisuuteen. Onan kieltäytyi siittämästä lasta veljensä vaimolle minkä tähden jumala salli kuoleman kohdata häntä (1Moos.38:9-10, vrt 5Moos.25:5-10). Fariseukset haluavat unohtaa Onanin synnin koska se paljastaa että myös heterot voivat olla perverssejä ja lain kirouksen alaisia.

    Onan heitti hukkaan pyhän siemenen. Mutta uudessa liitossa siemeneksi kutsutaan Jumalan sanaa. Uudessa liitossa sodomiitteja ovat ne jotka heittävät hukkaan oman elämänsä. Aikakautemme sodomiitit omistavat elämänsä penkki-urheilulle, autoille, turhuuksille, mitättömyyksille tai alkoholille. Sodomiitteja ovat myös ne jotka heittävät Jumalan sanan hukkaan ja vääristelevät Raamattua.

    Jeesuksen elinajan fariseukset olivat ymmällään kun Jeesus kutsui heitä "avionrikkoja sukupolveksi". Fariseukset näkivät itsensä nuhteettomina kun pysyivät aviossa. Mutta Jeesus näki että he rikkoivat liiton jumalan kanssa.

    Jerusalem syyllistyi hengelliseen Sodomiaan. Jerusalemin asukkaat olivat mieltyneet epäoikeudenmukaisuuteen. He eivät välittäneet lähimmäisistään, eivät edes lapsistaan. Fariseukset olivat valmiita polkemaan totuuden ja oikeuden maahan saadakseen lyhytaikaista etua. Mooseksen lakia noudatettiin ulkoisesti, sydän oli Jumalasta kaukana. Tämän seurauksena vähä-osaisten oikeuksia poljettiin, oli orjuutta ja sortoa, lahjuksia ja korruptiota (Matt. 9:36).

    Kristllis-demarit on tänä aikana suomen hengellinen Sodoma. He esiintyvät fariseusten tavoin vähäosoisten puolustajana, mutta haluavat samalla tehdä vääryyttä lähimmäisilleen. He haluavat kiskoa kansalta veroja kuin Faarao ikään. Kristillisen liiton edustajat ovat yhtä tuomio-henkisiä kuin Sanhedrin, ja luulevat edustavansa jumalaa aviorikkojia ja homoja kivittäessään. He eivät edes tiedä mitä "avioliitto" tai "homoseksuaalisuus" tarkoittavat.

    Vanhaa Testamenttia kun lukee. Ja lukee kaiken, mitä siellä kerrotaan Sodoman kaupungista, niin päätyy sellaiseen ajatukseen, että Sodoman kaupungin suurin synti on ollut heteroseksi. Toinen suuri synti, mikä Sodomaan liittyy, on se, että homoista on tehty syyllisiä Sodoman tuhoon.

    Äänestä

  • hjeppuli kirjoitti:

    Homot pitäisi pistää linnaan. Homous uudestaan rikokseksi!!!

    Äänestä

  • Oikeutta sortajaa vastaan kirjoitti:

    Oikeudenmukaisuuteen on pyrittävä. Jos seurakunta on niin mätä, ettei se korjaamalla parane, niin siitä on jokaisen kunniallisen ihmisen erottava oman maineensa vuoksi. Seurakunnan ja kirkon toiminta koostuu yksittäisistä teoista. Kun mennään tarpeeksi pitkälle itsekkyydessä ja oman määräysvaltansa korostamisessa, käy niinkuin Evijärvellä on käynyt.
    Nyt olisi taas uskonpuhdistuksen aika. Pois silmitön vallanhimo, ahdasmielisyys ja heikomman alistaminen.
    Yksi realistinen keino on myös jokaisen toteutettavissa: Kirkosta eroaminen.

    ....

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    Lain mukaan myöskään uskonnon tai vakaumuksen perusteella ei saa syrjiä. Voitaneen kuitenkin olettaa, että papin pitää uskoa luterilaisen opin mukaan. Täydellinen syrjintäkielto olisi absurdi.

    Se mitä minusta olisi kohtuullista odottaa, on selkeä kanta kirkon johdolta asiaan. Joko seurakunnan työntekijä saa olla homo tai sitten ei. Tällaisen kannan pitäisi olla paperilla.

    Erikseen on vielä tehtävät jotka eivät liity firman päätoimialaan. Esimerkiksi hautausmaan haravoijaksi pitäisi kelvata pakanan siinä missä uskovankin. Tästä sanoisin että uskonto ei saa olla muusta elämästä erillinen saareke: eli jos esim. Keskustapuolue saa vaatia kaikilta - myös puoluetoimiston remonttimieheltä - keskustalaista poliittista kantaa, niin sitten sama oikeus koskekoon kirkkoa, muutoin ei.

