Seuravan 10 vuoden aikana teollistunut maailma kokee ennennäkemättömän talouskriisin. Tämä yhdessä huippuunsa voimistuneen terrosrismin ja uusien kansainvaellusten aiheuttaman kulttuurien yhteentörmäyksen kanssa syöksee maailman kaaokseen, josta selviäminen kestää todella kauan. Lisää sotia, lamaa, nälänhätää, tauteja ja muuta kurjaa siis odotettavissa. Kuinka aiot selvitä tästä kaikesta ?
Romahdus tulossa
pahinta odottava
5820
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kellarini on täynnä tukiaiasilla kasvatettua ja ostettua elintarviketta.
Riittää jopa myytäväksi mustassa pörssissä todella kovaan hintaan.
Otetaan lisää ahkeraa työväkeä somaliasta!
Maailma nyt on sellainen.
Anglovetoinen impperialismi kokee tänä aikana romahduksen, "joll ei oo vertoo"
Anglovetoinen impperialismihan perutuu ÖLJYYN. Kun öljyn hinta on jo NYT rajussa nousussa, johtuen siitä, että maailman ylivoimaisesti väkirikkaimmat maat ovat heittäneet polkupyöränsä sulatusuuneihin ja tavoittelevat nyt citymaastureita, pienen kokonsa pönkittämiseksi.
No, edellinen oli leikittelyä, mutta tosiasia on, että USAn jo NYT kriisipisteeseen velkaantunut talous ei kestä öljyn hinnan nousua, joka on vasta logaritmiasteikon alkupäässään.
Impperialistit tietävät tämän, ja ovat pistäneet sotakoneistonsa tuotannollisiin toimiin, mm. Irakissa.
Iran, jolla öljyä on myös, tarvitsee ehdottomasti YDINASEEN, välttääkseen impperialistien valloitushankkeet Irakin tapaan.
Paineet kasvaa.
Myös suomalainen eliitti tietää, että tosi lama saattaa kohta koittaa. Siksi ahneus on avointa tääläkin. Ja kun lama koittaa, suomieliittikin voi katsella ja naurahtaa, kun matti ja maija vaikeroi.....eikö totta !
http://www.mtv3.fi/helmi/kuudesaisti/taruavaitotta.shtml/376921?Valoravinto