Erilaisuuden sietäminen

eino-mies

tällä palstalla on jälleen osoitettu se, että rasistit tai isänmaan ystävät eivät siedä erilaisuutta, vaikka erilaisia mielipiteitä kuin heidän omansa, yhtään.
Kuitenkin samat tyypit kannattavat USA:n Irakin demokratisointiprojektia, vaikka itse vastustavat demokratiaa ja sananvapautta omassa maassaan.
Toivoisin arvoisilta isänmaanystäviltä sen verran toleranssia ja erilaisuuden sietämistä ,että voitaisiin keskustella asioista syyllistymättä henkilökohtaisuuksiin tai uhkailuihin.

6

285

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vähemmistöläinen

      Kun valkoinen mies, kuten minä viettää 7 kuukautta elämästään kierrellen Etelä-Amerikkaa tulee huomanneeksi sen, että rasismia on kaikkialla. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että valkoinen sortaisi tummia tai mustaa väestöä vaan ilmiö kohdistuu maassa kuin maassa olevaan vähemmistöön. Etelä-Amerikassa olin päästä hengestäni monen monta kertaa, koska olin valkoinen (turisti). Paikallisväestöstä löytyi aina niitä, jotka kokivat minut uhaksi ja heidän käyttäytymisensä oli erittäin agressiivista. Valtaväestö oli ystävällistä, kuten kaikkialla. Suomessa on tilanne ihan samanlaista. Valtaväestöä ei haittaa ulkomaalaiset, mutta väestössä on aina promille sellaisia psyykkisesti sairaita ihmisiä, jotka vastustavat kaikkea ja kaikenlaista.

      • ReissuLasse

        Se on kuule ihan fakta mitä sanot mutta eipä se mikään ihme ole kun tutkii valkoisen miehen ja erityisesti erään suuren "demokratian" sortotoimia viime vuosikymmenten aikana.


      • olet turisti

        Minäkin olen kierrellyt Etelä-Amerikassa enkä ole koskaan ollut päästä hengestäni.
        Jos sinulla on noin hurjia seikkailuja ollut en usko että johtuivat siitä, että olet valkoinen, vaan siitä että olet eurooppalainen ja "gringo tiene plata" eli "valkoisella" on rahaa.

        En ymmärrä mitä tarkoitat termeillä "paikallisväestö" ja "valtaväestö". Monessa Etelä-Amerikan maassa valtaväestö eli suurin ryhmä ovat intiaanit tai mestizzot eli intiaanin ja valkoihoisen jälkeläiset, joissain maissa mulatit (valkoisen ja afrikkalaisen jälkeläiset) tai zambot (intiaanin ja afrikkalaisen jälkeläiset). Paria poikkeusta lukuunottamat intiaanit ja nämä eri sekoitukset muodostavat 80-90 % väestöstä...


    • sanoi

      ihmissyöjä.

    • _EVVK_

      Olen jutellut kavereideni kanssa kuinka rasistinen maa Suomi on. Siitä voidaan todellakin olla samaa mieltä. Suomessa ei ymmärretä erilaisuutta juuri ollenkaa. Sama pätee meidän ymmärys 'jenkkeihin'; jaksetaan marmattaa kuinka väärin sota on ja samalaa pidetää 'jenkkejä' täysin moraalittomina kusipäinä. Väitän, että hyvin hyvin harvat tietävät mikä tämä USA on. Puhutaan jenkeistä sitä tätä ja tota kuitenkaan ymmärtämättä, että USAssa asustelee noin 280 miljoonaa ihmistä. Siis maassa asustelee muistakin, yllätys yllätys, kulttuureita kuin näitä 'Jenkkejä'.
      Mielenkiintoisinta on se, että kun Bush uudelleen valittiin, pitivät Suomalaiset 'Jenkkejä' käsittämättominä kusipäinä. Todellisuus oli hiaman toinen kun seurasi ja asusteli siellä mantereen toisella puolella; Vaikkakin sota itsessään oli vikatikki suurimman osan kansan mielestä koettiin, että Bush saa hoitaa sotkunsa loppuun. Tämän lisäksi samaa sukupuolta olevien naimisiin meno kysymys oli pinnassa. On käsittämätontä, että HSkin jaksoi harrastaa keltaisen lehdiston viitoittamaa tietä ja ihmetellä tapahtuman kulkua. 'Jenkit' ajattelivat Irakin tulevaisuutta äänestämällä tämän aasin (Bush) uudestaan pressaksi. Jos Kerry oli saanut pallin olisi Irak jäänyt puille paljaille.
      Nyt Finkit jaksaa marmattaa siviiliuhreista yms. tajuamatta mitä on tapahtunut. Sota oli ainoa keino lopettaa se lopullinen koydenveto. Saadamin hallinto ei todellakaan ollut mikään lepokoti. Lisäksi annettiinhan Saddamille kolmekertaa takaraja jotka hän kaikki ryssi (Persianlahden sodan jälkeen). Jo pelkästään takarajan ryssiminen olisi oikeuttanut Amerikan sotatoimiin.
      Lopuksi; mitä tää meille kuuluu? Pitäis keskittyä hieman enemmän todelliseen ongelmaan; Afrikassa kuolee miljoonia lapsia vuodessa kun me tehdään just tätä = puhutaan paskaa!!!!

      Hyvää kesää kaikille, mä lähen vetää bissee ;)

      • vois mennä ruokkimaan näitä nälkiintyneitä...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      376
      8313
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      168
      2655
    3. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      958
    4. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      12
      910
    5. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      873
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      846
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      843
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      822
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      796
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      742
    Aihe