    Vielä erityistilanne on sellainen, jossa oppi muuttuu. Saako esim. papin erottaa, jos hän on tullut taloon 70-luvulla eikä suostu yhteistyöhön naispappien kanssa? Onhan tällainen pappi sitoutunut siihen kirkkoon jollainen kirkko oli hänen tullessaan töihin.

    Jos kirkko pitää Rammattua oppaanaan,niin eikö silloin se ole se ylin taho, joka määrittelee asiat?
    Olivatpa kirkollishallitukset mitä mieltä tahansa.
    Näin minusta.

    Äänestä

  • Yx vaan kirjoitti:

    Homot pitäisi pistää linnaan. Homous uudestaan rikokseksi!!!

    siihenkin kun tarja halonen lopettaa työnsä.. lähiaikoina.

    Äänestä

  • vielä kirjoitti:

    Jos kirkko pitää Rammattua oppaanaan,niin eikö silloin se ole se ylin taho, joka määrittelee asiat?
    Olivatpa kirkollishallitukset mitä mieltä tahansa.
    Näin minusta.

    Raamattua tulkitaan monella eri tavalla. Varmaan tuo Raamattu ylimpänä auktoriteettina on oikea näkökulma kirkon sisällä, mutta maallisen vallan edessä näin ei ole. Ei voi olettaa että oikeusistuin ryhtyisi tulkitsemaan pyhiä kirjoituksia, se on kunkin uskontokunnan oma tehtävä.

    Siispä minun mielestäni on lupa esim. naispapeista ja homopapeista vaatia kirkon johdolta selkeää kannanottoa, joka voi olla jokin seuraavista:

    1. Homma on OK. Työntekijää ei saa erotaa homoseksuaalisuuden vuoksi.

    2. Homma ei ole OK. Työntekijä tulee erottaa jos hän on homo.

    3. Päätösvalta kuuluu seurakunnalle. Kunkin seurakunnan tulee tällöin valita joko kohta 1 tai kohta 2.

    Ihan vastaava pätee muihinkin syrjintäperusteisiin. 1930-luvulle saakka mormonit opettivat että vain valkoihoinen voi olla pappi (vai oliko peräti jäsen), eikä siinä muilla ole valittamista.

    Mormonikirkko on aina vähän jäljessä noissa tasa-arvoasioissa nääs.

    Äänestä

  • muuten ok kirjoitti:

    Mormonikirkko on aina vähän jäljessä noissa tasa-arvoasioissa nääs.

    Mielenkiintoinen tieto! Osaatko sanoa mistä voisin tarkistaa tiedon?

    Äänestä

  • 6. kesäkuuta 1978 kirjoitti:

    Kiitokset tiedosta!

    Mistähän olin saanut päähäni käsityksen 30-luvusta?

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    Kiitokset tiedosta!

    Mistähän olin saanut päähäni käsityksen 30-luvusta?

    Riittäähän noita rasistisia uskonkappaleita vaikka muille jakaa, kun uskontoja tutkitaan.

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    Aivan, ja yleisempin kirkon kannanotto on esim. piispainkokouksen kanta vuodelta 2001: "Lain voimaan tulemisen johdosta kirkko ei toteuta samaa sukupuolta olevien parisuhteeseen liittyviä vastaavia kirkollisia toimituksia. Työntekijöiltään kirkko edellyttää perinteisen opetuksensa mukaista käyttäytymistä." Teksti on täällä: http://www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/lok2001/piisppar.htm

    Jos kirkkoherra on potkinut työntekijän pois homouden takia, hän on nähdäkseni toiminut aivan oikein. Kirkon jäsenillä on oikeus joko erota kirkosta tai yrittää äänestää kirkkoon päättäjiä jotka muuttavat kirkon linjaa toisenlaiseksi.

    Ja oliko asia niin että pappi sai kahvia tarpeeksi ja lähti Laihialle
    juomaan nuukuuden maljaa.toivon että asia olisi loppuun käsitelty ja
    kaikki saisi rauhan sydämelleen .Työhän papin tehtävissä vaatii että oltaisiin ystäviä eikä suvaitsemattomuutta harrastettaisi arjenkaan keskellä seurakunnissa.
    "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan."

