Viinaa lapselle?

Seisoin punaviinipullon kanssa alkon kassajonossa. Edessäni oli mies, nainen ja heidän noin 15..16-vuotias tyttärensä kuljeskeli sivummalla. Tai ainakin kaikesta päätellen oletin heidät perheeksi. Mies nosteli ostoksensa liukuhihnalle ja laski korin kädestään. Silloin tyttö kipitti paikalle ja ilmoitti:

-Tässä litrahinta on halvempi ja otti hihnalta pienen viinapullon ja laittoi kolmenvartin lekan kirkasta tilalle. Isä totesi että "jaaha". Tyttö meni odottamaan pulloaan kassan ohi ja huikkasi mennessään, "etten mä yksin sitä kaikkee juo."

Isä maksoi, myyjä ei reagoinut mitenkään ja niin he tallustelivat ulos alkosta. Perheen tytär kolmenvartin Suomi-viina-pulloaan rennosti kädessään roikottaen.
22977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

mutta makuasioistahan ei kiistellä.

Ei tytär minua saisi itselleen tuota ostamaan, mutta äitinsä varmaan jo saisikin.

Äänestä

sä arvioit sen tytön iän,mutta et ole varma kuitenkaan iästä, onko näin? Nuorista on hirveän vaikea päätellä ikää ulkonäön perusteella. Itse kun olen pienikasvuinen, niin sain vielä liki kolmikymppisenä usein esittää henkilöllisyystodistuksen ravintolaan mennessäni. Hitsit kun kysyisivät vieläkin :)

En tarkoita puolustella tilannetta, mutta kävi mielessä että olisiko ollut vaikka myyjän tuttuja? Jos ei niin siinä vaiheessa kun tyttö otti tuon pullon käteensä,niin myyjän olisi pitänyt puuttua asiaan ja kysyä papereita. Toki huomauttaa olisi voinut kuka hyvänsä tuosta....sinäkin.

Alaikäisille alkoholin ostaminen on holtitonta ja jos ostaja on oma vanhempi, niin voi kysyä missä on moraali ja missä on huoli nuoren tereveydestä.

Äänestä
  • En voi olla varma tytön iästä, mutta nuori kuitenkin. Se, kuinka tämä kolmikko toimi, sai minut vakuuttuneeksi että kyseessä oli perhe ja tytölle ostettiin viinaa. Pikkupullo ei ensin piisannu, sitten tyttö selitti naama punasena isosta pullosta, että "en mä sitä kokonaan itse juo" jne.

    Totta puhut, olisin voinut puuttua tilanteeseen ja huomauttaa, mutta en niin tehnyt. Jäi hiukan kyllä mietityttämään... Ehkä siksi tänne kirjoitinkin.

    Äänestä

  • max-life kirjoitti:

    En voi olla varma tytön iästä, mutta nuori kuitenkin. Se, kuinka tämä kolmikko toimi, sai minut vakuuttuneeksi että kyseessä oli perhe ja tytölle ostettiin viinaa. Pikkupullo ei ensin piisannu, sitten tyttö selitti naama punasena isosta pullosta, että "en mä sitä kokonaan itse juo" jne.

    Totta puhut, olisin voinut puuttua tilanteeseen ja huomauttaa, mutta en niin tehnyt. Jäi hiukan kyllä mietityttämään... Ehkä siksi tänne kirjoitinkin.

    jos olisi ollut vastaava tilanne, niin tuskinpa minäkään olisin asiaan puuttunut. Ehkä iseni nolaamisen pelosta tai pelosta että leimautuisin paskamiseksi tyypiksi.

    Äänestä

Minkä ikäisiä lapset ovat, kun ottavat sen kuuluisan ekan,kerran :D

Mikä olisikaan turvallisempi paikka kuin koti, äidin & isän kanssa ?

Olisikos sittenkin parempi "käydä-kulmilla" roikkua puistoissa pussikaljan kanssa, olla oksentamassa ja häiriköimässä yleisillä paikoilla ??

(*.*)

Vielä:
Miksi Tuomita perhe, jos Tyttö saa esim. lasillisen Tai jopa, että maistettuaan EII edes pidä mausta ja JÄTTÄÄ kokonaan juomatta :D ??

