Juutalainen ja katolinen pappi tapasivat. Katolinen pappi kysyi rabbilta:
- Koska sinä aiot luopua tuosta idioottimaisesta dieetistäsi ja alat syödä sianlihaa niin kuin me muutkin?
- Sinun hääillallisillasi, rabbi vastasi.
***
Kaksi italialaista katolista piispaa päätti, että heidän on viimein aika kokea elämässään jotain uutta. He varasivat yhdessä matkan Mauritiukselle, koska siellä ei varmasti olisi ketään, joka tuntisi heidät. He lähtivät matkaan ja jättivät kotiin kaikki kirkolliset vaatteensa. Mauritiukselle saavuttuaan he painuivat suoraan tavarataloon ostamaan varusteet, joissa he näyttävät aivan tavallisilta junttituristeilta. Ensimmäisenä aamuna rannalla he alkoivat innoissaan katsella komeita, pitkäsäärisiä tyttöjä. Heitä lähestyi kaunissäärinen ja soma blondi, joka oli verhoutunut ainoastaan pieneen tangaan, jonka naru kulkee haarojen välistä. Tytön kauniit rinnat hypähtelivät hänen kävellessään. Kun tyttö näki kirkonmiehet, hän hymyili ystävällisesti ja sanoi:
- Hyvää päivää pyhät isät!
Kirkonmiehet katsoivat toisiaan ja ihmettelivät, mistä tyttö voi erottaa heidät papeiksi. He menivät takaisin tavarataloon, ostivat uudet vaatteet ja varmistivat vielä, ettei mikään heissä viittaa kirkolliseen taustaan. Seuraavana päivänä rannalla sama tyttö käveli heidän ohitseen ja sanoi jälleen:
- Hauska nähdä teitä rannalla, pyhät miehet!
Silloin miehet pyysivät tytön luokseen ja sanoivat:
- Voisitko kertoa meille, mistä tunnistat meidät kirkonmiehiksi!
Tyttö katsoi miehiä hämmästyneenä ja sanoi:
- Ai, ettekö tunne minua? Minähän olen sisar Maria!
***
Kaksi pappia tapasi toisensa.
- Paholainen on vallannut jalansijaa minun kirkossani.
- Sepä ikävää, totesi toinen. Minun kirkossani asia taas on ihan päinvastoin. Siellä ei ole näkynyt yhtään piruparkaa moneen viikkoon.
***
Kaksi pedofiilia kulkee kadulla, kun he huomaavat pienikokoiset pikkuhousut jalkakäytävällä. Toinen namusedistä ottaa ne käteensä, haistaa niitä ja sanoo:
- Mmmh... Seitsemänvuotiaan tytön. Haista vaikka!
Toinen vie pikkuhousut nenänsä alle ja nuuhkaisee.
- Kahdeksanvuotiaanpas! hän sanoo tietäväisenä.
Kaverukset alkavat kinastella, kun pappi kulkee ohi.
- Päivää! hän tervehtii miehiä. Mistäs teillä on tullut riitaa?
Pedofiilit selittävät riidan aiheen papille, joka menee aiheesta hämilleen. Riitapukarit ehdottavat, että pappi ratkaisisi kiistan. Pappi päättää auttaa sovun rakentamisessa ja nuuhkaisee pikkuhousuja.
- Kyllä nämä kahdeksanvuotiaan ovat, hän lausuu. Mutta se ei kyllä ole kukaan minun seurakunnastani!
***
Kaksi roomalaiskatolista kardinaalia oli kahvilla ekumeniakeskustelujen tauolla. Toinen kysyi kaveriltaan:
- Luuletko, että tämä kirkkojen yhdentyminen johtaa siihen, että kirkkomme selibaattisääntö poistetaan?
Toinen mietti hetken ja vastasi:
- Kyllä varmaan tulevaisuudessa. Se tapahtuu tuskin meidän aikanamme, mutta luultavasti lastemme tai lastenlastemme aikana.