    Äänestä

  • jollakin muulla, vai lakkautettaisiinko kirkkoherra -käsite kokonaan? Kun syntisiä ei sitä pestiä hoitaa saisi, ei jäljelle raamatun mukaan jäisi ketään.

    Äänestä

  • KD-puolue = SODOMA kirjoitti:

    HENGELLINEN SODOMIA JA HUORUUS

    Jeesus nuhteli Juudaan maakunnan tottelemattomia kaupunkeja sillä näiden rikkomukset olivat Sodomaakin pahempia (Matt.11:23-24). Vaikka antiikin Jerusalem ei ollut kuuluisa homoseksuaalisuudesta Raamatussa Jerusalemia kutsutaan Sodomaksi.

    Ilmestyskirja 11:8

    "Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin. "

    Jerusalemia kutsutaan hengelliseksi Sodomaksi koska on olemassa myös hengellistä homoseksuualisuutta. Vanhassa liitossa homoseksuaalisuus tarkoitti pyhän siemenen tuhlaamista ja hukkaan heittämistä. Mutta myös hetero voi heittää siemenensä hukkaan: Onan oli hetero joka syyllistyi hengelliseen homoseksuaalisuuteen. Onan kieltäytyi siittämästä lasta veljensä vaimolle minkä tähden jumala salli kuoleman kohdata häntä (1Moos.38:9-10, vrt 5Moos.25:5-10). Fariseukset haluavat unohtaa Onanin synnin koska se paljastaa että myös heterot voivat olla perverssejä ja lain kirouksen alaisia.

    Onan heitti hukkaan pyhän siemenen. Mutta uudessa liitossa siemeneksi kutsutaan Jumalan sanaa. Uudessa liitossa sodomiitteja ovat ne jotka heittävät hukkaan oman elämänsä. Aikakautemme sodomiitit omistavat elämänsä penkki-urheilulle, autoille, turhuuksille, mitättömyyksille tai alkoholille. Sodomiitteja ovat myös ne jotka heittävät Jumalan sanan hukkaan ja vääristelevät Raamattua.

    Jeesuksen elinajan fariseukset olivat ymmällään kun Jeesus kutsui heitä "avionrikkoja sukupolveksi". Fariseukset näkivät itsensä nuhteettomina kun pysyivät aviossa. Mutta Jeesus näki että he rikkoivat liiton jumalan kanssa.

    Jerusalem syyllistyi hengelliseen Sodomiaan. Jerusalemin asukkaat olivat mieltyneet epäoikeudenmukaisuuteen. He eivät välittäneet lähimmäisistään, eivät edes lapsistaan. Fariseukset olivat valmiita polkemaan totuuden ja oikeuden maahan saadakseen lyhytaikaista etua. Mooseksen lakia noudatettiin ulkoisesti, sydän oli Jumalasta kaukana. Tämän seurauksena vähä-osaisten oikeuksia poljettiin, oli orjuutta ja sortoa, lahjuksia ja korruptiota (Matt. 9:36).

    Kristllis-demarit on tänä aikana suomen hengellinen Sodoma. He esiintyvät fariseusten tavoin vähäosoisten puolustajana, mutta haluavat samalla tehdä vääryyttä lähimmäisilleen. He haluavat kiskoa kansalta veroja kuin Faarao ikään. Kristillisen liiton edustajat ovat yhtä tuomio-henkisiä kuin Sanhedrin, ja luulevat edustavansa jumalaa aviorikkojia ja homoja kivittäessään. He eivät edes tiedä mitä "avioliitto" tai "homoseksuaalisuus" tarkoittavat.

    Mikäli ymmärsin oikein, sinun "pyhä neste" = siemenneste.Siis sen "heittäminen "turhaan, esim. itsetyydytyksessä, on synti.
    Olet ajassa 2000 v jäljessä. Nykyinen tieteellinen käsitys on, että runsas itsetyydytys vähintää eturauhansyövän syntyä.
    Seuraa aikaa, äläkä opeta siten kun opetettiin 2000 v. sitten.

    Äänestä

On hyvä, että eroatte kaikki kirkosta te homosuhteissa elävät ja homosuhteiden kannattajat. Jos ei kristillinen moraali kelpaa, niin on parempi heittää hyvästit kirkolle. Samoin kaikki avoliittolaiset tervemenoa!

Äänestä
  • Kaikki syntisetkö pitäisi erottaa? Eronneet, juomarit, valehtelijat, ahneet, epäjumalanpalvelijat, huorintekijät.... Kirkkoon ei jäisi sitten yhtään jäsentä, koska kaikki me olemme syntisiä.