*oletteko nyt vähän tiukkapipoja*
(*.*)

Äänestä
  • Tuo kuvailemani tilanne oli kokonaisuudessaan korni. Minulle jäi tunne, että homma ei ollut lainkaan maksavan isän hanskassa, vaan pimu päätti, että tätä juon.

    Epäilen suuresti, että kyseistä lekaa, jossa aikamiehellekin olisi tekemistä, ei tultaisi nauttimaan perhepiirissä. Vielä enemmän olen vakuuttunut siitä, että kyse ei ole lasillisesta.

    Ja mikä oleellisinta, tuon ikäinen on vielä lapsi. Jossain vaiheessa ne kännit jos toisetkin vedetään, se on selvä, mutta tuleeko vanhempien hyväksyä muitta mutkitta lapsen dokaaminen, koska se nykyaikaa?

    Vanhemmat, jotka ostavat lapselleen "siiderin pari" perustelevat tekonsa sillä, että parempi niin kuin että joku toinen trokaa. Kotona harvoin kuitenkaan juomia juovat ja vanhempien ostamat viinakset ovat vain mukava lisä varsinaiseen lastiin, joka hankittu muualta. Ostoksillaan vanhemmat vain antavat siunauksensa juomiselle.

    Äänestä

  • Toivonpa totisesti, että sinulla ei ole lapsia!

    Kenelläkään aikuisella, ei edes omilla vanhemmilla, ole oikeutta antaa lapsille alkoholijuomia! Ensiksikin se on laissa kiellettyä ja toiseksi: täysin moraalitonta ja ajattelematonta käytöstä aikuisilta!

    Kannattaa kasvattaa lapsensa niin, etteivät he "roiku kulmilla". Vanhempien huolenpito ja läsnäolo ovat a ja o.

    Mieluummin lasten kanssa kuin netissä pyörimässä!!!

    Äänestä

  • Ihan Oikea Äippä kirjoitti:

    Toivonpa totisesti, että sinulla ei ole lapsia!

    Kenelläkään aikuisella, ei edes omilla vanhemmilla, ole oikeutta antaa lapsille alkoholijuomia! Ensiksikin se on laissa kiellettyä ja toiseksi: täysin moraalitonta ja ajattelematonta käytöstä aikuisilta!

    Kannattaa kasvattaa lapsensa niin, etteivät he "roiku kulmilla". Vanhempien huolenpito ja läsnäolo ovat a ja o.

    Mieluummin lasten kanssa kuin netissä pyörimässä!!!

    Miten minun lapseni tähän liittyy ?

    Miksi menet heti ensimmäisessä lauseessasi henkilökohtaisuuksiin, toivoen ettei minulla ole lapsia ??

    Kuulostat hiukan Teennäiseltä, ajattelemattomalta ja kireältä; maailma on paha äippänen. Maailma on erittäin paha. Lapsia kiinnostaa kaikki kielletty, tiedät sen jos olet äiti. Ihan aikuisten oikeasti.

    Ensimmäinen ja Viimeinen lauseesi viestissäsi; niille voisin sanoa huh,huh, Toivonpa totisesti, ettei sinulla ihan oikeesti ole lapsia. sorry.

    Äänestä

  • max-life kirjoitti:

    Tuo kuvailemani tilanne oli kokonaisuudessaan korni. Minulle jäi tunne, että homma ei ollut lainkaan maksavan isän hanskassa, vaan pimu päätti, että tätä juon.

    Epäilen suuresti, että kyseistä lekaa, jossa aikamiehellekin olisi tekemistä, ei tultaisi nauttimaan perhepiirissä. Vielä enemmän olen vakuuttunut siitä, että kyse ei ole lasillisesta.

    Ja mikä oleellisinta, tuon ikäinen on vielä lapsi. Jossain vaiheessa ne kännit jos toisetkin vedetään, se on selvä, mutta tuleeko vanhempien hyväksyä muitta mutkitta lapsen dokaaminen, koska se nykyaikaa?

    Vanhemmat, jotka ostavat lapselleen "siiderin pari" perustelevat tekonsa sillä, että parempi niin kuin että joku toinen trokaa. Kotona harvoin kuitenkaan juomia juovat ja vanhempien ostamat viinakset ovat vain mukava lisä varsinaiseen lastiin, joka hankittu muualta. Ostoksillaan vanhemmat vain antavat siunauksensa juomiselle.

    kuten työttömyys on nykyisin perinnöllistä, kolmannen ja neljännen polven juoppous on yleistymässä. Työttömyys kulkee kastetodistuksessa.... =/ Sosiaalinen syrjäytyneisyys,,, =\ Yhteiskunta voi erittäin Selkeesti hyvin ja hyvin huonosti. Tuosta suomalaisesta hyvinvoinnista oli sinunkin kertomuksesi alkosta käsin kuvattuna. Ei tarvitse olla kovin selkeäKuva nuorisosta tai vanhemmista, kun pyrkii tuomitsemaan alkoholin käytön. Tosin minun mielestäni liiallinen "tiukkapipoisuus" kostautuu usein. Olemme valmiit arwostelemaan toisten elämää, lasten alkoholin/ huumeidenkäyttöä; kuitenkin Sinäkin maximus pystyt ymmärtämään, että tuollaisen tilanteen kehittymiseen on jouduttu. Heidän perheessään on ongelma, ei yksin lapsella, eikä vanhemmilla, vaan koko perheellä. Heidän tulisi saada apua.

    Maximus; Tulikos mieleen mainita tälle isälle mitään ?? Tulikos mieleen sanoa tälle tytölle jotain ??

    Heillä on minun käsityksen mukaan tulossa vaikeat ajat. Tyttö kasvaa ja ongelmat suurenee. Vanhemmat tuskin raitistuu. PikkuSormi on annettu ja kohta HE ovat yhteiskunnan armoilla, elleivät ole jo.

    (*.*)
    [cuccuu]

    Äänestä

  • BelleN kirjoitti:

    Miten minun lapseni tähän liittyy ?

    Miksi menet heti ensimmäisessä lauseessasi henkilökohtaisuuksiin, toivoen ettei minulla ole lapsia ??

    Kuulostat hiukan Teennäiseltä, ajattelemattomalta ja kireältä; maailma on paha äippänen. Maailma on erittäin paha. Lapsia kiinnostaa kaikki kielletty, tiedät sen jos olet äiti. Ihan aikuisten oikeasti.

    Ensimmäinen ja Viimeinen lauseesi viestissäsi; niille voisin sanoa huh,huh, Toivonpa totisesti, ettei sinulla ihan oikeesti ole lapsia. sorry.

    Mun mielestä sellainen äiti tai isä, joka suhtautuu lapsien alkoholinkäyttöön myönteisesti tai yleensäkin hyväksyy sen, ei ole hyvä kasvattaja. Sitä kai toi "oikea äippäkin" tarkoitti.

    Muuten "äipän" juttu oli ihan ok. Lapset tarvitsevat kunnon harrastuksia ja omien vanhempien seuraa ja huolenpitoa niin pitkään kuin vaan kotona asuvat. Sillä lailla nuoret eivät ajaudu kaduille ja rikoksen poluille. Jos vanhemmat eivät huomioi lastaan, niin ne hakevat sen huomion jostain muualta.

    Omat tyttöni harrastavat taitovoimistelua ja kilpailuja ja harkkoja on monta kertaa viikossa. Kilpailumatkoilla käydään koko perhe eikä kumpikaan (15 ja 17 v.) ole koskaan käynyt illalla kartsalla. Ei ole aikaa, sanovat =)

    Sä kyllä kuulostat aika kammottavalle naiselle. Mäkin toivon, ettei sulla ole lapsia. Tai jos on, tajua nyt tässä vaiheessa, miten niiden tulevaisuuden rakennat.