***
Kaksi sotaveteraania tapasi hautajaisissa ja alkoivat muistella, kuin siellä jossakin vyörytettiin ja motitettiin. Pappi tuli paikalle ja sanoi:
- Kuulkaa, eiköhän nuo asiat ole jo syytä unohtaa, niistähän on kulunut jo yli puoli vuosisataa.
Toinen jermuista sanoi:
- On siinäkin sanoja. Tehän puhutte asioista, jotka ovat tapahtuneet jo parituhatta vuotta sitten.
***
Katolinen pappi oli aikeissa mennä päivystämään rippituoliin, kun hän tunsi pahoja vatsakipuja. Hän kutsui luokseen kirkon talonmiehen ja selitti tilanteen hänelle.
- Minun on aivan pakko mennä vähäksi aikaa ulkohuoneeseen. Voisitko sinä istua rippituolissa puolestani sillä aikaa?
- Minäkö? Mutta enhän minä osaa! En minä tiedä ollenkaan, mitä minun pitäisi sanoa ripittäytyjille.
- Se on aivan helppoa. Kopissa on lista, jossa on lueteltu tavallisimmat synnit. Sinun tarvitsee vain kuunnella ripittäytyjien synnit, ja katsot sitten listalta, montako avemariaa tai isämeitää hänen tarvitsee lukea puhdistautuakseen.
Talonmies suostui, vaikka olikin hermostunut. Hän asettui rippituoliin ja tutki syntilistaa. Onneksi siinä näytti olevan laaja valikoima eri syntejä. Ensimmäisenä rippituoliin astui mies, joka tunnusti olleensa anaaliyhdynnässä vaimonsa kanssa. Talonmies tutki listaa, mutta ei löytänytkään anaaliseksiä! Aviorikos ja sodomia siinä oli, mutta ne eivät oikein tuntuneet sopivan tähän syntiin. Silloin rippituolin ohi meni nuori kuoripoika. Talonmies kurottautui ulos kopista ja kysyi:
- Hei, satutko tietämään, mitä pappi antaa anaaliseksistä?
- Kokista ja sipsejä.
***
Mies istui puistonpenkillä ja itki. Paikalle saapui pappi, joka istui hänen viereensä, pani kätensä hänen olkapäälleen ja kysyi:
- Onko veli uskossa?
- Ei, minun on vain muuten paha olla.
***
- Mikä on sellainen, joka on pieni ja ruskea ja jolla on iso häntä ja joka hyppelee puissa? kysyi pappi.
- Normaalisti se kai olisi orava, mutta kun pappi sitä kysyy, sen täytyy olla Jeesus.
***
Nuori pastori jännitti ensimmäistä jumalanpalvelustaan ja kysyi vanhalta rovastilta neuvoa:
- Kuinka kauan rovastilla on tapana olla polvistuneena rukoukseen?
- Minä lasken kymmeneen. Jotkut laskevat viiteentoista, mutta minusta se on jo hieman teeskentelyä.
***
Vanha rovasti käveli kadulla. Häntä vastaan tuli paikkakunnan tunnetuin helluntailainen, miltei 70-vuotias nainen, joka tunnettiin vieläkin terävästä kielestään. Nainen kysyi:
- No, miten on kirkkoherra, joko olette löytänyt sieltä Raamatustanne sellaisen kohdan, jossa käsketään kastamaan pikkulapsia?
Rovasti antoi samalla mitalla:
- En ole löytänyt, kun en ole etsinytkään. Mutta sano sinä, missä Raamatussa on sellainen kohta, jossa käsketään kastaa vanhoja ämmiä!
http://www.phnet.fi/public/www-vitsit/uskonto_pappi.html

Vastaukset 20
Vanhimmat
:))
persettä pyyhkii.
Oli siellä joku huvittavakin mukana, pakana sai minutkin hymyilemään.
se pyyhkii.
Kuten aina.
...sen paidan nostamista pois housujesi alta ?!?
Ja onhan kait sinulla käytössä egologisesti turvallista pyykinpesuainetta ?!?
Jesus and Satan were having an ongoing argument about who was better on his
computer. They had been going at it for days, and God was tired of hearing
all the bickering. Finally, God said, "Cool it. I am going to set up a test
which will take two hours and I will judge who does the better job."
So Satan and Jesus sat down at the keyboards and typed away. They did
spreadsheets. They wrote reports. They sent e-mail. They sent out e-mail
with attachments. They downloaded. They did some genealogy reports. They
made cards. They did every known job. But, ten minutes before the time was
up, lightning suddenly flashed across the sky, thunder rolled, the rain
poured, and, of course, the electricity went off.
Satan stared at his blank screen and screamed in every curse word known in
the underworld. Jesus just sighed. The electricity finally flickered back on,
and each of them restarted their computers. Satan started searching
frantically screaming, "It's gone! It's all gone! I lost everything when the
power went out!"
Meanwhile, Jesus quietly started printing out all his files from the past two
hours. Satan observed this and became even more irate.
"Wait! He cheated! How did he do it??!!"
God shrugged and said,
"Jesus Saves."
Heh-heh!
Jesus COMES!
and he loves you too. So forsake that stubborn madness of paganism.
Truly day of lord shalt cometh..
as
"Disbelivers shalt by dawn, be forced to forever mourn..The truth I speak, is your decease. My word is your defeat.
And thou shalt not be able to hide anymore. The prophecy will conquer at last."
kun et vitsiä ymmärtänyt.
tuo oli todella wanha vitsi, eikä edes kamalan hyvä, vaan kertoo enempikin sille naurajan/ kertojan ajatusmaailmasta.
Siksi en osoittanut "ymmärrystä."
itsesi hallittavissa. Siispä tuokin oli puppua.
on ymmärrys, toisin on sinun suhteesi, jolle ymmärrys on varsinkin kaukainen käsite.
Uskomatonta miten sä jaksat. =) Vois olla melkein hauskojakin juttuja, mutta tollaset sattuu aina loppujen lopuksi omaan nilkkaan. Kirkko tai papit eivät ole sinänsä erityisen pyhiä aiheita, mutta joistakin asioista vain ei pitäisi yrittää repiä huumoria...
...no eiköhän se huumorin kukka liene se kaunein kukka ?!?
Liika vakavuus lienee yksi tämän ihmiskunnan pahimmista vitsauksista ?!?
Cool down girl !?!
En edes ymmärrä miten se olisi mahdollista. Selittäisitkö?
Mielestäni riippuu aikeista. Tyyliin ruusu ja piikit.
Tuosta liika vakavuudesta mulla on kotona yksi sikahyvä islamilainen sananlasku, mutten harmi kyllä muista sitä ulkoa. Eikä löytynyt googlella. Kirjoitan sen tänne huomenna jos muistan.
Jumala on luonut kymmenen kovaa. Ensinnäkin VUOREN. Mutta rautahan voi kovertaa siihen luolia. Siis kovaa on myös RAUTA. Sitäkin kovempaa on TULI, koska se sulattaa raudan.
VESI taas sammuttaa tulen. Vettä kovempaa ovat PILVET, sillä ne pystyvät kantamaan vettä mukanaan.
TUULEN Jumala on luonut hajoittamaan pilvet, mutta IHMINEN on tuultakin kovempi: hän voi suojata itsensä tuulelta kädellään.
JUOPUMUS taas voittaa ihmisen, mutta UNI voittaa juopumuksen ja vie sen mennessään. HUOLI taas estää nukahtamasta. "Kaikkein kovin Herramme luomistöistä", opetti imaami Ali, "on huoli."
Jaakko Hämeen-Anttila: Tiedon valtameri. Islamilaista viisautta. Basam Books 2001. 157 s. 110 mk.
kun hyppää vuorelta alas. Never ending story.
Teoriassa kyllä, muttei käytännössä. Neverending story síis.
mihis oot hävinny .....oot niin mukava