    Äänestä

  • kaikki syntisiä kirjoitti:

    Kaikki syntisetkö pitäisi erottaa? Eronneet, juomarit, valehtelijat, ahneet, epäjumalanpalvelijat, huorintekijät.... Kirkkoon ei jäisi sitten yhtään jäsentä, koska kaikki me olemme syntisiä.

    mutta on on eri asia olla joskus tehnyt jotain syntiä ja sitten tehdä parannus siitä kuin elää jatkuvasti synnissä.

    Avoliitossa asuva tai homosuhteessa olevat elävät synnissä. Tällöin eivät ole kysymyksessä tilapäiset lankeemukset, vaan jatkuva synnissä eläminen. Kysymyksessä on tietoinen asettuminen kirkon eettistä opetusta vastaan, minkä tähden seurakunnat eivät tietenkään voi pitää tällaisia ihmisiä palveluksessaan.

    Muutkin julkisynnit kuin seksuaalielämään liittyvät voivat olla sellaisia, että ne estävät kirkon työntekijäksi tai luottamusmieheksi pääsemisen. Jos esim henkilö poliittisessa toiminnassaan toimii kristillisten periaatteiden vastaisesti tai esim työnantajana sortaa alaisiaan, niin hän ei sovi kirkon palvelukseen/ luottamushenkilöksi.

    Äänestä

  • Vili kirjoitti:

    ylipainoinen kenties?

    Syyllistynyt ahneuden syntiin, joka ainakin raamatun mukaan on homoseksuaalisuutta suurempi synti.

    Te olette pellejä tuomitessanne toisia ihmisiä paimentolaiskansalle tarkoitun satukirjan perusteella.

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    Me emme nyt keskustele yksittäisistä henkilöistä, vaan periaatteista. Lihavat eivät muuten yleensä ole yhtään sen ahneempia kuin laihatkaan. Saattaa olla päinvastoin. Todellinen ahneus kohdistuu yleensä muihin asioihin kuin ruokaan. Halutaan kahmia itselleen enemmän tämän maailman hyvää kuin mitä voidaan saada.

    nyt selitetään mustaa valkoiseksi, uskistyyliin toki.

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    nyt selitetään mustaa valkoiseksi, uskistyyliin toki.

    "läskiperseille nyt selitetään mustaa valkoiseksi, uskistyyliin toki."

    Hyökätään väitteen esittäjää eikä itse väitettä vastaan.

    Äänestä

  • Vili kirjoitti:

    mutta on on eri asia olla joskus tehnyt jotain syntiä ja sitten tehdä parannus siitä kuin elää jatkuvasti synnissä.

    Avoliitossa asuva tai homosuhteessa olevat elävät synnissä. Tällöin eivät ole kysymyksessä tilapäiset lankeemukset, vaan jatkuva synnissä eläminen. Kysymyksessä on tietoinen asettuminen kirkon eettistä opetusta vastaan, minkä tähden seurakunnat eivät tietenkään voi pitää tällaisia ihmisiä palveluksessaan.

    Muutkin julkisynnit kuin seksuaalielämään liittyvät voivat olla sellaisia, että ne estävät kirkon työntekijäksi tai luottamusmieheksi pääsemisen. Jos esim henkilö poliittisessa toiminnassaan toimii kristillisten periaatteiden vastaisesti tai esim työnantajana sortaa alaisiaan, niin hän ei sovi kirkon palvelukseen/ luottamushenkilöksi.

    tee samoja syntejä? Ehei, vaan lankeat ehkä joskus satunnaisesti ja teet sitten parannuksen. Kuinka ylevää. Onneksi olet niin paljon parempi kuin nuo muut - vai hetkinen, saiko itseään ylentää?

    Äänestä

kirkkoon liittyy enemmän uusia ihmisiä kuin siitä eroaa. Luojan kiitos, luterilainen kirkko alkaa vihdoinkin ryhdistäytyä.

Äänestä
  • Jos laiton toiminta kokoaa jotakin jengiä kokoon, niin sellaisen yhteisön toimintaa kutsutaan järjestäytyneeksi rikollisuudeksi. Nyt on jokaisen kunniallisen kansalaisen ryhdyttävä kriittisesti tarkkailemaan touhuja asuinkuntansa kirkonmäellä.
    Emmehän me isänmaalliset ja kunnialliset Suomen kansalaiset voi hyväksyä, että laittoman toiminnan innoittama joukko ryhtyisi terrorisoimaan uskon nimissä yhteiskunnan veroamaksavia jäseniä. Eihän sitä koskaan tiedä, kuinka he raamattuansa tulkitsevat ja kuka on seuraavana terrorisoitavien listalla. Rehelliset kansalaiset vastuuta isänmaasta !

