USA HÄVIÄÄ IRAKIN SODAN?

Eerikin-Toimisto

Keijo Korhosen kolumni on otsikoitu raakasti. Ilkka 5.8.2005.

" Eivät ne tappamalla lopu".

"Amerikkalaiset laskevat kuten Vietnamissa muinoin, kuinka monta kapinallista on tapettu tai vangittu. Toisaalta arviot aseissa olevista kapinallisista ovat viimeisten 12 kuukauden aikana vain kasvaneet. Eivat ne tappamalla lopu. Irakin sota oli erehdys, 60% Amerikkalaisista on jo sitä mieltä. Yhdysvallat tulee kaiken todennäköisyyden mukaan häviämään Irakin sodan, kuten se hävisi Vietnamissakin. Vuosia kestäneen verenvuodatuksen ja mielettömien taloudellisten ja poliittisten uhrausten jälkeen luhistuu Washingtonin pystyttämä rakennelma kuin korttitalo varsin pian amerikkalaisten maasta vetäydyttyä".

"Otetaanpa oppia erehdyksistä. Suomen kaltaisen pienen maan puolustamiseksi on edelleen pysyttävä meille kuulumattomien ristiriitojen ulkopuolella. Pitää olla vahva, uskottavasti aseistettu, asevelvollisuuteen perustuva reservi. Ennen muuta vankkumaton tahto puolustaa omaa maata".

7

307

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Abdullah!

      Miks lääksit (Jenkki) niin Irakiin, Tää on tää maailma. Kikkelis kokkelis vaan!

    • luottamatta vieraaseen apuun!

      Jos suomi liittyisi Natoon, niin se velvoittaisi
      myös suomalaiset sotilaat taistelemaan USA:n ja sen liittouman puolesta.

      Vain kokoomuslaiset (RAHALLINEN HYÖTY SYYNÄ?)haluavat Natoon ja jotkut harvat Kepulaiset.

      Suurin osa Suomalaisista sanoa EI Natolle, sehän on tullut esille jo moneen kertaan.

      Jos siitä järjestettäisiin kansanäänestys, niin ei äänten murskavoitto olisi takuuvarma!

      USA ja heidän liittolaisensa saavat hoitaa sotansa miten haluavat.

      Nuo järjettömät salaliittoteoriat, että USA olisi itse tehnyt hyökkäyksen omaan maahansa
      (11.9.2001) ovat aivan älyttömiä.
      Taitavat olla äärimuslimien keksintöä yrittää manipuloida yksinkertaisia ihmisiä länsimaissa.

      • Otsikossa hymiö

        ...


    • Otsikossa hymiö

      ...

    • USAn häviötä tai voittoa pitäisi kai tarkastella asetettuja tavoitteita vasten kokonaisvaikutukset huomioiden. USA on kertonut tavoitteistaan, mutta kuka uskoo, että ne ovat pääasiallisia tai edes todellisia tavoitteita.

      Itse pidän sodan pääasiallisena tavoitteena öljyntuotannon turvaamista USAn ja muiden länsimaiden tarpeisiin. Tätä sodan tavoitetta ei kylläkään lausuttu ääneen ja kysyttäessä se kiistetään. Jos kuitenkin sodan päätavoite on se minkä kerroin, USA saattaa hyvinkin voittaa tuon sodan, vaikka hinta on tietysti kova. Ja tietysti siinä laskussa ei silloin ihmishengelle aseteta kovin suurta hintaa.

      Vietnamin sodan tavoitteena oli torjua kommunismin leviäminen maailmassa. Siinäkin USA lopulta onnistui, vaikka ehkä hävisikin siinä yskittäisen taistelun eli Vietnamin sodan.

      • puhua

        Kun käytät valtiosubjektia pondeerauksissasi, se tökkii. Puheestasi tulee ympäripyöreää ja mitään sanomatonta mukellusta, jossa mikään esittämäsi ei kohdistu oikein mihinkään. Passiiviset verbimuodot kukkivat: "Tätä sodan tavoitetta ei kylläkään lausuttu ääneen ja kysyttäessä se kiistetään." Voisit todeta, että kyseisen päämäärän sanoi ääneen PNAC-paperin laatinut neokonservatiivinen klikki. Klikin nimet ovat paperin allekirjoittajina. Samat nimet ovat vastussa USA:n "uudesta" ulkopolitiikasta, siis siitä, joka hylkää YK:n peruskirjan ja ottaa oikeuden tehdä "ennaltaehkäisevästi" iskuja. Ja toimia ilman YK:a muodostamalla samanmielisistä maista littolaisten koalitioita. Siis sellaisia, johon liittymisestä Bush pääsi Lipposta kiittämään.

        "USA saattaa hyvinkin voittaa tuon sodan..." Siis mitä tarkoitat kun puhut USA:sta? Miksi käyttää valtiosubjektia asiassa, jolle on ominaista nimenomaan se ettei julkisesti edes kerrota mitä ollaan tekemässä?

        Puhut kuin paraskin solttu, joka kokee olevansa koko maa.


      • sellainen asia tuttu

        kuin pentagonin paperit.

        Niissä ku löytyy mitä mielenkiintoisempia asioita USA:n poliitiikasta ja moraalista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1149
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      881
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      322
      644
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      608
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      556
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    Aihe