    Äänestä

  • Prizilia kirjoitti:

    Tollaista on tosi kammottawaa lukea.
    Tuntuu tosi pahalle, että voit olla minusta tota mieltä.
    En pysty wastaamaan mihinkään kirjoituksessasi.
    -hyvää päivänjatkoa-

    Äänestä

  • BelleN kirjoitti:

    kuten työttömyys on nykyisin perinnöllistä, kolmannen ja neljännen polven juoppous on yleistymässä. Työttömyys kulkee kastetodistuksessa.... =/ Sosiaalinen syrjäytyneisyys,,, =\ Yhteiskunta voi erittäin Selkeesti hyvin ja hyvin huonosti. Tuosta suomalaisesta hyvinvoinnista oli sinunkin kertomuksesi alkosta käsin kuvattuna. Ei tarvitse olla kovin selkeäKuva nuorisosta tai vanhemmista, kun pyrkii tuomitsemaan alkoholin käytön. Tosin minun mielestäni liiallinen "tiukkapipoisuus" kostautuu usein. Olemme valmiit arwostelemaan toisten elämää, lasten alkoholin/ huumeidenkäyttöä; kuitenkin Sinäkin maximus pystyt ymmärtämään, että tuollaisen tilanteen kehittymiseen on jouduttu. Heidän perheessään on ongelma, ei yksin lapsella, eikä vanhemmilla, vaan koko perheellä. Heidän tulisi saada apua.

    Maximus; Tulikos mieleen mainita tälle isälle mitään ?? Tulikos mieleen sanoa tälle tytölle jotain ??

    Heillä on minun käsityksen mukaan tulossa vaikeat ajat. Tyttö kasvaa ja ongelmat suurenee. Vanhemmat tuskin raitistuu. PikkuSormi on annettu ja kohta HE ovat yhteiskunnan armoilla, elleivät ole jo.

    (*.*)
    [cuccuu]

    Kysyit, tuliko mieleeni mainita isälle tai tyttärelle jotain. Kyllä tuli.

    Ja samaan aikaan mietin oikeuttani sanoa, esim isä minua noin 10-15v vanhempi. Mietin myös, että onko oma asenteeni kenties väärä? Ulkoisesti perhe oli kuin mikä tahansa perhe. Millainen painoarvo olisi kassajonossa antamallani kommentillani ollut?

    Suurin syy kommentoimattomuuteeni tuossa tilanteessa kuitenkin oli yksinkertaisesti se, että kynnys oli vaan liian korkea. Onko sitten maan tapa (vai ainoastaan omaa heikkouttani?), ettei tuiki tuntemattomien tekoja lähdetä ex-tempore kovinkaan herkästi arvostelemaan tai kyseenalaistamaan, vaikka omaa näkemystä vastaan olisivatkin.

    Muuten, nyt puhut, että perheellä ongelma, kun aiemmin taasen puolustit näkemääni toimintatapaa kirjoittamalla näin:
    "Mikä olisikaan turvallisempi paikka kuin koti, äidin & isän kanssa ?"

    "Miksi Tuomita perhe, jos Tyttö saa esim. lasillisen Tai jopa, että maistettuaan EII edes pidä mausta ja JÄTTÄÄ kokonaan juomatta :D ??"

    Liiallinen tiukkapipoisuus.. No, liika on aina liikaa, oli kyse mistä tahansa.

    Äänestä

  • BelleN kirjoitti:

    Tollaista on tosi kammottawaa lukea.
    Tuntuu tosi pahalle, että voit olla minusta tota mieltä.
    En pysty wastaamaan mihinkään kirjoituksessasi.
    -hyvää päivänjatkoa-

    Ymmärrän hyvin, että tuntuu pahalle lukea sellaisista vanhemmista, jotka oikeasti välittävät lapsistaan ja viettävät laatuaikaa näiden kanssa.

    Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa =) Ala sinäkin harrastaa lastesi kanssa kaikkea kivaa ja jätä joku viikonloppu tietsikka avaamatta! Siitä se lähtee =)

    Hyvää päivänajatkoa sinullekin ja toivottavasti löydätte lastesi kanssa yhteistä tekemistä =)

    Äänestä

  • max-life kirjoitti:

    Kysyit, tuliko mieleeni mainita isälle tai tyttärelle jotain. Kyllä tuli.

    Ja samaan aikaan mietin oikeuttani sanoa, esim isä minua noin 10-15v vanhempi. Mietin myös, että onko oma asenteeni kenties väärä? Ulkoisesti perhe oli kuin mikä tahansa perhe. Millainen painoarvo olisi kassajonossa antamallani kommentillani ollut?

    Suurin syy kommentoimattomuuteeni tuossa tilanteessa kuitenkin oli yksinkertaisesti se, että kynnys oli vaan liian korkea. Onko sitten maan tapa (vai ainoastaan omaa heikkouttani?), ettei tuiki tuntemattomien tekoja lähdetä ex-tempore kovinkaan herkästi arvostelemaan tai kyseenalaistamaan, vaikka omaa näkemystä vastaan olisivatkin.

    Muuten, nyt puhut, että perheellä ongelma, kun aiemmin taasen puolustit näkemääni toimintatapaa kirjoittamalla näin:
    "Mikä olisikaan turvallisempi paikka kuin koti, äidin & isän kanssa ?"

    "Miksi Tuomita perhe, jos Tyttö saa esim. lasillisen Tai jopa, että maistettuaan EII edes pidä mausta ja JÄTTÄÄ kokonaan juomatta :D ??"

    Liiallinen tiukkapipoisuus.. No, liika on aina liikaa, oli kyse mistä tahansa.

    Ensimmäinen SalaTupakka, Ensimmäiset kokeilut murrosiässä; jonkinlainen tuntuma näihin päihteisiin on saatava, jokaisen meistä.

    Kuka voisi olla parempi neuvoja kuin isä tai äiti ? Kuka voisi kasvattaa lapsen paremmin kuin omat vanhemmat ?

    Emme voi tietää, onko se ongelma heidän perheelleen. Vai voimmeko ??

    Sanoja ja Lauseita ei saisi irrottaa asiayhteydestään, tai ne muuttavat muotoaan. Tuolla tavalla esitettynä ne ovat vastakkain, mutta irrallisina Sinäkin warmasti ymmärrät mitä tarkoitin. Sotkit tahallasi 2 eri asiaa, mutta SoWhat. (ei se mitään)).

    Waikea aihe, warmasti monia mielipiteitä :D

    Tässäkin asiassa nään sellaisen syyttelemisen leiman, joka on jo tahallisesti ja tiedostaen leimattu JOpa >>>>minuunkin äitinä, pöh-/

    Tälläistä tällä kertaa.
    (*.*)
    [cuccuu]

    Äänestä

  • Prizilia kirjoitti:

    Ymmärrän hyvin, että tuntuu pahalle lukea sellaisista vanhemmista, jotka oikeasti välittävät lapsistaan ja viettävät laatuaikaa näiden kanssa.

    Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa =) Ala sinäkin harrastaa lastesi kanssa kaikkea kivaa ja jätä joku viikonloppu tietsikka avaamatta! Siitä se lähtee =)

    Hyvää päivänajatkoa sinullekin ja toivottavasti löydätte lastesi kanssa yhteistä tekemistä =)

    sinun kanssasi, en yksinkertaisesti pysty siihen.

    Pidä sinä tietokoneesi auki; hyvä äiti ja hyvä kasvattaja. Tule keskustelupalstalle puhumaan alkoholista ja aloita jonkun tuntemattoman nettikeskustelijan arwosteleminen äitinä ja netinkäyttäjänä.

    Ymmärrätkö mitä teet ?? Nostat itsesi ja yrität alentaa minut äitinä =/ Miten voit tietää mitään minun lapsistani, elämästäni, kasvatuksestani, periaatteistani, muutaman kirjoituksen perusteella ??

    Miten voit kehottaa mua yleensäkään tekemään lasteni kanssa mitään ?? Miksi ottaisin sinulta neuvoja ?? Owatko ne edes sen arwoisia ??

    WoiLuoja, pitäisikö mun olla kuin sinä ??
    yök.###

    Äänestä

  • BelleN kirjoitti:

    Ensimmäinen SalaTupakka, Ensimmäiset kokeilut murrosiässä; jonkinlainen tuntuma näihin päihteisiin on saatava, jokaisen meistä.

    Kuka voisi olla parempi neuvoja kuin isä tai äiti ? Kuka voisi kasvattaa lapsen paremmin kuin omat vanhemmat ?

    Emme voi tietää, onko se ongelma heidän perheelleen. Vai voimmeko ??

    Sanoja ja Lauseita ei saisi irrottaa asiayhteydestään, tai ne muuttavat muotoaan. Tuolla tavalla esitettynä ne ovat vastakkain, mutta irrallisina Sinäkin warmasti ymmärrät mitä tarkoitin. Sotkit tahallasi 2 eri asiaa, mutta SoWhat. (ei se mitään)).

    Waikea aihe, warmasti monia mielipiteitä :D

    Tässäkin asiassa nään sellaisen syyttelemisen leiman, joka on jo tahallisesti ja tiedostaen leimattu JOpa >>>>minuunkin äitinä, pöh-/

    Tälläistä tällä kertaa.
    (*.*)
    [cuccuu]

    Siinä ensimmäisessä kommentissasi puhuit ensikänneistä..totta.. näkemässäni tapauksessa ei varmasti kyse ollut ekoista känneistä. Toisin sanoen puhuimme hiukan eri asiasta ja leikkelin/liittelin hiukan hätäisesti, pahoitteluni siitä.

    Noista syyttelyistä... Itse en ole tämän keskustelun kommenteissasi nähnyt sellaista, minkä perusteella voisin kyseenalaistaa kykysi olla mainio Äiti. Pikemminkin päinvastoin. =)

    Äänestä

  • BelleN kirjoitti:

    sinun kanssasi, en yksinkertaisesti pysty siihen.

    Pidä sinä tietokoneesi auki; hyvä äiti ja hyvä kasvattaja. Tule keskustelupalstalle puhumaan alkoholista ja aloita jonkun tuntemattoman nettikeskustelijan arwosteleminen äitinä ja netinkäyttäjänä.

    Ymmärrätkö mitä teet ?? Nostat itsesi ja yrität alentaa minut äitinä =/ Miten voit tietää mitään minun lapsistani, elämästäni, kasvatuksestani, periaatteistani, muutaman kirjoituksen perusteella ??

    Miten voit kehottaa mua yleensäkään tekemään lasteni kanssa mitään ?? Miksi ottaisin sinulta neuvoja ?? Owatko ne edes sen arwoisia ??

    WoiLuoja, pitäisikö mun olla kuin sinä ??
    yök.###

    "Miten voit tietää mitään minun lapsistani, elämästäni, kasvatuksestani, periaatteistani, muutaman kirjoituksen perusteella ??"

    Nettiaddiktio on verrattavissa mihin muuhun addiktioon tahansa: alkoholi-, huume- jne.

    Onko sinusta esim. huumeiden orja sopiva henkilö kasvattamaan lapsia tai nuoria?

    Äänestä

  • max-life kirjoitti:

    Siinä ensimmäisessä kommentissasi puhuit ensikänneistä..totta.. näkemässäni tapauksessa ei varmasti kyse ollut ekoista känneistä. Toisin sanoen puhuimme hiukan eri asiasta ja leikkelin/liittelin hiukan hätäisesti, pahoitteluni siitä.

    Noista syyttelyistä... Itse en ole tämän keskustelun kommenteissasi nähnyt sellaista, minkä perusteella voisin kyseenalaistaa kykysi olla mainio Äiti. Pikemminkin päinvastoin. =)

    Niin herkästi tuomitsemme toisemme; siellä Wiunakaupassa warmasti se kassakin mietti tuota tilannetta, arwelen näin. Hänkään ei oikeastaan voinut mitään, vaikka tilanne oli silmien alla.

    Sinäkin mietit sitä, minäkin mietin sitä.

    Yritin vain tuoda jotain erilaista mietittäwää siihen alko-asiaan; asiaan liittyviä asioita, minun mielestäni ihan okei-juttuja ottaa huomioon.

    Ei kaikki ole aina niin tuomittawaa, asioilla saattaa olla hyväkin puolensa... mistäs sen tietää ;D

    Maximus, *hymy*

    Äänestä

  • Prizilla kirjoitti:

    "Miten voit tietää mitään minun lapsistani, elämästäni, kasvatuksestani, periaatteistani, muutaman kirjoituksen perusteella ??"

    Nettiaddiktio on verrattavissa mihin muuhun addiktioon tahansa: alkoholi-, huume- jne.

    Onko sinusta esim. huumeiden orja sopiva henkilö kasvattamaan lapsia tai nuoria?

    huumeiden orja on ensinnäkin ohjattawa hoitoon; Hänelle on annettawa mahdollisuus tawata lapsiaan;
    Hänelle on suotawa oikeus päättää lapsiaan koskevia asioita; kyllä nistilläkin on oltawa oikeus lapsiinsa; Ei häntä voi poissulkea lastensa elämästä, vai voiko ?

    Hurjan isoja asioita kyselet, Vertaatkos minua Huumehörhöön ?? (apuwa,apuwa,apuwa)

    Jumala suojelkoon minua sinun kiviltäsi

    Äänestä

...jostainhan ne lapset viinansa hankkii. Itse en kyllä suostuisi ostamaan kirkasta 16-vuotiaalle. Ostaisin ehkä siideriä tai kaljaa, mutta en väkeviä. Ja laitonta puuha tuo joka tapauksessa on, että kyllä kassaneidin/sedän olisi pitänyt puuttua asiaan mielestäni.

Äänestä
  • ..että onhan se parempi ostaa vaikka sille omalle tyttärelle "viinat", jotta sitten tietää mitä hän on juonut. Mieluummin "turvallista" siideriä, kuin toisten tuntemattomien pulloista...! Työskentelen nuorten parissa ja tiedän millaisia nykynuorten illat ovat.

    Äänestä

  • kokemusta on... kirjoitti:

    ..että onhan se parempi ostaa vaikka sille omalle tyttärelle "viinat", jotta sitten tietää mitä hän on juonut. Mieluummin "turvallista" siideriä, kuin toisten tuntemattomien pulloista...! Työskentelen nuorten parissa ja tiedän millaisia nykynuorten illat ovat.

    Hiukan samaa tuolla aiemminkin käsiteltiin, kirjoitin silloin kommentiksi näin:

    "Tuo kuvailemani tilanne oli kokonaisuudessaan korni. Minulle jäi tunne, että homma ei ollut lainkaan maksavan isän hanskassa, vaan pimu päätti, että tätä juon.

    Epäilen suuresti, että kyseistä lekaa, jossa aikamiehellekin olisi tekemistä, ei tultaisi nauttimaan perhepiirissä. Vielä enemmän olen vakuuttunut siitä, että kyse ei ole lasillisesta.

    Ja mikä oleellisinta, tuon ikäinen on vielä lapsi. Jossain vaiheessa ne kännit jos toisetkin vedetään, se on selvä, mutta tuleeko vanhempien hyväksyä muitta mutkitta lapsen dokaaminen, koska se nykyaikaa?

    Vanhemmat, jotka ostavat lapselleen "siiderin pari" perustelevat tekonsa sillä, että parempi niin kuin että joku toinen trokaa. Kotona harvoin kuitenkaan juomia juovat ja vanhempien ostamat viinakset ovat vain mukava lisä varsinaiseen lastiin, joka hankittu muualta. Ostoksillaan vanhemmat vain antavat siunauksensa juomiselle."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

max-life kirjoitti:

Seisoin punaviinipullon kanssa alkon kassajonossa. Edessäni oli mies, nainen ja heidän noin 15..16-vuotias tyttärensä kuljeskeli sivummalla. Tai ainakin kaikesta päätellen oletin heidät perheeksi. Mies nosteli ostoksensa liukuhihnalle ja laski korin kädestään. Silloin tyttö kipitti paikalle ja ilmoitti:

-Tässä litrahinta on halvempi ja otti hihnalta pienen viinapullon ja laittoi kolmenvartin lekan kirkasta tilalle. Isä totesi että "jaaha". Tyttö meni odottamaan pulloaan kassan ohi ja huikkasi mennessään, "etten mä yksin sitä kaikkee juo."

Isä maksoi, myyjä ei reagoinut mitenkään ja niin he tallustelivat ulos alkosta. Perheen tytär kolmenvartin Suomi-viina-pulloaan rennosti kädessään roikottaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu