Ilmeisesti liiallisesti Jumalaa ajatelleena näin viime yönä tämän unen:
Tehtiin testi jossa kokeiltiin miten ihmisten mielipiteet vaikuttavat kohdehenkilön Jumala-uskoon. Olin koehenkilönä se jonka kuuluu uskoa. Keskityin oikein kovasti Jumalan hyvyyteen, ajattelin Jeesusta ja Intian jumalia. Kun oikein purskuin uskon vimmaa, uskomispisteiksi jokin mittari mittasi 205.
Sitten ihmiset alkoivat kirjoitella tietokoneelle kommentteja, jotka heijastettiin valkokankaalle josta ne luin. Kommentit olivat uskon puolesta tai sitä vastaan. Uskomispisteeni laskivat jonkin verran, olisiko ollut ehkä jonnekin 180 hujakoille.
Seuraavaksi minua hieman vanhempi sivistyneen oloinen mies otettiin koehenkilöksi esimerkkinä ateistista. Hänen uskomispisteensä olivat tietenkin varsin alhaiset. Ihmiset alkoivat kirjoitella ajatuksiaan, ja minäkin kirjoitin jonkin jutun joka käsitteli sitä että miten uskon nimissä voi polttaa ihmisiä roviolla. Loppujen lopuksi miehen uskomispisteet ilmeisesti sen kuin laskivat kuin lehmänhäntä kun hän luki niitä kommentteja (osa puolesta ja osa vastaan Jumalaan uskomiseen).
Testistä henki sellainen yleisfiilis että oli ihan ok uskoa Jumalaan tai olla uskomatta. Sillä ei ollut mitään merkitystä. Peruspointti koko hommassa oli se, että
IHMINEN PSYYKKAA ITSENSÄ USKOMAAN SIIHEN MIHIN HÄN HALUAA USKOA.
Tehtiin testi jossa kokeiltiin miten ihmisten mielipiteet vaikuttavat kohdehenkilön Jumala-uskoon. Olin koehenkilönä se jonka kuuluu uskoa. Keskityin oikein kovasti Jumalan hyvyyteen, ajattelin Jeesusta ja Intian jumalia. Kun oikein purskuin uskon vimmaa, uskomispisteiksi jokin mittari mittasi 205.
Sitten ihmiset alkoivat kirjoitella tietokoneelle kommentteja, jotka heijastettiin valkokankaalle josta ne luin. Kommentit olivat uskon puolesta tai sitä vastaan. Uskomispisteeni laskivat jonkin verran, olisiko ollut ehkä jonnekin 180 hujakoille.
Seuraavaksi minua hieman vanhempi sivistyneen oloinen mies otettiin koehenkilöksi esimerkkinä ateistista. Hänen uskomispisteensä olivat tietenkin varsin alhaiset. Ihmiset alkoivat kirjoitella ajatuksiaan, ja minäkin kirjoitin jonkin jutun joka käsitteli sitä että miten uskon nimissä voi polttaa ihmisiä roviolla. Loppujen lopuksi miehen uskomispisteet ilmeisesti sen kuin laskivat kuin lehmänhäntä kun hän luki niitä kommentteja (osa puolesta ja osa vastaan Jumalaan uskomiseen).
Testistä henki sellainen yleisfiilis että oli ihan ok uskoa Jumalaan tai olla uskomatta. Sillä ei ollut mitään merkitystä. Peruspointti koko hommassa oli se, että
IHMINEN PSYYKKAA ITSENSÄ USKOMAAN SIIHEN MIHIN HÄN HALUAA USKOA.
Vastaukset 4
Vanhimmat
olisi aivan yksin maapallolla, mihin hän silloin uskoisi?
Itseensä ja omaan jumaluutensa hän varmasti uskoisi.
Ja psyykkaisi itseään uskomaan itseensä, jotta selviäisi hengissä.
Lähdetäänpä nyt miettimään ihan alusta pitäen. Olen itse miettinyt Jumalan olemassaolo kysymystä ehkä enemmän kuin kukaan muu, järjen kanssa.
Ensinnäkin voimme loogisesti päätellä, että On olemassa vain ja ainoastaan KAKSI (2) vaihtoehtoa, joko Jumala on olemassa tai sitten ei ole. Tämän kertoo ihan maalaisjärki. Nyt kun tiedämme kuinka monta vaihtoehtoja on, onkin jo paljon helpompi lähteä etenemään pohdinnoissa.
Jumalan olemassaolo kysymystä onkin helppo miettiä, koska siinä on vain kaksi vaihtoehtoa.
Kumpi on todennäköisempää, se, että on Jumala tai että ei ole?
Mielestäni on hyvin selkeää, että on olemassa Jumala, se on uskon asia. Minä uskon, että Jumala on olemassa, olen päätynyt tähän hyvin pitkällisten pohdintojen tuloksena. Todellisuus on sellainen, että joko Jumala on tai ei ole ja minun mielestäni Jumala on.
Onko jumaluus sitä, että uskoo jumaluuden olevan.
Eikö se riitä, ei kai tarvita muuta?
Jumaluudesta kirjoitetaan paljon, mutta jos ei osattaisi kirjoittaa, puhua, koskettaa, nähdä, kuulla, haistaa, maistaa, tuntea, niin silloinkin jumaluus olisi olemassa.
Me olisimme avaruutta, kuten ilmeisesti nytkin?
Mitä me olemme muuta?
Uneeni johti se salainen alitajuinen fiilis että Jumalasta keskusteleminen on aina väistämättä väittelyä jossa jokaiikka yrittää vain päästä voittamaan oman käsityksensä kanssa. Pistetaulukko voi kulkea niinpäin että paljon pisteitä on hyvä, tai sitten vähän pisteitä on hyvä. Ateisti haluaa päätyä siihen missä hän on jo, ja monoteisti samaten. Panteistina yritän olla jotain siltä väliltä, mutta nyt minua väsyttää.
Jumala on tai ei ole täysin riippumatta siitä mitä minä hänestä/siitä piipitän, tai joku muu inisee. Ehkäpä joku muu juttu elämässä onkin tärkeämpää kuin Jumalan pohdiskelu... Ehkäpä elämä sinällään ja olemassaolo on puhdasta Jumalaa jo itsessään. Tai sitten ei.