    Äänestä

  • Vastuuta isänmaasta kirjoitti:

    Jos laiton toiminta kokoaa jotakin jengiä kokoon, niin sellaisen yhteisön toimintaa kutsutaan järjestäytyneeksi rikollisuudeksi. Nyt on jokaisen kunniallisen kansalaisen ryhdyttävä kriittisesti tarkkailemaan touhuja asuinkuntansa kirkonmäellä.
    Emmehän me isänmaalliset ja kunnialliset Suomen kansalaiset voi hyväksyä, että laittoman toiminnan innoittama joukko ryhtyisi terrorisoimaan uskon nimissä yhteiskunnan veroamaksavia jäseniä. Eihän sitä koskaan tiedä, kuinka he raamattuansa tulkitsevat ja kuka on seuraavana terrorisoitavien listalla. Rehelliset kansalaiset vastuuta isänmaasta !

    Ainahan lait voidaan muuttaa!

    Äänestä

  • Yx vaan kirjoitti:

    Ainahan lait voidaan muuttaa!

    Noin ajattelee rikollinen tai rikollisuuteen taipuvainen henkilö.

    Äänestä

  • rehellisyys ennen kaikkea kirjoitti:

    Noin ajattelee rikollinen tai rikollisuuteen taipuvainen henkilö.

    poliittinen toimintahan on jatkuvaa lakien muuttamista. Valitettavasti lakeja on viimeaikoina kovasti huononnettu.

    Ennen vuotta 1971 homoseksuaaliset teot olivat rikoksia. Niistä joutui parhaassa tapauksesa tiilenpäitä lukemaan. Vielä pitkään sen jälkeenkin oli yllytys homoseksuaalisiin tekoihin rikos. Näin pitäisi olla nykyäänkin. Homot linnaan ja pulinat pois!!!

    Äänestä

  • Kieroutunut näkemys. Mitä lahkoa edustat, vai oletko kiihkomuslimi ?
    Onko Evijärvellä paljon muslimeja ?

    Äänestä

  • Minä olen seurannut asiaa ja totean että on liikaa paisuteltu tapausta koska se mitä homouteen tulee sehän on tunnustettu seurakunnissa monessa .. ok...eikä asia ollut niin vaan papitkin ovat tehneet tyhmyyttä monissa seurakunnissa. --myös rikkoneet käskyjä ja vala lupauksia ...kaikki ovat samassa veneessä koska vain hukkuvat???? toivottavasti pyytävät anteeksi toisilta kenelle ovat sanoneet väärin ja antavat itse myös anteeksi . ----- onko näin ????
    ei suntio ollut niin huono vaan erottajat luulivat olevansa hyviä ... NIIN MILLAISTA ON JÄLKI NYT SUNTION VIRKAA TEKEVÄLTÄ
    Perästä kuuluu sano torven tekijä.

    Äänestä

  • ei ainakaan Evijärvellä liity montakaan .... kuin lapsen kasteen kautta

    Äänestä

  • Onkin kiinnostanut, laitatko linkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Voimme vaikutta heikomman p... kirjoitti:

Evijärven tapaus on saanut ansaitsemansa koko maan laajuisen julkisuuden. Tuskimpa julkisuus päättyy tähän. Pidetyn, kohteliaan ja lähimmäisiään vapaa-aikanakin auttavan suntion saama kohtelu on saanut seurakunnan räjähtämispisteeseen. Seurakunnan joto ei kuitenkaan seurakuntalaisten mielipiteestä välitä, vaan jatkaa valitsemallaan tiellä suntion kohtelussa.
Kuinka paljon suomen Ev. luterilaisissa seurakunnissa tapahtuu tällaista vääryyttä ? Sitä ei kukaan tiedä. Seurakunnan pitäisi olla raamatun opin mukaan heikomman puolella, mutta nyt Evijärven seurakunnan johto näyttää toimivan juuri päinvastaisesti.
Yksilöinä voimme me sivistyneet ihmiset tukea Evijärven suntioa eroamalla kirkosta. Kun laittaa syyksi em. tapauksen, se varmaankin vaikuttaa tulevaisuudessa koko maassa seurakuntien suhtautumiseen heikommassa asemassa olevan oikeuksiin.
Älkäämme toimiko osana heikkoa yksilöä sortavaa koneistoa, rahoittamalla sen toimintaa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu